Jos haluat vahvistuksen sille että uskovat ovat täysiä idiootteja, niin katso uskovien omaa kanavaa TV7. Siellä on mm. esitetty väitteitä että Korona on muka ihmisten tekemä ja että sitä levitetään muka tarkoituksella, jotta voitasiin sitten rokotteessa kaikkiin laittaa muka mikrosiru eli tietenkin se kuuluisa pedon merkki. Lisäksi ohjelmassa on väitetty että Koronaa muka levittää 5G-teknologia (aivan kuin radioaalloilla muka voisi jotenkin levittää viruksia, mikä ei tietenkään ole teknisesti edes mahdollista). Ja kaikki nämä ääliömäisen typerät valheet uppoavat uskoviin typeryksiin tietysti täysillä, kun mikään aivotoiminta ei ole sitä estämässä.
Kanavalla mellastaa myös nigerialainen huijarirahastaja eli monimiljonääri pastori Oyakhilome, joka kerää typeryksiltä rahat pois paljon tehokkaammin kuin mitkään perinteiset nigerialaiskirjeet. Uskovilta typeryksiltä kun on lapellisen helppoa kerätä rahat pois, sillä kuten edeltä näkyy, niin uskis-idiootit uskovat aivan sokeasti ihan mitä tahansa luokatonta roskaa. Pastori Oyakhilomen pääsiäisjumalanpalvelukseen väitettiin osallistuneen 3,5 miljardia ihmistiä - eli siis koko maailman joka ainoa kristitty sekä vielä kaikki hindut siihen päälle. Eikä tämäkään väite herättänyt uskovissa idiooteissa mitään epäilyksiä, tietenkään.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006548851.html
Valheita ja väärää tietoa
33
117
Vastaukset
- Anonyymi
Äläs nyt. Tuleehan TV7:ltä laatukamaa kuten:
”Vanha Testamentti avautuu 5. Mooseksen kirja:
Laki kertoo hyvästä, rakastavasta Jumalasta, joka haluaa ihmiselle terveyttä ja hyvinvointia.”
Varmaankin selittävät esimerkiksi 5. Moos 32:22-25, missä ihmisille terveyttä ja hyvinvointia haluava Jumala kuvaa, miten Hän vetää herneen nenään, jos joku menee palvomaan jotakin muuta kuin itseään:
”Sillä minun vihani tuli on syttynyt, ja se leimuaa tuonelan syvyyksiin saakka; se kuluttaa maan kasvuinensa ja polttaa vuorten perustukset. Minä kasaan onnettomuuksia heidän päällensä, kaikki nuoleni minä heihin ammun. He nääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen; minä lähetän heidän kimppuunsa petojen hampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn. Ulkona surmaa miekka ja sisällä kauhu sekä nuorukaisen että neitosen, sekä imeväisen että harmaapään.”
Odottelen seuraavaa jaksoa:
Vanha Testamentti avautuu 5. Mooseksen kirja:
Laki kertoo narsistisesta, äkkipikaisesta Jumalasta, joka tappaa ihmisiä eikä välitä heidän hyvinvoinnistaan.- Anonyymi
Mitenkähän TV7:llä avautui Mooseksen 4. kirja ja midianilaisten massamurha ja orjuutus.
- Anonyymi
Ootko sinä huolissasi Raamattuun uskovista kristityistä vaiko heidän rahoistaan?
Jos ihmettelet isoa kuulijamäärää, niin etkö ole kuullutkaan, että satelliittikanavat on ollut jo pitkään toiminnassa, joiden kautta Jeesuksen evankeliumi menee myös muslimimaailmaan, ja siellä monet lyövät koraanin kiinni, ja ottavat Jeesuksen vastaan, vaikka saavat imaamien kurkunleikkaajat peräänsä.- Anonyymi
Jepjep, onhan se nyt ihan selvää että miljardi muslimia katselee innoissaan jotain kristillistä pääsiäisjumalanpalvelusta. Kiitos sinullekin että todistit uskovien olevan täysiä idootteja, jotka uskovat ihan mitä tahansa henvonpeetä. Joko olet käynyt tuhoamassa G5-mastoja, joilla sitä koronaa levitettään?
Et kai oikeasti kuvittele, että mitään ohjelmaa on katsonut 3,5 miljardia ihmistä? Oikeasti? Edes jalkapallon MM-loppuottelua 2018 ei seurannut kuin 1,12 miljardia katsojaa.
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Et kai oikeasti kuvittele, että mitään ohjelmaa on katsonut 3,5 miljardia ihmistä? Oikeasti? Edes jalkapallon MM-loppuottelua 2018 ei seurannut kuin 1,12 miljardia katsojaa.
