Matti Vanhanen, EK:n bulvaani nyt hallituksessa.

Asian huomaa selvästi, kun kokoomuksen rakkikoira Orpo hiljeni välittömästi, vaikka Vanhanen vain tuplasi velanoton ja velkakatot. Rahat on suunnattu eteläeuroopan ja EU:n pelastamiseksi. Ei sinun avuksesi !
1453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kun Vanhanen lätkäisi uudet velkakatot pöytään, oli päivän selvää, että nyt autetaan eteläeurooppaa näillä rahoilla. Vielä selvemmäksi asia tuli, kun Saksa taipui saman järjestelyyn. Syy on yksinkertainen_: myös Saksa on nyt syvällä taloussuossa.

Ja huomatkaa: kun urpilaisen kreikkarahoista suorastaan kärhämöitiin, nyt moninkertaiset avustukset lähtevät matkaan, tuosta vaan, kaikessa hiljaisuudessa. Eliitti on kaapannut täydellisesti vallan kansalta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14908768/30-000-rikkainta-kayttaa-todellista-valtaa-suomess

Äänestä

Kansaa ei kiinnosta, on muutta puuhaa

Jo puoli miljoonaa suomalaista ulosotossa ja määrä kasvaa – "ei tarvitse kuin yhden tuen viivästyä ja velkakierre lähtee"

Talous kasvaa ja työllisyysaste paranee, mutta yhä useamman suomalaisen velat päätyvät ulosottoon. Syitä kehitykseen on monia.
ulosotto19.11.2018 klo 11.45päivitetty 19.11.2018 klo 16.44

kiittäkää sipilän "työllisyys"-porukkaa, kako-kepuleita

Äänestä

Lisää ulosottoja pukkaa, kunhan EK-bulvaani vanhanen pääsee LEIKKAAMAAN:

"Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk) kertoi Helsingin Sanomille, että hallitusohjelman kirjaus siitä, että hallitus tekee päätökset 30 000 työllistä tuovista toimenpiteistä syksyn budjettiriiheen mennessä, on voimassa koronakriisistä huolimatta."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a817037d-4187-4b4a-b03a-97f2abf0a960

Eli muistithan, niiden "työllisyys" on samaa kuin leikkaukset, sen myönsi nyt myös "demari"-pomot liitoissa !

Äänestä

Hirvittävä salaliitto on paljastumassa....mutta miten tämä kytkeytyy maahanmuuttoon, siinpä diili...

Äänestä

Kuten demarit sanovat lapsemme joutavat maksamaan meidän elintason.

Äänestä

Iltalehdestä suora lainaus:

"" SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta korostaa Iltalehdelle, ettei työllisyyttä hoideta vain etuuksia heikentämällä. Hän pitää selvänä, ettei esimerkiksi ikääntyneiden kohdalla työllisyys merkittävästi parane sosiaali- ja työttömyysturvan leikkauksilla, ""

Hienoa, että "demari"-pomotkin puhuvat nyt SELKO-suomea. Meillähän on sellainen erikoisuus suomessa, että matuille puhutaan SELKO-suomea mutta suomipojalle munkkilaitinaa, tai suoranaista kieroilua, valehtelua !

Otetaampa samasta asiasta ote Herrrliinin sanomista, joka on kovan luokan porrrvarilehti. Tässä kusettaja-sanomassa eo. asia ilmaistaan seuraavin sanakääntein:

"Jos meiltä kysytään, niin 30 000 päätösperäistä työllistä syksyyn mennessä on kyllä aika mahdoton asia"


Hetkinen, "päätösperäinen työllinen" ??? Syksyllä sinäkin näet sen !!!!
Ja ymmärrät, mitä peliä natsit pelaavat, teillä joutilailla....

Äänestä

Kyse on maataloustuista, joita Lagarde ei anna Suoneen, EU maksaa USA:aan nähden kolminkertaiset maataloustuet. Britit ovat ulkona ja Lagarde hyökkäili Mandelsonia vastaan, joka halusi leikata maataloustukia.

Äänestä

Orpo vaan taktikoi, astui askeleen taakse,
Kun kysyttiin vaapaaehtoisia öyhöttjiä astumaan askel eteenpäin. Rivissä oli kok, persut ja rkp. Orpo siis astui taaksepäin ja ketkäs jäikään öyhöttämään?

Äänestä

Vanhanen voisi aloittaa vaikka koroman kanavan (mtv3) tajunnanmuokkaus "tutkimuksen" tuloksista. Sen mukaan matti ja maijja ovat suorastaan halukkaita lisäämään auton käytön verrotusta, jotta hakinta olisi porrrvarille edullista.
Vihreät voisi lähteä tähän täkyyn mukaan.
Eikä matti ja maijjakaan vastusta, onhan "enemmistö" jo aivopesty mukaan !

Äänestä

Pitäisikö valtiovarainministerinä olla Jutta, Antti tai joku muu kyvytön.

Äänestä

Tilanne menee mielenkiintoiseksi, kun Vanhanen EK:n juoksupoikana tanssii Häkämiehen (kok) pillin tahdissa ja vaatii "uusia työpaikkoja" jo syyskuussa.

Mutta eikö olekin aika erikoista, kun porrrrvari ITSE irtisanoo teitä suomipoikia kuten outotechkin juuri ja nokiakin, ja sitten oikeistolaiset hallituksessa ikään kuin "luovat" uusia.... aika hassua, eikö totta !

Äänestä

Hallitusyhteistyö tiensä päässä ideologisten eroavaisuuksien takia, Kulmuni ei näytä ymmärtäneen, että Lagarde suorastaan tyrkytti tälle maataloustukia yhteisen velanoton yhteydessä.

Äänestä

>>Kulmuni ei näytä ymmärtäneen, että Lagarde suorastaan tyrkytti
>> tälle maataloustukia yhteisen velanoton yhteydessä.

Valtamedia on tainnut visusti vaiehta tuosta maataloustuki-asiasta mutta sen huomasin, että Kulmuni näytti keskittyvän veronmaksajilta viekkaudella viemäänsä 50 000 euroon ja sen hyödyntämiseen. Se on muuten suuri summa, jos joku ei vielä ymmärtänyt, todella suuri. Markka-aikaan sillä sai helsingistä kaksion asunnokseen....

Äänestä

Kieroilu jatkuu ja saa vain uusia kierroksia: Vanhanen, suomeen tarvitaan 10 000 matua vuosittain sillä "työ luo uutta työtä". Hetkinen, mitä vanhanen ja kepu tarkoittaa? No ei tietenkään muuta kuin kokoomuksen ja EK:n asuntokeinottelutarpesiin uutta ruokaa, onhan vaarassa, että hinnat putoavat !

Porrrvaria ei edes teidän "terveys" kiinnosta, ei siis todellisuudessa vittuakaan !
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16761839/porrvarilehti--hs-quotsuomi-tarvitsee-virolaisia-tyontekijoita-quot-!


https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007857958.html
Keskustan Annika Saarikko haluaa Suomeen 10 000 työperäistä maahanmuuttajaa lisää vuosittain
Keskusta vaatii muutoksia sosiaalitukiin, jotta työllisyys paranisi.

t. haans.sea

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asian huomaa selvästi, kun kokoomuksen rakkikoira Orpo hiljeni välittömästi, vaikka Vanhanen vain tuplasi velanoton ja velkakatot. Rahat on suunnattu eteläeuroopan ja EU:n pelastamiseksi. Ei sinun avuksesi !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu