"Eskimo-jäätelöiden nimi muutetaan Yhdysvalloissa sopimattomana, asiaa pohditaan myös Suomessa – "Se on meillä juuri tällä hetkellä työpöydällä".
https://yle.fi/uutiset/3-11411795?origin=rss
Suomessa Pingviini-brändiin kuuluvia Eskimo-puikkoja on myyty vuodesta 1968 alkaen.
Eskimo-termin käyttöä tarkastellaan tällä hetkellä myös Suomessa, Eskimo-puikkoja valmistavan Froneri Finlandin markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo.
Meille on äärimmäisen tärkeää tasa-arvo ja ettei kukaan ryhmä koe miltään osin epätasa-arvoa brändäyksen puolesta. Näistä lähtökohdista haluamme tutkia asiaa.
Dreyer's aikoo The New York Timesin mukaan vaihtaa jäätelötuotteensa nimen ja lopettaa tuotteissa esiintyvän eskimo-hahmon käytön vuoden loppuun mennessä.
Suomessa Eskimo-nimen voisi vaihtaa aikaisintaan ensi keväänä, uuden jäätelösesongin alkaessa.
–Se on realistinen aikataulu mitä tässä juuri tällä hetkellä katsomme, aina aikatauluja mietittäessä selvitämme materiaaliteknisiä asioita sekä toki Suomen kaupan lanseerausaikatauluja, Froneri Finlandin Brunberg sanoo.
https://yle.fi/uutiset/3-11411795?origin=rss
Suomessa Pingviini-brändiin kuuluvia Eskimo-puikkoja on myyty vuodesta 1968 alkaen.
Eskimo-termin käyttöä tarkastellaan tällä hetkellä myös Suomessa, Eskimo-puikkoja valmistavan Froneri Finlandin markkinointijohtaja Minna Brunberg kertoo.
Meille on äärimmäisen tärkeää tasa-arvo ja ettei kukaan ryhmä koe miltään osin epätasa-arvoa brändäyksen puolesta. Näistä lähtökohdista haluamme tutkia asiaa.
Dreyer's aikoo The New York Timesin mukaan vaihtaa jäätelötuotteensa nimen ja lopettaa tuotteissa esiintyvän eskimo-hahmon käytön vuoden loppuun mennessä.
Suomessa Eskimo-nimen voisi vaihtaa aikaisintaan ensi keväänä, uuden jäätelösesongin alkaessa.
–Se on realistinen aikataulu mitä tässä juuri tällä hetkellä katsomme, aina aikatauluja mietittäessä selvitämme materiaaliteknisiä asioita sekä toki Suomen kaupan lanseerausaikatauluja, Froneri Finlandin Brunberg sanoo.
Vastaukset 116
Vanhimmat
Ihan oikein. Ajat muuttuu ja meidän pitää muuttua niiden mukana tai jäämme kehityksessä jälkeen.
On joillakin tärkeetä pohdittavaa.
Joo, yrityksissä pohditaan tuotteiden nimiä. Joskus niitä päivitetään, samoin kuin logoja ym. Jostain syystä tällainen nykyisin tuntuu herättävän vahvoja tunnereaktiota.
Herättää varsinkin persuissa, persut ovat herkkämielisiä.
Onko näin helppoa pysyä mukana kehityksessä?
Saipa taas joku sormensa päällä istuja kakistettua ulos sanan "persu"
ei sitä kouluja turhaan tämä ns "eliitti" käy. pitäähän näillä "kynän pyörittelijöillä" jotain töitä olla, ja kokouksia suurine palkkioineen.
Kantsuu jättää ostamatta aina se tuote joka voi aiheuttaa jotakin rasistisia piirteitä, itsellä jo listalla 365 tuotetta.Ja lisää ilmestyy joka päivä listaan, niin Suomalaisia tuotteita kuin ulkolaisiakin.Ettei vaan kukaan loukkaannu tai pahoita mieltään.
Minä en osta mitään vihreää, kun aiheuttaa minussa saatananmoisia puistatuskohtauksia.
Missä ihmeen kehityksessä, sanojen kieltämisestähän tässä on kysymys.
novoihellanlettasjustiisanii! :(
Kaikki Suomen eskimot onki ollu jo vuosikausia umpivittuuntuneita tohon jäätelörasismiin! :) Ja seuraavaks löylyterva pitää valkaista, ku seki on ihan n**k*rin väristä! :)
...tun vajaaälyset! :/ Pakko kostaa syömällä pari eskimoo! :P :D
Myös pingviinit voivat suuttua! Nallekarkit myös vaihtoon, nallet saavat raivarin!
Niin, ei unohdeta eläinten oikeuksia!
Patsaat kaatuu jäätelö loukkaa jotain mitähän vielä tulee
Se on surullista, että ihmisiltä lähtee järki kun jokin asia aukeaa. Suhteelisuudentaju katoaa täysin. Kohta varmaan Saimaa kuivataan ja "työmies" sanasta tulee rangaistava kun tupakoinnin vastustaminen alkaa todenteolla.
Tarkoitat varmaan työhenkilöä?
Itse olen odottanut, koska sana ryssiminen kielletään, samoin kuin moninainen tai isänmaa. Samoin kuin päätetään, että poliittinen korrektius edellyttää jonkin puolueen jäsenkirjaa, koska siinähän on sana poliittinen.
No toisaalta, jos jollakulla riittää energiaa kokea mielipahaa siitä, että joku yritys aikoo vaihtaa jonkin tuotteensa nimen, niin ehkä sillä henkilöllä muutoin ovat asiat aika hyvin. Ei siis välttämättä aihetta suruun sen johdosta.
Eniten muo huolestuttaa se, et yrityksillä on nykyään varaa maksaa palkkaa he kilöille jotka ihan tosisaan funtsii et mikä sen jäätelöpuoåikon nimi nyt sit oikein pitäisikään olla! :/ Se nyt ei o vissiin keltään pois, jos mäihan ilmaseks kerron mielipiteeni tän kaltasista asioista, jonka mirjottaminen kestää sen pari sekuntia, ja lukeminen ei sitäkään.
MUT! Oli täst uutisesta ainakin se hyöty, et mulle selvis ettei se sit o enää suomalaisomistuksessa (ullatus! :/ ) toikaan jäätelöfirma, joten: Voi sit jättää tästä lähtien iha huoletta eskimot/mitkä-lie-tulevaisuuden-”valkimot” kaupan hyllylle hyvällä omallatunnolla! :P
Varsinki ku toi kyseinen monikansallinen gonglomeraatti pisti viel Turengin jätkitehtaan jengin talvilomille ku sillon jäätelönkysyntä on nii paljo heikompaa :/
Globalismi on rikkaus! :) :/
Ja runebergin torttu kielletään seksistisenä ...
Hornasta on noussut jotai, kun tunkioharakat on kaivellu tunkioitaan.
Toivottavasti tilalle tulevat iloiset, puolen metrin mittaiset ToF -sateenkaarimehujäät.
Aina jotain loukkaa maalimainos jäätelö vaatemainos yms
Ja nuo tolovanan tunarit ei edes kysy eskimoilta, että loukkaako heitä, jos jäätelön nimi on eskimo. Kunhan vitun tunkioääliöt vain tärkeilee, ja esittävät tekevänsä muka töitä palkkansa eteen.
Minä oksennan ja päästän pitkät pierut tuommoselle touhulle.
Käy kuten Peteliuksen anteeksipyyntöjen, ennen sitä ei Saamelaisia haitannut koko huumori, nyt sitten nostivat homman tikunnokkaan...joka oli jo aikaa sitten unohtunut.
Jep.
Kyllä tästä pitäisi saada inuitien kansanliike #eskimoicecreammatter. En ymmärrä kaikkea rasisminpelkoista asioiden valkopesua. Onhan se ollut kunnianosoitus pienelle vähemmistölle olla oman tuotemerkkinsä nimissä tuomassa suomalaisille tieto, että semmoinenkin kansa on olemassa.
Olettehan huomanneet muuten näillä helteillä, ettei enää puhuta intiaanikesästä. Vaan on jokin "trooppinen tiristäjä"
Intiaanikesä on aina tarkoittanut syksyllä tulevaa yllättävän lämmintä sääjaksoa, joten ei nyt sellaisesta pidäkään puhua. Syksyllä sitten puhutaan kyllä jo varmaan alkuperäisamerikkalaiskesästä.
Melko kyseenalaista käyttää sana trooppinen josta tulee mieleen inhat apinat ja muut primitiiviset otukset.
Tos oiski muutes idistä! :P :D
Eiköhä järkätä ens talvena tempaus, ja järjestetää miekkari esmes jossai tyhjällä leikkarilla mis on lumilinnoja ja lumiukkoja ”Eskimo Lives Matter” kyltit kädessä ja lumipallotetaa ne lumilinnat ja lumiukot iha paskaks!? :D BARRIGADEILLE, TOVERIT! :D
Miten olis jäätelö-inuiitti?
Tässähän on kysymys siitä että valkoisia kyykytetään ja demonisoidaan. 'Vähemmistöön' kuuluvat saavat sanoa valkoisista mitä tahansa tai käyttää meidän roturyhmäämme mainoskuvissa tai vihakuvissa mielensä määrin, mutta me emme saa esittää toisrotuisia missään muodossa, edes viattomissa lakritsikäärepapereissa tai jäätelön nimenä!!
Joku ohjaa taustalla tätä hullua ajojahtia valkoisia ja valkoisten kulttuuria vastaan.
Loukkaantuu se Kaulanen? Lapin kauppias,sehän on osaksi inuiitti.
Laktoositonta pingviinin mäihää.
Eskimot ei Eskimo-puikoista suuttuneet vaan muiden puolesta loukkaantujat.
Mitäs vikaa eskimoissa on?
Suvakit ei diggaa eskimoista ku ne on liian vaaleita niitten paapottavaks ni ne haluu tuhota vähäisimmätkin viittaukset yhteiskunnassamme moiseen turhake-kansaan!
Suussa sulavat Suvakki -jäätelöt kohta joka kioskilla. Päällä punaista mansikkaa ja sisällä virkistävän vihreää minttua! Nami nami! Niistä Odinkin tykkäisi!
Sanaa käyttivät aikoinaan alkuperäiskansoja alistaneet kolonialistit, mistä siihen on jäänyt rasistinen maku. Kun on mahdollista tässä vaiheessa tehdä korjaava liike, on mielestäni ihan hyvä, että asia tiedostetaan ja siihen tartutaan.
Ei siinä ole mitään vikaa ne vaan halus vaihtaa nimeä koska eskimo nimi loukkaa eskimo ihmisiä ja siksi ne halus vaihtaa pingiviin puikko nimeksi
Eskimopuikot poistuu minunkin ostoksista, loistavaa.
Voi helvetti tätä kouhottamista T:hiihtäjä 47 härmästä
Onhan siihen uudelleenbrändäykseen jo syytäkin. Minua on aina inhottanut antaa lapsille jäätelöitä jotka tuovat mieleen lähinnä nuijalla tapetut hylkeenpoikaset.
Ei kai kukaan haluaisi Janitsaari-jäätelöäkään, tai Kannibaali-karkkeja. Saati Floridalaisia sisäsiittosipsejä, Poronpallin-purukumista puhumattakaan.
Joidenkin asioiden vain pitää jäädä historian lehdille ja syrjäisiin junttiloihin. Niitä ei kuulu brändätä yleiseen tietoisuuteen.
Kyllä meidän perus suomalaisten kansalais oikeuksiin kuuluu saada maistaa vielä joskus Marsalkan Sauvaa ja Mestarin Patukkaa ja Hillo Tolppaa.
Pitääpi sitten uusia myös nimet seuraaville tuotteille: Benetiktiini-likööri, Suomi-lenkki, Mustamakkara, Vaalea Kuulas, Ida Red, Atria Wilhelm, Indian Motorcycle, BMW, Helsingin Sanomat...
Noissa kaikissa viitataan johonkin kansaan, maahan, ihon väriin, aatteeseen. Vastaavia on vaikka kuinka paljon.
Mut suo ei yhtään kuitenkaan inhota juoda Karjala olutta? Vaikka Karjalassa tapettiin monta sataa tuhatta suomalaista, ja haavotettiin vielä moninkertaisesti useampia?
Mutta HYLKEENPOIKASET!! *snif*
Rasistiset puikot ois pitäny poistaa jo ajat sitten.
Ruskean puikkojäätelön nimeksi sopii anaaIitappi.
Perustin huono isi sivuston ja tällä hetkellä kehitän ensimmäistä lakutuotettani omilla rahoilla. Tuotteen muhkeuden vuoksi olen ajatellut antaa patukalle nimeksi mustat huulet
Eskimo-jäätelö,hyvää.Ne...rin-pusut,hyvää. Ym.ym. siis mikään hyvältä maistuva ei saa viitata johonkin ihmiseen? Eihän tässä paskaan ym.ole viitattu.Tämähän on ollut hyvää pr-työtä mm.eskimoille ja mustille.
Tyhmyys on rajatonta mutta näyttää olevan hulluuskin.
Juu Einsteinki jo ties ton! :/
”Kaksi asiaa ovat äärettömiä. Maailmankaikkeus, ja ihmisten tyhmyys” :/ :D
Eniten harmittaa noi sukupuolineutraalit vessat missä pitää käydä miesten kanssa yhtäaikaa kusella. Ei niin mitään omaa rauhaa kun joskus käy kampaamassa tukkaa ja istumassa pöntöllä.
Kohta ei saa puhua kuumasta eikä kylmästä, kun toinen termi loukkaa toista ja päinvastoin. Siis ihan kaikesta voi vetää herneen nenään.
En nyt osaa mieltää Eskimo- jäätelöä kauhean rasistiseksi. Eikö ihmiset siedä erilaisuutta. Siihen varmaan joku vastaisi joo kyllä erilaisuutta muttei eriarvoisuutta. En vaan ymmärrä mikä siitä Eskimo jätskin paketista tai kuvasta tai nimestä on rasistista.
Vaikka tiedostan kyllä rasismin käytännössä hyvin. Mutta eihän eläimetkään ole tasa-arvoisia vielä. Eli niitä ei pitäisi syödä lankaan. Ja koirastakin pitäisi voida tehdä presidentti ja porsaiden pitäisi päästä parlamenttiin. Tai no siellä ne ovatkin jo, heh.
Kuka nyt minkäkin mitenkin kokee, mutta jos Froneri Finlandilla kerran harkitaan, että eskimo-jäätelö on ehkä aika uudelleenbrändätä, niin sittenpä brändäävät, jos siitä päätöksen tekevät. Eivät he varmaan siitä ole vastuussa, halutaanko jatkossa tehdä erillisvessoja sukupuolierottelun perusteella tai harmittaako jotakuta kuuma ja kylmä. Ja jos joku nyt sitä jäätelöä ostaa pelkästään nimen takia, niin jatkossa ei sitten osta.
Jos tuote on hyvä, niin tottakait sitä ostetaan, oli sen nimi sitten, mikä hyvänsä.
Joo vaihtakaa vaan, en osta niitä enää sen jälkeen. Naurettavaa touhua
Sama täällä. Tullut mitta täyteen tuollaista suvakki pelleilyä!
En muuta mitään nimitystä, minkä olen 50 vuotta sitten omaksunut vaikka mikä kontroloiva elin vaatisi.
Se on päätetty.
Minna Brunberg voisi harkita oman sukunimensä vaihtoa. Ruskeavuori viittaa vahvasti ihonväriin ja on siis rasismia.
Niin ,kulttuurista omimista.Voishan sen muuttaa Mämmimäeksi.
Eskimo-nimeä käytetään myös muihinkin tuotteisiin - ainakin tulee mieleen elmu-kelmut ja taitaa olla leivinpaperikin.
Ennen sitä otettiin asiat rennommin
Vappuneekeri oli Turun Sanomalehtimiesyhdistyksen julkaisema vappulehti, joka ilmestyi vuosittain 1950–2006.[1]
Lehden nimi tulee lehtimiesten leikkimielisestä nimityksestä lehtineekeri, joka puolestaan juontuu siitä, että oikovedoksia lukiessa heille saattoi tarttua painomustetta käsiin ja kasvoihinkin
Ei ole enää,se on muutettu jo,nykyään FREDMAN. Mä siirryin Melitta kahvinsuodattimiin.
Pingviinin tilallle harakka, mustaa ja valkoista yhtä paljon.
Meillä on boikotissa niin pitkään kunnes ruma eskimo-sana poistetaan puikosta.
On ihmisiä, joilla ei elämässä tunnu olevan muuta tekemistä kuin etsiä aiheita, joista pahoittaa mielensä. Munkit voisi "meetoo" poistaa myynnistä kokonaan samoin kaiken sellaisen, jossa on pallomainen muoto. Suomineidot, Paulatytöt jne joutavat romukoppaan. Lumiukot, joulupukit jne... menneen talven nimiä...
Paljonkohan siitä maksettaisiin, että alkaisi etsimäännäitä uudelleen nimettäviä.. saisiko vaikka sen 100.000 euron avustuksen vai pikkuisen enemmän, kun pitää kokouksissa miettiä, ehkä alkuun 500.000 olisi hyvä starttiraha.
Ehkä yrityksiä pitäisi kieltää uudelleenbrändäämästä tuotteitaan, niin ei tarvitsisi niin kauheasti pahoittaa mieltään ja miettiä, mitä kaikkea meiltä nyt taas kielletään, kun joku saattaa ehkä vaihtaa jäätelöpuikon nimeä.
Meillä ei ole koskaan mokomia puikkoja edes syöty. Kun on aina ollut varaa muihinkin kuin ale-jäätelöihin.
Kyllä Eskimo-puikot ovat minulle maistuneet, hinnasta riippumatta. Vailjajäätelö ilman turhia ällöttäviä hilloja, päällä suklaakuori - ei ole liian makea minun makuuni.
Joko keksitty että joulupukkikin loukkaa maahantunkeutujia ?
On jo loukkaannuttu, koska pukki viittaa miespuoliseen hahmoon.
https://www.hs.fi/nyt/art-2000006322266.html
Kohta varmaan sana Jäätelö muutetaan joksikin muuksi ettei loukkaa ketään.
Kyllä on maailman kirjat sekaisin, ei muuta voi sanoa.
Se suklaakuorrute pitää ottaa päältä pois, se vasta on loukkaavaa. Pelkkä jäätelöpuikko vaan. Ja pingviini nimeksi siihen saakka kunnes pingviinit loukkaantuvat.
Älyttömäksi on mennyt, mutta suoraan sanottuna nykyään jäätelöt on liian kermaisia ja liian makeita. Entinen puikkojäätelö, eskimo nimeltään, oli parempi, mutta nyt meni maku koko hommasta. Joten kiitos vaan, ja hyvästit jäätelölle.
Niin ja terminä "eskimokäännös" poistetaan.
Yritykset ei toimi persujen mielen mukaan. Ne suunnittelee tuotteensa ja mainontansa mahdollisimman myymiksi. Yritysten tarkoutus on tuottaa voittoa. Niidrn ei tarvitse kuunnella persujen vollotusta, kansanedusrsjatkin itkee taas kuin elovena-tytön mekosta. Säälittäviä.
Ai niin sehän se olikin. Yritin muistella, että mikä se edellinen markkinointimuutos oli, joka järisytti tunnemaailmaa tässä mittakaavassa. Elovena-piirroksen mekkohan se. Kiitos vaan muistutuksesta!
persupersupersu,trollit taas vauhdissa, suurin osa meistä tympääntyneistä ei voisi vähempää välittää teidän persu/vassari runkkailuista. ei ole ikinä tullut mieleen että on myös viisaita NORMAALI ihmisiäkin jotka vastustavat näitä aivan järjettömiä tekaistuja juttuja?
Huono juttu. Eskimo-jäätelöpuikko kahvin kanssa on ollut suosikkini. Nyt pitää siirtyä johonkin muuhun tuotteeseen vastalauseena naurettavalle nimipelleilylle.
Naapurin Pekalla on usein tarjoaa minulle joskus lakua. Juhannuksen yöunet meni, kun mietin, voinko edelleen nimittää häntä Laku-Pekaksi ?😂
SukuPekka?
Ite harvoin syönyt Eskimo-jäätelöä, mutta enpä ole silloin ajatellut eskimoita.
Seuraavaksi tapetille intiaani-sanan käyttö. Ainakin meteorologit ovat joskus käyttäneet äärimmäisen rasistista ilmaisua "intiaanikesä". Intiaanien sulkapäähineet lienevät jo rasistisina kielletty lapsien leikeistä? Kaikki John Waynen elokuvat kieltoon, samoin Pieni talo preerialla!
Red lives matters too!
Kieltäminen on ihan eri asia kuin jos yritykset uudistavat tuotteitaan ja tuotenimiään. Kauppa se on joka kannattaa, ei persumielinen jankkaus.
Nin se brändäili Pekka-pelin valmistajakin vähän pelivalikoimiaan kun sai vähän yhteydenottoja.
Sepä se, kun niitä EI kiinnosta "red and yellow lives matter" BLM on äärimmäisen rasistinen liike. Jos ilmaantuisi "white lives matter" se aiheuttaisi sellaisen some räjähdyksen että oksat pois,oikea rasismin ruumiillistuma vaikka viha juurikin kohdistuu meihin viattomiin randomi valkoisiin eri maissa. Mutta kun se on BLM rötöstelyiden ja tuhoamisen kera, kaikki taputtaa kiimassa käsiään(varsinkin valkoiset). Uskon ettei ihmiskunnan tuho ole enää kaukana..
Eskimon suukko?
Suu ruskeaksi nimettömällä puikolla.
Ota tilanne haltuun. Suu ruskeaksi puikon ulkokuoresta vaikka sisältö on valkoista.
En osta enää lainkaan jäätelöä niin en riko kenenkään oikeuksia missään siinäkään.
Mitä vikaa on nimen vaihdossa se jäätelö maistuu ihan samalle kuin ennen te oote vain ronkeleita
Ehdottomasti Eskimo-puikot pitää poistaa kaupallisesta myynnistä.
Tilalle tulee harkittavaksi yhteiskunnallistetut uudet riustovapaat jäätelöpuikot:
Forssan puikot. icecream since 1903.
On teillä vartti-jeesuksilla murheet.
Joka tapauksessa icecream since 1903.
Suomen kansan enemmistö vaatii rasismi- ja maskivapaata sukupuolineutraalia jäätelöä, jonka on yhreiskunnan omistama keinottelusta ja voitontavouttelusta vapaa elintarviketeollisuus tuottanut turvaten siten Suomen huoltovarmuuden kriisitilanteissa.
Forssan puikot icecream since 1903 voi syödä maskivapaasti, joten STM:n demarillisella kansliapäällikölläkään ei pitäisi olla mitään sitä vastaan, päinvastoin.
Black lives matter-jäätelö tilalle, kelpaa kaikille.
Niin mutta sittenhän siinä imetään ruskeeta...ja purastaan joskus pää poikki,aarrrgh
Fatzer mainoksen pienistä suklaapatukoistakaan ei ikinä arvaa mitä ne esittää kun ei lue missään. Kyllä kannatan eskimollekin uutta nimeä ja kohta telkkariin mainosta: imeskellään pikku suklaa tikkujäätelöitä. Varmaan tulee samalla vähän eskimoa isompi ja kalliimpi tikku.
Niin heti kun näin sen mainoksen ajattelin ihan muuta kuin suklaa patukkaa,varsinkin kun mainoksessa sen yhden patukan patukka?on pikselöity.
Tilalle tulee kivat feministiset jäätelöpuikot joiden paperissa on pil.un kuva
Ja kohta mustamakkarakin on rasistista ja värikynät😏
Ainoat tuotenimet jotka ei edes Toiviaisen mielestä loukkaa ketään on esim.
Valkoisen miehen grillinysä tai Suomi mini herkkugrillimakkara maustekastikkeessa.
Niin kun tänne tulleet huomaa että.kas mun pili muistuttaa tota,ja sitten se samaistuu makkaraan ja ....no sitten alkaa rasismin huuto kuulua.
Miksei kukaan pyydä anteeksi?
Eskimopuikon uudeksi nimeksi on valittu paskimopuikko.
Tätä minä vähän ole odottanutkin.
On kettu karkki.
Nalle karkki
On se geisha suklaa onko asian mukaista
Sininen suklaa, loukkaako väriä.?
Maali sävy : maalarin valkoinen , loukkaa maalaria.
Nallekarkit ja geisha suklaa on myös poistolistalla, samoin suomi-viina
En mä ainakaan ole kuulut että nallekarkit ja geisha suklaa ja suomi viina ovat poistossa
Mulle tulee näistä kulttuurisista jutuista ihan sellainen olo, että näitä pitäisi jotenkin hävetä. Eskimoista ja inkkareista ei saa puhua koska. Niin mitä tapahtuu?
Inkkarit nyt kumminkin kuului omaan lapsuuteen olennaisena osana, eikä todellakaan rasistisessa mielessä, päinvastoin.
Joten jos saan tässä pitää inkkarini kanootissa vielä sen ajan kun eloa riittää niin kiitos.
Älkää pahoittako mieltänne.
Lapsenne ajattelevat kuitenkin täysin toisin kuin te. Koska nuoruus ja kapina.
Joten lakatkaa vouhkaamasta.
Nimeksi voitaisiinkin laittaa "Valkoinen unelma".
Uudeksi nimeksi Lumipuikko! Se olisi kuvaavampi nimi, ku joku Eskimo!
Nauti, mutta älä syö keltaista lunta. Enkä suosittelisi ruskeaa luntakaan.
Eskimoa on myyty vuodesta 1968, nyt joku idiootti tai idiootit kokee eskimon loukkaavana, epäsopivana jopa rasistisena, sille tai niille jotka näi sanovat ehdotan nopeaa ja kattavaa psykiatrista tutkintaa.
Niinpä noin 60 vuotta myyty ja kaupattu mutta jos joku hullu saa idean niin pitää päästä otsikoihin.
Tämä niminäsäily, jota nyt niin innokkaasti harjoitetaan, on mennyt kieltämättä naurettavuuksiin.
Huvittavinta asiassa on se, että harva olisi edes asioita miettinyt rodullisesti, sukupuolellisesti tai vaikkapa rasistisesti elleivät tietyt mielensäpshoittajatahot olisi niihin huomioita niin kiihkeästi kohdistaneet.
Sama tilanne, kuin pellon laidassa oleva koiranpaska, ei sitä kukaan pahemmin katsele tai edes huomaa, mutta jos sen ympärille laitetaan aitaus ja suuret kohdevalot niin aivan varmasti jokainen sen noteeraa tavalla tai toisella.
Jäätelöstä paikan nimiin. Matkailessani suomessa vaimon kanssa leiridyttiin keskisuomessa pieneen paikkaan joka sattui olemaan terskanperä, valokuvakin löytyy epäilijöiden varalta. Keskisuomesta löytyy myös paikka joka löytyy naisen alapäästä, jätetään sanomatta nyt, ihme ettei yhdenvartaisuus valtuutettu tai suvakit tai femakot ole niihin puuttuneet, yleissivistys voisi lisätä tietoisuutta kotimaan paikoista.
Nyt tuli sitten lähtö Uncle Benille riisipaketista
on hienoa että kapitalistitkin myötäilevät kultuurimarkxisteja
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006549882.html?ref=rss
Tummaihoisen miehen naama pois riisipaketista – suomalaisille tuttu Uncle Ben's huolestui brändistään
Niin mutta eikös se ollut jonkun oikean mustan kokin kuva,siis oikeaa työtä tekevä musta.Ei siis orja,ei Kelatyyppi vaan kunnon työläinen.
Minua on rasistisesti haukuttu savolaiseksi.
Fatserin tuotteet olleet jo pitkään boikotissa ja lista kasvaa hurjaa vauhtia. Itse tehty jäätelö oikeasta kermasta ja sokerista on herkkua, ei mitään glukoosifruktoosi moskaa terveyttä pilaamaan.
Itse tehty jäätelö on kyllä hyvää
Marin sen keksi