Kielen sensurointi on loputon suo

Anonyymi

"Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman pitää kielen ja terminologian sensurointia vaarallisena.

Hän viittaa Facebookissa Taloussanomien uutiseen, jonka mukaan Froneri Finland harkitsee Eskimo-jäätelön nimen vaihtamista. Yhtiön markkinointijohtaja Minna Brunbergin mukaan taustalla vaikuttavat erityisesti vähemmistöjen tasa-arvoon liittyvät asiat. Jäätelön nimestä voidaan hänen mukaansa kokea joissain ryhmissä epätasa-arvoa".

https://www.verkkouutiset.fi/wille-rydman-kielen-sensurointi-on-loputon-suo/

Kielen ja terminologian sensurointi siksi, että joku jossain päin maailmaa mahdollisesti saattaa sanavalinnasta loukkaantua, on täysin loputon suo. Varsinkin, kun läntiset yhteiskunnat on nyt saatu viritettyä asentoon, jossa näyttävimmästä loukkaantumisesta saa suurimman julkisen huomion.

Hänen mukaansa yksityiset yritykset saavat toki nimetä tuotteensa siten kuin haluavat. Myös yksityiset kuluttajat voivat hänen mukaansa tehdä omat valintansa.

– Itse ajattelin mahdollisuuksien mukaan kuluttajana suosia niitä yrityksiä, jotka eivät anna kitisevien elämäntapaloukkaantujien vaikuttaa toimintaansa.

2

<50

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kylläpä siitä nyt loukkaannutaan ja vaahdotaan, kun yritys harkitsee jäätelöpuikkonsa uudelleenbrändäystä. Millä loikalla siitä sensuuriinkin päästään? No, ehkä tässäkin nyt sitten omien sanojensa mukaan haetaan sitä suurinta julkista huomiota näyttävällä loukkaantumisella, mene tiedä. Mutta kyllä, yritykset saavat nimetä tuotteensa ihan itse. Ja kuluttajat ostaa, mitä tahtovat.

    • Anonyymi

      Uusi jäätelön nimi joudutaan sitten 30 vuoden päästä taas vaihtamaan uuteen, koska silloin se nimi on jo taas loukkaava. No ehkä vanha nimi taas kelpaa, koska se ei siinä ajassa loukkaa ketään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1155
    2. 67
      1045
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      823
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      753
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      726
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      686
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      624
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      22
      582
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      37
      508
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      467
    Aihe