Vuoden 1992 käännöksessä sanotaan:
"Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi."
Vuoden 1938 käännöksessä sanotaan:
"Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."
Uudemman käännöksen mukaan siis 666-ihminen on joku tietty ihminen, "eräs ihminen". Vanhemman käännöksen mukaan taas se on ihminen yleisesti. Kumminkohan päin lause on alkutekstissä?
Ilm. 13, kumpaan käännökseen tulisi luottaa?
15
93
Vastaukset
- Anonyymi
Muistaisin tutkineeni vanhemmat versiot ja tämä ''erään ihmisen'' ei siellä esiinny, vaan kuusisataa kuusikymmentä kuusi olisi vain ihmisen luku. Toisaalta tuo luku esiintyy VT:ssä kuningas Salomon kohdalla ensimmäisen kerran, jonka pappeja VT:n mukaan olivat nämä Baalin palvojat ja uhrikukkulapapit. Kuningas Salomo keräsi kultaa kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia veroina vuodessa alamaisiltaan.
Kun ajatellaan ensimmäisen vuosisadan loppua, jolloin tuo luku on kerrottu Johaneksen ilmestyksessä, niin on eletty Platonin akatemian aikoja, jolloin kaiken a ja o oli geometria. Ja kun väännät tuon ympyräksi, jossa samalla pisteellä ovat luku 1 Jumala ja sen kääntöpuoli luku 666 Saatana, jossa ne ovatkin toistensa peilikuvia.
Pahuus on muuttunut pyhyydeksi.
Ratkaisu on mennä ääripäiden ulkopuolelle - kuten Einstein on sanonut; kahden pisteen lyhyin välimatka ei ole jana, vaan kaari, eikä totuus ole koskaan kummassakaan ääripäässä, vaan se on kaaren puolivälissä.
Aivojumppaa.- Anonyymi
Ja jos jumpataan aivolla eteenpäin, niin saamme puolestavälistä kolme kolmen paria, siis puolivälin luku 333 vaikkapa niin, että Tie-totuus-elämä, Usko-toivo-rakkaus, Isä-poika-pyhä henki. Ja jos sitten nappaamme sen kellumaan meidän kvanttifyysikan määrittelemään tietoisuuden älyllisee nyhtenäiskenttään - aikaan ja avaruuteen - olemmekin tieteessä niin kutsutussa Bellin verkkoteoreemassa, jossa liikuu viestintä ajassa niin eteen- kuin taaksekin päin. Tai ihan miten vain. Vai mielikuvitus on rajana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos jumpataan aivolla eteenpäin, niin saamme puolestavälistä kolme kolmen paria, siis puolivälin luku 333 vaikkapa niin, että Tie-totuus-elämä, Usko-toivo-rakkaus, Isä-poika-pyhä henki. Ja jos sitten nappaamme sen kellumaan meidän kvanttifyysikan määrittelemään tietoisuuden älyllisee nyhtenäiskenttään - aikaan ja avaruuteen - olemmekin tieteessä niin kutsutussa Bellin verkkoteoreemassa, jossa liikuu viestintä ajassa niin eteen- kuin taaksekin päin. Tai ihan miten vain. Vai mielikuvitus on rajana.
Ja tietoa.
<<Jottei keskiaikainen pimeys lopullisesti sumentaisi terveen talonpoikaisjärjen valoa, on syytä palata tieteellisen teorioinnin pariin. Kuin vastaukseksi prof. Virtaselle putkahti vuonna 1992 julkisuuteen mielenkiintoinen teoria paranormaalien ilmiöiden selittämiseksi. Se miksi teoriasta ei ole tullut tieteellisissä piireissä läkähdyttävää maailmansensaatiota, saattaa johtua siitä, että siinä on havaittu vakavia puutteita tai että se ei ole miellyttänyt riittävän äänivaltaisia tiedeyhteisön edustajia. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa sekin, että sen kehittäjä ja julkaisija on edellä mainittu brittiastronomi Percy Seymour, joka on erehtynyt julkisesti käyttämään sanaa "astrologia" ilman asiaan kuuluvaa ylenkatsetta ja naureskelua.
Seymour kutsuu teoriaansa "maailmanviivaverkkoteoriaksi" (world-line web theory). Sen rakennuspuina on eräitä viime vuosikymmenien tieteellisiä läpimurtoja, tärkeimpänä ns. Bellin teoreema. Vuonna 1964 esitteli irlantilainen fyysikko John Bell suunnitelman koejärjestelyksi, jonka avulla olisi mahdollista ottaa kantaa jo 1930-luvulta asti fyysikoille päänvaivaa tuottaneeseen ns. EPR-paradoksiin. Kahdeksankymmenluvulla Alain Aspectin johdolla toiminut työryhmä onnistui suorittamaan Bellin ehdottamien suuntaviivojen mukaisen koesarjan. Koesarja tuki omalta osaltaan kvanttiteoriaa, mutta mikä tässä yhteydessä tärkeintä, se osoitti että mikromaailmassa vallitsee eräs merkillinen kaukovaikutus, ilmiö jota Einstein oli kammoksunut ja jonka olemassaoloon hän ei ollut uskonut.
Kyseistä kaukovaikutusta voidaan kuvata karkeasti siten, että jos kaksi alkeishiukkasta on ollut vuorovaikutuksessa keskenään, niiden välillä vallitsee sen jälkeen hätkähdyttävä "kohtalonyhteys": jos ensimmäisen hiukkasen tilassa tapahtuu tietyntyyppinen muutos, se heijastuu välittömästi toiseen hiukkaseen, olipa toinen hiukkanen ajautunut miten kauas tahansa, vaikka maailmankaikkeuden vastakkaiseen ääreen. Teoria johtaa todella mullistaviin näköaloihin, sen pohjalta voidaan esimerkiksi ajatella, että maailmankaikkeuden kattaa eräänlainen suunnaton kosminen verkko, joka yhdistää toisiinsa kaikki kosmoksen hiukkaset, ovathan nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan kaikki hiukkaset olleet ns. alkupamauksen - maailmankaikkeuden syntymisen - tapahtumishetkellä vuorovaikutuksessa keskenään.<<
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_1.html
Ja paranormaalit ilmiöthän ovat nämä kyvyt, jotka Jeesuksen väitetään hallinneen. Mitä järkeä pohtia.
Kyseinen kirja ja ilmestys annettiin muinaisille viidelle Aasian seurakunnalle.
Ei se koske yhtään suomalaista.- Anonyymi
torre12 kirjoitti:
Mitä järkeä pohtia.
Kyseinen kirja ja ilmestys annettiin muinaisille viidelle Aasian seurakunnalle.
Ei se koske yhtään suomalaista.Iskikö pahahenki.
- Anonyymi
Mitäs ne vanhemmat tekstit kääntyivät.
- Anonyymi
1992 käännös on epäluotetattava eikä noudata alkutekstejä.
33/38 ja Raaamattu kansalle, ovat luotettavat suomenkieliset käännökset.- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
En voi suositella 1992 käännöstä kenellekään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En voi suositella 1992 käännöstä kenellekään.
Joo -92 käännös on surkea, ei todellakaan voi suositella.
Ostin tunnustuksellisen Luterilaisen kirkon käännöksen ilmestyi 2017, piti olla totuuden mukaisempi, kuin 1938 käännös, mutta ei ole.
1938 Käännös on Suomalaisista käytössä olevista Raamatuista paras.
Olen jsk. lukenut 1900 luvulta olevaa Raamattua , joka on kirjoitettu vanhalla Suomen kielellä, mutta pystyn sitä lukemaan.
Siinä oli myös se jae, mikä -38 muutettu . Eli ensin USKO sitten KASTE!
- Anonyymi
Minä uskon vuoden 33/38-käännökseen. Tuon luvun kohdalla uskon, että se tarkoittaa molempia: sekä ihmisen lukua yleensäkin kuin myös tietyn ihmisen lukuarvo,
Mikähän mahtanee olla alkukielinen sana, jossa puhutaan tuossa "ihmisestä"?
"Ihmisen luku", tarkoittaen ihmistä yleensä: uskon että tässä on kätkettynä tosiasia langenneesta ihmiskunnasta, ihmisestä ilman Jumalaa. "Ihminen" ihmisenä, ilman uudestisyntymää, on siis aina Jumalan vastainen. Luku edustaa langennutta ihmiskuntaa yleensäkin.
"Ihmisen luku" tarkoittaen tiettyä ihmistä: uskon että tämäkin pitää paikkansa, sillä tuo langenneen ihmiskunnan Jumalan vastainen edustaja ja johtaja, Peto jo itsessään kätkee itseensä pedonluvun. Onko se hänen nimessään, vai missä, tätä en tiedä.
Luuk. 10:18
Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman.
Esim. nimi "Barack O-bama" = Salama taivaasta.
En väitä, että B.O. olisi juuri itse Peto tai Antikristus, mutta jotain tähän liittyvää hän on. On muitakin maapallolla, joihin voi yhdistää Raamatun ennustuksia ihan suoraan sen kautta, mitä he ovat, esim. nimeltään.
Mutta vaikuttaisi siltä, että Raamatun ennustukset olisivat luettavissa ihan näinkin kirjaimellisesti, kuten tuo myös kuuluisaksi tullut Ilm.kirjan ennustus koronasta:
Ilm. 6:2 (KR 33 7 38)
2 Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan. (Seppele, kruunu = latin. corona)
(Latin Vulgata)
2 et vidi et ecce equus albus et qui sedebat super illum habebat arcum et data est ei corona et exivit vincens ut vinceret.
Jumala ei siis tee asioita liian vaikeiksi ymmärtää, jos vain on ihmisellä rehellinen mieli ja uskoo itse näkemänsä ja kuulemansa todeksi.
Raamatun nk. kerroksissa (näitä on. n. 74) on paljon salaisuuksia, jotka vain uudestisyntynyt voi ymmärtää, mutta ensimmäinen kerrostuma, kuten selkeät nimet, lienee sellainen, että kuka tahansa voi ymmärtää, jos vain suostuu uskomaan sen.
~- Anonyymi
Näkeekö uudesti syntynyt Paavalin oppiin myös tämän Raamatusta - Jahven juopottelun lisäksi, joka Jahve on määritelty Paavalin mukaan kristinusko Jumalaksi. Salomon papit olivat näitä uhrikukkulapappeja, joiden uhralttarit särjettiin ja heidät määrättiin syömään happamatonta leipää.
1.Kuningasten kirja:
<<10:14 Sen kullan paino, mikä yhtenä vuotena tuli Salomolle, oli kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia kultaa,<<
- Anonyymi
Luota PH ilmoitukseen, sillä tieto katoaa. Jumala On Pyhä.
- Anonyymi
Pyhä Henki on ilmoittanut sinulle Ilmestyskirjassa, että tuo pedon luku liittyy kuningas Salomoon, jonka pappeja olivat uhrikukkulapappeja perustuen Jahveen (Baal), joka on myös kristinuskon Jumalaksi määritelty.
Laitetaan vielä:
1.Kuningasten kirja:
<<10:14 Sen kullan paino, mikä yhtenä vuotena tuli Salomolle, oli kuusisataa kuusikymmentä kuusi talenttia kultaa,<<
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822