Kristitty valtakunnansyyttäjä?

Anonyymi

Täällä vaaditaan kristittyä valtakunnansyyttäjä. No sovitaan että näin tapahtuu. Kertokaa toki ketä hän ensimmäisenä ryhtyy syyttämään? Ja mistä rikoksista?

70

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No varmaan ainakin tältä palstalta lähtisi varmaan muutama lukemaan tiilenpäitä, koska he ovat ”loukanneet” kansan syvien rivien ja hiljaisen enemmistö - mitä sitten lienevätkin - tuntoja.

    • Riippuu varmaan saamistaan kanteluista. Tämä olisi hyvin jännittävää nähdä. Nimittäin niitä, jotka osaisivat tehdä kantelun valtakunnansyyttäjästä itsestään, olisi monikymmenkertaisesti nykyiseen verrattuna, jolloin niitä tuntuu olevan nolla (minkä monikerta on tietysti yhä nolla, mutta ei nyt takerruta siihen).

    • Anonyymi

      Vaaltakunnan syyttäjän pitää olla puolueeton. Nykyinen syyttäjä onkin toiminut moitteettomasti. Hän ei itse ota asiaa hoidettavaksi. Ensin jonkun pitää tehdä hänelle virallinen kantelu, jolloin hän vasta voi antaa sen edelleen poliisille. Tietysti hän voi olla kristitty, mutta työssään hänen on kohdeltava kaikkia uskontoja tasavertaisina puolueettomasti Suomen uskonnonvapauslakien mukaisesti.

      • Valtakunnan syyttäjän pitää toimia aktiivisesti vihervasemmistolaisliberaalisen ideologian hyväksi. Nykyinen syyttäjä onkin toiminut moitteettomasti ko. ideologian puolesta. Hän ei itse tyydy poliisin väärin päätöksiin, vaan jopa taannehtivasti ottanut poliisin jo väärin ratkaisemat tapaukset uudelleen hoidettavaksi, jotta ideologian vastustajille saadaan tuomio. Onneksi oma porukka tehtaileekin valtakunnan syyttäjälle kanteluita millä tahansa tekosyyllä jotta ideologian vastustajat saadaan tuomiolle. Valtakunnan syyttäjä ohjaa myös poliisia tehokkaasti jahtaamaan ideologiaa vastustavia henkilöitä.. Tietysti hän voi olla nimikristitty, konservatiivien hämäämiseksi, mutta työssään hänen on jahdattava ideologian vastustajia ja saatava heitä tuomiolle, omaan ideologiaan kohdistuvat syytökset on ohitettava .Vihervasemmiston suosimien vähemmistön oikeudet ohittavat valtaväestön ja myös kristinuskoisen vähemmistön oikeudet, minkäänlaista julkista arvostelua tai kritiikkiä ei tule suvaita oman ideologian suosimia vähemmistöjä kohtaan, vaan ne on leimattava vihapuheeksi ja rasismiksi ja valtakunnan syyttäjän tulee ohjata oikeuslaitosta antamaan näistä ankaria tuomioita ideologian vastustajille.

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Valtakunnan syyttäjän pitää toimia aktiivisesti vihervasemmistolaisliberaalisen ideologian hyväksi. Nykyinen syyttäjä onkin toiminut moitteettomasti ko. ideologian puolesta. Hän ei itse tyydy poliisin väärin päätöksiin, vaan jopa taannehtivasti ottanut poliisin jo väärin ratkaisemat tapaukset uudelleen hoidettavaksi, jotta ideologian vastustajille saadaan tuomio. Onneksi oma porukka tehtaileekin valtakunnan syyttäjälle kanteluita millä tahansa tekosyyllä jotta ideologian vastustajat saadaan tuomiolle. Valtakunnan syyttäjä ohjaa myös poliisia tehokkaasti jahtaamaan ideologiaa vastustavia henkilöitä.. Tietysti hän voi olla nimikristitty, konservatiivien hämäämiseksi, mutta työssään hänen on jahdattava ideologian vastustajia ja saatava heitä tuomiolle, omaan ideologiaan kohdistuvat syytökset on ohitettava .Vihervasemmiston suosimien vähemmistön oikeudet ohittavat valtaväestön ja myös kristinuskoisen vähemmistön oikeudet, minkäänlaista julkista arvostelua tai kritiikkiä ei tule suvaita oman ideologian suosimia vähemmistöjä kohtaan, vaan ne on leimattava vihapuheeksi ja rasismiksi ja valtakunnan syyttäjän tulee ohjata oikeuslaitosta antamaan näistä ankaria tuomioita ideologian vastustajille.

        No kuule Arto TTT kerroppas sitten mitkä oikeuden seksuaaliväsemmistöllä ovat paremmat kuin meillä heteroilla? Näin täytyy olla koska sinä väität että

        "vähemmistön oikeudet ohittavat valtaväestön ja myös kristinuskoisen vähemmistön oikeudet"

        Pahus vain et kyllä listannut / nimennyt yhtäkään tälläistä oikeutta. Joten jäämme todella mielenkiinnolla odottamaan vastausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on kai suurin vinouma! Seksuaalivähemmistöillä on lähes kaikki oikeudet sanoa mitä vaan, mutta uskovilla ja persuilla ei ole mitään oikeuksia edes puhua totta, ei oikeutta edes esiittää kysymyksiä.

      • Anonyymi

        Ja Luojahan ei voi olla Suomen lakien yläpuolella - mutta Allah onkin sitten eri juttu, eikö?

        siis mitä kysymystä sinä et ole saanut esittää? ja missä kohtaa sinun on pakotettu puhumaan toisin kun on totuus? jäi taas pari tämmöistä "pikku seikkaa" sulta huomaamatta...

      • Anonyymi
        ArtoTTT kirjoitti:

        Valtakunnan syyttäjän pitää toimia aktiivisesti vihervasemmistolaisliberaalisen ideologian hyväksi. Nykyinen syyttäjä onkin toiminut moitteettomasti ko. ideologian puolesta. Hän ei itse tyydy poliisin väärin päätöksiin, vaan jopa taannehtivasti ottanut poliisin jo väärin ratkaisemat tapaukset uudelleen hoidettavaksi, jotta ideologian vastustajille saadaan tuomio. Onneksi oma porukka tehtaileekin valtakunnan syyttäjälle kanteluita millä tahansa tekosyyllä jotta ideologian vastustajat saadaan tuomiolle. Valtakunnan syyttäjä ohjaa myös poliisia tehokkaasti jahtaamaan ideologiaa vastustavia henkilöitä.. Tietysti hän voi olla nimikristitty, konservatiivien hämäämiseksi, mutta työssään hänen on jahdattava ideologian vastustajia ja saatava heitä tuomiolle, omaan ideologiaan kohdistuvat syytökset on ohitettava .Vihervasemmiston suosimien vähemmistön oikeudet ohittavat valtaväestön ja myös kristinuskoisen vähemmistön oikeudet, minkäänlaista julkista arvostelua tai kritiikkiä ei tule suvaita oman ideologian suosimia vähemmistöjä kohtaan, vaan ne on leimattava vihapuheeksi ja rasismiksi ja valtakunnan syyttäjän tulee ohjata oikeuslaitosta antamaan näistä ankaria tuomioita ideologian vastustajille.

        Seksuaalivähemmistöille(kin) laki takaa tasa-arvoiset oikeudet ja laki myös suojelee niiden oikeuksien toteutumista. Sitten ovat ääriuskovat, joita tämä nyppii ihan suunnattomasti ainoana ryhmänä, joka toistuvasti julkisuudessa parjaa seksuaalivähemmistöjä ihmisarvoa alentavasti.

        Ei ole siis sattumaa, että Räsäsen puheita tutkitaan. Ei ole muita joiden toiminta antaisi aihetta tutkintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "vähemmistön oikeudet ohittavat valtaväestön ja myös kristinuskoisen vähemmistön oikeudet"

        Tämä on kai suurin vinouma! Seksuaalivähemmistöillä on lähes kaikki oikeudet sanoa mitä vaan, mutta uskovilla ja persuilla ei ole mitään oikeuksia edes puhua totta, ei oikeutta edes esiittää kysymyksiä.

        Mitä he ovat sanoneet sellaista mikä antaisi aihetta tutkintaan. Nyt sitten niitä esimerkkejä esille. He eivät parjaa edes teitä uskovia vaikka olette joukolla heidän kimpussaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja Luojahan ei voi olla Suomen lakien yläpuolella - mutta Allah onkin sitten eri juttu, eikö?

        Luoja ei ole sen enempää Suomen lakien yläpuolella kuin Allahkaan. Kyllä Suomen lait ovat ihmisten säätämiä ja ihmiset hoitavat oikeudenkäytön.

        En kaipaa kristillistä valtiota enkä islamilaista valtiota. Maan tomusta tulleet hoitavat maan tomusta tulleiden asiat.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä he ovat sanoneet sellaista mikä antaisi aihetta tutkintaan. Nyt sitten niitä esimerkkejä esille. He eivät parjaa edes teitä uskovia vaikka olette joukolla heidän kimpussaan.

        Tämä on kyllä kiintoisaa, että aitouskovat eivät lainkaan arvosta sitä, että vaikka he itse jatkuvasti vaativat seksuaalivähemmistöjä muuttumaan ja lopettamaan vähemmistöläisen seksin, seksuaalivähemmistöt eivät vastahyökkää heidän kimppuunsa vaan hylkäävät heidät ahdasmielisiin himoihinsa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja Luojahan ei voi olla Suomen lakien yläpuolella - mutta Allah onkin sitten eri juttu, eikö?

        Sama jäbä on kyseessä, joten kyselet mielettömiä.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Valtakunnan syyttäjän pitää toimia aktiivisesti vihervasemmistolaisliberaalisen ideologian hyväksi. Nykyinen syyttäjä onkin toiminut moitteettomasti ko. ideologian puolesta. Hän ei itse tyydy poliisin väärin päätöksiin, vaan jopa taannehtivasti ottanut poliisin jo väärin ratkaisemat tapaukset uudelleen hoidettavaksi, jotta ideologian vastustajille saadaan tuomio. Onneksi oma porukka tehtaileekin valtakunnan syyttäjälle kanteluita millä tahansa tekosyyllä jotta ideologian vastustajat saadaan tuomiolle. Valtakunnan syyttäjä ohjaa myös poliisia tehokkaasti jahtaamaan ideologiaa vastustavia henkilöitä.. Tietysti hän voi olla nimikristitty, konservatiivien hämäämiseksi, mutta työssään hänen on jahdattava ideologian vastustajia ja saatava heitä tuomiolle, omaan ideologiaan kohdistuvat syytökset on ohitettava .Vihervasemmiston suosimien vähemmistön oikeudet ohittavat valtaväestön ja myös kristinuskoisen vähemmistön oikeudet, minkäänlaista julkista arvostelua tai kritiikkiä ei tule suvaita oman ideologian suosimia vähemmistöjä kohtaan, vaan ne on leimattava vihapuheeksi ja rasismiksi ja valtakunnan syyttäjän tulee ohjata oikeuslaitosta antamaan näistä ankaria tuomioita ideologian vastustajille.

        Nyt Arto syöttää aika paksua puppua. Meillä on monen puolueen hallitus ja jokaisella niillä on omat tavoitteensa. Niin politiikan, uskonnon, seksuaalivähemmistöjen kuin muidenkin asioiden suhteen. Toisin sanoen, ei edes nykyinen hallitus ole mikään yksimielisten kerho.
        Saati, että tuohon kerhoon kuuluisi vielä valtakunnansyyttäjä ja oikeuslaitos.

        Jos poliisi olisi pitänyt noita Päivin vanhoja tekstejä tutkimisen arvoisena, niin kaiketi lisäisit varmaankin myös koko poliisivoimamme tuohon kulttuurimarksistiseen salaliittoon. Poliisivoimat, joissa persujen ja kokoomuksen kannatus on suurta.

        Pikkuisen suhteellisuudentajua, pyydän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "vähemmistön oikeudet ohittavat valtaväestön ja myös kristinuskoisen vähemmistön oikeudet"

        Tämä on kai suurin vinouma! Seksuaalivähemmistöillä on lähes kaikki oikeudet sanoa mitä vaan, mutta uskovilla ja persuilla ei ole mitään oikeuksia edes puhua totta, ei oikeutta edes esiittää kysymyksiä.

        Olet pahasti sekaisin. Kaikilla on samat oikeuden Suomessa. Mutta jos joku ei erota sananvapautta ja rasismia toisistaan, niin kannattaa olla hiljaa niin kauan, että oppii tunnistamaan eron.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Luojahan ei voi olla Suomen lakien yläpuolella - mutta Allah onkin sitten eri juttu, eikö?

        Allah on sama Aabrahamin ja Iisakin Jumala kuin kristittyjen Luojakin. Kristinusko on vaan vuosisatojen saatossa ehtinyt vähän hioutua niin, ettei noitia enää suuremmin poltella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet pahasti sekaisin. Kaikilla on samat oikeuden Suomessa. Mutta jos joku ei erota sananvapautta ja rasismia toisistaan, niin kannattaa olla hiljaa niin kauan, että oppii tunnistamaan eron.

        Tarkoitatko, että pitää olla hiljaa nii kauan kun on oma mielipide

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä oletat että kristitty lähtis ketään syyttämään
      Kyllä kristitty osaa pienet "vieraslajit" antaa anteeksi ja sallis täysimääräisen uskonnonvapauden.

      • Olen perin juurin kyllätynyt tähän "uskonnonvapauteen". Melskaamista ja pilkunviilaamista vuodesta toiseen. Kannatan kaikkien uskontojen julkisen näkymisen kieltämistä, niitä saisi harjoittaa vain kotonaan. Tämä tarkoittaa myös erioikeuksia omaavia "valtionkirkkojamme".

    • Anonyymi

      Sitten se virka pitäisi nimetä suoraan inkvisiittoriksi. Olisi hauska seurata kuinka uskovaiset tappelisivat henkihieverissä keskenään miten Mooseksen lakia sovelletaan ja kuka kivitetään seuraavaksi.

      Tervetuloa edes viime vuosituhannelle, uskit.

      • Anonyymi

        Eikös sen Mooseksen lain nimi olekin Sharia, vai muistanko väärin? Sehän todella kivityttää ja ruoskittaa ja mestauttaa rikkomuksista; etenkin naisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös sen Mooseksen lain nimi olekin Sharia, vai muistanko väärin? Sehän todella kivityttää ja ruoskittaa ja mestauttaa rikkomuksista; etenkin naisia.

        Kristityt polttivat roviolla. Etenkin naisia.

    • Anonyymi

      Kristityn valtakunnansyyttäjän suhteen pitää tietää, minkä lahkon kannattaja hän on.
      Kristitty valtakunnansyyttäjä kun on jäävi muiden kuin oman lahkonsa kannattajien suhteen. Koska ei kykene vihaltaan hallitsemaan aivojaan.
      Omien suhteen hän on ainoastaan puolueellinen, positiivisesti.

      • Anonyymi

        Joka lahkolle oma syyttäjä olisi hyvä systeemi. Saisimme Suomeen ainakin parisataa huippuvirkaa lisää.

    • Anonyymi

      Aito kristitty valtakunnansyyttäjä tuomitsisi ensimmäiseksi Jussi Halla-ahon jumalanpilkasta jalkapuuhun. Jussi kun on jumalankieltäjä. Tosin Jussi yrittää selittää että on "vain" agnostikko koska pelkää aitokristittyjen tuomiota.

      • Anonyymi

        Hetkinen, nyt en oikein meinaa ymmärtää?

        Miten jotain sellaista voi tosissaan pilkata minkä olemassaoloon ei usko???

      • Anonyymi

        Mut jos on Mestari, niin eikö silloin jo ole ainakin Jumalasta seuraava? Ties kuinka monta gallup-prosenttia Räsäsen yläpuolella? Ehkä savis tietäisi tarkan gallupin, mutta savis on kadonnut kuin persujen kannatus Saharaan...

        👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hetkinen, nyt en oikein meinaa ymmärtää?

        Miten jotain sellaista voi tosissaan pilkata minkä olemassaoloon ei usko???

        Kyllä ainakin minä voin pilkata persun logiikkaa.

        Vuosia persu käyttää aikaansa netissä vaahdoten, että YLE levittää jotain valeuutisia. Sitten tulee YLE:n gallup, jossa persut ovat johdossa. Persu hyväksyy oitis kybällä tämän YLE:n uutisen, vaikka TIETÄÄ, että YLE levittää valeuutisia. Missä logiikka?

        👍

    • Kristitty valtakunnansyyttäjä hoitaisi työnsä moitteettomasti ja tasapuolisesti. Hän ei katsoisi ihmiseen, vaan lakiin ja toimisi aina mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Hän toimisi näin, koska kristittynä hänen esikuvinaan olisivat Jeesuksen opetukset ja Jumalan täydellinen oikeudenmukaisuus.

      Hän ei määräisi esitutkintaa vanhoista nettikirjoituksista. Jos poliisi olisi päättänyt, että jostain asiasta ei aloiteta esitutkintaa, hän tyytyisi siihen. Tällä tavalla hän tukisi oikeusjärjestyksen koko ketjua ja laillisuuden ylläpitoa, eikä yrittäisi tuoda itseään ja omia tulkintojaan esille.

      Ei-kristillisiä ihmisiä hän kohtelisi armollisesti ja rakastavasti, päätyen mieluummin lain tulkinnoissaan inhimilliseeen ja rakentavaan suuntaan kuin liian tuomitsevaan ja repivään suuntaan.

      Hän esiintyisi julkisuudessa yksityishenkilönä asiallisesti ja hillitysti, tuoden kuitenkin esille sen vakavan ongelma, jonka vihapuheen lakiteknisestikin liian tulkinnanvarainen määritelmä aiheuttaa: laki sallii liikaa valtaa yksipuolisille tulkinnoille.

      Itse hän julkisuudessa karttaisi äärimmäisiä tulkintoja, koska haluaisi näyttää hyvää esimerkkiä. Hän korostaisi kuinka tärkeää on, että näinä vaikeina aikoina kaikkien ihmisten tulisi pyrkiä kohtuullisuuteen vaatimuksissaan, ymmärtämään vastakkaisia mielipiteitä ja välttämään leimaamasta ketään ihmistä. Hän myös pitäisi surullisena julkisen keskustelun alatyylisten ilmaisujen ja kiroilun kasvua.

      Hän tekisi selvän eron julkisuudessa yksityishenkilönä Suomen lain ja kristinuskon lain välillä, ja auttaisi myös monia ihmisiä ymmärtämään mikä ero on selkeällä oikealla kristillisellä opetuksella ja liberaalilla, tarkoitushakuisella opetuksella, joka perustuu tietämättömyyteen, ennakkoluuloisuuteen ja tiedostomattomaan vihaan.

      Hän olisi huumorintajuinen ja miellyttävä käytöksessään ja hänen perhe- ja työelämänsä olisi moitteetonta.

      Ja hänen nimensä olisi Päivi Räsänen. :)

      • Anonyymi

        Päiviltä puuttuu lakitieteen opinnot.

      • Anonyymi

        Niin ja ensi töikseen hön varmaan aloittaisi taas lisätutkinnan siitä kuka varasti hänen uskontoverinsa jopon? Tämä juttu kun jäi pahasti kesken silloin aikoinaan.

        https://yle.fi/uutiset/3-5468019

        Lisäksi hänen huumorintajustaan kertoo se, että hän kieltäisi kaikki pridemarssit koska ne tukkivat liikenteen ja ovat näin haitaksi kirkkoon menijöille.

        SETAn vierailut kouluhin tulisi hänen toimestaan keskeyttää, sillä niistä ei puhuta mitään raamatussa. Näin se siis loukkaisivat "hiljaista enemmistöä".

        Suomen lakikirjat hän siirtäisi syrjään ja vaatisi oikeusoppineilta raamatun täydellistä tuntemusta. Kuten muistamme Räsänen itse sanoi että pitää totella raamattua ennen kuin Suomen lakia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päiviltä puuttuu lakitieteen opinnot.

        Kiitos kommentistasi. Arvelinkin, että joku puuttuisi tähän. Oletin, että hymiö lauseen lopussa tekisi selväksi, ettei tuota viimeistä lausetta oltu tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Olen pahoillani, jos aiheutin epäselvyyttä. Selvyyden vuoksi sanon vielä, että koko muu kirjoitus on tarkoitettu vakavasti otettavaksi. Vain viimeinen lause on eräänlainen loppukevennys.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja ensi töikseen hön varmaan aloittaisi taas lisätutkinnan siitä kuka varasti hänen uskontoverinsa jopon? Tämä juttu kun jäi pahasti kesken silloin aikoinaan.

        https://yle.fi/uutiset/3-5468019

        Lisäksi hänen huumorintajustaan kertoo se, että hän kieltäisi kaikki pridemarssit koska ne tukkivat liikenteen ja ovat näin haitaksi kirkkoon menijöille.

        SETAn vierailut kouluhin tulisi hänen toimestaan keskeyttää, sillä niistä ei puhuta mitään raamatussa. Näin se siis loukkaisivat "hiljaista enemmistöä".

        Suomen lakikirjat hän siirtäisi syrjään ja vaatisi oikeusoppineilta raamatun täydellistä tuntemusta. Kuten muistamme Räsänen itse sanoi että pitää totella raamattua ennen kuin Suomen lakia.

        Kiitos kommentistasi. Sanon sinulle saman kuin edelliselle vastaajalle. Voit lukea sen tuosta ylhäältä. Päivi Räsänen on koulutukseltaan lääkäri, joten siinä mielessä häntä ei todennäköisesti edes voisi valita valtakunnansyyttäjän virkaan. Enkä usko, että Päivi edes haluaisi siihen virkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Päiviltä puuttuu lakitieteen opinnot.

        Ja teologian opinnot.

      • >Hän ei määräisi esitutkintaa vanhoista nettikirjoituksista. Jos poliisi olisi päättänyt, että jostain asiasta ei aloiteta esitutkintaa, hän tyytyisi siihen.

        Eli hän rikkoisi lakia valtakunnansyyttäjästä, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu antaa asiallisesti tehty ja perusteltu kantelu poliisin tutkittavaksi.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Hän ei määräisi esitutkintaa vanhoista nettikirjoituksista. Jos poliisi olisi päättänyt, että jostain asiasta ei aloiteta esitutkintaa, hän tyytyisi siihen.

        Eli hän rikkoisi lakia valtakunnansyyttäjästä, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu antaa asiallisesti tehty ja perusteltu kantelu poliisin tutkittavaksi.

        " Eli hän rikkoisi lakia valtakunnansyyttäjästä, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu antaa asiallisesti tehty ja perusteltu kantelu poliisin tutkittavaksi."

        No ei nyt ihan noinkaan. Hän ei tietenkään rikkoisi mitään lakia.

        Jeesus ei rikkonut yhtään lakia, vaan hän toimi aina kaikkien lakien mukaan. Kehoitti myös kaikkia "antamaan keisarille mikä keisarille kuuluu". Tämän takia minun on vaikea kuvitella, että kristitty valtakunnansyyttäjä rikkoisi mitään lakia.

      • Yksi.uskis kirjoitti:

        Höpiset taas ihan sekavia, Korkkiruuvi. 😄

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Höpiset taas ihan sekavia, Korkkiruuvi. 😄

        Minä olen hiukan pettynyt vastaukseesi. Ensin nostat yhden asian keskusteluun ja sitten jätät sen samantien. Harmittaa, kun toinen luovuttaa noin helposti. Eihän siinä ole minulle mitään haastetta.

        Ja ihan vain tiedoksi aivan ystävällisesti totean, että minä en ole Korkkiruuvi. En edes tiedä ketä sinä tarkoitat sillä.

        Anteeksi! Tuli lipsahdus kun kirjoitit ihan Korkkiruuvin tyylillä. Juu, tiedän täysin varmasti ettet ole Korkkiruuvi, yleensä kirjoitat kyllä fiksumpia kuin hän.

      • Anonyymi

        Päivi oli sisäministerinä sitä mieltä, ettei kristityn tarvitse noudattaa lakia, mikäli laki on vastoin hänen omaatuntoaan.
        Entä päteekö sama kettutyttöihin ja heidän vahvaan vakaumukseensa?
        Päivi varmaan hyväksyisi myös islaminuskoisille saman periaatteen.

        Tuo oli varmaan tarkoitettu parodiaksi, mutta kun täällä on joukottain ihmisiä, jotka ovat parodiahorisontin takana ja voisivat kirjoittaa tuollaista aivan vakavissaan.

    • Anonyymi

      Täällä on sitten tyhmänlaisia kirjoituksia.

    • Anonyymi

      Kristitty syyttäjä ei ainakaan vainoaisi yhtäkään kansanryhmää! Jeesus käskee olla aina tasapuolinen ja oikeudenmukainen ja uskoviahan haukutaan sen takia että noudatamme kirjaimellisesti Herramme tahtoja.

      • Anonyymi

        Niin kuin sitten esim homoja? Saisivatko homot tasapuolisesti kaikki samanlaista eheytymiskoulutusta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin kuin sitten esim homoja? Saisivatko homot tasapuolisesti kaikki samanlaista eheytymiskoulutusta?

        "Saisivatko homot tasapuolisesti kaikki samanlaista eheytymiskoulutusta?"

        Eivät todennäköisesti saisi. Paitsi jos itse sitä pyytäisivät.

        Ei Raamatussakaan käsketä homoja muuttumaan heteroiksi, vaan homoja kehoitetaan katumaan syntejään ja uskomaan Jeesukseen, kuten kaikkia muitakin ihmisiä.

        Raamatun mukaan homoseksuaalisesta taipumuksesta voi päästä pois. Se riittää, että lakkaa tekemästä homoseksuaalisia tekoja. Ei tarvitse ryhtyä heteroksi tai mennä vastoin omaa haluaan naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kuka nainen nyt entisen homon kanssa menisikään naimisiin? Ei ole paras mahdollinen lähtökohta avioliitolle, jos mies ei kiihotu naisesta tai jos mies käyttäisi naista miehen korvikkeena seksuaalisesti.

        Joten minkäänlaisia pakollisia ehetytysleirejä ei järjestettäisi, vaikka valtion johto olisikin viisaiden ja rakkaudellisten kristittyjen hallussa. Ei Jumala muutenkaan pakota ketään. Ihmisillä on vapaa tahto ja Jumala kunnioittaa sitä hyvin paljon.

        Mutta samaa sukupuolta olevat avioliitot pitäisi tietysti lakkauttaa ja avioerojen saaminen olisi paljon vaikeampaa, kuten aborttienkin. Yhteiskunta olisi terveellisempi ja vakaampi.

      • Anonyymi
        Yksi.uskis kirjoitti:

        "Ei Raamatussakaan käsketä homoja muuttumaan heteroiksi, vaan homoja kehoitetaan katumaan syntejään ja uskomaan Jeesukseen, kuten kaikkia muitakin ihmisiä."

        Tämä on tosiaan raamatullinen tapa käsitellä asiaa. Ei esim. kleptomaaniakaan vaadita "eheytymään", vaan Jumala tietää, että synti pysyy hänessä. Se mitä pyydetään on että tekee parannuksen, ottaa vastaan uskon Jeesukseen niin tämä kleptomaani saa armon Kristuksessa eikä synnin voima enää saa valtaa häneen.

        Tämä on se mitä Jumala tahtoo kaikkien syntisten, myös homoseksuaalien, tekevän että synnin valta murtuu ihmisessä, vaikka se lihan himo yhä jyllääkin täysillä mikä sitten kunkin ihmisen helmasynti sitten onkaan.

        Sitten jos ihminen itse pyytää, niin hän voi saada sielunhoitoa tai ammattiterapiaa siihen syntiin, mikä ihmisen kannalta on voittamaton, mutta Jumalalle kaikki on mahdollista. Amen

      • Yksi.uskis kirjoitti:

        "Saisivatko homot tasapuolisesti kaikki samanlaista eheytymiskoulutusta?"

        Eivät todennäköisesti saisi. Paitsi jos itse sitä pyytäisivät.

        Ei Raamatussakaan käsketä homoja muuttumaan heteroiksi, vaan homoja kehoitetaan katumaan syntejään ja uskomaan Jeesukseen, kuten kaikkia muitakin ihmisiä.

        Raamatun mukaan homoseksuaalisesta taipumuksesta voi päästä pois. Se riittää, että lakkaa tekemästä homoseksuaalisia tekoja. Ei tarvitse ryhtyä heteroksi tai mennä vastoin omaa haluaan naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kuka nainen nyt entisen homon kanssa menisikään naimisiin? Ei ole paras mahdollinen lähtökohta avioliitolle, jos mies ei kiihotu naisesta tai jos mies käyttäisi naista miehen korvikkeena seksuaalisesti.

        Joten minkäänlaisia pakollisia ehetytysleirejä ei järjestettäisi, vaikka valtion johto olisikin viisaiden ja rakkaudellisten kristittyjen hallussa. Ei Jumala muutenkaan pakota ketään. Ihmisillä on vapaa tahto ja Jumala kunnioittaa sitä hyvin paljon.

        Mutta samaa sukupuolta olevat avioliitot pitäisi tietysti lakkauttaa ja avioerojen saaminen olisi paljon vaikeampaa, kuten aborttienkin. Yhteiskunta olisi terveellisempi ja vakaampi.

        Jos Suomi olisi viisaiden ja rakkaudellisten kristittyjen hallussa emme olisi kuitenkaan enää mikään demokratia vaan pakkovalta, jossa suurin osa kansasta olisi alistettu tälle viisaudelle ja rakkaudelle heidän tahtotilansa vastaisesti.

        Avioerojen myöntämisen hankaloittaminenkaan ei ole mikään poppakonsti avioliiton arvostuksen kohottamiseksi.

        Italiassa, jossa avioero on hankala ja työläs prosessi pariskunnat saattavat olla virallisesti kyllä naimisissa mutta yhteiselämää ei ole ja he saattavat pitävää kukin tahoillaan sivusuhdetta. Joka on siis käytännössä se aito rakkaussuhde.

        Avioeromatkailuakin harrastetaan, EU-maassa solmittu liitto kun voidaan päättää toisessakin EU-maassa. Italiassa "eromatkapaketin" saa jopa muutamalla tonnilla, joka on edullinen ja nopea vaihtoehto.

        Ja jos avioeron saaminen tehtäisiin meillä hyvin hankalaksi nostaisi se varmasti kynnystä edes solmia koko avioliittoa. Viisaiden ja rakkaudellisten kristittyjen käsissä olisi uusi ongelma, pyhää avioliittoa ja viisaita sekä rakkaudellisia lainsäätäjiä pilkkaavat pilkkaavat susiparit.

        Mutta tietenkin heistä voitaisiin lainsäädännöllisin keinoin vaikka lainsuojattomia.

      • a-teisti kirjoitti:

        Paineet muutoksiin lainsäädännössä, eritoten moraalia ja etiikkaamme ohjaavaan tulevat kansalta. Ja jossakin vaiheessa paine kasvaa niin suureksi, että lainsäätäjiemmekin on tehtävä asialle jotakin.

        Näin esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain kohdalla. Ei muutos tullut tietenkään yhdessä yössä ja kansa olisi ollut muutokseen valmis jo aiemminkin mutta ei eduskunnalla ollut vaihtoehtoja oikeastaan. Suurin osa kansasta oli puoltavalla kannalla, heidän mielestään avioliittolaki ei ollut enää tätä päivää ja muutosta haluttiin.

        Jos kannatuksen suhteen lukemat olisivat olleetkin toisin päin ei avioliittolakia olisi muutettu. Mutta ne eivät olleet ja demokratia.

      • a-teisti kirjoitti:

        Jos Suomi olisi viisaiden ja rakkaudellisten kristittyjen hallussa emme olisi kuitenkaan enää mikään demokratia vaan pakkovalta, jossa suurin osa kansasta olisi alistettu tälle viisaudelle ja rakkaudelle heidän tahtotilansa vastaisesti.

        Avioerojen myöntämisen hankaloittaminenkaan ei ole mikään poppakonsti avioliiton arvostuksen kohottamiseksi.

        Italiassa, jossa avioero on hankala ja työläs prosessi pariskunnat saattavat olla virallisesti kyllä naimisissa mutta yhteiselämää ei ole ja he saattavat pitävää kukin tahoillaan sivusuhdetta. Joka on siis käytännössä se aito rakkaussuhde.

        Avioeromatkailuakin harrastetaan, EU-maassa solmittu liitto kun voidaan päättää toisessakin EU-maassa. Italiassa "eromatkapaketin" saa jopa muutamalla tonnilla, joka on edullinen ja nopea vaihtoehto.

        Ja jos avioeron saaminen tehtäisiin meillä hyvin hankalaksi nostaisi se varmasti kynnystä edes solmia koko avioliittoa. Viisaiden ja rakkaudellisten kristittyjen käsissä olisi uusi ongelma, pyhää avioliittoa ja viisaita sekä rakkaudellisia lainsäätäjiä pilkkaavat pilkkaavat susiparit.

        Mutta tietenkin heistä voitaisiin lainsäädännöllisin keinoin vaikka lainsuojattomia.

        "Jos Suomi olisi viisaiden ja rakkaudellisten kristittyjen hallussa emme olisi kuitenkaan enää mikään demokratia vaan pakkovalta, jossa suurin osa kansasta olisi alistettu tälle viisaudelle ja rakkaudelle heidän tahtotilansa vastaisesti."

        Kiitos kommentistasi. Minun on kyllä oltava hiukan eri mieltä tästä asiasta. Tietenkin lähtökohtani on, että demokratia säilyy ja että kristityt johtajat nimenomaan valittaisiin virkoihinsa kansan tahdon mukaisesti.

        Mielestäni on hiukan kohtuutonta pitää esim. kristillisdemokraatteja uhkana demokratialle. Mitä niitä nyt on, jotain viisi? Hehän eivät edes ole hallituksessa. Oppositiosta käsin taitaa olla vähän vaikea säätää pakkolakeja.

        Vallankumous on tietenkin eri asia. Sen voi tehdä pienikin ryhmä. Jotenkin vain tuntuu siltä, että vallankumous ei kuulu kristittyjen ajatusmaailmaan.

        Mutta mmärrän kyllä huolesi. Esim. Päivi Räsäsellä tuntuu olevan paljon enemmän vaikutusvaltaa ja medianäkyvyyttä kuin mitä hänen asemansa kansanedustajana antaisi aihetta. Tavallisesti totuuden puhujilla on sellainen vaikutus.

      • Yksi.uskis kirjoitti:

        "Saisivatko homot tasapuolisesti kaikki samanlaista eheytymiskoulutusta?"

        Eivät todennäköisesti saisi. Paitsi jos itse sitä pyytäisivät.

        Ei Raamatussakaan käsketä homoja muuttumaan heteroiksi, vaan homoja kehoitetaan katumaan syntejään ja uskomaan Jeesukseen, kuten kaikkia muitakin ihmisiä.

        Raamatun mukaan homoseksuaalisesta taipumuksesta voi päästä pois. Se riittää, että lakkaa tekemästä homoseksuaalisia tekoja. Ei tarvitse ryhtyä heteroksi tai mennä vastoin omaa haluaan naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kuka nainen nyt entisen homon kanssa menisikään naimisiin? Ei ole paras mahdollinen lähtökohta avioliitolle, jos mies ei kiihotu naisesta tai jos mies käyttäisi naista miehen korvikkeena seksuaalisesti.

        Joten minkäänlaisia pakollisia ehetytysleirejä ei järjestettäisi, vaikka valtion johto olisikin viisaiden ja rakkaudellisten kristittyjen hallussa. Ei Jumala muutenkaan pakota ketään. Ihmisillä on vapaa tahto ja Jumala kunnioittaa sitä hyvin paljon.

        Mutta samaa sukupuolta olevat avioliitot pitäisi tietysti lakkauttaa ja avioerojen saaminen olisi paljon vaikeampaa, kuten aborttienkin. Yhteiskunta olisi terveellisempi ja vakaampi.

        >> samaa sukupuolta olevat avioliitot pitäisi tietysti lakkauttaa ja avioerojen saaminen olisi paljon vaikeampaa, kuten aborttienkin. Yhteiskunta olisi terveellisempi ja vakaampi. <<

        Etkö kriminalisoisi homoseksuaalisuuden harjoittamista ja jumaluskon julkista puuttumista.

        Entä islam, kiellettäisiinkö se?

        Ainakin palattaisiin henkariaborttien aikaan.

      • Anonyymi
        qwertyilija kirjoitti:

        No eihän nämä nyt tiedä mitä ovat ”henkariabortit”. Ja tämä sama porukka kuvittelee että säätämällä ankaria moraalilakeja niin saman tien esim porno poistuisi kokonaan. Samoin esiaviollinen seksi deletoitaisiin saman tien. Seksiä harrastettaisiin vain lauantai iltaisin saunan jälkeen peiton alla pimeässä ja nopeasti.

        Niin ja tietenkin se lauantaiseksi olisi sallittua vain avioliitossa. Susiparit siis kiellettäisiin.
        Mutta pitäisikö varmuudeksi kieltää myös saman sukupuolisten kimppakämpät. Opiskelijat suosii niitä jonkin verran.

        Pikku vääntö voisi tulla ehkäisyn kieltämisen ja kieltolain voimaan saattamisen suhteen.
        (kirkon viimeinen virallinen kanta ehkäisyyn on piispainkokouksen mietintö vuodelta -65, että ehkäisy voitaisiin sallia avioliitossa kolmannen lapsen syntymän jälkeen.

        Toisaalta, jos nuo konservatiivit Päivit pääsisi vallanmakuun, niin kiellettävien asioiden lista arvatenkin venyisi.

        Mutta jokin asia menestyisi eli kaksinaismoralismi.

      • qwertyilija kirjoitti:

        >> samaa sukupuolta olevat avioliitot pitäisi tietysti lakkauttaa ja avioerojen saaminen olisi paljon vaikeampaa, kuten aborttienkin. Yhteiskunta olisi terveellisempi ja vakaampi. <<

        Etkö kriminalisoisi homoseksuaalisuuden harjoittamista ja jumaluskon julkista puuttumista.

        Entä islam, kiellettäisiinkö se?

        Ainakin palattaisiin henkariaborttien aikaan.

        "Etkö kriminalisoisi homoseksuaalisuuden harjoittamista ja jumaluskon julkista puuttumista. Entä islam, kiellettäisiinkö se? Ainakin palattaisiin henkariaborttien aikaan."

        Kiitos kommentistasi. Minä en tiedä. En ole miettinyt asiaa. Kommenttini kristillisestä valtakunnansyyttäjästä oli täysin kuvitteellinen.

        Se on kuitenkin totta, että uskovaiset ihmiset ovat erinomaisia työntekijöitä. He ovat rehellisiä, tunnollisia ja ahkeria. Tämä johtuu siitä, että Raamatussa kehoitetaan pelkäämään, kunnioittamaan ja palvelemaan työnantajia vilpittömin sydämin, kuin Kristusta. Työ pitää tehdä auliisti, niin kuin palvelisi Herraa eikä ihmistä.

        Tiedän yhden miehen, joka tuli uskoon. Hänen asenteensa työhönsä muuttui täysin. Kolme kuukautta myöhemmin hän sai kehuja esimieheltään ja palkankorotuksen. Tosi juttu.

    • Anonyymi

      Tässä maassa ei ihminen saa oikeutta ennen kuin sitä ovat jakamassa Koraani-kouluissa oppinsa saaneet ihmiset. Onneksi siihen ei mene enää pitkään.

    • Kamalinta olisi, jos meillä olisi valtakunnansyyttäjä joka ajattelisi kuin aikanaan sisäministeri Päivi Räsänen, eli että Suomen laki on alisteinen hänen omalle tulkinnalleen Raamatusta. Sehän olisi oikeusvaltion loppu.

      • Jos olen oikein ymmärtänyt, valtakunnansyyttäjä ei säädä lakeja, vaan eduskunta.

      • Yksi.uskis kirjoitti:

        Jos olen oikein ymmärtänyt, valtakunnansyyttäjä ei säädä lakeja, vaan eduskunta.

        Olet ymmärtänyt aivan oikein. Mutta valtakunnansyyttäjä käyttää kuitenkin omaa harkintavaltaansa, koska ei hän pelkkä leimasin ole.

        Koska jos olisi niin silloin valtakunnansyyttäjän vakaumus olisi täysin yhdentekevä.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Olet ymmärtänyt aivan oikein. Mutta valtakunnansyyttäjä käyttää kuitenkin omaa harkintavaltaansa, koska ei hän pelkkä leimasin ole.

        Koska jos olisi niin silloin valtakunnansyyttäjän vakaumus olisi täysin yhdentekevä.

        Kiitos kommentistasi. Kiitos asioiden selventämisestä. Minä tosin tiesin jo tuon, mutta kuitenkin. Olemme siis ainakin näistä asioista samaa mieltä. Tämä on hyvä alku. Ehkä jossain välissä ymmärrämme toisiamme paremmin muissakin asioissa. Toivotaan näin.

    • Anonyymi

      Onhan se kumma, että täällä sekoitetaan asioita. Valtakunnan syyttäjän valintaa hoitaa oikeusministeriö ja hänet nimittää tasavallan presidentti, siis Toiviaisen nimitti Niinistö. Jos haluaa tehdä kantelun syyttäjästä on se toimitettava oikeuskanslerille. Valtakunnan syyttjän pitää olla oikeusoppinut. Toiviainen on hoitanut virkaansa mallikkaasti. Hänelle pitää ensin jonkun tehdä kirjallinen kantelu, ennenkuin hän voi puuttua asiaan. Näin on tapahtunut Toiviaisen virassa. Hän ei voi koskaan itse omatoimisesti aloittaa asiaa. Kun hän on saanut kantelun käsiinsä, hän antaa se edelleen poliisin tutkittavaksi ottamatta itse siihen minkäänlaista kantaa. Hän on asiassa neutraali. Aikoinaan yli 10 vuotta sitten Räsäsen asia jäi sikseen tulkinnanvaraisen lain vuoksi. Uusi laki astui voimaan vuonna 2011, joka oli selkeämpi . Toiviainen ei itse ottanut nyt myöhemmin asiaa esille. Kun hänelle tehtiin virallinen kantelu oli hänen virkansa puolesta annettava se edellen poliisin tutkittavaksi, hän ei itse ottanut siihen omaa kantaa, vaan oli neutraali. Asia ei ollut vanhentunut, koska Räsänen toistuvasti uuden lain tultua voimaan uudisti samat teemat. Jos rikos niin jatkettu rikos. Toiviainen ei nytkään ole ottanut asiaan omaa henkilökohtaista kantaa. Se on poliisin tehtävä. Toiviaista ei siis voi syyttää mistään.

      • Anonyymi

        "Hän on asiassa neutraali. Aikoinaan yli 10 vuotta sitten Räsäsen asia jäi sikseen tulkinnanvaraisen lain vuoksi. "

        Lait ovat aina tulkinnanvaraisia ja vaatii oikeusoppineiden soveltamista käytännön tilanteisiin. Räsäsen tapaus käsiteltiin aikoinaan ko. ajan kohdan lain mukaan eikä mitään moitittavaa ollut. Eli asia on loppuunkäsitelty.

        Valtakunnansyyttäjä ei voi olla neutraali, koska hänen kantansa on lähes aina mennyt läpi poliisitutkinnoissa ja Toiviainen tietää tämän.

        Räsäsen asia on vanhentunut, koska Räsänen itse ei ole palannut ko. pamflettiin eikä ole pitänyt sitä esillä. Räsänen ei myöskään voi perua mitään koska osa perustuu muuttumattomaan Jumalan Sanaan ja osa ko. ajankohdan tieteen tuloksiin.

        Se mitä tässä tapauksessa voidaan tutkia on vain se, että pitäytyykö Räsänen kirkon jäsenenä kirkon tunnustuksiin, mikä taasen perustuu yksinomaan Jumalan Sanaan ja sitten tukeutuuko Räsänen vuoden 2004 saavutettuihin tieteen tuloksiin.

        Lisäksi tässä häiritsee Toiviaisen julistus joka menee suunnilleen tyyliin, että hän pyrkii kitkemään Suomesta pois syrjinnän, rasismin ja vahingollisen kielenkäytön somessa ja mediassa. Tavoite on oikea, mutta nyt on epäilys, että Toiviainen katsoo näitä asioita vihervasemmistolaisten standardien mukaan mitä enemmistö Suomen kansasta ei kannata.

        Sinänsä oli hyvä asia että olit pakotettu "selittelemään" asiaa ja koska tunnet asiat tosi hyvin, niin tämä todistaa, että sinulla tähän voi olla toimeksianto? Keneltä? Tätä en tässä lähde arvailemaan, mutta noteeraamme tämän asian kuitenkin tarkkaan! Ja näin tiedämme, että peli on kovenemassa.

        Toivon, että Suomeen ei tuoda Neukku-tyylistä Stalinin ajan oikeusjärjestelmää jonkun vähemmistön tuhoamiseksi!

        >Toivon, että Suomeen ei tuoda Neukku-tyylistä Stalinin ajan oikeusjärjestelmää jonkun vähemmistön tuhoamiseksi!

        No mutta etkös sinä Korkkiruuvi ole moneen kertaan selittänyt, että se on täällä jo? Voisitko päättää?

      • Anonyymi

        > Toiviainen on hoitanut virkaansa mallikkaasti.<

        Mikähän tässäkin viestissä on vastoin sääntöjä?
        Kaikkea muuta kuin mallikkaasti, koska on toiminut vastoin demokratiaa ja sananvapautta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole antanut hänelle oikeutta jahdata sanoja, jotka loukkaavat juuri häntä.

        EIT: "Sananvapaus on eräs [demokraattisen yhteiskunnan] keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei [ihmisoikeussopimuksen] 10. artiklan 2. kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia tietoja tai ajatuksia, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät; tätä vaativat moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole olemassa demokraattista yhteiskuntaa.”

        Apulaisvaltakunnansyyttäjänä Toiviainen oli keskittynyt terrorismi- ja viharikoksiin. Nyt valtakunnansyyttäjnä hän on sanonut vihaavansa vihapuhetta ja tärkein tehtävä hänellä on vihapuheen ja rasismin kitkeminen. Ilmeisesti saanut käskyn EU:lta vainota toisinajattelijoita. Valtapuolueet pelkäävät oikeasti menettävänsä perussuomalaisille vallankahvan ja on alettu selvästi persunmetsästys. Toiviainen käy omaa poliittista vainoa. Maassa olisi tärkeämpiäkin rikoksia kuin jonninjoutavien sanojen metsästys.

        Sama asia on kyseessä kuin koulukiusaamisen ehkäisyssä. Joidenkin asioiden suhteen on hyvä olla nollatoleranssi. Kiusaaminen on yksi niistä.
        Seksuaalisen suuntautumisen perusteella ei ole oikeutta kenenkään - edes entisen ministerin - oikeus kiusata lähimmäistään. Oli kuinka kristitty ja maksimaalisella Pyhällä Hengellä voideltu.

      • Anonyymi
        Daavidinpasuuna kirjoitti:

        Missä kohtaa ministeri kiusasi ja ketä kiusasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohtaa ministeri kiusasi ja ketä kiusasi?

        Tämä viittaa varmaan kun leimasi homot ”synniksi ja häpeäksi”. Eduskunnan tämän hetken suurin julkkishomo Sebastian Tynkkyläinen tunnusti että Räsäsen sanoma loukkasi häntä. Tynkkynen kun on myös uskovainen, ainakin omien sanojensa mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä viittaa varmaan kun leimasi homot ”synniksi ja häpeäksi”. Eduskunnan tämän hetken suurin julkkishomo Sebastian Tynkkyläinen tunnusti että Räsäsen sanoma loukkasi häntä. Tynkkynen kun on myös uskovainen, ainakin omien sanojensa mukaan.

        Ei se ollut Räsäsen sanoma vaan Raamatun. Ja jos Raamatun sana loukkaa, niinhän sen pitääkin tehdä, jotta ihminen heräisi väärältä tieltä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Toivon, että Suomeen ei tuoda Neukku-tyylistä Stalinin ajan oikeusjärjestelmää jonkun vähemmistön tuhoamiseksi!

        No mutta etkös sinä Korkkiruuvi ole moneen kertaan selittänyt, että se on täällä jo? Voisitko päättää?

        Fundikset on draaman mestareita, ne elää siinä. Kaikki kauheus odottaa aina heti nurkan takana, pato rakoilee jo, eli kohta vedet vyöryy hyökyaallon tavoin ja syyttömien veri virtaa.

        Luulisi sen käyvän hermoille elää koko ikänsä katastrofia peläten, sen merkkejä joka puolelta havaiten ja tuo karmeus vielä marksistisen salaliiton keskellä viimeistä niskalaukausta odottaen.

        Ei käy kateeksi.

    • Anonyymi

      Tässä vihjataan varmaankin eduskunnan äänestykseen aiheena syytesuojan poistaminen kansanedustajalta suuressa salissa esitetyn puheenvuoron vuoksi. Hän oli käyttänyt loukkaavaa kieltä, josta oli häntä huomautettu. Syyttäjä olisi halunnut hänet oikeuteen sanoistaan, mutta syytesuoja eduskunnan suuressa salissa on kansanedustajalle vahva.
      Äänestys siis koski syytesuojasta luopumista, eikä äänestyksessä otettu kantaa kansanedustajan puheen sisältöön.
      Kun äänestys torjui syytesuojasta luopumisen, olisi demokratian nimissä syyttäjän pitänyt tyytyä mukisematta asiaan, mutta hän kritisoi äänestyksen tulosta.
      Nyt sitten ollaan sitä mieltä, että kristitty syyttäjä olisi ollut tiukempi ja pystynyt kumoamaan laillisen demokraattisen äänestyksen.
      Siis uskonto ylittää Suomen lain?
      No miksi tässä ei sitten kristittyjen taholta ajeta kirkkoa maan ylimmäksi auktoriksi, yli eduskunnan ja yli perustuslain. Iranissakin niin on. Ja varmaan monissa muissakin muslimivaltioissa.
      Onko kristitty maa sen huonompi. Nyt vaan perustamaan uutta puoluetta, tosikristillistä, joka tukeutuu yksinomaan Raamatun lakeihin ja neuvoihin.
      Jos joku asia ei demokratiassamme ole uuden puolueen mieleinen, on asia mitätöitävä. Tosikristitty tietää, kuinka asiat on hoidettava. Jos joku uskovainen esittää vastalauseen, on sellainen epatto erotettava yhteisöstä ja kartettava.

      Maailma muuttukoon, uskot ja uskonnot otettava mukaan hallintoon, kuten keskiajallakin jo tehtiin.

    • Anonyymi

      Homot ja ateistit joutuisivat keskitysleireille "eheytettäviksi" luonnon vastaisista taipumuksistaan. Jehovantodistaja ja muslimit karkotettaisiin.

    • Anonyymi

      Eikö asia vieläkään ole mennyt perille. Valtakunnan syyttäjä ei omatoimisesti ole syyttänyt ketään eikä tule syyttämään. Hänelle jonkun pitää ensin antaa virallinen kirjallinen kantelu. Hän antaa sen kantelun edelleen poliisille tutkittavaksi ottamatta siihen itse minkäänlaista kantaa. Hänen on virkansa puolesta tehtävä näin, muuten tekisi virrkavirheen. Hän on asiassa täysin puolueeton. Poliisi vasta ratkaisee asian.

      • Anonyymi

        Poliisi tutkii ja oikeuslaitos ratkaisee. Ensin syyttäjälaitos päättää syytetäänkö ja sitten tuomioistuin päättää tuomistaanko.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2804
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      520
      2642
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe