Varo tällaisia sortseja! Pienen pojan penis juuttui kiinni: ”Tilanne oli sen verran paha, että piti lähteä päivystykseen”
Tänään klo 11:20
Poika saatiin irti uimashortseistaan päivystyksessä paikallispuudutuksessa.
Mari vietti perheineen päivää uimarannalla keskiviikkona. Uimisen jälkeen lähdettiin vielä leikkipuistoon.
– Leikkipuistossa poika tuli surkean näköisenä luokseni ja kertoi, että pippeli oli jäänyt jumiin uimashortsien sisällä olevaan verkkoon, Mari sanoo.
Mari vei lapsensa sivummalle ja katsoi tilannetta. Pojan peniksen nahka oli jäänyt kahdesta kohtaa verkon reikien väliin.
– Lähdettiin sitten kotiin. Yritettiin irrottaa poikaa shortseistaan kotona, mutta tilanne oli sen verran paha, että meidän piti lähteä päivystykseen.
Pojan nahka jäi jumiin tällaiseen uimashortsien sisällä olevaan verkkoon.Pojan nahka jäi jumiin tällaiseen uimashortsien sisällä olevaan verkkoon.
Pojan nahka jäi jumiin tällaiseen uimashortsien sisällä olevaan verkkoon. LUKIJAN KUVA
Shortsit saatiin irti paikallispuudutuksella
Päivystyksessä oli Marin kertoman mukaan ensin yritetty leikata verkkoa saksilla.
– Kolme eri hoitajaa kävi katsomassa tilannetta. He totesivat, että kiinni juuttunut alue pitää puuduttaa.
Marin pojalle laitettiin kahta eri puudutusrasvaa, joiden annettiin vaikuttaa 10 minuuttia.
– Toisesta kohtaa turvotus laski ja nahka irtosi itsestään verkosta. Toinen juuttuneista kohdista saatiin leikattua saksilla, Mari kertoo.
Hänen mukaansa hoitajat olivat olleet ihmeissään ja kertoneet, etteivät olleet ennen nähneet tai kuulleet vastaavista tilanteista.
Lapsi selvisi ilman pysyviä vammoja.
– Päivystyksestä lähtiessä meitä varoiteltiin, että pissaaminen voisi sattua, mutta ei onneksi kuulemma ole sattunut, Mari kertoo.
Miksi uimashortseissa on verkko sisällä?
Seuraaviin uimashortseihin verkkoa ei enää huolita.
– Valitsemme sellaiset ensi kerralla, jossa verkkoa ei ole, tai leikkaamme verkon pois, jos sellainen sattuu olemaan, Mari toteaa.
Mari kertoo kuulleensa, että tällaista on käynyt muillekin. Moni on kuitenkin sanonut, että tilanne on huomattu ajoissa, jolloin päivystykseen asti ei ole tarvinnut lähteä.
– Olen kuullut, että tätä tapahtuu paljonkin. Moni on saanut shortsit itse irrotettua lapsestaan, mutta meidän tapauksessa päivystyksessä käyminen oli ainoa vaihtoehto, sillä huomasimme tilanteen liian myöhään.
Mari pohtii, miksi uimashortseissa edes on verkkoa sisäpuolella.
– Joku kertoi sen korvaavan alushousut. Mutta miksi uimashortsien alla pitää olla alushousut korvaava osa? Mari pohtii.
MARISSA SIIVONEN
Tuollaistakin voi näköjään sattua.
Hyvä, ettei tullut isompaa operaatiota
Pojan penis juuttui kiinni shortsien verkkoon
3
106
Vastaukset
- Trukom
Vähän saman tason juttu kuin ne talviset talitinttien hirttäytymiset kintustaan ruokapallon verkkoon. :D Birdlife-veljeskunta varoitti!!
- Anonyymi
Ketäs tämä veljeskunnan jäsenet ovat..https://www.iltalehti.fi/terveysuutiset/a/b8f6c677-663e-4578-8501-669c600e4812 "miehet" jotka eivät tiedä kysyttäessä osoitettaan tulisi määrätä pakkohoitoihin. Ovat suuri vaara vauvoille tai pienille eläimille koka eu´ivät pusty kuin sormitempulla lisääntymään,, lisäksi tarvitsevat komean univormun pistoolin ja ylivpiman kostaakseen tavallisille Miehille!
- Anonyymi
Miten tuollainen oikein tapahtuu kun on noin tiheä verkko? Outoa uusavuttomuutta kun eivät osaa itse edes repiä tai leikata verkkoa rikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6698140Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672379Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2342354- 1471909
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi301487Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1201297Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511262Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.811031Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65869Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7829