Maahanmuuttoviraston (Migri) pari vuotta sitten julkaiseman raportin mukaan miehet ovat Somaliassa pääasiallisia elannonhankkijoita vain 20 %:ssa ja naiset yli 45 %:ssa kotitalouksista. Mutta eihän se työnteko kiinnosta somaleita täällä Suomessakaan pahemmin, oli sitten mies tai nainen.
"Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin kesäkuun 2018 raportin mukaan 48 %:ssa Somalimaan ja 43 %:ssa Etelä- ja Keski-Somalian ja Puntmaan kotitalouksista nainen on perheen pääasiallinen elannonhankkija. Maahanmuuttoviraston tiedonhankintamatkallaan haastatteleman kehitysjärjestön edustajan mukaan suurin osa miehistä ei tee töitä ja erään haastatellun somaliaasiantuntijan mukaan miehet ovat perheen pääasiallisia elannonhankkijoita vain 20 % kotitalouksista."
Tämän perusteella voinemme todeta vihdoin Migrin raporttiin nojautuen, että tässä pakolaisuuden lähtökulttuurissa työmoraali on aivan toisenlainen kuin esimerkiksi Suomessa. Tähän kun lisätään vielä suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän runsaskätisyys kehitysmaasta tuleville niin ei tarvitse ihmetellä, että miten kotoutuminen ei onnistu, vaikka siihen pumpattaisiin miten paljon rahaa.
Migri Somaliasta: Työnteko ei kiinnosta somalimiehiä
21
234
Vastaukset
- Anonyymi
Se on totta. Ehkä yksi sadasta sompusta on bussikuski. Muuten osaavat hyödyntää erittäin hyvin sosiaalitukia.
- Anonyymi
eroon pitäisi päästä noista loisijoista.
- Anonyymi
Naapuritalo ( sos tuettu asumus ) yksiöön MUUTTI 2-somalia.Hups ja nyt asustaa 4-5 somalia. Taitaa olla sellainen Bordelli-härdelli kyseessä..Tosin ne 2-somalia asusti talven sota-somaliassa..
- Anonyymi
tanska ja norja ovat julistaneet somalian turvalliseksi maaksi ja tanska on aloittanut somalien palauttamisen
Somalian pääministeri pyysi somaleja palaamaan kotimaahansa ja osallistumaan maan jälleenrakennukseen- Anonyymi
Tuo on kauhistus meidän viherpunikeille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kauhistus meidän viherpunikeille.
Kauhistus se taitaa olla somaleillekin.
- Anonyymi
Jos somalit saavat vastikkeettoman ikuisenelatuksen statuksen ja luvan lisääntyä holtittomasti yhteiskunnan piikkiin, niin onhan se selvää ettei ne tee mitään...
Tosin jos niiden tukia leikattaisiin niin ne saattaisivat muuttaa ruotsiin tai muualle eurooppaan...- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=IGU3hV5xCv4&t=25s SOTAA JA vainoa pakoon ovat saapuneet sukuineen..
- Anonyymi
Somalian kielessä ei ole työ-sanaa
Jokainen voi tarkistaa sanakirjasta
Paimentolaisia kun ovat - Anonyymi
Ja kuinka paljon somaleissa on ääri-islamin kannattajia.
- Anonyymi
Kerran kysyttiin toistaitoiseltaerimaalaiselta, joka oli asunut Suomessa jo 10 vuotta, että mikä ja mitä se työ on, niin se vastasi, että kerran Kuopion torilla oli kuullut sanottavan paikallisen Ihmisen toimesta, että mittee TYÖ siinä seestä jöllötättä ihan vuanku iliman mittää virkoo ??????
Ei ollut Savolainen kantaväestöön kuuluva, oman heimonsa kielirikkautta käyttävä Ihminen saanut vastausta spekulaatioonsa, ?????
No ee se kyllä varmaan muutenkaa oes ymmärtänä, sillä se on Savolaisten kanssa ku puhhuu, niin se on enemmän se ymmätämisvastuu sillä toesella, en vuan sano, kummalla ???
Vuan mittee se toentaa, ku ee se vakkaata mittää, vuan kyllä se siitä kettiytyy, ku kotvii, sano, ottiatuota sano.
; ) - Anonyymi
Somaliäijät notkuu pukupäällä Itiksen kahviloissa.
- Anonyymi
No eipä tietenkään, kun Suomen serkku lähettää joka kuukausi puolen vuoden palkkaa vastaavan summan. Kyllä sillä rahalla kelpaa notkua Somaliassakin.
https://www.fingo.fi/ajankohtaista/uutiset/rahalahetykset-suomesta-somaliaan-toimivat-viela
<<Ulkomailla asuvat somalit lähettävät Somaliaan sukulaisilleen ja ystävilleen noin 1,1 miljardia euroa vuosittain. Se vastaa esimerkiksi Suomen koko kehitysapua kaikkialle maailmaan ja 25-45 prosenttia Somalian kansantuotteesta. Se on Somaliassa iso raha: Yli 40 prosenttia väestöstä on riippuvaisia näistä rahalähetyksistä. Summa on enemmän kuin maa vastaanottaa apua ja sijoituksia yhteensä.<<
Jos kerran rahaa annetaan, niin saavat käyttää sen miten huvittaa sanois suvaitsevaisto. - Anonyymi
Senpä takia turvapaikkaa ei näille pidä myöntääkään ja kansalaisuuteen pitää laittaa työehto. Lisäksi sosiaaliturva pitää muuttaa kansalaisuusperusteiseksi.
Lisää tuilla eläviä ei tarvita. Meillä on tarpeeksi tekemistä omissamme.
Ovat muuten perustaneet refugee radiokanavan, jossa pääasiassa somalit vaativat erilaisia etuuksia itselleen.- Anonyymi
Kehitysavun vois antaa mielummin suoraan vaikka köyhille perheille Afrikassa, koska muuten se päätyy vaan gepardihatuille ja muille klaanipäälliköille.
Tehtäis siitä suora sosiaalinen toimeentulotuki köyhille, ihan niin kuin täälläkin. - Anonyymi
No niinpä tietysti.
- Anonyymi
Suomelle pahin asia oli se, että tänne otettiin ja otetaan vieläkin tuota roskasakkia, kaikki pitäisi palauttaa heti takaisin, kukaan ei tarvitse tuota porukkaa täällä.
- Anonyymi
Somalit ovat muuttumassa vähitellen tataarien kaltaiseksi yhteisöksi, eli suomalaistuvat kovaa vauhtia. Uusien tulijoiden kohdalla asia on vähän erikoisempi, koska Somaliakin valtiona hyötyy valtavasti nykyisestä kehityksestä. Kannattaakin pumpata sitä väkeä kaikkialle maailmaan. Toivottavasti kehitys menee parempaan suuntaan ja voi käydä niinkin, että vähän vielä paremmassa maailmassa moni somalikin päättää palata Afrikkaan. Onhan se Afrikan lämpö ja rennompi meininki paljon parempaa, kuin meillä täällä Suomessa. Osa on täällä töissä ja jo niin paljon suomalaistunut, että Afrikka voi tuntua hyvin oudolta, mutta osa varmaan olisi paljon mielummin siellä, kuin täällä, jos vain elintaso olisi parempi Somaliassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Somalit ovat muuttumassa vähitellen tataarien kaltaiseksi yhteisöksi, eli suomalaistuvat kovaa vauhtia. Uusien tulijoiden kohdalla asia on vähän erikoisempi, koska Somaliakin valtiona hyötyy valtavasti nykyisestä kehityksestä. Kannattaakin pumpata sitä väkeä kaikkialle maailmaan. Toivottavasti kehitys menee parempaan suuntaan ja voi käydä niinkin, että vähän vielä paremmassa maailmassa moni somalikin päättää palata Afrikkaan. Onhan se Afrikan lämpö ja rennompi meininki paljon parempaa, kuin meillä täällä Suomessa. Osa on täällä töissä ja jo niin paljon suomalaistunut, että Afrikka voi tuntua hyvin oudolta, mutta osa varmaan olisi paljon mielummin siellä, kuin täällä, jos vain elintaso olisi parempi Somaliassa.
Eivät suomalaistu, sen näkee jo naisten pukeutumisesta.
- Anonyymi
Milloin äänestätte persuja? Ettekö milloinkaan? Älkää sitten kitiskö.
- Anonyymi
juuri niin
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668122Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672359Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342337- 1471897
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi291451Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201283Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511261Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.79997Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7822