TV7 saa pahaa kritiikkiä

Suomen äärikristillisin TV-kanava TV7 on nyt lähdetitojenkin perusteella huijauksiin perustuva vale-kanava.

Alla Wikipediasta lainattua:

"Koronapandemian aikana kanavan ohjelmissa on vuonna 2020 esitetty katteettomia väitteitä covid-19-viruksesta ja sen parantamisesta sekä perusteetonta rokotusten kritiikkiä. Esirukousohjelman juontaja väittää, että ihmisistä luodaan erityinen rekisteri ja luodaan maailmanlaajuinen rokote, jonka sisällä ihmiseen laitetaan mikrosiru eli "pedon merkki". Hankkeen takana on juontajan mukaan Bill Gates. Juontajan mukaan sirun kautta ohjataan ihmisten ajattelua. Uskontojen uhrien tuki ry (UUT) on lähettämässä kanavan johdolle kirjettä, jossa kiinnitetään huomiota ohjelmien valheelliseen sisältöön.

Kanavan ohjelmistossa on ollut myös nigerialaisen miljonääripapin Chris Oyakhilomen ohjelmia. Oyakhilome väittää 5G-teknologian olevan yhteydessä pandemiaan, ja Britannian viranomainen Ofcom on puuttunut ohjelmiin. Ofcomilla on oikeus puuttua sisältöihinkin, toisin kuin suomalaisilla viranomaisilla. Oyakhilomen väitteitä levitetään muissakin TV7-kanavan lähetyksissä"

ttps://fi.wikipedia.org/wiki/Taivas_TV7

97

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan ansaittua kritiikkiä. Mihin raja vedetään valheellisen tiedon levittämisessä? Antaako uskonto oikeutuksen tuollaiselle valehtelulle? Vaikka valtio ei sinänsä puuttuisi asiaan sananvapauden perusteella, niin kenellä on vastuu huolehtia siitä, ettei kansalaisia jymäytetä?

      • Onneksi TV7 alkaa olla jo tiensä päässä.
        Talouskin menee tappiolla.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Onneksi TV7 alkaa olla jo tiensä päässä.
        Talouskin menee tappiolla.

        Parasta viihdettä. Muistelen vieläkin hynyssä suin sitä lastenTaivas- ohjelmaa, jossa Jeesus ajoi panssarivaunulla. Tällä hetkellä taitaa ajella Jemenissä.

      • Daavidinpasuuna kirjoitti:

        Parasta viihdettä. Muistelen vieläkin hynyssä suin sitä lastenTaivas- ohjelmaa, jossa Jeesus ajoi panssarivaunulla. Tällä hetkellä taitaa ajella Jemenissä.

        Jeesus tykitti juu :)

        Heidän korona-valhe paljastui siinäkin kun samaan aikaan Ojareksien kanava toitotti korona-salaliitoista, niin Ojarekset itse eivät uskaltaneet mennä studioilleen, vaan lähettivät ohjelmaansa etätyönä omalta terassiltaan.

        TV7 on ollut sitten alusten asti valheiden pesä.

        Kyllästyin siihen jo ajat sitten.

        Aina ei ole pakko olla studiossa, edes Ylellä ja Maikkarilla. Etkö jo itsekin naura noille älyttömille jutuillesi? Koska TV7, Alfa ja Radio Patmos meneekään konkaan? Ilmeisesti olet ärtynyt kun eivät menekään kuten olet höpissyt.

      • KukaTäälläSaaKirjoittaa kirjoitti:

        Kun uskovat vähitellen loppuvat, niin nuo kanavat kokevat loppunsa yksi toisensa jälkeen.

      • torre12 kirjoitti:

        Kun uskovat vähitellen loppuvat, niin nuo kanavat kokevat loppunsa yksi toisensa jälkeen.

        Kristillisiä kanavia tulee koko ajan vain lisää joten älä puhu sontaa.

      • KukaTäälläSaaKirjoittaa kirjoitti:

        Kristillisiä kanavia tulee koko ajan vain lisää joten älä puhu sontaa.

        Suomessa ateistit lisääntyvät ja uskovat vähenevät.

        Ei ole vaikea nähdä lopputulosta.

      • torre12 kirjoitti:

        Suomessa ateistit lisääntyvät ja uskovat vähenevät.

        Ei ole vaikea nähdä lopputulosta.

        Kristilliset kanavat lisääntyvät. Aika montaa uskovat pitävät yllä ihan lahjoituksilaan.
        Mitä sinä mölisit jostain Kiviniemsfä?

      • KukaTäälläSaaKirjoittaa kirjoitti:

        Kristilliset kanavat lisääntyvät. Aika montaa uskovat pitävät yllä ihan lahjoituksilaan.
        Mitä sinä mölisit jostain Kiviniemsfä?

        En satu tuntemaan. Joku helluntaisaarnaaja olisi pitänyt tuntea.

        Miksi uskovat tukevat valheita levittäviä? Eikö uskovilla ole järkeä?⁹

      • Anonyymi
        KukaTäälläSaaKirjoittaa kirjoitti:

        Aina ei ole pakko olla studiossa, edes Ylellä ja Maikkarilla. Etkö jo itsekin naura noille älyttömille jutuillesi? Koska TV7, Alfa ja Radio Patmos meneekään konkaan? Ilmeisesti olet ärtynyt kun eivät menekään kuten olet höpissyt.

        "Konkaan"...

        No mitäs u.v.? Ilmeisesti olet ärtynyt, kun olet joutunut vaihtamaan TAAS nimimerkkiäsi. Mitä jos et jatkuvasti hölmöilisi ja häiriköisi sääntöjen vastaisesti, niin ei tarvitsisikaan? Varsinkaan ei tarvitsisi valita tuollaisia uhriutuvia nimimerkkejä, mikä on vähän noloa varsinkin tuon oman käytöksesi huomioon ottaen.

      • torre12 kirjoitti:

        En satu tuntemaan. Joku helluntaisaarnaaja olisi pitänyt tuntea.

        Miksi uskovat tukevat valheita levittäviä? Eikö uskovilla ole järkeä?⁹

        Sinä mölisit, että joku Kiviniemi on minun saarnaajakaverini.

        Mitä yritit taas valehdella 🧐❓

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Konkaan"...

        No mitäs u.v.? Ilmeisesti olet ärtynyt, kun olet joutunut vaihtamaan TAAS nimimerkkiäsi. Mitä jos et jatkuvasti hölmöilisi ja häiriköisi sääntöjen vastaisesti, niin ei tarvitsisikaan? Varsinkaan ei tarvitsisi valita tuollaisia uhriutuvia nimimerkkejä, mikä on vähän noloa varsinkin tuon oman käytöksesi huomioon ottaen.

        Minusta on hupaisaa 🤣 kun Ano kyttää muiden nikkejä 😂

      • Anonyymi
        Daavidinpasuuna kirjoitti:

        Parasta viihdettä. Muistelen vieläkin hynyssä suin sitä lastenTaivas- ohjelmaa, jossa Jeesus ajoi panssarivaunulla. Tällä hetkellä taitaa ajella Jemenissä.

        "Jeesus tykittää" kommentoi ohjelman naisjuontaja lapsosen piirustusta, jossa Jeesus ajeli panssarivaunulla.

      • KukaTäälläSaaKirjoittaa kirjoitti:

        Sinä mölisit, että joku Kiviniemi on minun saarnaajakaverini.

        Mitä yritit taas valehdella 🧐❓

        Tulit minun Facebookiin.

      • Anonyymi
        KukaTäälläSaaKirjoittaa kirjoitti:

        Aina ei ole pakko olla studiossa, edes Ylellä ja Maikkarilla. Etkö jo itsekin naura noille älyttömille jutuillesi? Koska TV7, Alfa ja Radio Patmos meneekään konkaan? Ilmeisesti olet ärtynyt kun eivät menekään kuten olet höpissyt.

        No miksi he olivat paossa koronaa kotonaan samaan aikaan kuin muutkin., jos eivät pelänneet että voi sairastua.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Onneksi TV7 alkaa olla jo tiensä päässä.
        Talouskin menee tappiolla.

        Suomen ÄÄRIATEISTI PEKU.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        TV7 on ollut sitten alusten asti valheiden pesä.

        Kyllästyin siihen jo ajat sitten.

        Niinkö? Ja täällä paasaat siitä harva sepäivä. olet säälittävä ääriateisti peku.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Kun uskovat vähitellen loppuvat, niin nuo kanavat kokevat loppunsa yksi toisensa jälkeen.

        Uskovat EIVÄT LOPU , torre, mutta muuttavat pois, kun Jeesus hakee heidät JUHLIIN!

        Mutta siltikin ne , jotka ottavat Jeesuksen vastaan pelastuvat vielä vainon aikaankin.
        Mutta empä halua olla siinä ajassa.

        Meillä alkaa juhlat, vain niillä jotka uskovat, että Jeesus on Herra ja kuoli meidän jokaisen puolesta...
        Joka USKOO ja kastetaan, SE PELASTUU! Muista se.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Suomessa ateistit lisääntyvät ja uskovat vähenevät.

        Ei ole vaikea nähdä lopputulosta.

