Oletko nk. "täyttynyt Pyhällä Hngellä"?

*Kun Jumala alkaa kutsua ihmistä pelastukseen, tämä tulee "hengelliseen herätykseen". Hän alkaa miettiä uskon asioita, mistä on kysymys. Erityisesti hän alkaa ymmärtää itsensä "jollain tavoin syntiseksi"... tulee kiusaantunut olo. Nolottaa, hävettää.

*Tätä seuraa varsinainen, nk. "synnintunto". Olo on entistäkin kiusaantunempi. Ihminen alkaa suorastaan kiemurrella, hän on jo ihan varma, että kaikki on menetetty: "Jumala on pyhä ja minä olen tämmöinen..."

*Tässä vaiheessa hänen tulee kuulla evankeliumi. Jeesuksen sovitustyö, oman hengenparannuksen tarpeellisuus. Kutsu jättää nk. jumalattomuus ja "tämä maailma" jota paha, Lucifer hallitsee ja lähteä seuraamaan Jeesusta nk. Taivastielle. Hengellisesti Uudestisyntyä Ylhäältä.

*Taivastiestä tulee kertoa rehellisesti: kuljemme samankaltaisen Tien kuin Herramme Jeesuskin. Se ei sisällä maailmallista menestystä, vaan on jopa nk. "Ristintie". Saamme sisimpäämme Kristuksen Itsensä, Isän Jumalan tahdon ja Pyhän Hengen ohjauksen. Tämä on aika huikeeta. Saamme paljon nk. siunauksia, Jumalan johdatusta.

Samalla, maallisesti, kohtaamme myös mahd. suuriakin kärsimyksiä, maailman pilkkaa, uskoamme koetellaan, Paha voi ajoittain kiusata meitä, etenkin aluksi, tälle Tielle lähtiessä! Paha pitää kovaa meteliä, yrittää pelotella, houkutella, tarjoaa epäuskoa! Tämä on luonnollista, me kaikki olemme kokeneet tämän. Mutta "pitäen vain kiinni Jeesuksen kädestä", yht'äkkiä Paha on pois! Minne se kummitus meni? Menköön minne meni, nyt kuljetaan Jeesuksen kanssa! Tällainen on se nk. Jeesus Tie, joka johtaa Taivaaseen.

*Uudestisyntymä. Kyseessä on ihmisen sisäinen nk. hengenmuutos. Tämä tapahtuu Pyhän Hengän vaikuttamana. Nyt, kuka ei ole uudestisyntynyt, hänen tulee sitä Jumalaa kunnioittaen rukoilla. Uudestisyntymä on pyhä tapahtuma, siinä ei hypellä eikä tanssita, siihen kuljetaan rukouksessa, polvillaan, syntinsä tunnustaen, itkien, Jumalan armoa rukoillen. Kun sielu on aidosti katuen Jumalan edessä, hän voi uskoa myös synninpäästön. Tämä on oikea parannus. Uudestisyntymä on Jumalan oma teko katuvalle ja uskovalle kristitylle. Se tapahtuu kun / jos tapahtuu. Sitä ei oteta kuin kaupan hyllyltä. Uudestisyntymään ei ihmisteoin "ryhdytä / ruveta". Kyseessä on yksin Jumalan puolelta tapahtuva ja vaikuttama yliluonnollinen, Jeesusta seuraavan eli kristityn sisäinen hengenmuutos. Uudestisyntymässä Kristus Itse, Pyhän Hengen kanssa "tulee asumaan" ihmisen sisäiseen hengen maailmaan.
1480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

*Uskovalle kristitylle kuuluu kaste. En ala kiistelemään, riittääkö jo vauvana saatu kaste, mutta jos uudestisyntynyttä ei ole koskaan kastettu, edes vauvana, tulee hänen ottaa kristillinen kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen. Näin on Jeesus lähetyskäskyssään Itse ilmoittanut.

*Pyhällä Hengellä täyttyminen. Tämä on asia, joka kuuluu jokaiselle kastetulle, uudestisyntyneelle Jeesuksen seuraajalle. Tätä tulee rukoilla: "Jumala, täytä minut Pyhällä Hengellä ja Hengen Tulella!

Tämä tapahtuu hartaassa ja Jumalaa kunnioittavassa rukouksessa. Polvillaan rukoilu on sellainen rukoustapa, jossa nk. ihmisliha nöyryytetään hiljaiseksi ja ihmisen hengenmaailma avautuu Jumalan PH:n sisäiselle tutkimustyölle.

PH tutkii, käy läpi sisäistä sielun- ja hengenmaailmaamme. Syntinen ihminen häpeää itseään. Tuntuu jopa varsin kiusalliselta. Parasta vain hammasta purren sallia PH:n tehdä työtään: Hän tutkii, mutta samalla myös puhdistaa ihmisen hengen sisikuntaa.

Pyhän Hengen täyteys on sitä kun Pyhä Henki, koko voimallaan täyttää sisäisen ihmisen. Se on esim. kuin suuri tuuli laskeutuisi ylhäältä, suuri tuulen puhallus, joka laskeutuu ihmisen ympärille. (Oma kokemukseni.) Rukoilijahan voi ensin säikähtää. Mutta kun rukoilija luottaa Jumalaan, hän sallii tuo Hengen täyttää itsensä, myös sisäisesti.

Kun rukoilee hiljaa ääneen, nyt huomaakin puhuvansa kielillä. Tämä on aivan tahdon alainen asia: mutta tapahtuu uskossa. Samalla rukoilija on saanut mahd. kaikki muutkin armolahjat, vaikkei vielä tässä vaiheessa ehkä huomaa ja tiedä sitä.

Näitä armolahjoja tulee uskovan vaalia, rukoilla itsekseen niin suomeksi kuin kielilläkin. Kielilläpuhe on Jumalan Pyhän Hengen omaa salaista hengentyötä ihmisen sisimmässä, rukousta Isän puoleen, hengellistä opetusta rukoilijalle itselleen, jota tämä itse ei tietoisessa maailmassaan ymmärrä, mutta kielillä annettu Jumalan sana ja PH:n neuvot ja voima jää häneen sisäisesti vaikuttamaan.
🔥🕊️

Äänestä
  • Anteeksi otsikon kirjoitusvirhe. Tämä kone poistaa kirjaimia ja vaikka kuinka tarkastaisi tekstiään, voi jotkin virheet jäädä.
    ~

    Äänestä

  • Kyllä ne ovat pullon hengen tuotosta.

    Äänestä

Ei kuule mitään hajua oonko. Herra sen yksin tietää.

Äänestä

Olen täyttynyt Pyhällä Hengellä.

Äänestä
  • Onko paha henki tullut koskaan riivaamaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko paha henki tullut koskaan riivaamaan ?

    Kyllä rienaaja osaa- Jeesustakin kävi mittaamassa.

    Äänestä

Tuomiopäivä ei ole enää niin kaukana koko ihmiskunnalle. Jokainen joutuu vastaamaan herran kysymykseen: "mitä hyvää olet tehnyt itsellesi ja muille tämän lyhyen elämäsi aikana?"

Äänestä
  • En mittää. En yhtään mittää, Herra sen tietää.

    Äänestä

  • Ydinkysymys lienee...: "Onko sinussa Pyhän Hengen sinetti?" 👑

    Teot seuraavat sitä henkeä joka ihmisessä vaikuttaa. Henki ei ole jokin palkinto hyviä tekoja tekevälle, niin, että ensin olisi teot, joihin uskossa kiinnitettäisiin huomio. Huomaa asioiden järjestys: Ensin katsotaan kuka on asioiden tekijä. Teot ovat sellaiset, kuin on sen tekijäkin. Ensin on puu ja sen oksat, joka sitten tuottaa hedelmän.

    Sielujemme pelastus: "Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tekojen kautta." ☀️🌿

    Ilm. 9:4 ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan.

    Uskoville annettu "Jumalan sinetti otsassa" on uskovissa asuva Pyhä Henki.

    Siksi ei tule ollenkaan vähätellä Pyhää Henkeä. Hänen asumisensa meissä, on se asia jolla meidät on merkitty Jumalan lapsiksi.

    En ole varma, mutta oletan nk. Pyhän Hengen kasteen, armolahjojen ja voiman omaamisen olevan osa PH:n tärkeää työtä meissä. Eikä siis kristitty, jolla ei esim. joitain armolahjoja ole, olisi silti vailla Pyhää Henkeä ja Hänen sinettiään. Kun kristitty on uudestisyntynyt, hänessä asuu Jeesus Kristus ja tällöin myös Isä sekä Pyhä Henki. 🕊️

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ydinkysymys lienee...: "Onko sinussa Pyhän Hengen sinetti?" 👑

    Ef. 1:
    13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
    14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi.

    2. Tim. 2:
    19 Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee".

    Tässä on tuo oleellinen: "... uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,..."

    Äänestä

Tässä joitakin, hywin wanhoja, Veikko Mannisen saarnoja: 🥀

https://raamattu365.fi/sermon/preacher/47

Klikkaa vain jotakin, tuon linkin takaista, kutakin saarnaotsikkoa, niin se kääntyy sivulle jossa ääniraita. Joka samoin, raidan alusta klikataan päälle. (Ei ole youtube)

Tässä Veikon uudempia saarnoja, youtubeilla: 🥀

https://www.google.com/search?q=Veikko Manninen youtube&oq=Veikko Manninen youtube&aqs=chrome..69i57.8053j0j1&sourceid=chrome&ie=UTF-8

Vau! Nyt löytyi myös Veikon isän, EINO ILMARI MANNISEN saarna! 🥀

"Ilo Herrassa!" No, tämä oli, muistojeni mukaan, kyllä yksi Eino Ilmarin päällimmäisiä opetusaiheita. Hän oli joskus niin iloinen, että heitti Pengerkadun Saalemin lavalla nk. "kärrinpyörää" tai saapui lavalle kävellen käsillään. Lapsuudestani tuttu ääni... :

https://www.youtube.com/watch?v=icMR5IP6Pp8

Kiitos tästä tubettajalle! Ja tietenkin HERRALLE. 🥀

Äänestä

OLETKO JEESUKSEN SEURAAJA?

Matteus 9:1-13
1 Ja hän astui venheeseen, meni jälleen toiselle rannalle ja tuli omaan kaupunkiinsa.
2 Ja katso, hänen tykönsä tuotiin halvattu mies, joka makasi vuoteella. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi".
3 Ja katso, muutamat kirjanoppineista sanoivat mielessään: "Tämä pilkkaa Jumalaa".
4 Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: "Miksi te ajattelette pahaa sydämessänne?
5 Sillä kumpi on helpompaa, sanoako: 'Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi', vai sanoa: 'Nouse ja käy'?
6 Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin" -hän sanoi halvatulle-"nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
7 Ja hän nousi ja lähti kotiinsa.
8 Mutta kun kansanjoukot sen näkivät, peljästyivät he ja ylistivät Jumalaa, joka oli antanut senkaltaisen vallan ihmisille.

9 Ja sieltä kulkiessaan ohi Jeesus näki miehen, jonka nimi oli Matteus, istumassa tulliasemalla ja sanoi hänelle: "Seuraa minua". Niin tämä nousi ja seurasi häntä.
10 Ja kun hän aterioi hänen kodissaan, niin katso, tuli monta publikaania ja syntistä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa.
11 Ja kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänen opetuslapsilleen: "Miksi teidän opettajanne syö publikaanien ja syntisten kanssa?"
12 Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
13 Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria'. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."
🕊️

Mitä on "Jeesuksen seuraaminen"? 🥀

*Jeesuksen seuraaminen on sitä, mitä luemme Uudesta Testamentista: Jeesuksen omista sanoista evankeliumeissa sekä myös sittemmin Jeesuksen seuraajien, Hänen apostoleikseen asettamiensa opetuslastensa opetuksista.

*Tämä ei ole tämän kummempaa. Kun kuulet sydämessäsi / hengessäsi / sisäisessä maailmassasi Jumalan kutsun, niin voit joko kieltäytyä siitä, tai vastata siihen.

Vastata, miten? Kuten evankeliumien aikaiset "matteukset" ja "pietarit": hengessäsi vastaamalla Jeesukselle: "Minä jätän turhana kaiken muun ja tahdon seurata Sinua, minun Jumalani ja Herrani." Helluntailaisilla on tässä kohden ollut vanha tapa: nostaa käsi ilmaan merkiksi, että täällä olen! Itseäsi vakuuttaksesi voit tehdä näin, omassa rukouksessasi. (Pakollista juuri tällainen ei tietenkään ole.)

*Jumala Pyhä Henki nk. uudestisynnyttää meidät.

*Mikäli sinua ei ole kastettu, tulee jokaisen Kristuksen seuraajan ottaa kristillinen kaste Jumalamme: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen Nimeen.

No, mitä sitten "pitää tehdä"? Mitä nyt tapahtuu? 🥀

*Nyt sinun / meidän kunkin Jeesusta seuraavan on tunnettava Jumalan tahto. Jumalan tahto ilmenee Jumalan sanasta, Raamatusta. Kristittyä koskettaa etenkin Uuden Testamentin opetus. Kun viisaus lisääntyy, sitten myös VT. Etenkin VT:n Psalmit ja Sananlaskut ovat hyödyllisiä aloittelevalle Kristuksen seuraajalle.

*Rukouksessa olemme yhteydessä Jumalan kanssa. Jumalalta voi kysyä mitä vain. Älä kovin säikähdä, jos / kun Hän vastaa. On hyvä rukoilla polvillaan, vaikka tuolin- tai sängynreunaa vasten. Siinä liha pannaan nöyrtymään ja hiljaiseksi ja henki vahvistuu.

*On hyvä löytää seurakunta / kirkko, jossa kokee aidon Jumalan pyhyyden läsnäolon. Tanssisali ei ole Jumalan seurakunta. Jumalan seurakunta on seurakunta, jossa Jumalaa kunnioitetaan arvokkaasti, jossa Jumalan sanaa oikein opetetaan, jossa aidosti Jeesusta etsivät ja kaipaavat kokoontuvat. Jossa aito Jumalan Yksi Pyhä Kolminaisuus vaikuttaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki, ketään näistä väheksymättä.

*Taivaaseen noustuaan, Jeesus lupauksensa mukaan lähetti maan päälle Pyhän Hengen. PH on opettaja, lohduttaja, hengellisen viisauden ja voiman antaja ja vaikuttaja. Hän On Jumalan Henki, siinä kuin Jeesuskin. Yksi Kolminaisuuden Pyhistä Persoonista. Pyhä Henki on siis henkilö, ei vain jokin Jumalan lähettämä kaunis ajatus, vaan todellinen persoona, Jumalan pyhyyttä täynnä oleva Henki-olento, kuten Jeesuskin.

Nyt voi alkaa pelottaa. Jumalanpelko ja pyhä kunnioitus sinänsä onkin parempi kuin kevytmielinen asenne Häneen. Nämä ovat todellisia asioita.

*Jeesus Kristus, Isä, Pyhä Henki On Herra. Hän on Jumala, mutta myös meidän Luojamme, meille ihmisille hyvää tahtova Isämme. Hänestä on lähtöisin koko pelastustyömme: Kristuksen sovitustyö ja lahjavanhurskautuksemme (teologisesti "Autuas vaihtokauppa") sekä Pyhän Hengen lahja, armolahjoineen.

Aamen. 🔥🕊️🌿

Äänestä

Hyvin oivallettu. Salopuu

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

*Kun Jumala alkaa kutsua ihmistä pelastukseen, tämä tulee "hengelliseen herätykseen". Hän alkaa miettiä uskon asioita, mistä on kysymys. Erityisesti hän alkaa ymmärtää itsensä "jollain tavoin syntiseksi"... tulee kiusaantunut olo. Nolottaa, hävettää.

*Tätä seuraa varsinainen, nk. "synnintunto". Olo on entistäkin kiusaantunempi. Ihminen alkaa suorastaan kiemurrella, hän on jo ihan varma, että kaikki on menetetty: "Jumala on pyhä ja minä olen tämmöinen..."

*Tässä vaiheessa hänen tulee kuulla evankeliumi. Jeesuksen sovitustyö, oman hengenparannuksen tarpeellisuus. Kutsu jättää nk. jumalattomuus ja "tämä maailma" jota paha, Lucifer hallitsee ja lähteä seuraamaan Jeesusta nk. Taivastielle. Hengellisesti Uudestisyntyä Ylhäältä.

*Taivastiestä tulee kertoa rehellisesti: kuljemme samankaltaisen Tien kuin Herramme Jeesuskin. Se ei sisällä maailmallista menestystä, vaan on jopa nk. "Ristintie". Saamme sisimpäämme Kristuksen Itsensä, Isän Jumalan tahdon ja Pyhän Hengen ohjauksen. Tämä on aika huikeeta. Saamme paljon nk. siunauksia, Jumalan johdatusta.

Samalla, maallisesti, kohtaamme myös mahd. suuriakin kärsimyksiä, maailman pilkkaa, uskoamme koetellaan, Paha voi ajoittain kiusata meitä, etenkin aluksi, tälle Tielle lähtiessä! Paha pitää kovaa meteliä, yrittää pelotella, houkutella, tarjoaa epäuskoa! Tämä on luonnollista, me kaikki olemme kokeneet tämän. Mutta "pitäen vain kiinni Jeesuksen kädestä", yht'äkkiä Paha on pois! Minne se kummitus meni? Menköön minne meni, nyt kuljetaan Jeesuksen kanssa! Tällainen on se nk. Jeesus Tie, joka johtaa Taivaaseen.

*Uudestisyntymä. Kyseessä on ihmisen sisäinen nk. hengenmuutos. Tämä tapahtuu Pyhän Hengän vaikuttamana. Nyt, kuka ei ole uudestisyntynyt, hänen tulee sitä Jumalaa kunnioittaen rukoilla. Uudestisyntymä on pyhä tapahtuma, siinä ei hypellä eikä tanssita, siihen kuljetaan rukouksessa, polvillaan, syntinsä tunnustaen, itkien, Jumalan armoa rukoillen. Kun sielu on aidosti katuen Jumalan edessä, hän voi uskoa myös synninpäästön. Tämä on oikea parannus. Uudestisyntymä on Jumalan oma teko katuvalle ja uskovalle kristitylle. Se tapahtuu kun / jos tapahtuu. Sitä ei oteta kuin kaupan hyllyltä. Uudestisyntymään ei ihmisteoin "ryhdytä / ruveta". Kyseessä on yksin Jumalan puolelta tapahtuva ja vaikuttama yliluonnollinen, Jeesusta seuraavan eli kristityn sisäinen hengenmuutos. Uudestisyntymässä Kristus Itse, Pyhän Hengen kanssa "tulee asumaan" ihmisen sisäiseen hengen maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu