Vapariraivoa nyt Saarikiveä kohtaan

Anonyymi

Ylen paljon luettu ja paljon tykätty kolumnisti Janne Saarikivi iskee taas:

"Juuremme ovat 1500-luvun kristillisessä herätysliikkeessä, joka käänsi huomion ihmisen teoista mielen puhtauteen ja sisäiseen tutkiskeluun sekä omista rikkauksista yhteisöä kohti suuntautumiseen. Saksalainen luterilaisuus onkin parasta suomalaisuutta, vaatimaton läpinäkyvyys, oman persoonan vähättely, kohtuus."

Vaparit saavat Saarikivestä raivokohtauksen, kuten aiemmin Sixten Korkmanista, johon Saarikivi viittaa. Molemmat korostavat luterilaisuuden merkitystä Suomelle.

23

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerropa vielä, kertooko Saarikivi luterilaisuuden merkityksestä menneisyydessä, yhteiskunnan kehittymisessä aikana jolloin kirkko ja valtio olivat kiintäesti yhdessä, vai kertooko hän luterilaisuuden merkityksestä nykyaikana?

      Lisäksi, onko asian ytimessä uskonnollisuus ja uskonnon harjoittaminen, vai luteriaisuuteen liittetyt muut, ei-uskonnollisuuteen liitttyvät ominaisuudet?

      Lopuksi, mitäpä jos edes kerran katsoisit onko raivoväitteillessi jotain todennettavaa faktapohjaa, sen sijaan että vetelet näitä otsikoita lippalakistasi.

      • Anonyymi

        Ei minulla ole lippalakkia. Miksi keksit olemattomia asioita minusta ilman todennettavaa faktapohjaa?

        Luterilaisuuteen liittyvät "muut" ominaisuudet ovat varmaankin kytköksissä uskonnollisuuteen ja uskonnonharjoittamiseen. Miten ne muuten olisivat luterilaisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätit vastaamatta. No, en minä sitä vakavissani odottanutkaan.

        No, keskustellaan sitten jostain helpommasta, kuten aloituksessa lainatut "kohtuus, oman persoonan vähättely" ym.. Voivatko nämä esiintyä suomalaisessa yhteiskunnassa vain osana luterilaista uskonnollisuutta ja uskonnonharjoittamista, vai voiko ihminen olla kohtuullinen ja itseään korostamaton ilman että on vakaumuksellinen luterilainen? Romahtaako yhteiskunta, jos luterilaista kirkkoa ei massiivisesti tueta?

        Kyllä tuo romahtaminen on ihan mahdollinen skeanaario. Eikö kannattaisi siis ottaa asia huomioon.

        Koronalaskua maksettaessa ei tuota kohtuullisuutta voi tarpeeksi korostaa. Siksi esimerkiksi vaparien saama kohtuuton valtiontuki tulisi periä takaisin.

      • Anonyymi

        "Lisäksi, onko asian ytimessä uskonnollisuus ja uskonnon harjoittaminen, vai luteriaisuuteen liittetyt muut, ei-uskonnollisuuteen liitttyvät ominaisuudet?"

        Kummatko ovat vapareilla asian ytimessä heidän yrittäessään tuhota valtion kirkkojen historiallisen aseman? Kumpaanko se onnistuessaan iskee, jumaluskoon vai instituutioon?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätit vastaamatta. No, en minä sitä vakavissani odottanutkaan.

        No, keskustellaan sitten jostain helpommasta, kuten aloituksessa lainatut "kohtuus, oman persoonan vähättely" ym.. Voivatko nämä esiintyä suomalaisessa yhteiskunnassa vain osana luterilaista uskonnollisuutta ja uskonnonharjoittamista, vai voiko ihminen olla kohtuullinen ja itseään korostamaton ilman että on vakaumuksellinen luterilainen? Romahtaako yhteiskunta, jos luterilaista kirkkoa ei massiivisesti tueta?

        "No, keskustellaan sitten jostain helpommasta, kuten aloituksessa lainatut "kohtuus, oman persoonan vähättely" ym.. Voivatko nämä esiintyä suomalaisessa yhteiskunnassa vain osana luterilaista uskonnollisuutta ja uskonnonharjoittamista, vai voiko ihminen olla kohtuullinen ja itseään korostamaton ilman että on vakaumuksellinen luterilainen? Romahtaako yhteiskunta, jos luterilaista kirkkoa ei massiivisesti tueta?"

        Tätä me emme vielä tiedä, sillä vaparit eivät ole vielä onnistuneet ihmiskokeessaan, kuten bolsevikit "onnistuivat" omassaan.

        Tähän saakka kirkon ja uskonnon merkitys taustalla ja historiallisesti on ollut niin suuri, että on mahdoton sanoa, missä määrin edes uskonnottmat olisivat voineet välttää sen kulttuurisen vaikutuksen.

        Muuttuivatko suomalaiset luterilaisiksi Kustaa Vaasan aikana ja sen jälkeen, vai omaksuivatko he luterilaisuuden, koska tunsivat sen paremmin omakseen. Me emme tiedä, vaikkain ainakin jossakin määrin kyse varmasti on ollut jälkimmäisestä, yläluokan osalta, joka tarvitsi nöyriä alamaisia. Katolinen kirkko taas on aina katsonut olevansa myös yläluokan yläpuolella ja halunnut sanella sillekin, mitä se saa lähimmäsilleen tehdä.

        https://www.youtube.com/watch?v=IPMJ9UgkBgQ

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tuo romahtaminen on ihan mahdollinen skeanaario. Eikö kannattaisi siis ottaa asia huomioon.

        Koronalaskua maksettaessa ei tuota kohtuullisuutta voi tarpeeksi korostaa. Siksi esimerkiksi vaparien saama kohtuuton valtiontuki tulisi periä takaisin.

        Joo, vaparien valtionavustus pitää lopettaa. Jos ei muuten, niin laissa kieltämällä. Muuten vaparien ja vasemmistoliiton suhmurointi saa jatkua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, vaparien valtionavustus pitää lopettaa. Jos ei muuten, niin laissa kieltämällä. Muuten vaparien ja vasemmistoliiton suhmurointi saa jatkua.

        No ei muuta kuin lakia ajamaan. Vai oletko taas niin saamaton että tämäkin asia jää sinulta vain nettihuuteluksi ja trollaamiseksi?

    • Anonyymi

      Antivaparin riemua, kun 1500-luvun herätyskristillisys mainittu. Missä muualla sitä tuot julki?

      • Anonyymi

        Harmittaako, että vaparien uskontoviha on perusteetonta? Suurin osa uskonnottomista ei ole samalla tavalla vihansa vallassa kuin te. Siksi vaparien kannatus on olematonta.

        Keskustelet omien mielikuviesi kanssa. Luulisi turhauttavan tällainen kiusanteko, mutta työtähän se vaan on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelet omien mielikuviesi kanssa. Luulisi turhauttavan tällainen kiusanteko, mutta työtähän se vaan on.

        Turhauttaako sinua sekin, että joku sanoo haravaa haravaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Keskustelet omien mielikuviesi kanssa. Luulisi turhauttavan tällainen kiusanteko, mutta työtähän se vaan on.

        Vaikutat aika kiukkuiselta. Olet siis ilmeisesti vapari.

    • Anonyymi

      Katolisen kirkon ja paavin paras osa on taistelu muslimeita vastaan onnistuneesti ja Euroopan koossapitäminen jotenkin. Lisäksi paavi ja Mussolinin fasistihallitus tukivat Suomea taistelussa natseja ja kommunisteja vastaan

    • Anonyymi

      Miten ne vaparit jaksavat aina vaan kiukutella?

    • Anonyymi

      Olisit nyt linkin laittanut. Koska kirjoitus julkaistiin?

      • Anonyymi

        Tietysti ei ole linkkiä. Sehän voisi paljastaa että aloittaja valehtelee taas. Vaikka tämä ei tietysti enää ole kenellekkään mikään salaisuus tai yllätys. ;)

      • Anonyymi

        Eilen se julkaistiin Ylellä. Etkö osaa itse katsoa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen se julkaistiin Ylellä. Etkö osaa itse katsoa?

        Kato ei se halua tietää asioita, jotka ei sovi sen harhoihin.

    • Anonyymi

      Erotkaa vapareista!

      • Anonyymi

        Ja vaatikaa loppuvuoden osuus jäsenmaksusta takaisin!

    • Anonyymi

      Professorin kirjoitus ei kelpaa vapareille. Vaparit ovatkin siis tiedevastaisia?

      • Anonyymi

        Valitettavasti tämänsuuntaisia indikaatioita on jo ajat sitten tullut vastaan.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8084
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2336
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2286
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1868
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1393
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1252
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      114
      1244
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      938
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      862
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      802
    Aihe