Mitenkäs tuota sellainen kun Mooseksen aikaan kiellettiin lähisukulaisten kanssa lisääntyminen niin kenen kanssa sitten lisäännyttiin kun kaikki sen ajan ihmiset olivat jo toisilleen sukua? Entä koskiko Nooan perhettä tuo Raamatun käsky ettei ihan nyt siskon kanssa saisi sukupuoliyhdyntää harrastaa ja raskautua?
Lähisukulaisten kanssa lisääntyminen
Anonyymi
14119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mooseksen aikaan mennessä ihmiskunnan geenistö oli sen verran heikentynyt että varmaan sen vuoksi Jumala antoi rajoituksia lisääntymiseen lähisukulaisten kanssa. Salopuu
Kuinkas sitten säännöt Nooalle pätivät?
Ei ollut veljiä ja sisaria arkissa, vaan kolme veljeä vaimoineem.
Mooseksen laki annettiin tuhansia vuosia ja useita sukupolvia Nooan jälkeen. Miten se olisi voinut koskea ketään ennen sitä???
Nooa eli 950 vuotta. Hän oli noin 600 vuotta vanha vedenpaisumuksen aikaan. Raamatun mukaan arkkiin siirtyi Nooan perhekunta. Nooalla oli kolme poikaa: Seem, Haam ja Jaafet. Nooan iästä voi päätellä, että hänen poikansa olivat jo perheellisiä aikamiehiä. Serkut todennäköisesti menivät jatkossa naimisiin keskenään.
Raamattu kertoo yhden kansan ja alueen tarinaa. Vaikka vedenpaisumuksen sanotaan peittäneen maan piirin, niin se todennäköisesti tarkoitti tämän kansan asuttamaa aluetta. Sen ajan ihmisillä ei ollut vielä mitään tietoa ulkopuolisista maailmasta. Ihmisiä saattoi näin ollen olla elossa muualla.
Raamattu ei kerro kaikkea kaikesta. Se ei ole historian, biologian tai minkään muunkaan alan oppikirja. Raamatun ydin ei ole sen tarinoissa, vaan tarinoiden kautta välittyvässä sanomassa ja opetuksessa.
Todennäköisesti se tarkoitti koko maapalloa.
Kenen jälkeläisiä amerikan intiaanit ovat? Tai australian aboriginalit? Miten nämä kansat löytyivät vasta n 500 vuotta sitten?
Kysymyksesi oli, ja vastauksenkin voisi pilke silmäkulmassa antaa, että romanit ovat sanoneet, että he ovat Kainin jälkeäisiä, on luotu kulkemaan.
Ei kannata tehdä tyhjäksi itseltään Sanaa. Jos jotain ei vielä käsitä, niin voit kuitenkin ymmärtää, että Jumalan luomistyön jälkeläisiä, niin et eksy.
Arkissa oli kahdeksan henkilöä, joten vaimot pääsivät mukaan!
Raamatun sanaa ei tehdäkään tyhjäksi, sen se hoitaa ihan itse. Tuo oman aikansa YouTube. Valitse haluamasi palat ja luo oma todellisuutesi.
Nimenomaan näin. Maapallon kattava tulva ei tietenkään olisi ollut edes luonnonlakien mukaan mahdollinen. Se että Jumala sanoo jotain tapahtuvan, ei tarkoita, että Hän aiheuttaa sen sormeaan heilauttamalla. Tapahtumat ovat aina luonnollisten ja luotujen prosessien tulosta. Eli ne aiheuttaa lopulta joko ihminen, luonto tai kumpikin yhdessä.
Kaikki raamatun ennustukset eivät suinkaan kerro Jumalan tahdosta. Hyvin usein ne ovat nimenomaan varoituksia.
Jätettiinkö lapset hukkumaan? Vai oletatko, että 600 vuotiaan Nooan ehkä 200 vuotiailla pojilla ei ollut lapsia?:)
Ne jotka olivat langenneet syntiin ja turmeltuneet jätettiin hukkumaan.
Nooan pojat olivat noin satavuotiaita.
Eivät edes lähisukulaiset olleet kiinnostuneita pelastuksesta.
Grönlannissahan on kaikki sukua toisilleen kun joutuvat parittelemaan sukulaisten kanssa..