Ruotsin Jällivaara varoittaa

Anonyymi

"Tilanne on vaarallinen, koronavirus leviää hallitsemattomasti".

https://yle.fi/uutiset/3-11406545?origin=rss

COVID-19 leviää nyt kunnassa hallitsemattomasti ja vaarallisesti. Sairastuvuus on Norrbottenin alueella huolestuttavan korkea. Kehotamme varovaisuuteen. Kaikkien on otettava vastuu tartuntojen leviämisen rajoittamiseksi. Tilanne on akuutti, kunta varoittaa (siirryt toiseen palveluun).

Tartunnat leviävät kunnan mukaan erityisesti vanhustenhoidossa. Myös kaivosyhtiö LKAB:n työntekijöiden joukossa on kymmeniä tartuntoja. Tartuntatautilääkäti Anders Nystedt sanoo Ruotsin televisiolle SVT:lle (siirryt toiseen palveluun), että monet kunnassa nyt leviävistä tartunnoista ovat yhteydessä kaivoksen työntekijöihin.

Monilla työpaikoilla on nyt paljon sairastuneita, ja pahimmillaan esimerkiksi hoivayksikön työntekijöistä 70 prosenttia on ollut yhtä aikaa sairauslomalla. Kunta kehottaa kaikkia tekemään etätöitä, jos siihen vain on mahdollisuus.

Ihmisiä kehotetaan myös muistamaan kahden metrin turvaväli, pesemään käsiään ja pysymään kotona, jos oireita ilmaantuu. Kunnassa suljetaan (siirryt toiseen palveluun) nyt kirjasto, urheiluhalli, uimahallit ja nuorisotilat.

SVT:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) kunta vetoaa myös, että julkinen liikenne kuntaan ja kunnasta keskeytettäisiin. Junaliikenne on jo poikki aiemmin sattuneen onnettomuuden vuoksi.

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Ruotsissa koronaan liittyvien kuolemien määrä nousi yli 5  000:n".

      https://www.ksml.fi/ulkomaat/Ruotsissa-koronaan-liittyvien-kuolemien-määrä-nousi-yli-5 -000n-–-saksalaista-koronarokotetta-aletaan-testata-ihmisillä-jo-tässä-kuussa/1570329

      Ruotsissa koronaan liittyvien kuolemien määrä on noussut yli 5  000:n, kertovat Ruotsin kansanterveysviranomaiset. Edellisen vuorokauden aikana uusia kuolemia on tuoreiden lukujen mukaan kirjattu 102.

      Kansanterveysviranomaisten mukaan koronaan sairastuneita on tähän mennessä kuollut yhteensä 5  041.

      Tartuntoja maassa on yli 54  500. Tartuntojen määrä nousi yli 1  239:llä tiistaista.

      Tehohoitoa Ruotsissa on saanut yli 2  300 ihmistä.

      Väkilukuun suhteutettuna Ruotsissa on ollut 50 koronaan liittyvää kuolemaa sataatuhatta asukasta kohden. Tartuntoja maassa on ollut sataatuhatta asukasta kohden 540.

      Suomessa vastaavat suhdeluvut ovat 6 ja 129. Suomessa on kirjattu yhteensä 326 koronaan liittyvää kuolemaa.

      Ruotsin koronakuolemien määrä on huomattavasti korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Tanskassa koronakuolemia on ollut 598, Norjassa 243 ja Islannissa 10.

    • Anonyymi

      Kiinnostaa:

      Ei [_] Ei vieläkään [_]

    • Anonyymi

      No leviääkö " Hallitusti covid - 19 virus " Aasiassa amun lukemista jo yli 40000 sairastunutta. Etelä Amerikassa samoin yli 51000 sairastunutta. Afrikassa samoin yli 7900 sairastuneita.

    • Anonyymi

      No maailmassa on sairastuneet lisääntyneet 2 vuorokaudessa 199003.
      Euroopassa on sairastuneet lisääntyneet 2 vuorokaudessa 28199 .
      Pohjois Amerikassa sairastuneet lisääntyneet 41379 2 vuorokaudessa.
      Aasiassa sairastuneet lisääntyneet 68301 2 vuorokaudessa.
      Etelä Amerikassa sairastuneet lisääntyneet 52400 2 vuorokaudessa.
      Afrikassa sairastuneet lisääntyneet 8687 2 vuorokaudessa.
      Ruotsiss sairastuneet lisääntyneet 2179 2 vuorokaudessa.
      Englannissa sairastuneet lisääntyneet 1279 2 vuorokaudessa.
      Miten nuo asiantuntijat voi väittää, että virus on talttumassa maailmassa ?
      Että silleen.

      • Anonyymi

        No ehkä siten että vielä 3 pv sitten maailmanlaajuisesti sairastui 199 006?
        Eli: Vähenemään päin ollaan menossa! :P


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ehkä siten että vielä 3 pv sitten maailmanlaajuisesti sairastui 199 006?
        Eli: Vähenemään päin ollaan menossa! :P

        No miksi ne sitten medioissa selittää toista aaltoa tulevaksi ? Ainakin noissa Aasian maissa lisääntyy vauhdilla sairastuneet esim. Intia, Pakistan ja Iran kuolleita sieltä ei ilmoitella.


    • Anonyymi

      Kun tartuntatautia ei Ruotsissa juurikaan yritä hallita, niin mitä muuta siitä voi seurata kuin hallitsematon leviäminen? Tämä näyttää suoraan sanottuna idioottimaiselta puuhastelulta.

      • Anonyymi

        Afrikassa on enää kuusi maata joissa on alle 100 sairastunutta virallisen tilaston mukaan Afrikassa sairatuneita on 262901 ja kuolleita vain 7066.


    • Anonyymi

      Eihän se korona leviä, kun käytetään kasvomaskia. Näin sanovat muutamat "asiantuntijat".
      Tämä pitäisi kertoa ruotsalaisille.

    • Anonyymi

      Joo, mutta Suomen hallitus se vasta onkin hoitanut huonosti korona kriisin.

    • Anonyymi

      Jällivaara voisi vaihtaa nimensä Koronavaaraksi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe