Riskin otto kannattaa

Anonyymi

Kivilinnan suojassa, länsisiiven aurinkoisella puolen, kasvihuoneessa, hyvin itäneet sekä kasvaneet tomaatit punoittavat makeina ja mehukkaina. Punnitsen mielessäni niiden painoa ja nautin ajatuksesta, kuinka monen hyödyllisen työtunnin jälkeen aukaisen raskaan tammioven mustine rautaheloineen. Haaveilen kellariin vievien portaiden viileydestä, hämäryydestä sekä tuoksusta, joka muistuttaa sammalta, suolaista kiveä sekä jonkin turvallisen lempeyden syleily jota voisi kutsua kodiksi, muttei ole aivan sitä, vaan jonkinlaista syvempää, aikojensaatossa muodostunutta yhteyttä menneeseen, sen sukupolviin ja tapahtumiin sekä omiin juuriinsa.
Rakkaiksi käyneet rosoiset kivilohkareet, karkeiksi louhittuina puhuvat sormieni alla muistoista, joita en ole kokenut, mutta rakastan jokaista tunnetta ihollani joka huokuu kylmästä kivenpinnasta.
Kaukana ovat maailma kysymyksineen ja vastauksineen, oletuksineen, joita ihmiset viljelevät kasvattaakseen niistä juorun aiheita.
Paha puu.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älkää syökö pahasta puusta ja hyvä puu kantaa hyviä hedelmiä.

    • Anonyymi

      Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy
      aina ja iankaikkisesti;
      sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
      8Sinä rakastat vanhurskautta
      ja vihaat vääryyttä;
      sentähden on Jumala, sinun Jumalasi,
      voidellut sinua iloöljyllä
      enemmän
      Neitsyet seuraavat häntä,
      hänen ystävättärensä tuodaan sinun


      46 PSALMI.
      Jumala on meidän linnamme.
      2Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme,
      apumme hädässä aivan vahva.
      3Sentähden emme pelkää, vaikka maa järkkyisi
      ja vuoret meren pohjaan vajoaisivat,
      4vaikka sen vedet pauhaisivat ja kuohuisivat
      ja vuoret vapisisivat sen raivosta. Sela.
      5Virta lähteinensä ilahuttaa Jumalan kaupungin,
      Korkeimman pyhät asunnot.
      6Jumala on sen keskellä, ei se horju,
      Jumala auttaa sitä jo aamun koittaessa.
      7Pakanat pauhaavat, valtakunnat horjuvat;
      kun hän jylisee, huojuu maa.
      8Herra Sebaot on meidän kanssamme,
      Jaakobin Jumala on meidän linnamme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      55
      5685
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      74
      2834
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      19
      2058
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1905
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      161
      1819
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      1781
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1538
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1161
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      82
      1145
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      66
      965
    Aihe