Persut saivat avoimen valtakirjan rasismiin.

Nyt sitten laitatte kunnolla tuulemaan. Niin, että äänestäjät, kenttäväki tykkää.
141<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 141

Vanhimmat

Persut avasivat Pandoran lippaan. Nyt vihapuheella on eduskunnan siunaus. Kansanedustajat nostivat itsensä "sanavapauden" nimissä kaikkien lakien ylä ja ulkopuolelle. Se mikä lain mukaan koskee tavallista kansaa, ei koske heitä itseään.
Suomessa eletään nyt samaa vaihetta kuin saksassa 1930-luvun alussa. Tänään eduskunnassa avatun vihatien päässä röyhyävät keskitysleirien uunit. -Sitä saa mitä tilaa.

Äänestä
  • Li Andersson oli männävuosina hirmu huolissaan, kun Turkissa parlamentissa keskusteltiin oppositiokansanedustajien syytesuojan poistamisesta.

    Eipä ollut huolissaan, kun sama tapahtui Suomessa...

    Äänestä

  • Te puhutte väärin. Jos ihminen puhuu vaikka enkelien kielellä, mutta hänen sanoma on eri kuin teillä, se on teidän mielestä vihapuhetta. Tämä on tosi. Tämän on käytäntö niin usein todistanut.

    Äänestä

  • On muistettava eduskunnan oleva korkein elin demokratiassa, joten sen yli ei voi kävellä valtakunnansyyttäjä puheineen eikä muutkaan räksyttäjät rakkikoiran tavoin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Li Andersson oli männävuosina hirmu huolissaan, kun Turkissa parlamentissa keskusteltiin oppositiokansanedustajien syytesuojan poistamisesta.

    Eipä ollut huolissaan, kun sama tapahtui Suomessa...

    Vasemmisto elää sellaista elämää, jossa ei ole palaakaan todellisuutta eikä oikeudenmukaisuutta.

    Äänestä

On omalla tavalla, joskin surullista, miten itseään fiksuina, demokraattisina ja suvaitsevina pitävät ihmiset ovat valmiita aika äärimmäisiin toimiin niitä kohtaan, jotka eivät jaa heidän ajatusmaailmaansa. Ovat valmiita tekoihin, jotka ovat juurikin sitä, mitä vastaan väittävät taistelevansa, tai kuten tuossa tapauksessa väittivät puolustavansa sananvapautta, mutta olisivat valmiita ennakkosensuuriin ja rajoittamaan kansanedustajien sananvapautta.

1Äänestä
  • Nyt vain persut rasistinen täysrähinä päälle eduskunnassa. Mitään rajaa ei enää ole, eikä suomen lait koske teitä persuja, joten: siittä vaan!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt vain persut rasistinen täysrähinä päälle eduskunnassa. Mitään rajaa ei enää ole, eikä suomen lait koske teitä persuja, joten: siittä vaan!!

    Lait koskevat ja ovat voimassa kuten ennenkin ja koskevat kaikkia, mutta nyt myös käytännöt on vahvistettu kaikkia koskeviksi ja kansaedustjien puhe- ja ilmaisuvapaus, on ja on pysyttäväkin lähes rajoittamattomana, ja varsinkaan eduskunnan ulkopuoliset eivät siihen saa kajota.

    sinähän tässä rasisti olet kun kokoajan toisia rasistiksi haukut tollo

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lait koskevat ja ovat voimassa kuten ennenkin ja koskevat kaikkia, mutta nyt myös käytännöt on vahvistettu kaikkia koskeviksi ja kansaedustjien puhe- ja ilmaisuvapaus, on ja on pysyttäväkin lähes rajoittamattomana, ja varsinkaan eduskunnan ulkopuoliset eivät siihen saa kajota.

    Ei muuta kuin puukot ja puntarit heilumaan, voi ne asiat selvittää noinkin, koska mikään ei ole laitonta.

    Äänestä

  • Vähän niinkuin näin vai?

    "Koska näin ollen yhä useampi nainen tulee joka tapauksessa raiskatuksi, toivon hartaasti, että uhrinsa sattumanvaraisesti valitsevien saalistajien kynsiin jäisivät oikeat naisihmiset. Vihervasemmistolaiset maailmanparantajat ja heidän äänestäjänsä. Mieluummin he kuin joku muu. Heihin ei tehoa mikään muu kuin se, että monikulttuuri osuu omaan nilkkaan,"

    Tämähän on mestarisi mielipide.

    Äänestä

mielipiteen ja ilmaisunvapauteen ei ole YK:ssa lisätty mainintaa, että olisi olemassa mielipiteitä, joiden ilmaiseminen ei ole sallittua - koko vihervasureiden hysteerisyys on pelkkää kiimaa ja halua ihmisoikeuksien halventamiseen

Äänestä
  • Ei persueliittiä koske mitkään lait eikä asetukset. Riittää, että persut itse harjaavat eduskunnassa itsensä kaikkien niiden ulkopuolelle. Vihapuhe on nyt eduskunnassa täysin sallittua ja hyväksyttyä. Takuumiehinä toimivat persut, kristilliset ja osa kokoomusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei persueliittiä koske mitkään lait eikä asetukset. Riittää, että persut itse harjaavat eduskunnassa itsensä kaikkien niiden ulkopuolelle. Vihapuhe on nyt eduskunnassa täysin sallittua ja hyväksyttyä. Takuumiehinä toimivat persut, kristilliset ja osa kokoomusta.

    vihervasemmistolaiset käyttävät jatkuvasti sanaa vihapuhe leimatakseen joitain puheita laittomiksi

    suomen laki ei tunne sanaa vihapuhe, jos vihervasuri olisi rehellinen, niin kertoisi minkälaisesta laittomasta puheesta olisi kyse

    tosiasiassa kyse on vain ja ainoastaan siitä, että vihervassarit haluaisivat kriminalisoida "väärät" mielipiteet ja niiden ilmaisemisen

    Ja osa kepua. Poissaolijoista ei voi sanoa, miten olisivat äänestäneet.

    Mutta ehkä näin oli parempi. Eduskunnan puhemiehellä on vastuu siitä mitä persut eduskunnassa pääsevät möläyttelemään, kun persut ei siitä itse osaa/halua vastuuta ottaa.

    Persut käyttävät sanaa ajojahti uhriutuessaan ihan persuna;-)

    Persut käyttävät häikäilemättä hyväkseen kansanedustajan korkeampaa syytesuojaa hyväkseen päästäkseen äyttämään ala-arvoista kieltä.
    Suomen uutiset (ps) puolestaan välttää journalistisen vastuun sillä, ettei kuulu JSN:oon.

    Ei liene kenellekään epäselvää, että persut eivät edes halua käyttää normaalikieltä uutisoinnissaan ja eduskuntatyöskentelyssään. Jatkuvasti ylilyöntejä ala-arvoisella tavalla.
    Ja Jussi sellittelee ja selittelee ketunhäntä kainalossa odottaen, milloin persut pääsisivät iskemään täydellä voimallaan yhteiskuntaan.

    Ei ole ollenkaan ontuva vertaus verrata persuja Hitleriin ja NSDAP-puolueeseen.

    Lukekaa Halla-ahon kirjoituksia, onko terveen ihmisen ajatusmaailmaa?

    ja sinä puhut että toiset ovat rasisteja,kattosit peiliin no mitä näkyi muuta kun kiiluvat silmät.

    En minä ole muistaakseni koskaan käyttänyt sanaa rasisti. En täällä enkä muuallakaan. En missään yhteydessä enkä ketään sormella osoittaakseni.
    Mutta enempää en ala itsestäni keskustelemaan, koska en edelleenkään ole palstan aihe.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vihervasemmistolaiset käyttävät jatkuvasti sanaa vihapuhe leimatakseen joitain puheita laittomiksi

    suomen laki ei tunne sanaa vihapuhe, jos vihervasuri olisi rehellinen, niin kertoisi minkälaisesta laittomasta puheesta olisi kyse

    tosiasiassa kyse on vain ja ainoastaan siitä, että vihervassarit haluaisivat kriminalisoida "väärät" mielipiteet ja niiden ilmaisemisen

    "tosiasiassa kyse on vain ja ainoastaan siitä, että vihervassarit haluaisivat kriminalisoida "väärät" mielipiteet ja niiden ilmaisemisen"

    Typerä väite. Ja seuraavaksi väittänet, että minä olen vihervassari. Sellaisestahan sinä kiihotut ja muista typeristä väitteistäsi.

    ps. Miksi persut erottivat ryhmästään Turtiaisen? Onko persuissakin vihervasemmistolaisia?

    Äänestä

  • Rikoslaki rajoittaa sanomisia! Se pitäisi tyhmimmänkin persupässin ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rikoslaki rajoittaa sanomisia! Se pitäisi tyhmimmänkin persupässin ymmärtää.

    Mutta entä mielipiteen ilmaisemista, joka on taattu yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa?

    Kyllä valtion pitäisi käynnistää siinä tapauksessa laaja tiedotuskampanja, jossa hyvin selvästi kerrotaan, minkälaisten mielipiteiden ilmaiseminen on rikollista.

    (Ei taida olla pokkaa tosin tuollaiseen, kun siinä ihmisoikeusjulistuksessa ei edelleenkään ole mainintaa, että olisi olemassa mielipiteitä, joita ei saa ilmaista...)

    Säälittävää tekopyhät vihervassarit. Säälittävää. Eikö oikeasti ole pokkaa alkaa luetella, minkälaisten mielipiteiden ilmaiseminen on kiellettyä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut käyttävät sanaa ajojahti uhriutuessaan ihan persuna;-)

    Ano-parka joutui omiensa ajojahtaamaksi. Omat persurakit purivat.

    kehkehkehkeeeeh

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta entä mielipiteen ilmaisemista, joka on taattu yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa?

    Kyllä valtion pitäisi käynnistää siinä tapauksessa laaja tiedotuskampanja, jossa hyvin selvästi kerrotaan, minkälaisten mielipiteiden ilmaiseminen on rikollista.

    (Ei taida olla pokkaa tosin tuollaiseen, kun siinä ihmisoikeusjulistuksessa ei edelleenkään ole mainintaa, että olisi olemassa mielipiteitä, joita ei saa ilmaista...)

    Säälittävää tekopyhät vihervassarit. Säälittävää. Eikö oikeasti ole pokkaa alkaa luetella, minkälaisten mielipiteiden ilmaiseminen on kiellettyä?

    Kysy Halla-aholta, millaisia ilmaisuja persut saa käyttää joutumatta syrjityksi omiensa joukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut käyttävät häikäilemättä hyväkseen kansanedustajan korkeampaa syytesuojaa hyväkseen päästäkseen äyttämään ala-arvoista kieltä.
    Suomen uutiset (ps) puolestaan välttää journalistisen vastuun sillä, ettei kuulu JSN:oon.

    Ei liene kenellekään epäselvää, että persut eivät edes halua käyttää normaalikieltä uutisoinnissaan ja eduskuntatyöskentelyssään. Jatkuvasti ylilyöntejä ala-arvoisella tavalla.
    Ja Jussi sellittelee ja selittelee ketunhäntä kainalossa odottaen, milloin persut pääsisivät iskemään täydellä voimallaan yhteiskuntaan.

    Ei ole ollenkaan ontuva vertaus verrata persuja Hitleriin ja NSDAP-puolueeseen.

    Lukekaa Halla-ahon kirjoituksia, onko terveen ihmisen ajatusmaailmaa?

    Julkisen sanan neuvoston on 2000-luvulla muuttanut hyvän journalistisen tavan kriteereitä. Aiemmin hyvään journalistisen tavan perustana oli kansalaisten oikeus totuudelliseen ja olennaiseen informaatioon oman maailmankuvansa rakentamiseksi. Vihervasemmistolaiset toimittajat muuttivat kriteerin 2000-luvulla niin, että hyvän journalistisen tavan perusta on kansalaisen oikeus vastaanottaa mielipiteitä.

    Vihervasemmistolaiset ovat itse muuttaneet JSN:n perusteita hyvälle journalistiselle tavalle niin, että Venäjän valtiopropagandakin täyttäisi JSN:n kriteerit. 1990-luvun määrittelyllä ei saanut levittää aatteellista propagandaa "uutisina". Nykyisillä vihervasemmistolaisilla kriteereillä voi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy Halla-aholta, millaisia ilmaisuja persut saa käyttää joutumatta syrjityksi omiensa joukossa.

    Viherfasisteilta ja sosialisteilta sekä valtakunnansyyttäjältä siihen pitäisi saada vastaus. Nehän täällä lähettävät "lynkkausporukoitaan" vääriä mielipiteitä ilmaisseiden perään.

    Toimintatapojen perusteella vaikuttaa siltä, että valtakunnansyyttäjä on saanut koulutuksensa valtakunnankanslerinvirastossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut käyttävät häikäilemättä hyväkseen kansanedustajan korkeampaa syytesuojaa hyväkseen päästäkseen äyttämään ala-arvoista kieltä.
    Suomen uutiset (ps) puolestaan välttää journalistisen vastuun sillä, ettei kuulu JSN:oon.

    Ei liene kenellekään epäselvää, että persut eivät edes halua käyttää normaalikieltä uutisoinnissaan ja eduskuntatyöskentelyssään. Jatkuvasti ylilyöntejä ala-arvoisella tavalla.
    Ja Jussi sellittelee ja selittelee ketunhäntä kainalossa odottaen, milloin persut pääsisivät iskemään täydellä voimallaan yhteiskuntaan.

    Ei ole ollenkaan ontuva vertaus verrata persuja Hitleriin ja NSDAP-puolueeseen.

    Lukekaa Halla-ahon kirjoituksia, onko terveen ihmisen ajatusmaailmaa?

    Kyllä viherhippianarkistikommunistidemaria kismittää ja nenä on täynnä herneitä.
    Tuollainen ahdistunut vuodatus tuntuu perussuomalaisesta helvetin hyvältä jatka samaan malliin. Jatka valittamista tee minut onnelliseksi,kyllä tuntuu hyvältä kun viherhippianarkistikommunistidemaria ahdistaa....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minä ole muistaakseni koskaan käyttänyt sanaa rasisti. En täällä enkä muuallakaan. En missään yhteydessä enkä ketään sormella osoittaakseni.
    Mutta enempää en ala itsestäni keskustelemaan, koska en edelleenkään ole palstan aihe.

    Suvakkie ajatus lähtee siitä että etnisellä ryhmällä nimeltä 'suomalaiset' ei saa olla mitään keinoa puolustautua hävitystä vastaan. Edes puheen tasolla. Punikkivihreällä valtakunnasyyttäjällä on nollatoleranssi kaikenlaiseen suomalaisten puolustamiseen. Ajatelkaa jos Austaralian abot, Kenian masait tai saamelaiset olisivat samassa tilanteessa, omasta porukasta tulisi ankara vaatimus: Antakaa sukunne sammua ja kuolla tai tulee sanktioita!
    Siitähän tässä on kysymys loppujen lopuksi.
    Mikä olisi oikea tuomio kansanpetturille, 'valtakunnansyyttäjälle'?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rikoslaki rajoittaa sanomisia! Se pitäisi tyhmimmänkin persupässin ymmärtää.

    Tässä asiassa on edetty ihan lain mukaan. Sekö punikkia kiukuttaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy Halla-aholta, millaisia ilmaisuja persut saa käyttää joutumatta syrjityksi omiensa joukossa.

    Turtiainen käytti vain ilmaisua, 'Pink Floyd'. Joutui siitä erotetuksi eduskuntaryhmästä! Halla-aho ilmeisesti pelkäsi BLM-terroristeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viherfasisteilta ja sosialisteilta sekä valtakunnansyyttäjältä siihen pitäisi saada vastaus. Nehän täällä lähettävät "lynkkausporukoitaan" vääriä mielipiteitä ilmaisseiden perään.

    Toimintatapojen perusteella vaikuttaa siltä, että valtakunnansyyttäjä on saanut koulutuksensa valtakunnankanslerinvirastossa.

    Käynyt Soroksen kurssit kuten muutkin Euroopan syyttäjät ja tuomarit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei persueliittiä koske mitkään lait eikä asetukset. Riittää, että persut itse harjaavat eduskunnassa itsensä kaikkien niiden ulkopuolelle. Vihapuhe on nyt eduskunnassa täysin sallittua ja hyväksyttyä. Takuumiehinä toimivat persut, kristilliset ja osa kokoomusta.

    Mikä helvetin vihapuhe?? Sellaista ei edes ole Suomen rikoslaissa niin miten sellaisesta voisi edes tuomita?? Vihapuhetta on myös sinun kommentti et pitäis vissiin tehdä rikosilmoitus. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja maailmankatsomukseen mut jos se ei satu menemään yhteen maailman-halaaja kukkatätien vasemmistolaisen idean kanssa niin heti on vihapuhetta. Kyllä mulle on todella törkeetä tekstiä tullut ihan vasemmiston ja mamujen suunnalta. Jos ei rasisti-kortti niin sitten vihapuhetta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    vihervasemmistolaiset käyttävät jatkuvasti sanaa vihapuhe leimatakseen joitain puheita laittomiksi

    suomen laki ei tunne sanaa vihapuhe, jos vihervasuri olisi rehellinen, niin kertoisi minkälaisesta laittomasta puheesta olisi kyse

    tosiasiassa kyse on vain ja ainoastaan siitä, että vihervassarit haluaisivat kriminalisoida "väärät" mielipiteet ja niiden ilmaisemisen

    Persu kjäyttää jatkuvasti termiä "persuviha" leimatakseen totuuden vihapuheeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viherfasisteilta ja sosialisteilta sekä valtakunnansyyttäjältä siihen pitäisi saada vastaus. Nehän täällä lähettävät "lynkkausporukoitaan" vääriä mielipiteitä ilmaisseiden perään.

    Toimintatapojen perusteella vaikuttaa siltä, että valtakunnansyyttäjä on saanut koulutuksensa valtakunnankanslerinvirastossa.

    Kun persu nimittelee valtakunnansyyttäjää valtakunnankansleriksi, niin eipähän jää epäselväksi, mitä persun mielessä liikkuu.

    Jos Halla-ahosta tulisi jollakin ihmeen ilveellä pääministeri, niin muuttaisitteko välittömästi hänen tittelinsä valtakunnankansleriksi osoittaaksenne kunniaa suurta esikuvaanne kohtaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suvakkie ajatus lähtee siitä että etnisellä ryhmällä nimeltä 'suomalaiset' ei saa olla mitään keinoa puolustautua hävitystä vastaan. Edes puheen tasolla. Punikkivihreällä valtakunnasyyttäjällä on nollatoleranssi kaikenlaiseen suomalaisten puolustamiseen. Ajatelkaa jos Austaralian abot, Kenian masait tai saamelaiset olisivat samassa tilanteessa, omasta porukasta tulisi ankara vaatimus: Antakaa sukunne sammua ja kuolla tai tulee sanktioita!
    Siitähän tässä on kysymys loppujen lopuksi.
    Mikä olisi oikea tuomio kansanpetturille, 'valtakunnansyyttäjälle'?

    Vedätte persut itsenne ihan solmuun puhuessanne etnisestä ryhmästä nimeltä "suomalaiset". Olen syntyperäinen ja kantaväestöön kuuluva suomalainen ettekä takuulla ole minun asiallani. Ettekä suurinta osaa suomalaisten asialla.

    Äänestä

Halla-aho näytti halveksuntansa Suomea kohtaan; parlamentarismia, kansaedustuslaitosta ja oikeusvaltiota kohtaan. Natsi kun on. Nyt odottelen jo väkivallan käyttöönottoa ihan fyysisellä tasolla. Sehän on historiasta tuttu seuraava askel natseille. Surun päivä Suomelle. Tulee Hitlerin ajat mieleen.

Äänestä
  • Kaasutetaanko vajaat?

    Äänestä

  • Halla-aho käytti perustuslain turvaamaa oikeutta torpata poliittisesti motivoituneen viranhaltijan yritys rajoittaa kansanedustajan puheoikeutta. Totalitarismi lyötiin takaisin tällä kertaa. Hyvä!!

    Äänestä

  • Suomesta ette tee Neuvostoliittoa viherkommarit!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-aho käytti perustuslain turvaamaa oikeutta torpata poliittisesti motivoituneen viranhaltijan yritys rajoittaa kansanedustajan puheoikeutta. Totalitarismi lyötiin takaisin tällä kertaa. Hyvä!!

    Onko Kokoomus totalitarismin asialla? Oikeusministeri Häkkänenhän Toiviaista esitti valtakunnansyyttäjäksi. Melkoinen kommari siis tuo Toiviainen ja varmaan Häkkänenkin mielestänne?

    Äänestä

Nyt olisi hyvä hetki pitää jonkun demarin pitää puhe jossa rinnastetaan persut torakoihin ja natseihin loppuun heitto "vitsi vitsi".

Äänestä
  • Äänestystulos oli kuitenkin 121 puolesta, 54 vastaan, 24 poissa ja puhemies ei äänestä.

    https://urly.fi/1Gcb

    Koska täällä joku väitti syytesuojen purkamisen olevan hallituksen ajama asiaa, huomioitakoon, ettei hallitus laittanut alulle syytesuojan purkua, vaan syyttäjä. Eduskunta sitten äänesti kuten kyseisessä tapauksessa on tehtävä. Toisekseen kokkarit ei tietääkseni ole hallituspuolue ja silti kokkareista enemmistö äänesti puolesta.

    Itse olisin ehkä äänestänyt vastaan. Persut on opetettava muilla konsteilla käyttäytymään ihmisten tavoin eduskunnassa. Hehän siellä enimmäkseen räkivät, tyhmiä kun ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äänestystulos oli kuitenkin 121 puolesta, 54 vastaan, 24 poissa ja puhemies ei äänestä.

    Lisähuomautus.
    Perustuslakivaliokunta käsitteli siinä välissä asian ennen kuin se päätyi äänestykseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äänestystulos oli kuitenkin 121 puolesta, 54 vastaan, 24 poissa ja puhemies ei äänestä.

    https://urly.fi/1Gcb

    Koska täällä joku väitti syytesuojen purkamisen olevan hallituksen ajama asiaa, huomioitakoon, ettei hallitus laittanut alulle syytesuojan purkua, vaan syyttäjä. Eduskunta sitten äänesti kuten kyseisessä tapauksessa on tehtävä. Toisekseen kokkarit ei tietääkseni ole hallituspuolue ja silti kokkareista enemmistö äänesti puolesta.

    Itse olisin ehkä äänestänyt vastaan. Persut on opetettava muilla konsteilla käyttäytymään ihmisten tavoin eduskunnassa. Hehän siellä enimmäkseen räkivät, tyhmiä kun ovat.

    Persuja ei ihmisten ilmoille tulisi päästää ennen kuin oppivat ihmisten tavoille. Ja valtaan niitä ei pidä päästää milloinkaan.

    Äänestä

  • Eikös siellä hallitusohjelmassa ole mainittu 'vieraslajien' torjunta yhtenä tavoitteena? Tämän toteaminen ei ole rikollista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persuja ei ihmisten ilmoille tulisi päästää ennen kuin oppivat ihmisten tavoille. Ja valtaan niitä ei pidä päästää milloinkaan.

    No, demokratia ei toimi noin. Punikkivihreälle on ylivoimasta sisäistää kansanvallan ydin ja se että joku voi olla eri mieltä hänen kanssaan ilman pelkoa työleiristä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No, demokratia ei toimi noin. Punikkivihreälle on ylivoimasta sisäistää kansanvallan ydin ja se että joku voi olla eri mieltä hänen kanssaan ilman pelkoa työleiristä.

    Diktaattoripuoluetta ei kannata demokratiassa päästää valtaan, sen todistaa jo Hitlerin aika.

    Äänestä

  • Eihän se valitettavasti ole vitsi.
    Ja näin saa nykyään sanoakin ellei muualla niin ainakin eduskunnassa pidettävässä puheessa.

    Äänestä

Onneksi persut ei silti pääse hallitukseen. Natsipuolue.

Äänestä
  • Persujen ryhmässä on niin paljon tuomittuja rikollisia, että he vaistomaisesti yrittävät estää puolueetonta oikeudenkäyntiä.

    Äänestä

  • Sosialismi on hyvin läheistä sukua fasismille. Toimintatavoissa on hyvin vähän eroa. Pääasiallinen ero on se, että fasismissa valta lähtökohtaisesti keskitetään diktaattorille, kun taas sosialismissa puolue-eliitille. Tosin usein sosialismissakin on päädytty keskittämään valta diktaattorille.

    Sanakirjamääritelmä fasismille:
    a political philosophy, movement, or regime (such as that of the Fascisti) that exalts nation and often race above the individual and that stands for a centralized autocratic government headed by a dictatorial leader, severe economic and social regimentation, and forcible suppression of opposition

    Eipä noissa toimintatavoissa juurikaan ole eroa sosialismiin verrattuna.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sosialismi on hyvin läheistä sukua fasismille. Toimintatavoissa on hyvin vähän eroa. Pääasiallinen ero on se, että fasismissa valta lähtökohtaisesti keskitetään diktaattorille, kun taas sosialismissa puolue-eliitille. Tosin usein sosialismissakin on päädytty keskittämään valta diktaattorille.

    Sanakirjamääritelmä fasismille:
    a political philosophy, movement, or regime (such as that of the Fascisti) that exalts nation and often race above the individual and that stands for a centralized autocratic government headed by a dictatorial leader, severe economic and social regimentation, and forcible suppression of opposition

    Eipä noissa toimintatavoissa juurikaan ole eroa sosialismiin verrattuna.

    Mitä Unkarin Orban edustaa? Häntähän Halla-aho palvoo.

    Se toki on selvää, että olkoon diktatuuri mitä lajia tahansa, se on silti diktatuuri.
    Suomessa vallitsee ainakin toistaiseksi demokratia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Unkarin Orban edustaa? Häntähän Halla-aho palvoo.

    Se toki on selvää, että olkoon diktatuuri mitä lajia tahansa, se on silti diktatuuri.
    Suomessa vallitsee ainakin toistaiseksi demokratia.

    Näennäisdemokratia = demarit ja kommarit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persujen ryhmässä on niin paljon tuomittuja rikollisia, että he vaistomaisesti yrittävät estää puolueetonta oikeudenkäyntiä.

    Jos oikeudenkäynti olisi toteutettu ilman persujen lupaa, olisi tämä ollut rikos. Vieläpä raskaimmasta päästä koska olisi kävelty perustuslain yli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Unkarin Orban edustaa? Häntähän Halla-aho palvoo.

    Se toki on selvää, että olkoon diktatuuri mitä lajia tahansa, se on silti diktatuuri.
    Suomessa vallitsee ainakin toistaiseksi demokratia.

    Orban mittaa valtansa jälleen seuraavissa vaaleissa. Ei siellä mitään 'diktatuuria' ole. Viherfasisteja nyppii se että Unkarin kansa ei halua matuja eikä Soroksen kulttuurimarxismia...

    Hyvä mittauttaa, kun tulos on satavarma näennäisdemokratiassa".

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6e588bed-0b6a-43f7-979b-e8b0d30269f7

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä Unkarin Orban edustaa? Häntähän Halla-aho palvoo.

    Se toki on selvää, että olkoon diktatuuri mitä lajia tahansa, se on silti diktatuuri.
    Suomessa vallitsee ainakin toistaiseksi demokratia.

    Mikä vitun demokratia täällä muka toimii?? Toiseksi ja kolmanneksi eniten äänestetyt puolueet nyt oppositiossa. Rinne oli salaa jo ennen vaaleja muodostamassa hallitusta vaikka edes vaaleja ei oltu vielä käyty. Keskusta on hallituksessa vaikka sai historiansa huonoimman vaalituloksen mut kun ovat "vastuunkantopuolue". Vittu vuosisadan vitsi sekä keskusta ja muka demokratia Suomessa. Jos et ole sosialistien "puolella"olet heti persu ja näin ollen natsi. Olen persu mutten siltikään määrittele ihmisiä ihonvärin tai uskonnon mukaan. Uskokoon kuka mihin haluaa vaikka ukko ylijumalaan ei kuulu mulle. Mut jos tänne tullaan koko helvetin euroopan läpi vaan nostamaan loppu-ikä sossurahoja ja huudellaan huora-ja rasisti huutoja niin samantien rajojen ulkopuolelle. Olkoon musta, valkoinen, keltainen, violetti tai vittu vaikka ruudullinen niin jos käytöstapoja ei ole eikä turvaa OIKEASTI tarvitse niin ei ole mitään asiaa tulla tänne sossu rahoilla loisimaan. Ja vielä ihan tiedoksi että olen ylpeä PS;n kannattaja vaikka en ihan kaikessa samaa mieltä olekaan mutta maassa maan tavalla ja niin edelleen.

    2015/35000 ja perskekohallitus. Kolme suurinta puoluetta hallituksessa. Se hallitus ei nauttinut kovin suurta kansansuosiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä vitun demokratia täällä muka toimii?? Toiseksi ja kolmanneksi eniten äänestetyt puolueet nyt oppositiossa. Rinne oli salaa jo ennen vaaleja muodostamassa hallitusta vaikka edes vaaleja ei oltu vielä käyty. Keskusta on hallituksessa vaikka sai historiansa huonoimman vaalituloksen mut kun ovat "vastuunkantopuolue". Vittu vuosisadan vitsi sekä keskusta ja muka demokratia Suomessa. Jos et ole sosialistien "puolella"olet heti persu ja näin ollen natsi. Olen persu mutten siltikään määrittele ihmisiä ihonvärin tai uskonnon mukaan. Uskokoon kuka mihin haluaa vaikka ukko ylijumalaan ei kuulu mulle. Mut jos tänne tullaan koko helvetin euroopan läpi vaan nostamaan loppu-ikä sossurahoja ja huudellaan huora-ja rasisti huutoja niin samantien rajojen ulkopuolelle. Olkoon musta, valkoinen, keltainen, violetti tai vittu vaikka ruudullinen niin jos käytöstapoja ei ole eikä turvaa OIKEASTI tarvitse niin ei ole mitään asiaa tulla tänne sossu rahoilla loisimaan. Ja vielä ihan tiedoksi että olen ylpeä PS;n kannattaja vaikka en ihan kaikessa samaa mieltä olekaan mutta maassa maan tavalla ja niin edelleen.

    Ei hallitusta muodosteta huutoäänestyksen perusteella. Pakkoavioliittoko ehdotat? Kyllähän maahan muodostettiin hallitus aluksi hallitustunnustelujen ja pääasiassa hallitusneuvottelujen pohjalta.

    Kerropas jokin muu hallituskoalitiovaihtoehto, mikä olisi siihen aikaan (ja pätee vieläkin) ollut mahdollinen? Kokoomus sortui vaatimuksissaan ylimielisyyteen eli veti bläkärit pitkän hallitusvastuun seurauksena. Perussuomalaisten kanssa taas ei yksikään muu puolue ollut valmis hallitusyhteistyöhön siksi, että Perussuomalaisten vaatimukset erosivat valovuoden verran muiden puolueiden omista. Varsinkin maahanmuutto- sekä ilmastopolitiikan osalta.

    Äänestä

Mitään vihapuhetta Suomessa ei ole ollutkaan koskaan, vajakkien keksimää satuilua koko "vihapuhe" termi.
Muuttaa takas sinne mistä on tullut, jos Suomessa ei pysty asumaan.

Äänestä

Persut on politiikan kannalta Suomen vastainen puolue.

Äänestä
  • Niin on. Viides kolonna Tämä Mäenpään keissi on ykdintoduste siitä. Laki ei muka koske persuja! Häpeän päivä eduskunnalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin on. Viides kolonna Tämä Mäenpään keissi on ykdintoduste siitä. Laki ei muka koske persuja! Häpeän päivä eduskunnalle.

    Muuta perustuslakia jos se ei miellytä😀☺️

    Äänestä

kyllä suomessa on menty pitkälle hulluudessa eikö näillä ihmisillä jotka tälläisiä puheita tonkii ole tosiaankaaan mitään tärkeämpää elämässä .jotenkin tuntuu että hulluus on saanut vallan kansan edustaajistossa kun ei olisi tärkeämpiä asioita elämässä .Ehdotankin tulkaa nyt ihmeessä ulos sieltä helsinkistä ja kuunnelkaa mitä oikeat ihmiset puhuu täällä maalla ja saatta haistella kunnolla paskan hajua niin ehkäpä teidän aivonne kirkastuu ja näette miten oikeat vieraslajit kasvaa täällä ojan pientarissa .

Äänestä
  • Tämä päivä jää suomen historiaan rasismin riemuvoittona. Tästä alkoi demokratian hautajaissaatto. Valitun tien päässä odottavat keskitysleirit ja kaasukammiot. -Tänään annettiin avoin valtakirja kaikkeen edellä mainittuun.

    Äänestä

  • Hyvä kommetti ja taatusti samaa mieltä,kyllä eduskunnan arvovalta rapisee silmissä ei ihme että politiikka ei kiinnosta kun tämmöisten joutavanpäiväsistä jaksetaan keskustella aikuiset ihmiset .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä kommetti ja taatusti samaa mieltä,kyllä eduskunnan arvovalta rapisee silmissä ei ihme että politiikka ei kiinnosta kun tämmöisten joutavanpäiväsistä jaksetaan keskustella aikuiset ihmiset .

    Se kun on vähän pakko keskustella "joutavistakin" asioista, jos niikseen tulee. Nyt tuli. Kyllä itseänikin harmittaa, että aikaa menee tuollaiseen.
    Mutta kun se olisi niin helppo välttää sillä, että persut käyttäytyisivät niiden sääntöjen mukaan, jotka kyllä hyvin tuntevat. Asian saa esittää ja sen voi esittäää myös niin, ettei tule tuollaisia turhuuksia.
    Mutta persujen strategiahan onkin, että persut tahallaan provosoivat näitä turhia näytelmiä päästäkseen uhriutumaan. En mitenkään voi edes persuja pitää niin tolloina, että heiltä lentelisi noita sammakoita ihan vahingossa jatkuvasti suusta!
    Ja onhan persut jo omassakin ryhmässään niihin puuttuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä päivä jää suomen historiaan rasismin riemuvoittona. Tästä alkoi demokratian hautajaissaatto. Valitun tien päässä odottavat keskitysleirit ja kaasukammiot. -Tänään annettiin avoin valtakirja kaikkeen edellä mainittuun.

    Näkisin asian eri tavalla. Hiipivä totalitarismi ja ajattelun kriminalisointi kokivat takaiskun ja raikas vapaus voittivat.

    Äänestä

Persut on oikealla asialla,, kyllä asioista pitääyvoida puhua niiden oikeilla nimillä..
Vieraita ovat tummat pojat pohjolassa, miksi ei voi sanoa vieraaksi lajiksi???????

Äänestä
  • Kysy Tynkkysen muijalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysy Tynkkysen muijalta.

    Tai Hakkaraisen.

    Äänestä

  • Niin pojatko ne vaan mielessä on?

    Äänestä

Nuo persujen kelkkaan lähteneet saavat ruveta pakkaamaan kamojaan. Ainakin toivon niiden äänestäjien tipauttavan ne ensi vaaleisssa.

Äänestä
  • Rasistiset persut nauravat partaansa, kun kristillisistä, kokoomuksesta ja kepusta löytyi paljon hyödyllisiä idiootteja äärioikeistolaisten persujen natsistista kunniakujaa raivaamaan. Historiasta ei olla tietyissä piireissä opittu mitään. Tämä päivä oli riemuvoitto Aatulle ja uusnatseille.

    Äänestä

  • Tämänpäiväinen keskustelu nosti perssujen kannatusta entisestään että kiitos siitä,kokoomuksen kansanedustajista oli kolmannes pois koska tietävät mitä mieltä kansalaiset oikeasti ovat tästä hölmöilystä. Vaikka Mykkänen kovasti selittää että heillä oli tärkeenpiä tapaamisia koska aivan hyvin tietää mikä tähän oli syynä koska pelkäävät leimautumista ja kun ovat vaaliehdokkaana tämä nostetaan varmasti esille seuraavissa vaaleissa .

    Äänestä

  • Samaa mieltä.

    Äänestä

  • Siinäpä sulle mamuselle ylläriä vielä riittääkin ! Suomalainen kun ei puhu eikä turhia puhise, mutta äänestää kyllä sellaista, joka AINOANA PUOLUEENA, hoitaa sen asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rasistiset persut nauravat partaansa, kun kristillisistä, kokoomuksesta ja kepusta löytyi paljon hyödyllisiä idiootteja äärioikeistolaisten persujen natsistista kunniakujaa raivaamaan. Historiasta ei olla tietyissä piireissä opittu mitään. Tämä päivä oli riemuvoitto Aatulle ja uusnatseille.

    Troijalaiset menneet sisään kokoomuslaisina ja kristillisinä. Nyt persuja pomppii ulos.

    Äänestä

Minä kuulin, että faktat korvataan fantasialla, näin siinä kävi. Hieno aloitus.

Äänestä

Aloituksesta päätellen sekakäyttö aloitettu jo varhain ja meno sen kun yltyy helteen paahtaessa loputkin aivosolut kokkeliksi.

Äänestä
  • Jos persut pääsevät valtaan, faktat korvataan fasismilla. Nyt pää on saatu auki, rajat poistettu ja avoin valtakirja vihapuheen levittämiselle annettu. Aatu peukuttaa persuille, sillä tämä päivä oli uusnatsismin riemuvoitto ja uuden tulemisen lähtölaukaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos persut pääsevät valtaan, faktat korvataan fasismilla. Nyt pää on saatu auki, rajat poistettu ja avoin valtakirja vihapuheen levittämiselle annettu. Aatu peukuttaa persuille, sillä tämä päivä oli uusnatsismin riemuvoitto ja uuden tulemisen lähtölaukaus.

    Oho no ihankos noin.

    Vähennäppäs nyt jo sinäkin viimeinkin, kuumat ilmat vain lisäävät harhoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos persut pääsevät valtaan, faktat korvataan fasismilla. Nyt pää on saatu auki, rajat poistettu ja avoin valtakirja vihapuheen levittämiselle annettu. Aatu peukuttaa persuille, sillä tämä päivä oli uusnatsismin riemuvoitto ja uuden tulemisen lähtölaukaus.

    Samaa mieltä, siksi meidän antifasistien täytyy lähteä fasismin-vastaisen rintaman johtomaahan eli Venäjälle nyt heti pikimmiten, kun vielä pääsemme.

    Äänestä

Jos kansa on valinnut edustajiensa välityksellä puheet, joista pitävät, on ne demokratian nimessä sallittava eduskunnassa ilman pulinoita.
Meillä on edustuksellinen demokratia, ja "väärätkin" mielipiteet on tuotava esiin, jos niiden takana on vahva kansanliikkeen tuki.
Me haluamme kuulla jatkossakin siitä, kuinka tunkeilijat, vieraslajit tuhoavat ja nakertavat suomalaisuutta.

Olen puhunut, suomalainen äänestäjä.

Äänestä
  • Olet nyt sivuraiteilla asiasta hokiessasi "vääristä mielipiteistä".
    Ei voi mitään, jos sivuraiteelta huutelet noita provoja. Uskotko edes itse niihin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet nyt sivuraiteilla asiasta hokiessasi "vääristä mielipiteistä".

    Väärät mielipiteet pitää poistaa. - KOMMUNISTI

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet nyt sivuraiteilla asiasta hokiessasi "vääristä mielipiteistä".
    Ei voi mitään, jos sivuraiteelta huutelet noita provoja. Uskotko edes itse niihin?

    Persun suusta rasistinen mielipide ei ole ps arvomaailman mukaan koskaan "väärä mielipide". Mitä rasistisempaa persun vihapuhe on, sitä "oikamielisempää" se persujen mielestä on.
    Nyt persuilla ei ole mitään syytä "siivota suutaan". Päin vastoin. Tästä eteenpäin persut voivat öyöttää eduskunnassa rasismiaan täydellisen vapaasti ja häiriöttä. Edes taivas ei ole enää rajana. Jälkiseuuramusten pelkoa ei ole.

    Eihän tässä siitä ole kyse, saako mielipidettä esittää, vaan miten se esitetään. Näin minä olen ymmärtänyt ja minun mielestäni persut esittävät tahallaan mielipiteitään tavalla, joka rikkoo jotain lakia, sääntöä, käytösetikettiä...
    Sitten kun asiaan puututaan, alkaa persujen poru ja itku siitä, ettei muka saa esittää mielipiteitä.
    Tahallista harhaanjohtamista ja tahallista persuilua, eduskunnan arvovallan halveksuntaa ja jatkuvaa haitantekoa persuilta. Viides kolonna tosiaan ja pahin haittapuolue eduskunnassa on persut.
    Tätä mieltä olen.

    Laitetaan musaa.
    https://www.youtube.com/watch?v=b1HPbtLYWNM

    Romanit sentään osaa laulaa, persut ei sitäkään.

    Persut hivuttavat rasismin rajoja askel kerrallaan eteenpäin. Eduskunnasta on tullut persurasismin testauslaitos. Sietokyky kasvoi tänään taas merkittävästi. Persulassa mennään Alfred Rosenbergin viitoittamaa tietä niin, että päät vain keikkuvat?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persun suusta rasistinen mielipide ei ole ps arvomaailman mukaan koskaan "väärä mielipide". Mitä rasistisempaa persun vihapuhe on, sitä "oikamielisempää" se persujen mielestä on.
    Nyt persuilla ei ole mitään syytä "siivota suutaan". Päin vastoin. Tästä eteenpäin persut voivat öyöttää eduskunnassa rasismiaan täydellisen vapaasti ja häiriöttä. Edes taivas ei ole enää rajana. Jälkiseuuramusten pelkoa ei ole.

    Suomi olisi onnellisempi, turvallisempi, rikkaampi ja tasa-arvoisempi jos emme olisi EU:ssa eikä täällä olisi yhtään pakolaisina tänne tullutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi olisi onnellisempi, turvallisempi, rikkaampi ja tasa-arvoisempi jos emme olisi EU:ssa eikä täällä olisi yhtään pakolaisina tänne tullutta.

    Pakolaisia tuli jo ennen EU-jäsenyyttä, perustettiin vokkeja. Ja persut oli hallituksessa, kun maahan saapui 35 000 pakolaista.

    Äänestä

  • Jep. Juuri tuota persut hakeekin.

    "Jää ilmaan se, onko kansanedustajalle hyväksyttävämpää käyttää lainvastaista rasistista vihapuhetta, kun hän ilmaisee mielipiteensä valtionpäivillä."

    Tuostakin käy hyvin ilmi, mistä on kyse. Ei olla estämässä esittämästä mielipiteitä! Kyse on sanavalinnoista, joita persut haluavat venyttää syytesuojan turvin täydellisen asiattomiksi.
    Vaikka he voisivat esittää saman mielipieensä asialllisestikin.

    Voi vittu noita persuja, sitten jopa Halla-ahon suulla esitetään, että kyseessä oli vaan vähän läpänheittoa.
    Menisivät stand-up-koomikoiksi koko persupuolue läppineen. Tulisikohan ablodeja?

Tästä sosialistit ja viherfasistit ei tykkää mutta muistutetaanpa kuitenkin YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeusjulistuksen artiklasta 19:

Everyone has the right to freedom of opinion and expression; this right includes freedom to hold opinions without interference and to seek, receive and impart information and ideas through any media and regardless of frontiers.

Tuossa ei ole mitään mainintaa siitä, että olisi olemassa mielipiteitä, joiden ilmaiseminen on kiellettyä. Ja persujen puupää-siivelle muistutuksena, että sillä tosiaankin on ero, että lateleeko mielipiteitään "tosiasioina" vai tekeekö kuulijoille selväksi, että kyse on vain ja ainoastaan omasta mielipiteestä. Turha itkeä kiihottamissyytteitä oikeudessa, jos ei ole itse pitänyt huolta siitä, että tekee kaikille selväksi, että kyse on vain ja ainoastaan omasta mielipiteestä irrallaan faktoista.

Äänestä
  • "Tuossa ei ole mitään mainintaa siitä, että olisi olemassa mielipiteitä, joiden ilmaiseminen on kiellettyä."

    Kerropa, kuka tai mikä on ollut kieltämässä mielipiteen esittämistä?
    Mäenpää-tapauksessakin oli kyse vain sanavalinnoista. Se on tuotu mediassakin moneen kertaan esille, ettei mielipiteen esittämisestä ole se kohu noussut.

    Sitäpaitsi noita kohuja persut nostattavat tahallaan. Mikä on hyvin ikävää, koska eduskunnalla varmasti olisi tärkeämpääkin tekemistä kuin käsitellä persujen tahallista haitantekoa eduskuntatyöskentelylle.

    Äänestä

  • Minä olen sitä mieltä sitten, että persut on haittaelukoita.

    Joku persu käytti jostain ihmisryhmästä nimitystä elukat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen sitä mieltä sitten, että persut on haittaelukoita.

    Joku persu käytti jostain ihmisryhmästä nimitystä elukat.

    Lisään samantien ennen kuin poistetaan tuo. Tuossa tuli esiin minun mielipiteeni. Mutta miksi esitin sen noin rumasti?
    Olisinhan voinut esittää mielipiteeni asiallisemminkin.
    Kuten persutkin eduskunnassa voisivat esittää asiansa ilman ylilyöntejä.

    Eix vaan olisikin ihan helppoa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Tuossa ei ole mitään mainintaa siitä, että olisi olemassa mielipiteitä, joiden ilmaiseminen on kiellettyä."

    Kerropa, kuka tai mikä on ollut kieltämässä mielipiteen esittämistä?
    Mäenpää-tapauksessakin oli kyse vain sanavalinnoista. Se on tuotu mediassakin moneen kertaan esille, ettei mielipiteen esittämisestä ole se kohu noussut.

    Sitäpaitsi noita kohuja persut nostattavat tahallaan. Mikä on hyvin ikävää, koska eduskunnalla varmasti olisi tärkeämpääkin tekemistä kuin käsitellä persujen tahallista haitantekoa eduskuntatyöskentelylle.

    Jos Mäenpää olisi sanonut puheessaan.... 'Olen erittäin huolestunut etnisten suomalaisten määrän vähenemisestä ja suomalaisuuden tukevaisuudesta. Uhkana on massamaahanmuutto Euroopan ulkopuolelta ja etnografian lopullinen muutos...'

    Luulen että tuostakin olisi valtakunnansyyttäjä lähtenyt syyttämään.
    Taustalla voi myös olla valtakunnansyyttäjän kosto. Mäenpää voitti suvakit oikeudessa maaliskuussa Etelä-pohjanmaan opiston tapauksessa. Opiston johto on Toiviaisen aatetovereita ja pimittivät opistossa mahdollisesti tapahtuneen matun suorittaman seksuaalirikoksen. Mäenpää otti asian esille Ilkka-lehdessä ja joutui itse käräjille! Onneksi oikeus voitti ja hylkäsi syyttäjän syytteen.

    Mistä sanavalinnoista? Ootko edes vaivautunut kuuntelemaan puheenvuoron? Ei siinä verrata mamuja vie.ras.la.jei.hin. Siinä todetaan, että vieraslajien torjuntatoimenpidekirjaus pitäisi olla eri kohdassa hallitusohjelmaa, eli pitäisi torjua maahanmuuttoa. Ei siinä mitään mamuja vieraslajeihin verrattu. Kertoo enemmänkin kuulijoista, jos tekevät tuon rinnastamisen päissään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos Mäenpää olisi sanonut puheessaan.... 'Olen erittäin huolestunut etnisten suomalaisten määrän vähenemisestä ja suomalaisuuden tukevaisuudesta. Uhkana on massamaahanmuutto Euroopan ulkopuolelta ja etnografian lopullinen muutos...'

    Luulen että tuostakin olisi valtakunnansyyttäjä lähtenyt syyttämään.
    Taustalla voi myös olla valtakunnansyyttäjän kosto. Mäenpää voitti suvakit oikeudessa maaliskuussa Etelä-pohjanmaan opiston tapauksessa. Opiston johto on Toiviaisen aatetovereita ja pimittivät opistossa mahdollisesti tapahtuneen matun suorittaman seksuaalirikoksen. Mäenpää otti asian esille Ilkka-lehdessä ja joutui itse käräjille! Onneksi oikeus voitti ja hylkäsi syyttäjän syytteen.

    " Opiston johto on Toiviaisen aatetovereita ja pimittivät opistossa mahdollisesti tapahtuneen matun suorittaman seksuaalirikoksen."

    Kokoomuslaisia?

    Äänestä

  • Siinä maahanmuuttaja kertoo missä mennään hesassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä maahanmuuttaja kertoo missä mennään hesassa.

    Todellakin. Helsingin Sanomatkin "haastatteli" Hietsun rantamellakoista mamuja suurin kuvin (pe,26.6) , sisäistäen kun siellä halutaan elää kuin Amerikassa ! Mitä sitten täällä tehdään ? Trumppi rakentaa ihan samasta syystä Meksikon muuria.

    Äänestä

Ihmiset mieltää tämän Mäenpään vieraslaji sanomisen siten, että hän tarkoitti joko hiukan tummia, tai piki mustia tulijoita, joilla on vieras uskonto ja kulttuuri, kantasuomalaisiin nähen.
Mäenpää ei eritellyt mitään kansanryhmää tässä sanomisessaan. Jos hän olis selvästi eritellyt tämän vieraslajin vaikka ruotsalaisiksi, niin kukaan ei olis edes kiinnittänyt minkäänlaista huomiota koko sanomiseen. Nyt kun sanominen mielletään suojeltuun ihmisryhmään, niin siinä käy näin.

Kasveissa monikin vieraslaji syrjäyttää isäntälajin ja valtaa aina vaan lisää kasvualustaa. Lopulta se onkin sitten isäntälaji! Hyvä esimerkki on Israel, vaikka se ei olekkaan kasvi.

Äänestä
  • Ei kai Israel ole omassa maassaan vieras eikä muukalainen.

    Äänestä

  • Niin tai Venäläinen. Kukaan ei olis korvaansa lotkauttanut. Miksei muuten vasemmisto ole niiden nuorten naisten naisten asialla yhtä kuuluvasti joiden sukupuolielimiä revitään maailmalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kai Israel ole omassa maassaan vieras eikä muukalainen.

    Palestiinalaisilta varastettu maa, USA:n suojeluksessa ja Huhtasaaari ihailee Trumpia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palestiinalaisilta varastettu maa, USA:n suojeluksessa ja Huhtasaaari ihailee Trumpia.

    Persut venyttävät tietoisesti rasismin rajoja. Taas on saavutettu yksi sillanpääasema. Seuraavaksi hyökätään taas hieman pitemmälle ja pidetään pesäke.

    "Jää ilmaan se, onko kansanedustajalle hyväksyttävämpää käyttää lainvastaista rasistista vihapuhetta, kun hän ilmaisee mielipiteensä valtionpäivillä."

    Sananvapauden kaapuun puettu natsimeininki ei ole mikään uutuus. Aatu porukoineen harrasti sitä menestyksellisesti 1930 luvulla. Eikä rasistisen, äärioikeistolaisen NYKYpersupuolueen arvomaailma ole kenellekään enää mikään yllätys. Talo elää tapojensa mukaan. Uutta tässä päivässä oli lähinnä se, että kristillisiksi itseään kutsuvat räsäsläiset menivät tuohon persujen natsikatiskaan karvoineen kaikkineen kuin tollolauma.

    Tämä päivä oli persuille, rasismille ja uusnatsismille riemuvoitonpäivä. Seuraavasta asekeleesta kohti keskitysleirejä eivät ole vastuussa ainoastaan persut, vaan myös krisitilliset.

    Ei ole arabeilta (nk. palestiinalaisilta) varastettu, kun kansainvälinen yhteisö antoi maan takaisin Israelin kansan haltuun.

    Jos kunnioittaa KY:n sopimuksia, luulisi sitten kunnioittavan muitakin kansainvälisiä sopimuksia.

    Huhtasaari on uskonnollinen Perussuomalainen, kyllä se tietää mikä on oikein. Gradun kopioiminenkin on oikein.

    Israel joitakin vuosia sitten ehdotti paluuta 1967-rajoihin mutta sekään ei kelvannut arabeille (nk. palestiinalaisille). Ei tosin kelvannut Egyptille eikä Jordaniallekaan, kun ne eivät halua noita slummeja takaisin huollettavakseen.

    Lauralla on pyhät kosher-aterimetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palestiinalaisilta varastettu maa, USA:n suojeluksessa ja Huhtasaaari ihailee Trumpia.

    Laura ihailee myös Israelia. Ei Suomea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole arabeilta (nk. palestiinalaisilta) varastettu, kun kansainvälinen yhteisö antoi maan takaisin Israelin kansan haltuun.

    Eikä vissiin intiaaneiltakaan varastettu maita amerikoissa?

    USA:n alkuperäiskansa on intiaanit, kaikki muut on vieraslajeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Israel joitakin vuosia sitten ehdotti paluuta 1967-rajoihin mutta sekään ei kelvannut arabeille (nk. palestiinalaisille). Ei tosin kelvannut Egyptille eikä Jordaniallekaan, kun ne eivät halua noita slummeja takaisin huollettavakseen.

    Paljonhan sitä ehdotellaan.
    UKK ehdotti Viipurin vaihtamista osaan Suomen Lappia 1968.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä vissiin intiaaneiltakaan varastettu maita amerikoissa?

    USA:n alkuperäiskansa on intiaanit, kaikki muut on vieraslajeja.

    Persujen 2015 - imuroimat 35 000 uutta mamua eivät siis olleetkaan mamuja, vaan "vieraslajien edustajia"?? Tämähän vapauttaakin persut kaikesta vastuusta asian tiimoilta??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljonhan sitä ehdotellaan.
    UKK ehdotti Viipurin vaihtamista osaan Suomen Lappia 1968.

    UKK oli kiivas AKS:n jäsen. Ei kai se lappalaisia juurikaan ihmisinä pitänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    UKK oli kiivas AKS:n jäsen. Ei kai se lappalaisia juurikaan ihmisinä pitänyt.

    Tämä on hyvä avaus ja mainio kommenttiketju.
    Mistä tietää?
    Siitä, että persut yrittävät vyöryttää nolla-avauksillaan sen näkymättömiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä on hyvä avaus ja mainio kommenttiketju.
    Mistä tietää?
    Siitä, että persut yrittävät vyöryttää nolla-avauksillaan sen näkymättömiin.

    Avaukseen on tiivistetty kaikki olennainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä vissiin intiaaneiltakaan varastettu maita amerikoissa?

    USA:n alkuperäiskansa on intiaanit, kaikki muut on vieraslajeja.

    Siihen aikaan ei ollut kansainvälistä yhteisöä. Vallitsi vahvimman laki. Right of Conquest.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut venyttävät tietoisesti rasismin rajoja. Taas on saavutettu yksi sillanpääasema. Seuraavaksi hyökätään taas hieman pitemmälle ja pidetään pesäke.

    "Jää ilmaan se, onko kansanedustajalle hyväksyttävämpää käyttää lainvastaista rasistista vihapuhetta, kun hän ilmaisee mielipiteensä valtionpäivillä."

    Sananvapauden kaapuun puettu natsimeininki ei ole mikään uutuus. Aatu porukoineen harrasti sitä menestyksellisesti 1930 luvulla. Eikä rasistisen, äärioikeistolaisen NYKYpersupuolueen arvomaailma ole kenellekään enää mikään yllätys. Talo elää tapojensa mukaan. Uutta tässä päivässä oli lähinnä se, että kristillisiksi itseään kutsuvat räsäsläiset menivät tuohon persujen natsikatiskaan karvoineen kaikkineen kuin tollolauma.

    Tämä päivä oli persuille, rasismille ja uusnatsismille riemuvoitonpäivä. Seuraavasta asekeleesta kohti keskitysleirejä eivät ole vastuussa ainoastaan persut, vaan myös krisitilliset.

