Iltalehden haastattelussa Martinalta on havaittavissa vittuilua marokkolaista vätystä kohtaan...🙊
"Itse olen sitä mieltä, että jokaisessa parisuhteessa kummankin osapuolen pitää pärjätä omillaan.
Kova työ - kova tulos
Martina itse on lähtöisin tavallisesta perheestä, jossa on eletty normaaleilla palkkatuloilla. Kodin ilmapiiri on ollut työtä arvostava ja tästä Martina edelleen kiittää äitiään.
– Äitini opetti minut työntekoon ja samaa asennetta haluan opettaa tyttärilleni. En ole ikinä pelännyt työntekoa tai itsensä laittamista likoon. Mikään tässä elämässä ei tule ilmaiseksi.
Martina itse on oiva esimerkki siitä, mihin työtä pelkäämättömällä asenteella voi yltää.
– Olen erittäin kunnianhimoinen ja haluan menestyä. Kun päätän tehdä jotain, ryhdyn siihen täysillä. Olen tehnyt älyttömästi töitä menestymiseni eteen, Martina myöntää.
– Minä myös tykkään todella paljon työstäni."
Että siinäpä sulle vähän mietittävää, toisten siivellä lokkeileva Sofia!
"Itse olen sitä mieltä, että jokaisessa parisuhteessa kummankin osapuolen pitää pärjätä omillaan.
Kova työ - kova tulos
Martina itse on lähtöisin tavallisesta perheestä, jossa on eletty normaaleilla palkkatuloilla. Kodin ilmapiiri on ollut työtä arvostava ja tästä Martina edelleen kiittää äitiään.
– Äitini opetti minut työntekoon ja samaa asennetta haluan opettaa tyttärilleni. En ole ikinä pelännyt työntekoa tai itsensä laittamista likoon. Mikään tässä elämässä ei tule ilmaiseksi.
Martina itse on oiva esimerkki siitä, mihin työtä pelkäämättömällä asenteella voi yltää.
– Olen erittäin kunnianhimoinen ja haluan menestyä. Kun päätän tehdä jotain, ryhdyn siihen täysillä. Olen tehnyt älyttömästi töitä menestymiseni eteen, Martina myöntää.
– Minä myös tykkään todella paljon työstäni."
Että siinäpä sulle vähän mietittävää, toisten siivellä lokkeileva Sofia!
Vastaukset 98
Vanhimmat
Kyllä ei voi laskea elämäänsä miehen rahan varaan. Omaa rahaa on naisella aina oltava, ettei jää tyhjän päälle, jos ero tulee.
Marokkolainen botoksivätys ei tule koskaan tekemään töitä.
”Marokkolainen botoksivätys” tienasi toissa vuonna enemmän kuin Martina, reilusti yli 100k, vaikka on kymmenen vuotta Maraa nuorempi.
Väitteesi ei pidä paikkaansa.
Mites tänä vuonna? Ja ensi vuonna ... Tuolla ei pitkälle pötkitä, joskaan ei verojakaan maksella. Ulosotossa edelleen 50 donaa ja korot kasvavat.
Mitä väliä iällä? Jos muutaman kerran tienaa yli 100000€, josta unohtuu maksaa verot,ei se sohvasta massikeisarinnaa tee. Martina painaa tasaista tulosta.
Mene Sohvi takaisin ottamaan litsidrinkkiä 😂
Tässä linkkiä. Sofia tienasi 2017 liki 116000 e.
https://www.is.fi/viihde/art-2000006295429.html
Kyllä olen tietoinen Sofian tuloista, mutta pointti olikin siinä, että onko tuo 2017 vuosi toissa vuonna? Tuon vuoden verotuksessa Sofia on jättänyt maksamati lakisääteiset maksut, kuten verot yms. eli se on oikeesti tienannut ihan selkeää rahaa vuonna 2017 tollaset 50.000 euroa joitain esim. verovapaita päivärahoja ja matkakorvauksia. Vuoden 2018 tulot olivat jotain luokkaa 30.000 euroa. Viime vuoden tuloja ei ole vielä vahvistettu, mutta uskallan melkeinpä veikkailla, että tulot ovat reippaasti alle köyhyysrajan. Se nähdään sitten syksyllä. Tämän vuoden tulot ovat samoin 0 euroa. Ja huom! Noi verotuksessa mainitut ansiotulot ovat bruttotuloja.
Se on varmaa, että tuollaisilla tuloilla ei makseta Sofian railakasta elämää. Maksaja/maksajat tulevat jostain muualta.
Niin todella 100 eur kuussa.😂
No kyllä pitää, tarkista verotiedot
Martina ei paina tasaista tulosta ja jättänyt veroja maksamatta
Mara ei ymmärrä miksi veroja pitäisi maksaa 😂 äiti ottaa lainan ja maksaa ne.
Varattomia molemmat mut onneksi toiselta ei ole mennyt vielä luottotiedot et saa lainaa.
No ei pidä paikkaansa. Nuo tulot olivat vuodelta 2017. Tuo vuosi ei todellakaan ole "edellisvuonna".
Onnex martina on hoitanut raha-asiat aina säntillisesti ja esimerkillisesti.
Saattaa myös olla mahdollista, että hänenkin tulot laskevat, jopa rajusti.
Nyt eletään vuotta 2020.
Mara maksaa veronsa,hoitaa lapset ja koiran tekee töitä...ei ole vahanukke,ja ihanat lapset..joten harmittaako? Kateellinen?😅
Harmittaako?
Vanha ei jaksa niinkuin nuori.
Tienas kuitenki. Kysehän oli kumpi tienasi?
Heti takerrutaan yksityiskohtiin.
Joo me kaikki ollaan niin kateellisia pyhälle Maralle 😂
Sofia käy itse kommentoimassa. 😂😂 nyt ei enää saa fitclubin kautta myydä valmennuksiaan mitkä olivat feikkejä -sofi veti itse kokkelia ja sai pidettyä itsensä hoikkana. Muille syötti tehotonta kuraa
Millainen työhistoria ittelläs on?
Mara nyt sivaltaa koko ajan ihankuin ero Stefanista olisi yksin Sofian vika.
Eiköhän sitä eroa tehty jo vuodesta 2012 lähtien joka vuosi😂😂😂
Helpompi on syyttää muita kun ei itsestä löydä mitään vikaa.
Sun kommenttisi ei silti muuta sitä tosiasiaa mihinkään, että Sofia ei tee töitä. Koskaan. Ikinä. Sofia on varaton. Rahaton. Persaukinen. Sofia on lokki.
Ja ihan turha vetää tähän mitään vuoden 2017 verotietoja. Nyt kun eletään vuotta 2020.
Mikä itse olet? Mitä tollaisen kielenkäytön omaava tekee työkseen? Tuskin mitään taidat olla yhteiskunnan lokki 😂
marsu oleili lokkina 9v. ilmaista luxus elämää mistään ei tarvinnut maksaa mitään. riitelemällä sai rahaa ja luxus laukkuja.
Stefan ei vienyt Martiinaa vihille, siitä katkeruus.
Ei tietenkään toisessa. Ei yksin voi riiellä aina tarvitaan toinen osapuoli. Steffu ollu liian kiltti Martiinalle ja toiseksi hänenlaiset ettiiki uhreikseen kilttejä ihmisiä. Steffun olisi pitäny heittää se akka h..... ttiin jo.....
Eikö ne menny kihloihin toisenkin kerran ja samalla sormuksella, aika hintava oli jotain
30 000 euroo. Seiskassa kerrottiin.
Sitäpaitsi Martina ei tiedä isästään kuin nimen. Kansalaisuudesta ei ollut MN jutussa puhetta.
Taitaa täytellä Kelan hakemuksia...
Mistä te tiedätte kuinka paljon Sofialla on rahaa säästössä😂? Vastaus:ette mistään.
Omalla työllään ansaittuja säästöjä ei ole euroakaan. Vätys loisii Steffi neidin firman rahoilla.
Hyvät säästöt, kun vuosi sitten ei ollut varaa edes junalippuun Turusta Helsinkiin.. Tämä on julkinen tieto ja tulee ilmi esitutkintapöytäkirjoista.
Miksei Sohvi matkustanut 🐪?
Viime vuonna ruisrockissa oli ainakin pa , ei ollut rahaa edes junalippuun 😂😂😂
Ei kukaan tiedä rahanpesunlppputulosta, vielä.
No ainakin Sofia on ilmoittanut oikeudelle olevansa varaton? Siitä päätelleen rahaa ei ole. Vai valehteliko Sofia tuonkin?
Miettiny tota sammaa.
Nyt kävi onnenpotkaus, kun päivä alkaa lyhenee jälleen.
Taitaa tämä Sofian arvostelija puhua itsestään liekö vankilassa kun jutut on sen mukaisia. Ei ketään tervejärkinen kirjoita noin.
Siellähän sulla on aikaa et varmaankaan tee töitä vähään aikaan eikä kukaan halua sua edes ottaa töihin. Kielenkäyttö on sen mukaista.
Joku yhteiskunnan lokki äänessä😂😂😂😂kun kerran pääsee jotain haukkumaan...
Ettekö te tampiot ymmärrä, että Sohvi tienasi isot tulot, kun rikollista rahaa pestiin Sofian kautta?!
jos Nikoon viittaat niin eivät seurustelleet tuolloin.
Heh heh jonkun sortin ' asiantuntija' itse oppinut😂
Sofia on niin kaunis ja edustava että
Stefan mielellään häntä hemmotelee
kohta saa edustaa oikeus salissa. eipä taida oikeus noteerata tekotissejä, teko tukkaa, tekoripsiä eikä turbo huulia.
Mitä nyt välillä hemmottelee jotain maksullista seuralaistakin parin tonnin tipillä... 🙊
pärjäsikö marsu omillaan. asui 9v. ilmais luxus elämää. oli lenin ja espanjan huvilat ja hangon lande. kaikki oli avokin omaisuutta. autot rahoitus firman nimissä.. marsulla ei ole mitään omaisuutta. avokilta saadut luxus laukut. avokin rahoilla ulkomaan matkoilla mistään ei maksanut yhtään mitään. eipä kehtais enää määkiä kateellisena yhtään mitään.
Valoja päälle idiootti! Nyt ei puhuta ajasta Stefun kanssa, vaan ajasta Stefun jälkeen! Martina pystyi itse vuokraamaan itselleen uuden kodin, ja itse maksaa vuokrat. Mites tämä Sofia lokki?! Aivan! Ymmärsit varmaan pointin?!
Mäkin vuokrasin ote, enkä ikinä oo töitä tehny.
Kela ny vähä jeesas, mut kippis sille...
Oletko ihan varma että maksaa vuorat?
Kyllä on Martina taitava! Ihan itse vuokrasi itselleen kodin. Taisi äiti kuitenkin auttaa
Nyt on sitten lokki vaihtunut! Martinan tilalle loisijaksi vaihtunut Sofia. Lapsia jos tekee niin oletettavasti sofilokista paljastuu aikamoinen KÄKI, jos tiedät mitä tarkoitan. :))))))
Mistä sä tiedät, että itse maksaa. Luulen, että ex-äijät nekin maksaa elareina ja lapset syö isillään. Mara juhlii ja pokailee palomiehiä
mistä työstä marsu pitää. eihän marsulla ole edes työpaikkaa. työ taitaa olla valkopesu haastettelujen antaminen juorulehtiin. ja omatekoisen valmentajan leikkimisen.
Niin sanokaa se..missä Martina on töissä?????? Hän ei ole ammatti urheilija eikä valmentaja. Hänellä ei todellakaan ole yli 100 tuhatta asiakasta jotka ostaa hänen netistä kopioituja ruoka ja jumppa ohjeita. Kyseinen henkilö antaa lehtiin haastattelua jossa haukkuu entisen miehensä ja loisteliaan ex-elämänsä joka ei kuitenkaan perustunut laukkuihin tai muihin luxus tavaroihin mutta silti hän antoi vähän aikaa sitten haastattelun jossa kertoi että mieheni lepyttää minut laukuilla... maralla ei ole vakituista työpaikkaa eikä näin vakituisia tuloja ,hänen tulonsa tulee sieltä ja täältä riippuen paljonko jaksaa käydä kuvattavana ja antamassa haastatteluja lehtiin.
😆😆 voi sua..
🤦♀️ Martina on kouluttautunut valmentaja. Siinä missä sinä kommentoit täällä tuollaisia, Martina myy tuhansia valmennuksia ja tienaa niillä kivasti. 👌 (esim. Tuhat valmennusmyyntiä, joiden keskihinta on 30e, tulee tuloa yhteensä 30 000e). Lisäksi yhteistyöt, harrastukset ja muut sopparit. Tämän vuoden tulot tulevat varmasti olemaan taas melkoiset.🙌 Martina painaa kovasti duunia somessa, mutta tästä digiyrittämisestä et varmaan ymmärrä mitään ainakin mitä kommenttisi pohjalta voi ymmärtää...🤷♀️ Olet niin kiireinen tällä palstalla, ettet ymmärrä muusta.😅
Toinen nimeltä mainitsematon istuu vain parturissa, raflassa, kasvohoidoissa ja kuvaa etu- ja takatyynyjä eri kulmista 24/7... Hohhoijaa... Aika suuri ero näillä kahdella. Toki tämäkin nainen voisi tienata somen avulla suuria summia, mutta en tiedä ovatko yritykset valmiit tekemään hänen kanssaan yhteistyötä viime aikaisten lööppien takia...🤔 Voi olla ettei kovin moni yritys ole valmis siihen.
Missä on kouluttautunut? Todistusta tiskiin, ei muuten kukaan usko.
Liikaa hymiöitä! Lieneekö edes aikuisen kirjoittamaa tekstiä? Hymiöt eivät tuo lisäarvoa tekstille, lapsille hymiöt sopii, mutta ei aikuiselle.
Mitä 2020 tuloihin tulee, jospa odotettaisiin ensin verotustiedot, jotka valmistuu 2021.
Tällä palstalla on myös koulutettuja, ammattin valmistuneita henkilöitä, jotka varmaan ymmärtää digiyrittämisenkin oman työn ohella.
Onko hällä koulutusta näihin vallmennunsiin saako hän edes myyä niitä, voishan sitä alkaa vaikka puhelinlääkäriksi tai joksikin - terapeutiksi jos olis hyvä puhumaan. " Hei täällä Miinan auttava puhelin, kuinka voin olla avuksi"
No jos on noin kaunis kuin Sofia on, niin toki mies mielellään maksaa. Rumat, kuten sinä joutuu raatamaan palkan eteen.
Kaunis? Roikkuhuuli.
😂😂😂😂😂Hauska!
Mutta eikös Martina sanonut jossain haastiksessa pari vuotta sitten, että mies saa maksaa elämisen kulut, koska Martina ei tykkää käyttää omaa rahaa?
Näin muistelen.
Martinalla, tuolla jokatuulen heiluteltavalla, tuuliviirillä mielipiteet muuttuu aina vaan sotkuisemmiksi 😄. Ei taida edes muistaa mitä on puhunut 😂. Onnieks on Seiskan, Iltisten ja MeNaisten arkistot 👍
Lisää löytyy: City lehti 20.2.2009
Martinan luottotiedot kunnossa. Yli 100000 tienannut vuodesta 2017 lähtien. Helppo tarkistaa, eikä tarvitse arvailla. Sofialla yli 52000 ulosotossa ja 2018 tulot noin puolet 26000 euroa. Sofia olis pärjännyt hyvin, mutta lähti helppoon elämään mukaan.
Tyhmä muija, no can do! 🤷 Vissiin liikaa kokkelia, ei järki pelaa enää.
Marokkolainen botoksivätys.
Elämänkoululainen jauhaa aina samaa marokkolaisesta ei mitään fiksua kommenttia😆älykkyysosamäärä 50.
En voi käsittää millä ansioilla Aitolehdestä on leivottu, joku kansakunnan ykkösmarttyyri. Nainen patsastelee nyt juhannuksenakin monen lehden kannessa. Kertokaa nyt joku mitä konkreettista tuo on tehnyt, että sitä noin hehkutetaan. Roman Jeremenkon salarakas. Ei mitään muuta.
Esim. Puma. Martina solmi sopimuksen. Ihan itse on saavuttanut sopimuksen.
Mikähän mahtaa olla senkään sopimuksen arvo? Ei mitään kovin hyvää mainosta Pumalle. Mutta mitä konkreettista Martina siis on tehnyt, että on saavuttanut tuon "aseman"? Muutakuin rikkonut ainakin kaksi parisuhdetta, todennäköisesti enemmänkin.
Tämä Puma sopimus on vitsi. Puman Suomen edustus etsi netissä Puma kasvoa, palkaksi ilmaiset treenivaatteet, Martina ilmoittautui. Missä olette nähneet Martinan Puma mainoksia?
alexei jeremenkon .
Tuskin 😉
Stefan elätte 9 v Maraa ja osti kaikenlaista riitojen jälkeen että sais sen tyytyväiseksi.
Kannattiko? Mitä tämä lokki teki eron jälkeen ?
Aloitti julkisen likapyykin vaivaamisen.
Sillä lokilla ei ole mitään käytöstapoja.
Ei ole mitään muuta kuin ahne lokki!
On ennekin sotkenut raha-asiansa ulosottoon asti kuka nyt uskoo että olisi nytkään oppinut yhtään sen paremmin hoitamaan ? Kohta luetaan lehdistä paljonko on ulosotossa ja asunto menossa alta.
Ketähän syyttää sillä kertaa omista virheistään?
Bisnes elämässä on hyvä olla ahne ja vähän röyhkeä.
Palomiehen syy...
Ja osata maksaa laskut muuten bisnes loppuu lyhyeen.
Ei Marttiina mitään sivalla. Rehdisti vetää pataan nyrkillä ja repii hiukset päästä.
Kiroilee, painaa alas ja repii hiuksista. Potkii ja lyö nyrkillä kunnon ' äidilliset otteet '.
Ihanko Anne mutsin otteet. Näin kortelampi-aitolehdillä hoidettiin riidat.
Ihanko oli seurapiirikaunotar? ?
Martinan työtä on että se kuppaa teiltä pullukoilta rahat ja antaa haastatteluja lehtiin joita te idiootit uskotte. Eli lokkina stefun kanssa,eli stefun rahoilla ja pisti omat rahat säästöön. Reilua😎? Eikö. Kiero, kavala muija. Pääpiru martti. Mä en ainakaan osta mitään mikä edes haisee martti aitolehdeltä. Raadon haju hyi hemmetti. Raadonsyöjä.
Edellinen kommentti oli täyttä asiaa !
Ei voi kuin ihmetellä sen naisen käytöstä.
Laittaa omat rahat säästöön ja antaa Stefanin maksaa kaiken. Se kertoo jo sen ettei liitossa ollut todellista rakkautta vaan silkkaa hyväksikäyttöä.
Jutuilla lehdissä esittää suurta marttyyriä ja manipuloi seuraajansa jotka uskovat joka sanan. Ja myy valmennuksia näinhän sitä rahaa tehdään.
Jos Maralla on niin järkyttävän isot tulot, kun kaikki on aina ökyä ja luksusta, niin tällaisella henkilöllä ei ollut varaa maksaa itse edes omaa muuttoaan, vaan Niemi oli kaupallista yhteistyötä tekemässä muuttoapuna. Toisin sanoen Mara sai muutonkin ilmaisena.
No mitä sitten? Hyvin sai neuvoteltua tuollaisen edun itselleen. Niemi tiesi saavansa mainosta tästä. Noin se menee.
Sofia, noh, ei tarvinnut kuin Ikean kassin. Ei tarvinnut muuttoautojen perään kysellä :D Ja kaverinsa nurkkiin meni, kunnes Stefan hänet sieltä pelasti.
Martina on aika hemmetin kova bisnesnainen. Ja sekös joitain harmittaa, minä luulen, että ne ovat miehiä, joita eniten vtuttaa, kun joku nainenkin voi osata bisnesmetkut.
Martina osaa olla röyhkeä, mutta tarvittaessa myös nöyrä.
Hyvin on nykyisin korttinsa pelannut.
Mielenkiintoista odottaa vuosi, kaksi ja katsoa miten businekset menevät ja osaako elää nykyisen ansiotason mukaan. Ei varmaankaan ole helppoa ja vaatii kyllä tiettyä suunnitelmallisuutta ja varovaisuutta ettei elä yli varojensa.
Meinaatko, että Niemi saa paljonkin muuttoja, koska Martina käytti muuttofirman palveluita?
Mä en käytä ikinä näiden palveluita, kun en halua maran muuttoa.
Tää martina on kyllä yks kävelevä vitsi.
Täytyykyllä laittaa kädet ristiin ihan kyynerpäitä myöten, ettei itse ole Martina tai Sofia. Niin rajusti kumpaakin arvostellaan, tiedetään tekemiset ja tekemättä jättämiset. Ihmissuhteissa on aina erot vaikeita ilman, että osa porukkaa kn joka tilanteessa kärpäsenä katossa .
Martiinahan se on hyvä esimerkki kertomaan. Nyt vähän pinnalla, kun typeryydet kiimoissaan ostelee verkkovalmennuksia tusina joukolle kopsattu ja on niin kikseissä, että ihan Martinan opeilla.
Eiköhän tuokin ole pahin pyrkyri, että ei hirveesti varaa arvostella ketään.
Martina on jo vähän punkero. Sofia taas liian laiha. Ihmettelen ettei Sofian vanhemmat
hoitaneet heti syntymän jälkeen kuntoon Sofian ylähuulta. Muistelen että tällaiset vammat aivan yleisesti leikataan kuntoon jo lapsena. Nyt aikuisena tämä kummallinen ylähuulivamma tekee somasta tyttösestä hiukan omituisen näköisen
Mua huolettaa Martinan lapset. Lukeekohan tytöt äidistään näitä juttuja ja kommentteja ja miten ne tulee käsitellyksi? Martinan kannattaisi vetäytyä julkisuudesta, ihan tyttöjen hyväksi.
Kris taisi jo häipyä ....