John Bolton sai potkut Trumpin avustajan virasta. Potkuihinsa pettynyt Bolton keksii nyt ilkeitä valheita Trumpista kostaakseen erottaamisensa.
Bolton väitti kirjassaan muun muassa, että Trump ei tiennyt, kuluuko Suomi Venäjään vai ei. Bolton on keksinyt koko jutun itse.
Kun Trump valittiin presidentiksi, Helsingin Sanbmissa oli iso juttu Trumpin Suomi yhteyksistä. Jutussa kerrottiin, että Trump viraili Suomessa joskus 1970-luvulla hieromassa laivakauppoja. Trump suunnitteli tuolloin kasino- ja risteilylaivayhtiön perustamista ja hän tutki mahdollisia laivakauppoja Suomessa.
Jutussa haastateltiin useita Wärtsilän telekan silloisia johtajia, jotka muistivat oikein hyvin Trumpin vierailun, eikä Trumpilla ollut epäselvyyttä missä maassa hän oli. Martin Saarikangas, joka antoi Trumpista myönteisen arvion, kertoi lisäksi tavanneensa Trumpin laivakauppojen merkeissä useita kertoja New Yorkissa.
Boltonin väitteet todistavat vain, että Bolton on pikkusieluinen mies, joka ei kestä häviötään. Sen hän kuitenkin tietää, että ilkeät valheet kannattaa sijoittaa kaukaiseen pikkumaahan, joska amerikalaisten on vaikea tutkia väitteiden todenperäisyyttä.
John Bolton valehteli Trumpin Suomi-tietämyksestä
12
80
Vastaukset
- Anonyymi
Helsingin Sanomat on toistellut innolla Boltonin valheita. HS olisi voinut kaivaa esiin kolme vuotta vanhat juttunsa Trumpin Suomen vierailusta ja kertoa lukijoille, ettei Trump luule Suomen kuuluvan Venäjään.
- Anonyymi
Ei Bolton valehtele.
Kyse on eri tapauksista. Trump milloin yhtä,milloin toista.
Pitäähän kirjalle saada julkisuutta. - Anonyymi
HS olisi voinut kaivaa esiin kolme vuotta vanhat juttunsa Trumpin Suomen vierailusta ja kertoa lukijoille, ettei Trump luule Suomen kuuluvan Venäjään.”
MIKSI? Bolton vain todistaa, ettei mikään tieto säily kauaa Trumpin harvassa keskusyksikössä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
HS olisi voinut kaivaa esiin kolme vuotta vanhat juttunsa Trumpin Suomen vierailusta ja kertoa lukijoille, ettei Trump luule Suomen kuuluvan Venäjään.”
MIKSI? Bolton vain todistaa, ettei mikään tieto säily kauaa Trumpin harvassa keskusyksikössä!Siksi toiseksi: pahempi moka lienee se, ettei presidentin virkaan päässyt mies edes tiedä/muista sitä, että onko Englanti ydinasevalta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi toiseksi: pahempi moka lienee se, ettei presidentin virkaan päässyt mies edes tiedä/muista sitä, että onko Englanti ydinasevalta?
Samanlainen valhe kuin väite Suomen mahdollisesta kuulumisesta Venäjään. Trump on neuvotellut Englannin, joka on USA:n lähin liittolainen, kanssa ydinaseista ja niiden kustyannuksista Englannin kanssa monta kertaa. Bolton on katkera mitättömyys.
- Anonyymi
Trumppia alka alzheimer vaivata, ei se enää tiedä mikä päivä on ja missä mennään.
- Anonyymi
Kun Bolton oli Trumpin avustaja suomalaismedia moitti Boltonia kaikin tavoin. Nyt kun Bolton on kääntynyt Trumpia vastaan, Helsingin Sanomat ja muut Amerikan demokraatteja tukevat lehdet ylistävät Boltonia. "Sitoutumatonta" Helsingin Sanomia ei voi ottaa kovin vakavasti.
- Anonyymi
Näin juuri.
Kirjailija Boltonin sanomiset kelpaavat nyt sellaisenaan , ilman mitään kritiikkiä , meikäläiselle valtamedialle. Näin ne tuulet vaihtavat suuntaansa... - Anonyymi
” Helsingin Sanomia ei voi ottaa kovin vakavasti.”
Ja sinua sitäkin vähemmän!
- Anonyymi
Jännästi demokraattien tyypit, jotka vielä pari vuotta sitten julkisuudessa sanoivat, ettei Boltonin puheisiin voi koskaan luottaa, ovat nyt sitten yht'äkkiä niin kovin ihastuneita Boltonin sanomisista.
Bolton ajatteli varmaankin rahastaa hölmöillä "suvaitsevaisilla". Lisäksi Bolton luultavasti on pettynyt Trumpiin, koska Bolton on Washingtonin "sotahaukkoja". Trump puolestaan on ensimmäinen presidentti ties miten pitkään aikaan, joka ei ole aloittanut uusia sotia. - Anonyymi
John Bolton on viimmesen päälle viisas mies, ja sekö se vasta trumputinröllejä kyrsii.
Kestäkää kuin miehet tai menkää mamman helmoihin vänisemään. - Anonyymi
Trump on suurisieluinen ja avarakatseinen presidentti. Olen kuullut, että hänen historiantietäm,yksensä on aukoton vaikka ei tietysti 100%:nen. Kenelläpä olisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6658071Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672330Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332270- 1471843
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281364Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511248Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1141234Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.65901Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65861Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7794