        Ja teot kertovat omaa karua kieltään väkivalta on lisääntynyt, niin meillä, kuin muualla, sitäkö haluat?
        Ne maat missä on kristittyjä menestyvät. Vanhurskaus kansan koroittaa, mutta SYNTI on kansakunnan HÄPEÄ!
        Mutta, kun on sokea ei näe.. On kamalaa paaduttaa itsensä.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Suomessa ateistit lisääntyvät ja uskovat vähenevät.

        Ei ole vaikea nähdä lopputulosta.

        Ateistit eivät varsinaisesti lisäänny, mutta uskovat kyllä vähenevät kovaa vauhtia. Ihmisistä tulee uskonnottomia, jotka muodostavat maailmankuvansa itse. Kirjauskonnot tulevat häviämään tästä maailmasta ja yhä useampi ihminen rakentaa maailmankuvansa puhtaasti tieteellisen tutkimuksen päällen tajuten kuitenkin sen, että tiedekään ei pysty selittää kaikkea koska se on ihmisten tuottamaa. Avoimet kysymykset jätetään avoimiksi ja tutkijat taas pyrkivät ratkomaan niitä aukkoja. Suurin osa ihmisistä ei jaksa vaivata päätään sillä, miksi maailma ylipäänsä alkoi. Siihen kun ei ikinä edes saada vastausta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja teot kertovat omaa karua kieltään väkivalta on lisääntynyt, niin meillä, kuin muualla, sitäkö haluat?
        Ne maat missä on kristittyjä menestyvät. Vanhurskaus kansan koroittaa, mutta SYNTI on kansakunnan HÄPEÄ!
        Mutta, kun on sokea ei näe.. On kamalaa paaduttaa itsensä.

        Raamattussa on väkivaltaa. Jumala teki vedenpaisumuksen kun maa oli tullut täyteen väkivaltaa.

        Nyt ei väkivaltaa näy ympärillä.

      • Anonyymi

        En ole tälläistä nähnyt missään TV7:n ohjelmassa. Olen lukenut ja katsonut kaikki ohjelmat ja lukenut Ojareksen kirjoitukset. Kaikki ovat olleet asiallisia ja järkeviä. Olet ilmeisesti sekoittanut. Iltalehtien somepalstan kirjoitukset, tahallisesti tai tyhmyyttäsi TV7:n täysin asiallisiin kommentteihin, maailmalla liikkuvista lehtikirjoituksista. Ei kommentoija väittänyt niitä totuudeksi. Kirjoituksesi viittaa siihen,että kirjoitat mitä saatana käskee.

    • Hesarin mielipidejutussa kiitettiin Martti Ojaresta, joka on palautteen perusteella rukannut kanavan ohjelmistoa raittimpaan suuntaan. Se vain unohtui kertoa, että Mara oli myös sen suunnan takana jota korjasi.

      Jos nyt sitten lopulta edes korjasi, Maran sympatiathan ovat tässä 17 vuoden aikana tulleet aika selviksi.

      • Aika huonosti tarkastavat ohjelmat.

      • mummomuori kirjoitti:

        Aika huonosti tarkastavat ohjelmat.

        Marahan valitteli, että suoria lähetyksiä ei voida tarkastaa...

      • mummomuori kirjoitti:

        Aika huonosti tarkastavat ohjelmat.

        Mielipidejutun tekijällä on ollut hatarat tiedot TV7:n toiminnas´ta.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Mielipidejutun tekijällä on ollut hatarat tiedot TV7:n toiminnas´ta.

        Mikä siinä sinua nyt närästää?

    • ”Esirukousohjelman juontaja väittää, että ihmisistä luodaan erityinen rekisteri ja luodaan maailmanlaajuinen rokote, jonka sisällä ihmiseen laitetaan mikrosiru eli "pedon merkki".”
      ”Oyakhilome väittää 5G-teknologian olevan yhteydessä pandemiaan, ja Britannian viranomainen Ofcom on puuttunut ohjelmiin.”

      Oikeastaan on täysin edesvastuutonta ujuttaa hengellisten ohjelmien sekaan tuollaista. Aina on niitä, jotka kuvittelevat noiden olevan jopa totta. Sitten tätä jaetaan edelleen, seuraukset voivat olla jopa vakavia.

      • Noinhan se on.

        Sen kanavan kuulijakunta on vielä erittäin hyväuskoista ja uskoo kanavaa enemmän kuin Jumalaansa.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Noinhan se on.

        Sen kanavan kuulijakunta on vielä erittäin hyväuskoista ja uskoo kanavaa enemmän kuin Jumalaansa.

        Allekirjoitatko sinä kaiken mitä Yle ja Maikkari esittää?

      • Anonyymi
        KukaTäälläSaaKirjoittaa kirjoitti:

        Allekirjoitatko sinä kaiken mitä Yle ja Maikkari esittää?

        Ei niitten ohjelmia palvota jumalan sanana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niitten ohjelmia palvota jumalan sanana.

        Mitä sillä on merkitystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sillä on merkitystä?

        Se tais olla TV7-kanava, jonka juontaja luuli maitoa lypsettävän sonneista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se tais olla TV7-kanava, jonka juontaja luuli maitoa lypsettävän sonneista.

        Ei tainnut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se tais olla TV7-kanava, jonka juontaja luuli maitoa lypsettävän sonneista.

        Hehheh :) Tuo oli päivän paras, mutta täysin mahdollista heiltä.

        Tiedätkö miksi TV7-stulion oven vieressä on säkkejä ?

        Niillä kannetaan valoa sisälle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sillä on merkitystä?

        Siellä todettiin, ettei Apostolien teot ole toteutunut heidän studiossa.

        Sen kyllä tiesin muutenkin.

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Siellä todettiin, ettei Apostolien teot ole toteutunut heidän studiossa.

        Sen kyllä tiesin muutenkin.

        Vai niin. Voitko todistaa, ettei ole?

      • Pe.ku kirjoitti:

        Hehheh :) Tuo oli päivän paras, mutta täysin mahdollista heiltä.

        Tiedätkö miksi TV7-stulion oven vieressä on säkkejä ?

        Niillä kannetaan valoa sisälle.

        Kovin on ollut päiväsi sitten ankea, jos vale siinä on parasta 😄

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        Siellä todettiin, ettei Apostolien teot ole toteutunut heidän studiossa.

        Sen kyllä tiesin muutenkin.

        Eikö aloittaja ole tutustunut Ilmestyskirjaan? Tulee rekisteri, tulee pedonmerkki ym, ym.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö aloittaja ole tutustunut Ilmestyskirjaan? Tulee rekisteri, tulee pedonmerkki ym, ym.

        ...Eskatologian tietäjä Pekka Sartolakin on sivunnut 5 G ja rokoteasiaa ja pedonmerkkiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vai niin. Voitko todistaa, ettei ole?

        He itse sanoivat niin.

        Sen uskoin totena sen yhden kerran .

      • Anonyymi
        torre12 kirjoitti:

        He itse sanoivat niin.

        Sen uskoin totena sen yhden kerran .

        Mitä nyt väität minun sanoneen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä nyt väität minun sanoneen?

        Puhun siitä mitä sinä studiossa ei ole heidän mukaansa tapahtunut.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Noinhan se on.

        Sen kanavan kuulijakunta on vielä erittäin hyväuskoista ja uskoo kanavaa enemmän kuin Jumalaansa.

        Ei kanavan kuulijakunta ole yhtenäinen laumasieluinen joukko (vrt. vihapuhe-populismiin uskovat). Nykyään kristillisiin seurakuntiin ja liikkeisiin on ujuttautunut erilaista eksytystä, joten vastaavasti on opetusta, jossa Jumalan Sanaan pitäytyen tunnistetaan harhat.

        Kuulijakunnassa on varmasti niitä, jotka eivät suurta osaa ohjelmista katso ja mitä katsovatkin, he suhtautuvat siihen kriittisesti arvioiden milloin poiketaan totuudesta tai raittiista Raamatun ja hengellisen elämän opetuksesta.🧐

        Kaikenlainen harhaanjohtaminen on aina vaarallista; politiikassa, uutisoinnissa, tieteessä..
        🤨
        Kuitenkin on hienoa, että meillä on kristillistä TV-tarjontaa! 😌😌😌

        Raitis jumalan sana siis julistetaan selvin päin ja muulloin humalassa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kanavan kuulijakunta ole yhtenäinen laumasieluinen joukko (vrt. vihapuhe-populismiin uskovat). Nykyään kristillisiin seurakuntiin ja liikkeisiin on ujuttautunut erilaista eksytystä, joten vastaavasti on opetusta, jossa Jumalan Sanaan pitäytyen tunnistetaan harhat.

        Kuulijakunnassa on varmasti niitä, jotka eivät suurta osaa ohjelmista katso ja mitä katsovatkin, he suhtautuvat siihen kriittisesti arvioiden milloin poiketaan totuudesta tai raittiista Raamatun ja hengellisen elämän opetuksesta.🧐

        Kaikenlainen harhaanjohtaminen on aina vaarallista; politiikassa, uutisoinnissa, tieteessä..
        🤨
        Kuitenkin on hienoa, että meillä on kristillistä TV-tarjontaa! 😌😌😌

        Sinällään on hyvä, että on kristillistä tarjontaa. TV7 tarjonta on vain aika yksipuolista ja aivan liikaa tätä menestysteologiaa.

    • Anonyymi

      Tv7:n on ainutlaatuinen kristillinen kanava. Opetus on korkeatasoista ja monipuolista. Jumala kutsuu meitä kaikkia yksilöllisesti. Tv7:n arkistosta jokainen janoava voi löytää vastauksen uskon kysymyksiinsä. Täälä haukuttin eräitä opettajia,lapsellisin perustein. Kukaan meistä ei ole täydellinen.Saivarrellen ja tietoisesti valehdellen,voi kenet tahansa nimetä huijariksi.Mutta kuitenkin olen ihmeissäni ajatellut kuinka kaikki näyttävvät puhuvan Pyhänhengen inspiroimina. Kiitos Pyhälle Isällemme ,tästä suunnattoman suuresta siunauksesta koko Suomelle,sekä maailmalle.

      • TV7 kääntyi siinä vaiheessa alamäkeen, kun ottivat oppi-isäkseen David Herzogin ja Suomen evankelistakseen Johanna Tukiaisen.

      • Heh. Kaikki on valetta. Sen opin jo aikoja sitten.

      • Pe.ku kirjoitti:

        TV7 kääntyi siinä vaiheessa alamäkeen, kun ottivat oppi-isäkseen David Herzogin ja Suomen evankelistakseen Johanna Tukiaisen.

        Sen jälkeen kanava on vain laajentunut, joten mikä on väitteesi logiikka 😂❓

    • Hesarin uutinen:

      "Uskonnollisessa tv-ohjelmassa esitettiin väärää tietoa ja niin ahdistavia väitteitä, että kirkolliset toimijat moittivat kanavaa – TV7:n toimitusjohtaja vastaa syytöksiin
      TV7 levittää osassa ohjelmiaan väärää tietoa ja lisää ihmisten korona-ahdistusta, sanoo Uskontojen uhrien tuki ry. Kanavan tarkoitus on antaa uutta toivoa, sanoo toimitusjohtaja."

      ttps://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006548851.html

      • No voi kauheeta, tuolla sinä elät ainakin viikon 😃

      • Toisin he eivät ahdistu, vaan uskovat kaiken totena.

      • Anonyymi

        Heh hehe hee. Jopas sattui. Se oli meikäläinen kun vinkkasi ohjelmasta ja nimenomaan tuosta kohdasta hesarille. Etsin sopivaa materiaali lukion etätunneille ja pongasin tuon ET-opetukseen. Aiheena miten uskonto saa ihmiset pimeeksi. Samalla laitoin vinkin hesariin ja ne nappasivat sen. Hyvä juttu, sillä moinen roska ei mene enää edes vitsinä...

    • Anonyymi

      Tämä ei toteutunut alkuunkaan. USA:ssa vain pahenee koronaluvut.

      Turun Sanomat 6.4.2020:

      "lukija on juuri kertonut, että televisiossa sanottiin koronan hiipuvan pääsiäisenä. Naisen mielestä tällaista ilouutista kannattaa jakaa lehdessäkin eteenpäin. Uutinen on kerrottu kristillisen Tv7:n keskusteluohjelmassa. Yhdysvalloissa nauhoitettu ohjelma on käännetty suomeksi nimellä Yliluonnollista, eikä se jätä täyttämättä nimensä mukaista lupausta.

      Sunnuntain jaksossa juontaja Sid Rothin vieraina olivat profeetat Emma Stark ja Tracy Cooke. Etenkin Cookella oli kerrottavanaan paljastavia tietoja koronaviruksesta. Hän oli saanut ne enneunessa vieraillessaan Hondurasissa.

      Cooken mukaan koronavirus on valmistettu kiinalaisessa laboratoriossa. Sieltä sitä levitettiin maailmaan ihmisten vaatteissa ja viruksia ampuvilla tykeillä. Valmistusta valvoi Yhdysvaltain demokraattinen puolue. Cooken mukaan Kiinan ja demokraattien tavoite on estää Donald Trumpin uudelleenvalinta presidentiksi.

      Irlantilainen Stark keskittyi ohjelmassa puhumaan enkeleistä, mutta Cooke tarjosi täsmällisiä tietoja. Hänen mukaansa korona alkaa hiipua pääsiäisenä.

      – Kun aurinko ja lämpö tulevat, virus häipyy, Cooke kertoi.
      Täsmällinen päivämäärä on 15. tai 16. huhtikuuta. Cooke tiesi myös kertoa, että lääke koronaan on tulossa. Se keksitään Israelissa. Stark oli nähnyt saman näyn. Hänen mukaansa koronan kukistava lääke kehitetään vielä tänä vuonna. Samalla tapahtuu läpimurto alzheimerin, syövän ja dementian hoidossa.

      Huojentavien tietojen ohella profeetat ja juontaja Roth kertoivat myös rukouksen, joka suojelee uskovaisia koronalta. Ohjelma on edelleen nähtävissä Tv7:n verkkosivuilla.
      Tiedemaailman mukaan koronavirus ei ole peräisin laboratoriosta. Myöskään koronaepidemian hiipumisesta ei ole olemassa vielä täsmällistä ennustetta.

      Tv7:ää pyörittävän Ristin Tuki ry:n toiminnanjohtaja Mirja Ojares kertoo, ettei tarkistanut koronaohjelmaa etukäteen, mutta katsoi sen sunnuntaina. Hänen mukaansa rohkeat väitteet koronasta eivät edusta kanavan kantaa, mutta toisaalta kanava ei myöskään sanoudu niistä irti.

      – Tv7 on laaja-alainen kanava. Meiltä tulee hengellistä ohjelmaa laidasta laitaan.

      Ojares kertoo, että sunnuntain jaksosta on tullut valtavasti kiittävää palautetta. Hän uskoo, että kanavan katsojat tekevät itse päätökset siitä, mikä on järkevää."

      • Onpa tosi naurettavaa.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Tuo oli siis TV7-kanavan kanta, että korona häipyy viime pääsiäiseen mennessä

        Koronavirus on lähtenyt USA:ssa uuteen jyrkkään nousuun ja päivittäiset tartuntamäärät ovat nyt historian korkeimmat. Ei ole mitään merkkiä siitä, että koronavirus olisi pääsiäisenä häipynyt pois. TV7 on jakanut väärä tietoa väärien profeettojen suulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koronavirus on lähtenyt USA:ssa uuteen jyrkkään nousuun ja päivittäiset tartuntamäärät ovat nyt historian korkeimmat. Ei ole mitään merkkiä siitä, että koronavirus olisi pääsiäisenä häipynyt pois. TV7 on jakanut väärä tietoa väärien profeettojen suulla.

        Tässä on linkki USA:n koronavirustilastoon:

        https://coronavirusbellcurve.com/

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on linkki USA:n koronavirustilastoon:

        https://coronavirusbellcurve.com/

        Oishan se mukavaa, kun amerikan hihhulit kokoontuisivat runsain määrin kokouksiinsa, että saatais ennätysstilastot viikatteen niitossa. Jopa pinkin donaltin osasi varoa liikaa luottamasta profetiaam, kun Tulsaan harjoiteltu show peruuntui. Se siitä uskosta.

        Trumppiin ei taida järkisyyt tarttua . Juurihan tuo on selitellyt kuinka rajamuuri pysäyttää koronankin.

      • TolkunIhminen kirjoitti:

        Trumppiin ei taida järkisyyt tarttua . Juurihan tuo on selitellyt kuinka rajamuuri pysäyttää koronankin.

        Ihmisten ja muiden eläinten älykkyydestä sen verran, että hevonen on viisaampi kuin lehmä.

        Kun maahan hakataan pystyyn rautakanki ja eläimen kaulaan naru ja toiseen päähän silmukka, joka heitetään kankeen, niin lehmä pysyy siinä, eikä karkaa.
        Hevonen karkaa, koska se ymmärtää nostaa silmukan pois kangesta.

        Mietin vaan, pysyisikö Trump kangessa kiinni?

    • Anonyymi

      Jouduin kerran istumaan terveyskeskuksessa 4 tuntia odottamassa vastaanotolle pääsyä. Odotustilassa oli TV7:n lähetys menossa. Silmät sain toiseen suuntaan mutta korvia en voinut sulkea. Elämäni pisimmät 4 tuntia.

      • Anonyymi

        Olisit laittanut tulpat tai kiinnittänyt huomiosi muualle vaikka lehden lukuun.

    • Anonyymi

      Ottaakohan Tv seiskan väki korona rokotteen kun se tulee saataville.. nähtäväksi jää mitä sitten kukin heistäkin uskoo.

      Itse otan takuulla rokotteen sitten kun sen voi ottaa. :) - kannatan kyllä rokottautumista!

      • Anonyymi

        Kuinkahan monta kymmentä itselle vastausta tässäkin on? Monta. Pitää vaan pitää aihetta yllä, se luo tiettyä mielihyvää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuinkahan monta kymmentä itselle vastausta tässäkin on? Monta. Pitää vaan pitää aihetta yllä, se luo tiettyä mielihyvää.

        Juu, se itselleenvastailija on "Korkkiruuviksikin" nimetty, joka käyttää joskus "usko.vainen"-nimimerkkiä.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Juu, se itselleenvastailija on "Korkkiruuviksikin" nimetty, joka käyttää joskus "usko.vainen"-nimimerkkiä.

        Saatat olla oikeassa harvaa kannattaa rokottautumista.

      • TolkunIhminen kirjoitti:

        Saatat olla oikeassa harvaa kannattaa rokottautumista.

        TV7 varmaan ehdottaa kuulijoilleen rokotteen sijaan testamentin tekemistä.

      • Pe.ku kirjoitti:

        TV7 varmaan ehdottaa kuulijoilleen rokotteen sijaan testamentin tekemistä.

        Kaksi kärpästä yhdellä iskulla...

      • RepeRuutikallo
        Pe.ku kirjoitti:

        Juu, se itselleenvastailija on "Korkkiruuviksikin" nimetty, joka käyttää joskus "usko.vainen"-nimimerkkiä.

        Korkkiruuvi ja usko.vainen/KukaTäälläSaaKirjoittaa ovat tosin täysin eri henkilöitä.

      • Anonyymi
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Korkkiruuvi ja usko.vainen/KukaTäälläSaaKirjoittaa ovat tosin täysin eri henkilöitä.

        Lienevät kavereita uskossa silloinkin, kun muutoin olisivat eri mieltä keskenään. Minäkin joskus luulin, että ovat sama tyyppi, mutta pekulla kesti kauemmin huomata, että Korkkis osaa kirjoittaa virketolkulla kieliopillisesti OK lauseita vaikkakin sisällöllisesti silkkaa hevonpaskaa, mutta UV vain lässyttää jotain yritettyjä ala-astetyylisiä vastineita asiaan kuin asiaan.

    • Anonyymi

      Pelottaa kovasti tuo TV-7:n radikalisoituminen ja muuttuminen yhä fundamentalistisemmaksi. Vaarallinen kanava! Milloinhan se poistetaan tavallisesta televisiosta?

      • Vaaralliseksi sen tekee kanavan vähäiset katsojat, joiden ajatukset ei ole tästä maailmasta ja järjenjuoksu tahmeaa.

    • Anonyymi

      Ihan sekopäistä paasausta, eivät ole enää täyspäisiä.

    • Anonyymi

      TV7:n on selvästi Jumalan tahdosta aloitettu nykyaikainen kristillinen Raamattuun perustuva tv ja netti kanava. Opettajat ovat hämmästyttävän selvästi Pyhänhengen johdatuksessa toimivia. Siksi saatana hyökkäilee ankarasti heidän kimppuunsa, näiden käskyläistensä välityksellä, härskisti valehdellen. Kehoitan jokaista täysijärkistä tutustumaan TV7:n tarjontaan, niin voitte itse todeta kanavan ylivertaisen siunaukselliseksi.

      • Kyllä, siinä mielessä nykyaikainen, että rahan kerjääminen on siirtynyt kadunkulmista telekkariin. Mieluummin soitan vaikka Astral-tv-kanavalle, tulee halvemmaksi ja saa yhtä luotettavan ennustuksen.

      • Miksi panit vitsiksi?

        TV7 on paha kanava, jossa valehdellaan. En itse katso sitä enää koskaan.

        Vai että Pyhän hengen johdatuksessa valehdellaan?

    • Anonyymi

      Mitenkähän TV7 kääntää Trumpin ja hänen uskovaisten kannattajiensa teot eilen jonkun muun syyksi ja ylistääkö Netanyahu Trumpia edelleen.

      • Netanyahu on jo aikoja sitten tunnustanut Bidenin voittajaksi eikä taatusti enää puutu Trumpin tilanteeseen.

      • Anonyymi

        Kaiken lisäksi nyt saatiin juutalainen senaattori ja toinen on baptisti.

        Uskonsa puolesta pitäisi sopia Trumpille ja TV7-kanavalle, mutta ovat demokraatteja.

      • Anonyymi

        TV7 ei maininnut sanallakaan Yhdysvaltain tapahtumia eilisissä uutisissa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        TV7 ei maininnut sanallakaan Yhdysvaltain tapahtumia eilisissä uutisissa.

        Ei tietenkään mainitse, kun ovat Trumpin puolella.

      • Anonyymi
        Pe.ku kirjoitti:

        Ei tietenkään mainitse, kun ovat Trumpin puolella.

        Nostin hattuani Joonatanille, kun hän vaalien jälkeen sanoi Amerikan juutalaisten äänestäneen 82-prosenttisesti Bidenia. Tosin en ymmärä, miten noin tarkka lukema on saatu.

    • Anonyymi

      Ko kanavan toiminnan mahdollistaa Suomessakin toteutettava vahva uskonnonvapaus. Sen siivellä voidaan minkään estämättä myydä huuhaata kovalla hinnalla. Tässä liikeideassa on vain sellainen huono puoli, että potentiaalinen asiakaskunta on pääosin pienituloisia, lähinnä eläkeläisiä.

      • Kanava, joka ei tuota mitään tietoa.

        Kuka kanavaa siis tarvitsee?

    • Anonyymi

      Muistutan tässä välissä kaikkia siitä, että disinformaation levittäminen on valehtelua vain siinä tapauksessa, että disinfon levittäjä itse tietää puhuvansa paskaa. Jos jotain henkilöä tai tahoa syytetään valehtelusta, pitää pystyä osoittamaan, että kyse on nimenomaan valheista, koska muutoin syyllistyy valehteluun itse. Se nyt on selvää, että TV7 levittää disonformaatiota, mutta onko se valehtelua, pitää osoittaa erikseen.

      • Anonyymi

        Tuota olen miettinyt että jos en parane sairaudesta niin kenelle lähetän korvausvaateen? TV Seiskalleko? Jos kerran ohjelmassa joku sanoo että jeesus parantaa sinut NYT! Nyt olet terve. Enkä olekaan???

        Ehkä Seiskankin pitäisi laittaa huomautus joka ohjelmaansa että ennustukset tehdään ja healing toimii viihdetarkoituksessa, kuten Astral-tv:ssäkin mainitaan. Sillähän sitä vapautuu vastuusta.

        MITÄ? Jos otat rokotteen, ota! Mikä kiusaa?
        Jos saat rokotteesta vammoja tai kuolet, syytätkö kuitenkin TV7:ää?
        Aivot pitää olla jos esittää tuollaista syyttelyä kuten media käyttää esimerkillisesti varsinkin maskeista. Kaikkea pas..maista typerää selittelyä. Oletteko tulleet ihan aivottomiksi maskien kanssa ja aivot happivajeella?????

    • Anonyymi

      Nimitätkö Wikipediaa 'lähdetiedoiksi'???

      • Anonyymi

        Wikipedia on OK lähde jos sen artikkeleihin on merkitty lähteet. Jos kuvittelet, kuten kauan sitten vielä kuviteltiin, että Wiki itsessään olisi huono lähde vain siksi, että "kuka vain voi muokata sitä", tarkoittaa sitä, että et tiedä yhtään mistä puhut.

        Asia on sillä tavalla, että Wiki on tietosanakirja, jonka oikeellisuus perustuu lähteisiin, joita sen artikkeleihin on merkitty. Ei siis voi sanoa, että Wiki on hyvä tai Wiki on huono, vaan kaikki riippuu siitä pitääkö Wikissä esitetty väite paikkansa SUHTEESSA SIIHEN LIITETTYYN LÄHDEVIITTEESEEN.

        Eli tämä asia ei siis mene niin, että sinä vain lässytät kuin olisi vuosi 2000, että "Wiki ei ole lähde, öhö öhö", vaan sinä vittu menet ja katsot koskien kyseessä olevaa artikkelia, onko viite OK vai ei. Wiki on hakuteos, jonka avulla perehdytään asiaan. Vastuu on sinulla. Älä yritä sälyttää sitä muille vain kailottamalla kuola poskella, ettei wiki ole lähde. Ellet halua nolata itseäsi. Keskity siis itse asiaan, älä itse wikiin.

        ”Eli tämä asia ei siis mene niin, että sinä vain lässytät kuin olisi vuosi 2000, että "Wiki ei ole lähde, öhö öhö", vaan sinä vittu menet ja katsot koskien kyseessä olevaa artikkelia, onko viite OK vai ei. Wiki on hakuteos, jonka avulla perehdytään asiaan.”

        Tätä mölinää olen vuosiä täällä kohdannut. Kun ei osata lukea, eikä myöskään ymmärretä sitä, miten sitä lähdeaineistoa oikeastaan arvioidaan, niin siinä mielessä olen ollut heitä kohtaan ymmrtäväinen.

        Wikissä on juuri se, että kun siellä on lähdeaineistoa, myös sen kautta voi osittain tarkastaan, onko tieto ollut oikein. Osa on kirjallisuudesta, se vaatii silloin kirjastossa käymisen.
        Jos lähteet osoittautuvat vaillinaisiksi tai ne ovat selkeästi paikasta, jossa faktojen osuus on vähäinen, on parempi etsiä lisälähteitä.

        Juu totta.
        Kaikki ei osaa lukea ja kirjoituskin saattaa olla mölinää :)

    • Anonyymi

      LOUKKAAVA OTSIKKO - PERUSTELE VÄITTEESI!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe