Seida Sohrabi sivaltaa Ohisaloa ja vihreitä

"Intersektionaalisen feminismin voi heittää romukoppaan"

Lainauksia Sohrabin blogista, joka liittyy osin myös mamuihin:

"Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ei edistetä uusilla vierailla sanoilla. Uusia termejä voidaan keksiä ja käyttää vain silloin, kun vanhat eivät kelpaa. Minun puolestani suurimman osan uusista ”hienoista” termeistä saisi heittää ”romukoppaan”.

OLEN muutaman vuoden ajan törmännyt moniin uusiin sanoihin, joista en lainkaan pidä. Olen törmännyt kielenkäyttöön, jossa vähemmistön edustajia uhriutetaan ja jossa sanat saavat uuden merkityksen. Olen esimerkiksi Twitterin puolella törmännyt keskusteluihin, joissa kantasuomalainen nainen toteaa, hyvää tarkoittaen, että hän ei voi ottaa kantaa johonkin tiettyyn asiaan omasta etuoikeutetusta asemastaan käsin. Millä tavalla minä olen sorretumpi ja kuka kieltää häntä ottamasta kantaa asioihin?

Tällainen kommentointi ei ole loukkaus minua kohtaan, vaan loukkaus Suomea kohtaan.

UUSISSA termeissä näkyy olevan ristiriita siinä, että ne ovat valikoivia. Intersektionaalista feminismiä viljelevät näkevät ongelmia vähäpätöisissä asioissa, mutta eivät halua tikullakaan koskea aitoihin ongelmiin ja niiden sivuvaikutuksiin. Niiden kohdalla vahvistetaan sortoa ja alistamista sen sijaan, että puututtaisiin ja myönnettäisiin ongelma.

Burkini-keskustelu on loistava esimerkki tästä. Sen sijaan, että tasa-arvoa vaatineet ihmiset olisivat puolustaneet musliminaisia, he lähtivät puolustamaan burkinien käyttöä uimahalleissa uskonnonvapauden nimissä. Samalla niitä, jotka vastustivat sortoa, tuomittiin suvaitsemattomiksi.

Valikoivaa on myös muun muassa se, että sisäministeri Maria Ohisalo haluaa selvittää muslimihuivin yhdistämistä poliisin virka-asuun. Sen sijaan, että ministeri edistäisi erioikeuksia, hän voisi kannustaa musliminaisia vapautumaan patriarkaalisista perinteistä. Kertoa naisille, että he myös voivat olla poliiseja veljiensä tavoin ilman huivia."

----------------------------------------------

Näiden mukasuvaitsevaisten ongelma on se, että he eivät edes halua mamujen kotoutumista. Samoin suvakit pitävät selkeästi itseään ylempinä ja viisaampina, kuin näitä pakolaisia ja turviksia, joiden he olettavat olevan ihmisiä jotka ei osaa ajatella omilla aivoillaan.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksi intersektionaalinen uusiotermi on ”rodullistettu”?! Seuraavana on varmaan ” jalostettu”?

      Huomatkaa, kuinka lähellä natsismia noiden uusmarxististen femakkojen käsitteet ovat. Siksi kutsunkin heikäläisiä punanatseiksi. Kuten muitakin kulttuurimarxisteja.

      Oikeastaan nämä uusmarxistit ovat pahempia kuin natsit tai kommunistit. Koska he esiintyvät olevansa suvaitsevaisia liberaaleja.

    • Anonyymi

      Sohrabia ei voi edes syyttää rasistiksi, kun on mamu.

      • Anonyymi

        uiguuriko


    • Anonyymi

      Todella hyvä kirjoitus ja täyttä asiaa.
      Samanlaista suoraan sanottua, ajankohtaista asiaa, kuin ennen tuli Iltasanomien Ulla Appelgreniltä.

    • Anonyymi

      valtakunnankiukku missä?

      raijaaaaaaaaa

    • Anonyymi

      Olen pitänyt kuppaa aina melekolaella tasavertaisena sanaseppänä , mutta silleen

      vähän
      vajaa-älyisenä, jota pittää ymmärtää ja siten sen elämää tuuppia etteäpäen ja silleen.....

      Ei se ihan paha ole, semmonen vuan ihan älyävaella oleva tunkero !

      Katotaan mitä siitä tulee, vai ei sitten yhtään mitään, niinkuin tämänhetkiset osaamiset osoittavat,,, , ?

    • Anonyymi

      Ryynäset ja Horttanaiset ovat KIELLETTYJÄ SukuNimiä ,,,, nykysuomessa ;;;; !!!!!

      Ei Suomessa saa olla SukuNimenä Ryynänen, tai Horttanainen, sillä hallitus linjaa hutikorven suulla, että olette MUSTAVEGAANEJA !!!!!!!

      MUSTAVEGAANEJA !!!!!!!!!!


      Muistakaa se, että ette ole " LINJATTUJA " Interaktiivisiasukunimiä", sillä te voitte aiheuttaa kosmistahaittaa, jollekkin, joka ei edes YMMÄRRÄSITÄ !!!!!!!!

      Nyt voitas vaikka kisata siitä, kuka kyseenalaistaa enaimmäisenä Jingin / Jangin, koska nekin eriavoistavat kaiken ja ainakin TOISENSA ????????

      Kysykää hutukorvelta ;; )) ; )) ; ))

    • Anonyymi

      Ihana nainen tuo Seida. Hän lyö luun kurkkuun vihervassuille.

      • Anonyymi

        Milläköhän haukkumasanalla nämä viherpunikit Seidaa mielessään haukkuvat?


      • Anonyymi

        Kun hän on vieläpä mamu, niin vihervassut eivät ilkeä häntä alkaa syyttämään totuuksien tuomisesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun hän on vieläpä mamu, niin vihervassut eivät ilkeä häntä alkaa syyttämään totuuksien tuomisesta.

        Jos hän olisi kantis persu, hän olisi ollut syytettyjen penkillä jatkuvasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos hän olisi kantis persu, hän olisi ollut syytettyjen penkillä jatkuvasti.

        Seida kuuluu Kokoomukseen.


    • Anonyymi

      PS asiaa suomi asiaa

    • Anonyymi

      Hyvää on että vihreiden kannatus laskee jatkuvasti.

    • Anonyymi

      kyllä

    • Anonyymi

      Edes omat ei tunnu tykkäävän Ohisalosta, kertoo kysely.

      • Anonyymi

        No Ohisalo on ihan karmea tapaus.


    • Anonyymi

      pahamaa

      Sipilä hillajängällä nauraa tekosiaan?

      Sauli muistutti Juhaa...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5168
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3377
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1502
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      184
      1343
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1036
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      948
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      877
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      727
    Aihe