Ruotsi ei enää ilmoita koronatapauksia

Merkillistä salailua, nyt kun Ruotsia
arvosteltu coronan torjumisessa epäonnistumisesta.
Ruotsin hitsari - pääministeri Löfven, demari
täysin pihalla asioista.
Selittää vaan, että muut maat väärässä ja Ruotsi oikeassa. Onko degeneraation tulosta, kun ei ole kanttia olla rehellinen. Pilaa Ruotsin
maineen naapurimaissa. Täysin
hölmöjä ja epäloigisia selityksiä
antanut ulkomaisille toimittajille
Coronakuolemat eivät johdu testaamisesta, vaan kuolemat ovat tosiasia.
Loppukesään mennessä menehtyneiden määrä kipuaa n. 7000
henkilöön tällä vauhdilla.
Suomessa olisi toitotettava etäisyyden pitämistä ja maskien käyttöä ja käsihygieniaa jne., ei kannata vielä nuolla, ennen kuin tipahtaa.
Ei ennen kun on kehitetty rokote tai lääke coronaan.
Väärään suuntaan menee liiassa vapautusinnossaan Suomi, kun matkailua vapautetaan liikaa.
Virus palaa varmasti. Talous etunenässä mennään Trumpin ohjeiden mukaan. Velaksi eletään, eikä
niin, että menot pantaisiin tulojen mukaisiksi.
Nykypolvi ei osaa hoitaa valtion eikä ilmeisesti omiakaan asoita, panematta
kättä toisten taskuihin.
Sosialisointipolitiikka, johon yrittäjätkin houkuteltu mukaan tukien saajina. Suomen pikkuyrittäjille ei koskaan kerry pääomia, kun voitot heti verotetaan joka vuosi.
Entä kun tulee sota, maksaako valtio
yrityksille siitä, että on sotatila, joka haittaa yritystoimintaa!?
Suomi kulkee kohti taloudellista epäitsenäisyyttä ja samalla valtiollista
epäitsenäisyyttä.
EU:n suuret valtiot mitätöivät Suomea
EU:n nimissä muka solidaarisuuteen
vetoamalla. Suomen hullutus- hallituksella ei kokemusta eikä viisautta. Mennään Ruotsin malliin, vaan ei onneksi corona-asiassa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Merkillistä salailua, nyt kun Ruotsia
arvosteltu coronan torjumisessa epäonnistumisesta.
Ruotsin hitsari - pääministeri Löfven, demari
täysin pihalla asioista.
Selittää vaan, että muut maat väärässä ja Ruotsi oikeassa. Onko degeneraation tulosta, kun ei ole kanttia olla rehellinen. Pilaa Ruotsin
maineen naapurimaissa. Täysin
hölmöjä ja epäloigisia selityksiä
antanut ulkomaisille toimittajille
Coronakuolemat eivät johdu testaamisesta, vaan kuolemat ovat tosiasia.
Loppukesään mennessä menehtyneiden määrä kipuaa n. 7000
henkilöön tällä vauhdilla.
Suomessa olisi toitotettava etäisyyden pitämistä ja maskien käyttöä ja käsihygieniaa jne., ei kannata vielä nuolla, ennen kuin tipahtaa.
Ei ennen kun on kehitetty rokote tai lääke coronaan.
Väärään suuntaan menee liiassa vapautusinnossaan Suomi, kun matkailua vapautetaan liikaa.
Virus palaa varmasti. Talous etunenässä mennään Trumpin ohjeiden mukaan. Velaksi eletään, eikä
niin, että menot pantaisiin tulojen mukaisiksi.
Nykypolvi ei osaa hoitaa valtion eikä ilmeisesti omiakaan asoita, panematta
kättä toisten taskuihin.
Sosialisointipolitiikka, johon yrittäjätkin houkuteltu mukaan tukien saajina. Suomen pikkuyrittäjille ei koskaan kerry pääomia, kun voitot heti verotetaan joka vuosi.
Entä kun tulee sota, maksaako valtio
yrityksille siitä, että on sotatila, joka haittaa yritystoimintaa!?
Suomi kulkee kohti taloudellista epäitsenäisyyttä ja samalla valtiollista
epäitsenäisyyttä.
EU:n suuret valtiot mitätöivät Suomea
EU:n nimissä muka solidaarisuuteen
vetoamalla. Suomen hullutus- hallituksella ei kokemusta eikä viisautta. Mennään Ruotsin malliin, vaan ei onneksi corona-asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu