Jos hän on parantanut tapansa?
Pääseekö entinen rikollinen taivaaseen?
29
232
Vastaukset
Ei suinkaan, mutta jos hän sen sijaan "tekee parannuksen" ja alkaa "seurata Jeesusta" jossain helluntailaisten tai muiden fundisten lahkossa, hänellä on Taivaassa kunniapaikka.
- Anonyymi
Taivasjutut ei kuulu tälle palstalle, eikä sellaista olekaan, muuta kuin tuo yläpuolellamme oleva taivas.
Jessekin totesi, että taivas on meissä sisäisesti, se on siis mielentila.
Paratiiseja on toki olemassa lukuisiakin, mutta niihin pääseminen on jo ihan toinen juttu. Maan päällä olevista ihmisistä tuskin yksikään meistä menee vielä pitkään aikaan sellaiseen. Ensin pitää käydä läpi "pitkä ja tuulinen tie". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivasjutut ei kuulu tälle palstalle, eikä sellaista olekaan, muuta kuin tuo yläpuolellamme oleva taivas.
Jessekin totesi, että taivas on meissä sisäisesti, se on siis mielentila.
Paratiiseja on toki olemassa lukuisiakin, mutta niihin pääseminen on jo ihan toinen juttu. Maan päällä olevista ihmisistä tuskin yksikään meistä menee vielä pitkään aikaan sellaiseen. Ensin pitää käydä läpi "pitkä ja tuulinen tie"."Taivasjutut ei kuulu tälle palstalle"
Totta. Tämän palstan keskeisin aihe on ontto maapallo.
"eikä sellaista olekaan, muuta kuin tuo yläpuolellamme oleva taivas."
Terrastraalitasot ovatkin aivan tulossa alapuolellamme "maton alla", onttouden syvyyksissä! Siellä on vipinää ja vilskettä!
"Jessekin totesi, että taivas on meissä sisäisesti, se on siis mielentila."
On on! Siihen pääsee nopeiten ilokaasulla.
"Paratiiseja on toki olemassa lukuisiakin, mutta niihin pääseminen on jo ihan toinen juttu"
Näin asia materialistien, ateistien, denialistien ja nihilistien mielikuvituksessa varmasti onkin. Ainoa varmasti tiedossa oleva paratiisi sijaitsee ontossa maapallossa!
"Maan päällä olevista ihmisistä tuskin yksikään meistä menee vielä pitkään aikaan sellaiseen. Ensin pitää käydä läpi "pitkä ja tuulinen tie"
Sielu leijailee onton maapallon terrastraalitasoille joka yö, nukkuva ruumis hopealankaan kiinnitettynä. - Anonyymi
RepeRuutikallo antoi oikeat neuvot lainauksissaan. Seurakuntayhteys voi löytyä monesta muustakin paikasta kuin esim. helluntailaisuudesta. Kyse on henkilökohtaisesta yhteydestä Jumalaan Jeesuksen sovitustyön kautta. Meillä on Jeesuksen Kristuksen kehoitus olla muiden palvelijoita, joten pienelle paikalle kannattaa itsensä sijoittaa (asenteellisesti "arvoasteikossa") kunnioittaen toisia niin seurakunnissa kuin muuallakin.
Kaikki olemme rikollisia ja syntiä tehneitä Jumalan näkökulmasta ja siksi tarvitsemme sovitusta, anteeksiantoa...jokainen sekä parannusta, kääntymystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Taivasjutut ei kuulu tälle palstalle"
Totta. Tämän palstan keskeisin aihe on ontto maapallo.
"eikä sellaista olekaan, muuta kuin tuo yläpuolellamme oleva taivas."
Terrastraalitasot ovatkin aivan tulossa alapuolellamme "maton alla", onttouden syvyyksissä! Siellä on vipinää ja vilskettä!
"Jessekin totesi, että taivas on meissä sisäisesti, se on siis mielentila."
On on! Siihen pääsee nopeiten ilokaasulla.
"Paratiiseja on toki olemassa lukuisiakin, mutta niihin pääseminen on jo ihan toinen juttu"
Näin asia materialistien, ateistien, denialistien ja nihilistien mielikuvituksessa varmasti onkin. Ainoa varmasti tiedossa oleva paratiisi sijaitsee ontossa maapallossa!
"Maan päällä olevista ihmisistä tuskin yksikään meistä menee vielä pitkään aikaan sellaiseen. Ensin pitää käydä läpi "pitkä ja tuulinen tie"
Sielu leijailee onton maapallon terrastraalitasoille joka yö, nukkuva ruumis hopealankaan kiinnitettynä.ööööö..............
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
RepeRuutikallo antoi oikeat neuvot lainauksissaan. Seurakuntayhteys voi löytyä monesta muustakin paikasta kuin esim. helluntailaisuudesta. Kyse on henkilökohtaisesta yhteydestä Jumalaan Jeesuksen sovitustyön kautta. Meillä on Jeesuksen Kristuksen kehoitus olla muiden palvelijoita, joten pienelle paikalle kannattaa itsensä sijoittaa (asenteellisesti "arvoasteikossa") kunnioittaen toisia niin seurakunnissa kuin muuallakin.
Kaikki olemme rikollisia ja syntiä tehneitä Jumalan näkökulmasta ja siksi tarvitsemme sovitusta, anteeksiantoa...jokainen sekä parannusta, kääntymystä.Jammu setäkin on kuin kuka tahansa meistä.
Anonyymi kirjoitti:
Jammu setäkin on kuin kuka tahansa meistä.
Olet siis kuollut kuten Jammu-setä?
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Olet siis kuollut kuten Jammu-setä?
Olen kuollut ja vittuilen uskoville kuolleenakin.
- Anonyymi
Ei, eikä kukaan muukaan ilman rakettia tai riittävää määrää räjähdysainetta.
Case closed. - Anonyymi
Kyllä, jos hän saa syntinsä anteeksi.
- Anonyymi
Oliko se sarjakuristaja saanut syntinsä anteeksi.
- Anonyymi
Hän joutuu onttoon maapalloon Rainerin kiusattavaksi ansioidensa mukaiselle terrastaalitasolle.
- Anonyymi
Mille palstalle taivas jutut kuuluvat?
- Anonyymi
Tälle tietenkin. Täällä ei ole enempää kuin yksi new ageri, joka jaksaa valittaa muitten kirjoituksista. Heille on oma palsta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tälle tietenkin. Täällä ei ole enempää kuin yksi new ageri, joka jaksaa valittaa muitten kirjoituksista. Heille on oma palsta.
Omalla vastuulla sinne taivaaseen sitten, turha valittaa jos se touhu alkaakin risoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omalla vastuulla sinne taivaaseen sitten, turha valittaa jos se touhu alkaakin risoa.
Tuskin se alkaa. Taivaassa, joka sijaitsee ontossa maapallossa tietenkin, on lukematon määrä erilaisia paikkoja ja harrastusmahdollisuuksia. Jos jossakin vaiheessa, sanotaan esimerkiksi vaikka sadan vuoden kuluttua Taivaassa köllöttely alkaa kyllästyttää niin arkkienkeli Rainerilta voi pyytää täydellisen tai osittaisen muistinmenetyksen. Täydellistä kuitenkaan ei koskaa kukaan pyydä, sillä kukapa haluaisi unohtaa vaivalla oppimansa elämisen perusasiat, kuten kielen millä kommunikoida muitten sielujen kanssa. Alleen sontimisen jälleen aloittamisesta puhumattakaan. Ja taivaassa ei tietenkään tarvitse tehdä töitä, vaan siellä pidetään hauskaa 24/7. Miltäs onton maapallon todellisuus new agerista kuulostaa?
- Anonyymi
Tapojen parantaminen nopeuttaa taivaan saavuttamista huomattavasti.
- Anonyymi
Sepä merkillistä. Uskovat siis haluavat saavuttaa taivaan, paratiisin, onton maapallon tai mikäpä kullakin määränpää onkin, mahdollisimman nopeasti.
Mutta mitä todellisuudessa tapahtuu: Kun luonnollinen tilaisuus lähteä tarjoutuu esimerkiksi sairauden tai tapaturman muodossa, niin kuinka ollakaan, käsi tarttuukin terveyskeskuksen ovenkahvaan. Kuin taikaiskusta katoaa tuo lähtemisen kiire. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepä merkillistä. Uskovat siis haluavat saavuttaa taivaan, paratiisin, onton maapallon tai mikäpä kullakin määränpää onkin, mahdollisimman nopeasti.
Mutta mitä todellisuudessa tapahtuu: Kun luonnollinen tilaisuus lähteä tarjoutuu esimerkiksi sairauden tai tapaturman muodossa, niin kuinka ollakaan, käsi tarttuukin terveyskeskuksen ovenkahvaan. Kuin taikaiskusta katoaa tuo lähtemisen kiire.Tiedäthän: jos ajaa autolla kovaa vauhtia kohti rotkoa, niin mitä pikemmin sitä suuntaa muuttaa, sitä pikemmin rotkoon putoamisen uhka väistyy.
Kyllähän sieltä rotkostakin voidaan nousta ylängöille ja aikanaan jopa huipulle saakka, mutta rotkoon putoaminen on kuitenkin huomattava hidaste kohoamiselle, ja onhan se huomattava epämukavuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedäthän: jos ajaa autolla kovaa vauhtia kohti rotkoa, niin mitä pikemmin sitä suuntaa muuttaa, sitä pikemmin rotkoon putoamisen uhka väistyy.
Kyllähän sieltä rotkostakin voidaan nousta ylängöille ja aikanaan jopa huipulle saakka, mutta rotkoon putoaminen on kuitenkin huomattava hidaste kohoamiselle, ja onhan se huomattava epämukavuus.Asiat ovat aivan päinvastoin! Putoaminen on nautinnollista! Monet harrastavat sitä vapaaehtoisesti, yleensä lentokoneista käsin, ja käyttävät tuota nautintoa saadakseen kohtalaisia rahasummia! Toisaalta jos onni potkaisee eikä varjo aukeakaan niin sielulla on jo hieno alkuvauhti, päätyen hujauksessa onttoon maapalloon!
- Anonyymi
luin että Taposen parantaminen nopeuttaa taivaan saavuttamista huomattavasti.
- Anonyymi
Mikäli persu on vankilassa taas kerran tullut uskoon ja liittynyt jälleen helluntaiseurakuntaan, on taivaspaikka auki?
- Anonyymi
Rikolliset koittaa piiloutua persuihin, mutta se ei tule onnistumaan.
- Anonyymi
Pääsee kunhan uskoo jumalaan, teoilla ei ole mitään väliä kristinuskon mukaan. Miksi näin? Siksi että jokaisella olisi joka hetki mahdollisuus pelastua. Jos teot ratkaisisivat, niin kukaan ei pääsisi Taivaaseen, koska kaikki ovat syntisiä jo syntyessään.
Eihän se käy, koska silloin uskonnolliset johtajat menettäisivät vaikutusvaltansa ihmisiin. Uskonnolliset johtajat tietenkin haluavat, että voivat sanoa jokaiselle milloin vain, että ei ole koskaan myöhäistä tulla uskoon ja pelastua. - Anonyymi
'Taivaaseen' pääsevät kaikki...lopulta, mutta ei kuolemanjälkeinen elämä ole taivas elämä.
- Anonyymi
Ei niin. Sielut eivät todellakaan nouse "taivaaseen". Sehän tarkoittaisi, että ne sinkoilisivat maapallolta kaikkiin avaruuden suuntiin. Uskomus maan yläpuolella olevasta taivaallisesta paratiisista on perua ajoilta, jolloin maata luultiin litteäksi kuin pannukakku.
Tässä ateistit, materialistit, denialistit ja muut nihilistit eivät ole vielä nykypäivään tultaessakaan juuri edistyneet. He kuvittelevat maapallon olevan umpinainen kivimöykky. Miten semmoinen kivimöykky pysyisi avaruudessa radallaan auringon ympäri? No ei tietenkään mitenkään, kivimöykky putoaisi alas. Näin hullunkurisiin premisseihin koko materialismi kaikessa naurettavuudessaan perustuu.
Immaterialistit ovat tässä paljon vahvemmalla, sillä kaikkein järkevin ajatus on, että maapallo on ontto. Siksi tuo "taivas" sijaitseekin tuossa alapuolellamme, "maton
alla, onttouden syvyyksissä. Näistä syvyyksistä ovat monet muinaiset kansat perimätietona kertoneet, ja mainitseepa Bibliakin taivaalliset syvyydet monessa kohtaa. Mainintoja löytyy edelleen, vaikka kirkolliskokouksissa ne on yritetty poistaa.
- Anonyymi
Jumalan armo vasta alkaa siitä mihin meidän ihmisten armeliaisuus päättyy.
- Anonyymi
Voiko se kuolemanjälkeinen elämä olla toisessa universumissa?
- Anonyymi
Ontto maapallo voi sisältää toisen sisäkkäisen universumin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400006171048124h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?102639Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2222114Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja231933- 721120
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.491114Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo59979Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?77929- 170925
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43872