On toki erittäin kuvaavaa, että uskova ihan oikeasti kuvittelee että kristillistä pääsiäisjumalanpalvelusta olisi seurannut televisiosta miljardeja ihmisiä enemmän kuin toistaiseksi kaikkein suurimpia tunnetuimpia TV-lähetyksiä, kuten esimerkiksi Olympiakisojen avajaisia tai jalkapállon MM-loppuottelua tai prinsessa Dianan hautajaisia tai ensimmäistä kuuhun laskeutumista.
Kummallista miten eri listoilta, joissa listataan ne kaikkein suurimmat katsojamäärät saaneet TV-lähetykset kautta aikain, ei yhdeltäkään listalta löydy tuota pääsiäisjumalanpalvelusta, joka ylittäisi miljardeilla kaikki muut listoilla olevat.
Uskovathan nyt toki uskovat aivan mitä valheita tahansa täysin sokesti ja kritiikittä, se nyt on jo tuhannesti nähty, mutta luulisi nyt naurettavien valheidenkin uskottavuudella olevan joku yläraja. Mutta eipä vaan näytä olevan.
Tietenkin on mahdollista, ettei uskova edes ymmärrä mitä tarkoittaa tuo luku 3,5 miljardia, uskovien yleissivistyksessä kun ei yleensä ole hurraamista. Tuo luku tarkoittaa lähes puolta kaikista maailman ihmisistä, joita on reilut 7 miljardia. Käytännössä se tarkoittaa, että tuota lähetystä olisi pitänyt katsoa joka ikisen ihmisen vauvasta vaariin Euroopan jokaisessa maassa sekä samoin myös USAssa, Intiassa, Kiinassa ja Nigeriassa, jotta päästäisin tuohon lukuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jepjep, onhan se nyt ihan selvää että miljardi muslimia katselee innoissaan jotain kristillistä pääsiäisjumalanpalvelusta. Kiitos sinullekin että todistit uskovien olevan täysiä idootteja, jotka uskovat ihan mitä tahansa henvonpeetä. Joko olet käynyt tuhoamassa G5-mastoja, joilla sitä koronaa levitettään?
Eikö se nyt ole selvää. Ei niitä muuten uskovaisiksi sanottaisikaan.
On selvää itsesuggestion tason mennessä hihhulismin tasolle, että siellä menee samalla läpi paljon muuta samanlaista taikauskoa jota terve ihminen sitten oudoksuu. Tipale kirjoitti:
Et kai oikeasti kuvittele, että mitään ohjelmaa on katsonut 3,5 miljardia ihmistä? Oikeasti? Edes jalkapallon MM-loppuottelua 2018 ei seurannut kuin 1,12 miljardia katsojaa.
Vaikka sinulla tunnetusti on järki päässä, ikävä kyllä monelta muulta uskovalta se on karannut Maata kiertävälle radalle.
Jos Jumalan mies kertoo noille 3,5 miljardista katsojasta, silloin niitä tosiaan tuon verran oli, koska Jumala itse laittoi puolet ihmiskunnasta katsomaan. Ja jos et usko että Jumala voi noin tehdä ja teki, et ole todellinen kristitty.
- Anonyymi
Juu, se on totta, että uskovillakin voi mennä pahasti yli tulkinnat ja toiveet. Kuitenkin laaja joukko on tolkun ihmisiä. Ylilyönnit eivät tee Evankeliumin sanomaa armosta ja pelastuksesta kuitenkaan tyhjäksi. Ihminen lankeaa jatkuvasti niin uskovien kuin uskottomien keskuudessa. Aina huijataan ja parjataan, niin kauan kuin pahuuden annetaan vaikuttaa. Sitähän varten tervettä Evankeliumiakin juuri saarnataan. Tässä TV-7:lla on myös oma tärkeä roolinsa. Kiitos hyvästä työstä.
Olen ihmetellyt itsekin, miksi ihmisellä on niin kova tarve olla osa Shouta. Ei Evankeliumi tarvitse mitää Shou-meininkiä tehdäkseen tehtävänsä. Tärkeintä on saada sanoma terveesti eteenpäin opettaen, rukoillen, hyvää tehden omalla esimerkillä pyhänhengen voimassa. Evankeliumin virvoittava sana vaikka roskalaatikosta löydettynä tekee sen, mitä sen on tarkoituskin tehdä eli pelastaa ihminen. Ei se tarvitse Show-puitteita ollenkaan.
Olkaa Siunattuja! Uskovaiset uskovat nimensä mukaisesti ihan mihin tahansa. Hehän palvovat Saatanaakin. Heille on laitettu mikrosiru kehoon jo synnytyslaitoksella. Heidän kannattaisi mennä tarkistuttamaan asia vaikkapa Pirkko Jalovaaran vastaanotolle. Tai sitten he ovat nielaisseet sen joulupuurossaan ja luulleet sitä manteliksi. Voi niitä ressukoita :D Nyt he ovat paholaisen merkitsemiä HAAAAAAAH HAAAAAAH HAAAAAAA :D
- Anonyymi
Perussuomalaisuus on viimeinen sillanpääasema paholaista vastaan. Liity meihin ja pelastu.
- Anonyymi
Jumaluskoiset kuuluisi jo lähtökohtaisesti holhouksenalaiseksi. Usko on selvä merkki harkintakyvyn puutteesta jolloin tällaiset ovat selkeästi helposti huijattavissa. Roistot meillä on aina keskuudessamme. Toisaalta ihan oikein toisaalta sääli että viedäään hölmöiltä rahat pois.
- Anonyymi
Evoluutio ei toimi hyvinvointivaltiossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Evoluutio ei toimi hyvinvointivaltiossa.
Tarkoitat kai tällä jotain tiettyä eläinlajia hyvinvointivaltiossa?
Mutta kyllä hyvinvointivaltiossakin se tuottaa jälkeläisiä, joka tuottaa jälkeläisiä. - Anonyymi
Edinvalvontaan, kiitos Jeesus kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edinvalvontaan, kiitos Jeesus kiitos.
Siis edunvalvontaan.
- Anonyymi
Jos taas haluat todisteita juutalaisten ja persujen salaliitosta, katso alfa-tv.
- Anonyymi
raamatussa Jeesus (ja myös Paavali) sanoo/ varoittaa, eksytyksistä, se vaan että joihinkin uppoaa lähes kaikki, kunhan vaan raamattua siteerataan !
oltava tarkat, herkät aistit, jotta erottaa harhaoppisuuden Jeesuksen evankeliumista, nykyisin on jo niin monenlaista "ääniä kuulevia", ja kai jokin voima myös harhaoppisuuksissakin on !
en lähde tässä pohtiin, "oikeaa, ja väärää", - jokainen tutkikoon, vaan erityisen varoittavaa on Jeesuksen sanat:
"menkää pois minun tyköäni, sillä minä en ole KOSKAAN teitä tuntenut" (kuitenkin VOIMAtekoja, tehdään Jeesuksen nimessä" aika vakavaa ??
- Anonyymi
Don't ask, don't tell.
- Anonyymi
Tuollaiset ohjelmat vain vahvistavat evankeliumin sanoman:
Jeesus alkoi puhua heille:
»Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: ’Minä se olen’, ja eksyttävät monia. (markus 13) - Anonyymi
TV7 on paras kanava seurattessa Lähi-Idän tapahtumia ja Israelin uutislähetys on kello 21 suosittelen
Ylen viherpunikkien ja Hesarien anarkistinollien juttuja ei ollenkaan kannata enää seurata, Ylestä on maksettava vero mutta Hesarin lopetin yli 6 vuotta sitten
en kaipaa
Usari on menossa myös selvästi marginaaliin Huusko sensuroi sen täysin ja siellä ei ole enää yhtään mitään hyvä idea kaatui sensuuriin
Hesarin ja Ylen tilalle kannattaa hankkia kaapelikanavia vähän mitä kieliä osaa BBC Sky ovat ihan hyviä CNN no joo, USA:n uutisia mutta hysteerinen Trumpin viha, Deutsche Welle DW on englanniksi pääosin ja vähän muodollinen samoin kuin TVE Espanja ja Rai on hupia hupia
Ruotsin svt1 on tekstitv:ltä parempi kuin Suomen kanavat ja TV4 joka vastaa maikkaria on toisinaan ok, nyt esim. sieltä tulee Dr Phil kello 17 arkena
svt1 tulee colmbo perjantaisin ja muuta klassista
ja tv7 Israel -studiot monta kertaa viikossa ja uutiset kello 21 joka paivä aivan erinomaiset ohjelmat - Anonyymi
Miksi on ylipäätään tarvetta tällaiselle 24/7 uskonnolliselle lähetykselle? Jos on uskossa, eikö silloin todellakin ole uskossa? Ilmeisesti kyse on joukkopsykoosista, joka heikkenee ilman jatkuvaa vahvistusta. On pakko jatkuvalla syötöllä pommittaa aivopesua, jotta aivopesu-tila säilyisi.
- Anonyymi
TV7 on paras kanava seurattessa Lähi-Idän tapahtumia ja Israelin uutislähetys on kello 21 suosittelen
tehtävä: luke hesaria tms. sellaista. vastaa sen jälkeen kysymyksene
mikä on shiiojen ja sunnien todellinen ero - ei mitään koraania tähän
miksi on selvää, että juutalaisvastainen sdp-läinen on shiia eikä sunni
miksi oli selvää että sdp-läinen salolainen palomestari joka perusti islamilaisen puolueen joka katosi sittemmin on sunni eikä shiia
jos et osaa vastata näihin, vaikka olet lukenetu hesaria ja yle niin että napa narskuu vuosia, mieti, oletko lukenut huuhaata tai sekundaa tai jatkuvaa päivittelyä ilman, että olet oppinut mitään ja varo tilannetta jos sitten tulee uutinen
yllätysvalinta trump valittiin toiselle kaudella vaikka haukuimme vuosia, hesari
kukaan ei voinut tietää että ... Anonyymi kirjoitti:
TV7 on paras kanava seurattessa Lähi-Idän tapahtumia ja Israelin uutislähetys on kello 21 suosittelen
tehtävä: luke hesaria tms. sellaista. vastaa sen jälkeen kysymyksene
mikä on shiiojen ja sunnien todellinen ero - ei mitään koraania tähän
miksi on selvää, että juutalaisvastainen sdp-läinen on shiia eikä sunni
miksi oli selvää että sdp-läinen salolainen palomestari joka perusti islamilaisen puolueen joka katosi sittemmin on sunni eikä shiia
jos et osaa vastata näihin, vaikka olet lukenetu hesaria ja yle niin että napa narskuu vuosia, mieti, oletko lukenut huuhaata tai sekundaa tai jatkuvaa päivittelyä ilman, että olet oppinut mitään ja varo tilannetta jos sitten tulee uutinen
yllätysvalinta trump valittiin toiselle kaudella vaikka haukuimme vuosia, hesari
kukaan ei voinut tietää että ...>yllätysvalinta trump valittiin toiselle kaudella vaikka haukuimme vuosia, hesari
kukaan ei voinut tietää että ...
Nyt menee uskovaisen pururadalla tosi lujaa, kun ensi marraskuukin on siellä jo lusittu. 😂
- Anonyymi
Tulipa pedon merkki Covid-19n mukana tai ei mutta älä ota sitä perkeleellistä merkkiä itseesi, vaikka ateistit ampuisivat sinuun surmanluoteja.
Turvaa Jumalaan, älä missään tapauksessa ota sitä merkkiä.
DON'T TAKE IT !
Ilmestyskirja 13:15-18
"Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."- Anonyymi
Jälleen todella vakuuttava esimerkki siitä miksi uskovat ovat täysiä idiootteja.
- Anonyymi
Eikös sinulta ole mennyt jo luottamus Raamattuun ja idioottiuskovaisiin. Etkös sinä ole jo sujut kristinuskon kanssa.
Auttaisiko jos lukisit iltaisin ennen nukkumaanmenoa pätkän Darwinin
'Lajien synty' kirjasta ja koettaisit löytää sieltä lohtua elämään.
Kannattaako sinun enää katsoa TV seiskaa...
Etkös sinä ole jumalaton.- Anonyymi
Älä kuitenkaan lue Marxin Pääomaa iltalukemiseksi: sen teoriat voivat jauhaa aivoissasi vielä monta tuntia ja voivat saada aikaan
järjettömiä unia ja rauhattoman yöunen.
- Anonyymi
Darwin oli uskovainen. Evoluutiosta on paljon parempia kirjoja kuin Darwin
Einstien oli ateisti. Gravitaatioteoriasta on ...
Ei näissä kannata vaivautua alkuperäismateriaaliin ellei ole tylsäpäinen tiedehistorioitsija joka selvittelee syntyjä syviä joka on ihan turhaa
Kuka tahansa alan yliopistolehtori tohtori professori kirjoittaa paemman esityksen
Darwin ei tuntenu geenejä eikä Einstein maailmankaikkeuden laajenevan, ennen kuin Hubble näytti hänelle - Anonyymi
Tuo tv7 on helluntailaisten TV- kanava. Sitä ne tuijottavat silmät ymmyrkäisinä ja suu auki.
- Anonyymi
Ateisti edustaa tuhontien airutta.
- Anonyymi
Korollapa on, muttei sillä elä.
- Anonyymi
MIeluummin ateisti kuin hihhuli.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6668084Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672336Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332286- 1471868
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281393Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511252Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141244Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.70938Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65862Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7802