EUn tärkein tehtävä on

Anonyymi

estää natsismin ja fasismin paluu mantereelle. Ei koskaan enää sitä hulluutta, ei koskaan enää SS-Vikingin paluuta, ei koskaan enää kaasukammioita, ei koskaan enää yli-ihmisiä.

32

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä oli SS-Viking?

    • Anonyymi

      Juuri siksihän Eurostoliitto on muodostettu. Valkoisten tuhoamiseksi ja vaihtamiseksi muihin kansoihin. Mutta sitä johtavat nimenomaan todelliset yli-ihmisideologian omaavat

    • Anonyymi

      EU:n alku oli läntisen Euroopan jälleenrakennuksessa 2. MS:n jälkeen Marshall-avun turvin. Sen tehokkaaseen käyttöön tarvittiin Hiili- ja Teräsunioni. Vuonna 1967 perustettiin Euroopan Yhteisö.Siitä lähti kehitys kohti nykyistä EU:a.

      Yhtenä päätarkoituksena on koko ajan ollut kommunismin vastustaminen. Voitto tuli 1991,kun NL luhistui.

      • Anonyymi

        Kommunismin vastustaminen JA Saksan pitäminen kurissa ja nuhteessa.
        Hiili-ja teräsyhteisön avulla voitiin kontrolloida saksalaista raskasta teollisuutta siten,ettei Saksa kyennyt aloittamaan kolmatta kertaa asevarustelua "sille tehtyjen vääryyksien" hyvittämiseksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä.

        Hiili-ja teräsyhteisö syntyi siitä,että Saksalla oli hiiltä ja Ranskalla rautaa.
        Yhteisöön liittyivät Alankomaat, Belgia, Italia ja Luxemburg.Tämä ns. kuutoset oli tulevan EU:n alkio.

        Marshalla-apua hallinnoi OEEC ja sosialistista taloutta johti SEV.

    • Anonyymi

      Tämä tehdään niin että kansanmurhataan koko eurooppalainen valkoinen väestö syntyvyyden alentumisella ja massamaahanmuutolla murjanimaista.
      Ei nouse fasismi ja natsismi. Jokin vielä pahempi kyllä tulee tilalle....

      • Anonyymi

        Teit sekavan avauksen ja siihen vielä sekavamman vastauksen.

      • Anonyymi

        Syntyvyys alenee luonnostaan elintason kohenemisen myötä eikä siitä voi puhua kansanmurhana. Elintasopakolaisia otetaan Eurooppaan niukasti!

        Parempi elää varakkaassa Euroopassa kuin köyhässä Venäjän tapaisessa kurjalassa, jonka tyhminkin mamu kiertää kaukaa!

        Venäjällä on muslimeita paljon jo nyt, eikä elintaso ole silti noussut.

    • Anonyymi

      Innokkaasti on Saksa tuomassa juutalaisvastaisuuteen päiväkodista asti opetettua väkeä Eurooppaan, seuraava holokausti tehdään tuontityövoimalla. Juutalaisvastaisuus on natsismin ehdoton ydin, se menee kaiken muun yläpuolelle.

      • Anonyymi

        Tosin natsismi on tiukasti suitsuttu Saksassa toisin kuin Venäjällä, jossa järjestöt, kuten ’Yön Sudet’ ja ’Nashii-nuoret’ ovat johdon suojelussa!

    • Anonyymi

      Aivan yhtä tärkeäksi tehtäväksi on nousemassa rahansiirtoautomaatti jolla rahaa siirretään velttoilijain ja Mafian taskuihin Välimeren ja Itä-Euroopan maissa.

      Kun ne ovat saaneet ja tuhlanneet tämän 500 miiljardia niin kohta on taas käsiä ojossa odottamassa uutta rahalähetystä "ettei EU hajoa". Saksa pitää huolen, että kiltit suomettuneet maat kuten Suomi maksavat sillä Saksahan saa äkkiä oman osuutensa takaisin, me emme saa.

      • Anonyymi

        Tämä on pelkkä Tarkkispojan kuvitelma EU:n toimista ja selittää hyvin sen, miksi Venäjän talous skkaa aina loputtomaan korruptioon!

        EU on talousjärjestö ja sen toiminta on päätehtävä! Ei mikään -ismien jahtaaminen!

        Siinä ensimmäinen valopää, joka kiistää, että mitään 500 miljardin tukipakettia mafiamaille edes oltaisiin laatimassa.

        On se jännää kun tuollaisiakin löytyy, missähän niitä sikiää ja siitetään ?

        Venäjä ei halua eikä tarvitse EU:n likaista maffia-rahaa.

    • Anonyymi

      EUn tärkein tehtävä on estää natsismin ja fasismin paluu mantereelle.

      EU ei sitä kykene estämään jos on palatakseen, ei sillä ole sellaisia välineitä käytössään. Siksipä se onkin vajoamassa pelkäksi rahanjakoautomaatiksi.

      • Anonyymi

        EU:n tehtävät on määritetty perussopimuksessa, johon kannattaisi tutustua ennen kuin rupeaa valehtelemaan mihinkään suuntaan.

        EU on demokraattisten jäsenmaiden vapaaehtoinen valtioliitto.

        Läkäti läkäti, perussopimus on ollut hyllyssäni ja luettuna alleviivauksin jo 1994. Perussopimus ei puhu natseista ja fasisteista mitään.

        Mutta tutustu sinäkin siihen, ei sitä sinulta kukaan kiellä, ja tutustu lisäksi tämän ketjun avaukseen niin näet mistä siinä puhutaan ja mistä ei.

        Avaus on silkkaa pötyä ja kumottu heti.

        Olet pahast ajasta jäljessä,mikä kyllä näkyykin.

        Lissabonin sopimus
        Allekirjoitus: 13.12.2007
        Voimaantulo: 1.12.2009

        Tavoite: EU:n toiminnan demokraattisuuden ja tehokkuuden lisääminen ja EU:n yhteisen äänen vahvistaminen keskusteltaessa globaaleista kysymyksistä, esim. ilmastonmuutos.

        Tärkeimmät muutokset: Euroopan parlamentin vallan lisääminen, neuvoston äänestyskäytännön uudistaminen, mahdollisuus eurooppalaisen kansalaisaloitteen tekemiseen, Eurooppa-neuvoston pysyvän puheenjohtajan ja unionin ulkoasioiden korkean edustajan virkojen perustaminen sekä EU:n uuden ulkosuhdehallinnon perustaminen.

        Lissabonin sopimuksessa määritellään entistä selkeämmin, missä asioissa toimivalta kuuluu
        EU:lle
        EU:n jäsenmaille
        sekä EU:lle että jäsenmaille.

        EU:n tavoitteet ja arvot on vahvistettu Lissabonin sopimuksessa ja EU:n perusoikeuskirjassa.

        Klikkaa netistä ja lakkaa kirjoittamasta pötyä,

        Missä kohtaa tuossa puhutaan EUn tehtävänä estää natsismi ja fasismi ? Puhut roskaa ja omia sepitelmiäsi eli valeita totisella naamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa tuossa puhutaan EUn tehtävänä estää natsismi ja fasismi ? Puhut roskaa ja omia sepitelmiäsi eli valeita totisella naamalla.

        Sehän on avauksen väite. EU toimii perussopimuksen ja muiden säädöksiensä mukaisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa tuossa puhutaan EUn tehtävänä estää natsismi ja fasismi ? Puhut roskaa ja omia sepitelmiäsi eli valeita totisella naamalla.

        Eihän kanslaisille kerrota oikeita aikomuksia eli kansanvaihtoa ja valkoisten tuhoamista ym. kommunsimeja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kanslaisille kerrota oikeita aikomuksia eli kansanvaihtoa ja valkoisten tuhoamista ym. kommunsimeja

        Miten sinä ne sitten tiedät?

        Missä tuollaiset tavoitteet on päätetty?

    • Anonyymi

      Yhyy wuwuw wuw yy yy.

    • Anonyymi

      Tavoitteena on uusi uljas sosialistinen (muttei kansallissosialistinen) ihminen.

      Sosialismi ja fasismi ovat hyvin läheisiä keskenään toimintaperiaatteiltaan. Ainoa selkeä ero on, että fasismissa yleensä lähtökohtaisesti valta keskitetään diktaattorille kun taas sosialismissa valta keskitetään politbyroolle. Tosin myös sosialismissa valta on usein lopulta ajautunut diktaattorille.

      • Anonyymi

        EU koostuu demokratioista. Sosialismi on kaukana siitä porukasta. Markkinatalous ja
        ihmisoikeudet jylläävät.

    • Anonyymi

      Kolikon kääntöpuolella on sitten juutalaiset ja israel. Samoin heidän vaikutusvaltaansa pitää estää tehokkaasti.

      • Anonyymi

        Isael ei ole EU:n jäsenvaltio. Juutalaislla ei ole mitään jakoaEU:sa. He ovat mitätön vähemmistö.

    • Anonyymi

      EU:n oikeusvaltioperiaate tarkoittaa muslimien oikeutta levitä rajoittamattomasti ylivaltaan euroopassa.
      Outoa kyllä ymmärtää kenen etua tällainen ajaa?

      • Anonyymi

        Hölynpölyä.

        Koeta keksiä parempia valeita.
        EU:ssa on uskonnon vapaaus. Suuri enemmistö on katolisia kristittyjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hölynpölyä.

        Koeta keksiä parempia valeita.
        EU:ssa on uskonnon vapaaus. Suuri enemmistö on katolisia kristittyjä.

        -----Suuri enemmistö on katolisia kristittyjä.----

        On vielä ja suuri osa heistäkin vain nimikristittyjä. Muslimit sikiää 7-8 kertaa nopeammin kuin alkuperäisväestö. Jos ymmärrät matematiikkaa niin älynnet mikä on lopputulos. Käytännösssä sen näet miten kävi Libanonissa 15 vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen.

        EU ei ole Libanon.

        Katolisten lisäksi on porotestantteja eritoten pohjois-Euroopassa ja ortodokseja idässä.
        Muslimien salamasikiäminen on valetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      134
      5452
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3902
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2067
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      28
      1862
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1853
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1670
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      52
      1641
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      30
      1584
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      40
      1576
    Aihe