    KD puolusti mielipiteen ja ilmaisunvapautta, eli YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen artiklaa 19.

    mäenpää ei puheessaan, josta vihervasemmisto vouhkaa, verrannut mamuja vieraslajeihin. mäenpää totesi, että uusi lainsäädäntö ja lisärahoitus vieraslajien torjuntaan olivat väärässä kohtaa hallitusohjelmaa. mäenpää tarkoitti, että hallitusohjelmassa olisi pitänyt torjua maahanmuuttoa uudella lainsäädännöllä ja lisärahoituksella. Kertoo enemmänkin kuulijan (kieroutuneesta) mielenlaadusta, jos tulkitsiee, että mäenpää olisi verrannut mamuja vieraslajeihin.

    Vihervasemmistolaisten harrastama ylimielinen tekopyhyys, oman fundamentalistisen maailmankuvansa pakkosyöttäminen ja tahallinen väärinymmärtäminen on aiheuttanut kansakunnan jakaantumista.

    Ville Niinistö vei tahallisen väärinymmärryksen uusiin ulottuvuuksiin. Nyt niitetään satoa kansakunnan jakaantumisesta. Ei porukka jaksa äänestää asiallisia tyyppejä, kun koko touhu meni tahallisen väärinymmärtämisen takia pelleilyksi.

    Osa keskusteluja tutkineista kielitieteilijöistä on sitä mieltä, että keskustelun edellytyksenä on se, että kuulija tulkitsee puhujan puheita positiivisesti puhujan kannalta. Tahallinen puheiden ymmärtäminen negatiivisesti puhujan kannalta estää keskustelun. Olisiko tuossa syy jakolinjoihin ja "kuplautumiseen"?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Persut venyttävät tietoisesti rasismin rajoja. Taas on saavutettu yksi sillanpääasema. Seuraavaksi hyökätään taas hieman pitemmälle ja pidetään pesäke.

    "Jää ilmaan se, onko kansanedustajalle hyväksyttävämpää käyttää lainvastaista rasistista vihapuhetta, kun hän ilmaisee mielipiteensä valtionpäivillä."

    Sananvapauden kaapuun puettu natsimeininki ei ole mikään uutuus. Aatu porukoineen harrasti sitä menestyksellisesti 1930 luvulla. Eikä rasistisen, äärioikeistolaisen NYKYpersupuolueen arvomaailma ole kenellekään enää mikään yllätys. Talo elää tapojensa mukaan. Uutta tässä päivässä oli lähinnä se, että kristillisiksi itseään kutsuvat räsäsläiset menivät tuohon persujen natsikatiskaan karvoineen kaikkineen kuin tollolauma.

    Tämä päivä oli persuille, rasismille ja uusnatsismille riemuvoitonpäivä. Seuraavasta asekeleesta kohti keskitysleirejä eivät ole vastuussa ainoastaan persut, vaan myös krisitilliset.

    1930-luvulla kansallissosialistit tuskin vetosivat sananvapauteen. Sen kun vaan villitsivät kansaa populistisilla puheillaan, kuten kunnon sosialistit konsanaan.

    Äänestä

  • Ihmisten rasistikäsitys on aina se, että vain valkoihoiset, länsimaissa asuvat ihmiset on nk. rasisteja!
    Rasistisemmat ihmiset löytyy kyllä täysin muualta. Fi 1 pomokin Bernie Ecclestone, sanoi nyt sen.
    Suomessa asuvat ulkomaalaiset pakolaiset, ovat tosi suvaitsemattomia suomalaisia kohtaan. Tänne ne silti otetaan avosylin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siihen aikaan ei ollut kansainvälistä yhteisöä. Vallitsi vahvimman laki. Right of Conquest.

    Entäs silloin, kun USA hyökkäsi Irakiin? YK oli eikä se antanut mandaattia USA:lle. Mutta USAhan tekee mitä tahtoo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1930-luvulla kansallissosialistit tuskin vetosivat sananvapauteen. Sen kun vaan villitsivät kansaa populistisilla puheillaan, kuten kunnon sosialistit konsanaan.

    Lähtikö suomalaiset siis sosialistien kanssa hyökkäämään jatkosodassa Neuvostoliittooon? Saksahan sen ensimmäisen ilmahyökkäyksen Neuvostoliiton puolelle teki Suomen maaperältä. Ja Suomessakin sai sosialistit ja kommunistit varoa henkensä puolesta. 1930-luvulla, kun isänmaan urhot teki laittomuuksiaan ja vannoivat Saksan nimeen.

    D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisten rasistikäsitys on aina se, että vain valkoihoiset, länsimaissa asuvat ihmiset on nk. rasisteja!
    Rasistisemmat ihmiset löytyy kyllä täysin muualta. Fi 1 pomokin Bernie Ecclestone, sanoi nyt sen.
    Suomessa asuvat ulkomaalaiset pakolaiset, ovat tosi suvaitsemattomia suomalaisia kohtaan. Tänne ne silti otetaan avosylin.

    "Tänne ne silti otetaan avosylin."

    Persut oli ottamassa 2015 Halla-ahon opein.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1930-luvulla kansallissosialistit tuskin vetosivat sananvapauteen. Sen kun vaan villitsivät kansaa populistisilla puheillaan, kuten kunnon sosialistit konsanaan.

    Mitenkäs kun äärioikeistolaiset kansallissosialistit eivät voineet sietää sosialidemokratiaa saati kommunismia? Eikö kommentiltasi pudonnut pohja täysin pois?

    Kuinka muuten Perussuomalaisten ja Hitlerin kansallissosialistien oikeistopopulistiset teemat sekä poliittiset tavoitteet muistuttavat niin kovasti toisiaan? Osaisitko selittää?

    Äänestä

Goebbelsiltä löytyy paljon puheita rotista, torakoista ja muista vitsauksista.

Niistä saa sellaisenaan hyviä puheenvuoroja eduskuntaan.

Äänestä
  • Näitä puheita odotellessa. Portti on nyt aukaistu,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näitä puheita odotellessa. Portti on nyt aukaistu,

    Saksalaisten ns. "Komissaaripäiväkäsky" syksyltä 1939 sopii lähes sellaisenaan nyt persujen eduskuntapuheeksi? Mikä estää?

    Äänestä

  • Jokaisen suomalisen on syytä katsella jo valmiiksi, mitä ottaa mukaansa, kun peruSS tulee yöllä hakemaan vieraslajin kodistaan. Noin 15 minuuttia on aikaa ja sitten alkaa peruSS kuljetus......

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokaisen suomalisen on syytä katsella jo valmiiksi, mitä ottaa mukaansa, kun peruSS tulee yöllä hakemaan vieraslajin kodistaan. Noin 15 minuuttia on aikaa ja sitten alkaa peruSS kuljetus......

    Tämä vinkki kaikkein persujen kannattaa muistaa:

    "Goebbelsiltä löytyy paljon puheita rotista, torakoista ja muista vitsauksista.

    Niistä saa sellaisenaan hyviä puheenvuoroja eduskuntaan." !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä vinkki kaikkein persujen kannattaa muistaa:

    "Goebbelsiltä löytyy paljon puheita rotista, torakoista ja muista vitsauksista.

    Niistä saa sellaisenaan hyviä puheenvuoroja eduskuntaan." !!

    Persuilla on nyt koko kesä aikaa suunnitella uusia rasistisia hyökkäyksiä jotka toimittavat suoraan eduskunnan suuresta salista. Rajoja ei enää ole ja persut nostivat itsensä lakien yläpuolelle. Eduskunnasta tuli pidikkeettä raivoavan rasismin hornankattila, eikä paluuta ole.

    No voi nyyh nyyh!

    Kyllä sivustaseuraajana tuon valtakunnansyyttäjän toiminta on näyttänyt siltä, että tyyppi on käynyt koulutuksensa tehtävään valtakunnankanslerinvirastossa.

    Eduskunnassa toimitaan kuin punakaartissa aikoinaan: Persut kirjoittavat valtakirjoja itselleen ja takaajina toimivat kristilliset. Sananvapauden kanssa tuollaisella irvokkaalla näytelmällä ei ole mitään tekemistä.

    Hallitukseen persuilla ei ole enää koskaan asiaa. Jussinkin kannatus enää pelkkä kuutonen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Nyt sitten laitatte kunnolla tuulemaan. Niin, että äänestäjät, kenttäväki tykkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu