Maahanmuuttovastaisuus ei ole rasismia

Rasistista on tullut uusi haukkumanimi jota heitellään itsestäänselvänä tuomiona puolin ja toisin maahanmuuttokeskustelussa. Rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon. Käsitän tämän maan sisäiseksi asiaksi. Eri asia on puolustaa omaa maata sinne muista maista tulevilta häiriötekijöiltä, ei se ole rasismia vaan tervettä itsekkyyttä ja isänmaallisuutta. Kovin moni valtio ei päästä maahan elättejä yhtä helposti kuin Suomi. Miksi emme puolusta ja kunnioita kotimaatamme, vaan altistamme sen turmion tielle? Sadan vuoden päästä hallitus koostuu vain muslimeista. Sitten meidän kantasuomalaisten jälkeläiset ovat aidon rasismin kohteena.
16488
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 164

Vanhimmat

Miksi vain värilliset haluavat tulla nauttimaan sosiaaliturvasta?

Äänestä
  • Heidän omassa maassa valtaapitävät vetävät yhteisiksi tarkoitetut rahat omaan liiviin ja on helpompi tulla tänne kuin yrittää muuttaa kotimaan järjestelmää.

    Äänestä

  • Afrikan maista tulee suurimmat sosiaali turvan pummit, suurin määrä somaliasta. On ihmisiä jotka haluu kotoutua, sopeutua yhteiskuntaan, toiset taas haluaa elää suomalaisten piikiin ja silloin alkaa tapahtua.

    Äänestä

  • Pelkäätkö pummi kilpailua?

    Äänestä

  • No tässä tulikin heti kärkeen näyte pesunkestävästä rasismista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkäätkö pummi kilpailua?

    Jos nyt viittaat esim. lomautettuun työttömään, niin eikö pandemia opettanut mitään. Kyllähän näitä yhteiskunnan tukipilareita, yrittäjiä, joutui myös elämään pienellä kulutuksella kun ei ollut asiakkaita.

    Mutta kyllä avautumisesi kertoo teidän kokkareiden puupäisyydestä.

    Hieman pidempi pandemia ja söisit hyllypölystä leivottua leipää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tässä tulikin heti kärkeen näyte pesunkestävästä rasismista.

    Kuinka on vihervasemmiston rasismin laita? Haluatko sinä juutalaisten vihollisia maanosaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Afrikan maista tulee suurimmat sosiaali turvan pummit, suurin määrä somaliasta. On ihmisiä jotka haluu kotoutua, sopeutua yhteiskuntaan, toiset taas haluaa elää suomalaisten piikiin ja silloin alkaa tapahtua.

    Otetaanpa+esimerkiksi+somalialaisten+äänitorvi+Husu.+Politiikko,++joka+hiljenee+seuraavista+asioista:+1.+naisten+silpominen+2.+somalinaisten+työllistäminen+(vain+20%+työssäkäyviä)+3.+moniavioisuus+(suurempi+osa+somalinaisista+yksinhuoltajia+verrattuna+kantasuomalaisiin)+Eli+eikö+ole+kysy+kotoutumisesta,+sopeutumisesta+yhteiskuntaan.+Esim.+nuo+kolme+asiaa,+joka+todistaa,+että+ainakaan+somalialaiset+eivät+ole+sopetuneet+.Näistä+asioista+on+tietysti+sopimatonta+puhua,+Husu+syyttäisi+rasistiksi,+vaikka+hänen+politiikkona+olisi+hoidettava+kuntoon+nuo+asiat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka on vihervasemmiston rasismin laita? Haluatko sinä juutalaisten vihollisia maanosaan?

    Ai, sinä hyväksyt juutalaisten toimet palestiinalaisten alueilla! Juutalaiset ovat vuosikymmemiä kurmottaneet palestiinalaisia. Ja sama peli jatkuu usalaisten avustuksella.

    Eikös tuo Husu ole ilmoittanut olevansa demarifeministi sielultaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös tuo Husu ole ilmoittanut olevansa demarifeministi sielultaan?

    On tosi feminististä silpoa tyttöjen sukuelimet ja pitää naiset kotona sekä moniavioisuus! Husu puhuu taas läpiä päähänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkäätkö pummi kilpailua?

    Suomessa asuu noin 5,5 miljoonaa asukasta ja näistä noin 1,5 miljoonaa on nettoveronmaksajia, jotka rahoittavat veroillaan hyvinvointivaltion.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No tässä tulikin heti kärkeen näyte pesunkestävästä rasismista.

    Ei ole rasistista sanoa että Afrikasta tulee pummeja. Olisi rasistista sanoa että Afrikkalaiset eivät kykene työhön, koska Afrikkalaisissa on geneettisesti vikaa ja ovat siis syntyperäisesti pummeja. Väitteessä jota väitit rasistiseksi, ei ollut viittauksia ihon väriin tai geneettisiin piirteisiin, silloin heidän geneettinen perimänsä antaa erityisaseman kaikkia muita vastaan ja se on eriarvoisuuden levittämistä ja RASISMIA muita ihmisiä kohtaan.

    Jos Afrikkalaisista ei saa sanoa mitään pahaa, koska he ovat Afrikasta tai koska ovat tummaihoisia,

    Ei ole rasistista sanoa että Afrikasta tulee pummeja. Olisi rasistista sanoa että Afrikkalaiset eivät kykene työhön, koska Afrikkalaisissa on geneettisesti vikaa ja ovat siis syntyperäisesti pummeja. Väitteessä jota väitit rasistiseksi, ei ollut viittauksia ihon väriin tai geneettisiin piirteisiin.

    Jos Afrikkalaisista ei saa sanoa mitään pahaa, koska he ovat Afrikasta tai koska ovat tummaihoisia,silloin heidän geneettinen perimänsä antaa erityisaseman kaikkia muita vastaan ja se on eriarvoisuuden levittämistä ja RASISMIA muita ihmisiä kohtaan.

    Piti laittaa tämä uudestaan, meni teksti sekaisin jostain syystä.

    silloin heidän geneettinen perimänsä antaa erityisaseman kaikkia muita vastaan ja se on eriarvoisuuden levittämistä ja RASISMIA muita ihmisiä kohtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On tosi feminististä silpoa tyttöjen sukuelimet ja pitää naiset kotona sekä moniavioisuus! Husu puhuu taas läpiä päähänsä.

    Kela korvaa veroeuroistamme matkat Afrikan sarveen silvottavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kela korvaa veroeuroistamme matkat Afrikan sarveen silvottavaksi.

    Kulttuurimatka juurillensa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkäätkö pummi kilpailua?

    Ei sadan vuoden päästä ole enää mitään kilpailua, Punikkien työ on saatettu loppuun ja islamistit johtaa tätä maata. Ruotsissa on jo alkanut white flight. Ensiksi muutetaan pakoon maalle, mutta kun mamut seuraavat perässä, etsitään turvaa ulkomailta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kela korvaa veroeuroistamme matkat Afrikan sarveen silvottavaksi.

    Kaikki euroopan tytöt pitää ympärileikata radikaalisti ja ommella toosa kiinni
    se on sivistyneissä lähi idän maissa toimiva tapa suojata liian aikaiselta kiimalta ja ullatuksilta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei sadan vuoden päästä ole enää mitään kilpailua, Punikkien työ on saatettu loppuun ja islamistit johtaa tätä maata. Ruotsissa on jo alkanut white flight. Ensiksi muutetaan pakoon maalle, mutta kun mamut seuraavat perässä, etsitään turvaa ulkomailta.

    Riittää pari sukupolvea.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heidän omassa maassa valtaapitävät vetävät yhteisiksi tarkoitetut rahat omaan liiviin ja on helpompi tulla tänne kuin yrittää muuttaa kotimaan järjestelmää.

    Tullaan omalla koneella hakemaan uutta rahaa Euroopasta olemme niin köyhiä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heidän omassa maassa valtaapitävät vetävät yhteisiksi tarkoitetut rahat omaan liiviin ja on helpompi tulla tänne kuin yrittää muuttaa kotimaan järjestelmää.

    Raha kyllä puhuu sielläkin heillä tehokkaasti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Afrikan maista tulee suurimmat sosiaali turvan pummit, suurin määrä somaliasta. On ihmisiä jotka haluu kotoutua, sopeutua yhteiskuntaan, toiset taas haluaa elää suomalaisten piikiin ja silloin alkaa tapahtua.

    Somaliassa sanotaan rahat saadaan seinästä jossain

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki euroopan tytöt pitää ympärileikata radikaalisti ja ommella toosa kiinni
    se on sivistyneissä lähi idän maissa toimiva tapa suojata liian aikaiselta kiimalta ja ullatuksilta

    Sitä kutsutaan siveäksi silpomiseksi, jossa nainen ei voi nauttia seksistä ja jolla pyritään tekemään naisista synnytyskoneita.... kuten olemme nähneet jo suomessakin kolmekymmentä vuotta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuinka on vihervasemmiston rasismin laita? Haluatko sinä juutalaisten vihollisia maanosaan?

    Suomessa on ollut vuodesta 2003 lähtien porvarienemmistöisiä hallituksia ja eduskuntia jotka ovat koko ajan korottaneet kaikille tulonsaajille tasaveroja eli välillisiä kulutusveroja eli kaikista tuotteista ja palveluista maksettavaa arvonlisäveroa, polttoaineveroa, sähköveroa, valmisteveroja ja kiinteistöveroa. Samaan aikaan poravrienemmsitöiset hallitukset ja eduskunnat ovat antaneet suurimmat verohelpotukset isopalkkaisille ja pääomatulonsaajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Otetaanpa+esimerkiksi+somalialaisten+äänitorvi+Husu.+Politiikko,++joka+hiljenee+seuraavista+asioista:+1.+naisten+silpominen+2.+somalinaisten+työllistäminen+(vain+20%+työssäkäyviä)+3.+moniavioisuus+(suurempi+osa+somalinaisista+yksinhuoltajia+verrattuna+kantasuomalaisiin)+Eli+eikö+ole+kysy+kotoutumisesta,+sopeutumisesta+yhteiskuntaan.+Esim.+nuo+kolme+asiaa,+joka+todistaa,+että+ainakaan+somalialaiset+eivät+ole+sopetuneet+.Näistä+asioista+on+tietysti+sopimatonta+puhua,+Husu+syyttäisi+rasistiksi,+vaikka+hänen+politiikkona+olisi+hoidettava+kuntoon+nuo+asiat.

    Kehitysmaaväki ja niiden islam on meilläkin pirullinen ja kasvava ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole rasistista sanoa että Afrikasta tulee pummeja. Olisi rasistista sanoa että Afrikkalaiset eivät kykene työhön, koska Afrikkalaisissa on geneettisesti vikaa ja ovat siis syntyperäisesti pummeja. Väitteessä jota väitit rasistiseksi, ei ollut viittauksia ihon väriin tai geneettisiin piirteisiin, silloin heidän geneettinen perimänsä antaa erityisaseman kaikkia muita vastaan ja se on eriarvoisuuden levittämistä ja RASISMIA muita ihmisiä kohtaan.

    Jos Afrikkalaisista ei saa sanoa mitään pahaa, koska he ovat Afrikasta tai koska ovat tummaihoisia,

    No onkos rasistista todeta fakta, että Lähi-idästä ja Afrikasta tänne tullut väki ei kotoudu kuin tosi harvinaisissa poikkeustapauksissa Suomeen? Ja merkittävä syy tähän on islam.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heidän omassa maassa valtaapitävät vetävät yhteisiksi tarkoitetut rahat omaan liiviin ja on helpompi tulla tänne kuin yrittää muuttaa kotimaan järjestelmää.

    No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai, sinä hyväksyt juutalaisten toimet palestiinalaisten alueilla! Juutalaiset ovat vuosikymmemiä kurmottaneet palestiinalaisia. Ja sama peli jatkuu usalaisten avustuksella.

    Ja sinä sitten hyväksyt terroristihallinto hamasin palestiinalaisiin kohdistuvan piinan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai, sinä hyväksyt juutalaisten toimet palestiinalaisten alueilla! Juutalaiset ovat vuosikymmemiä kurmottaneet palestiinalaisia. Ja sama peli jatkuu usalaisten avustuksella.

    Tottakai olen Jumalan silmäterän puolella. Juutalainen kansa on saanut koko historian taistella olemassa olonsa puolesta. Sillä on vain vihollisia ympärillään. Lopun aikana peto hyökkää Israeliin mutta se lyödään. Tämä ei yksikään punikki pysty muuttamaan.

    Siis tätä kehitystä ei yksikään punikki pysty muuttamaan. Näin tulee käymään. Kannattaisi olla Jumalan puolella eikä puolella. Maailmankaikkeuden suurin voima on niiden puolella jotka Israelia siunaa.

    Sori. Tuossa tuli yksi puolella-sana liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis tätä kehitystä ei yksikään punikki pysty muuttamaan. Näin tulee käymään. Kannattaisi olla Jumalan puolella eikä puolella. Maailmankaikkeuden suurin voima on niiden puolella jotka Israelia siunaa.

    Siis kannattaisi olla Jumalan puolella eikä vastaan.

    Äänestä

Vihervasemmisto raahaa veteliä loiseläjiä Suomeen, tarvitsevat muka jotain turvapaikkaa.

Jokainen täysjärkinen on tajunnut jo ajat sitten että rahanperässä tänne on tultu.

Äänestä
  • Baltian maihin ei tungeta koska eivät maksele tulijoille eikä rikoksista saa värivamma vähennystä

    Äänestä

Rasismia on kaikkialla, eikä sitä saa millään pois. Jos etsit itsellesi kavereita tai seuralaista, niin sehän on ikärasismia, jos asetat ehdoksi vain tietyn ikäiset. Kaikki tekemisesi pohjautuu rasismiin, jos et hyväksy siihen mukaan kaikkia, vaan tietyn kaveripiirin. Näin ajatellen rasismi kuuluu meidän tekemisiin aina, eikä ole tarkoituskaan hyväksyä kaikkea mitä ympärillämme on.

Äänestä
  • Sana rasisti tulisi kieltää loukkaavana, leimaavana ja rasistisena!

    Äänestä

  • Ihmisiä syrjitään esim. ulkonäön mukaan. On koulu-ja työpaikkakiusaamista. Haukutaan ja uhkaillaan netissä. Ihmisiä luokitellaan varallisuuden mukaan. Köyhä on arvottomampi jne. Tällainen on rasismia pahimmillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihmisiä syrjitään esim. ulkonäön mukaan. On koulu-ja työpaikkakiusaamista. Haukutaan ja uhkaillaan netissä. Ihmisiä luokitellaan varallisuuden mukaan. Köyhä on arvottomampi jne. Tällainen on rasismia pahimmillaan.

    On rasismia sanoa jotain ihmistä tai ryhmää tyhmäksi ja vedota samalla omaan älykkyyteen. Persuja haukutaan ryhmiksi perusteettomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On rasismia sanoa jotain ihmistä tai ryhmää tyhmäksi ja vedota samalla omaan älykkyyteen. Persuja haukutaan ryhmiksi perusteettomasti.

    Tyhmiksi siis.

    Äänestä

Maahanmuuttovastaisuus ei ole rasismia. Jos joku ei halua kenenkään ulkomaalaisen muuttavan Suomeen, tai haluaa esimerkiksi vain työperäistä maahanmuuttoa, ei siinä ole mitään rasistista. Edes uskontovastaisuus ei ole rasismia. Arveluna silti kysymykseesi; todella usein maahanmuuttovastaisena näyttäytyvä paljastaa rasistisen karvansa hyvin nopeasti. Eihän se silti ole syy leimata kaikkea maahanmuuttovastaisuutta rasismiksi, se on selvä.

Miksi sinä puhut tässä yhteydessä kantasuomalaisista? Eikö sama riski koske myös niitä, joilla on vanhempia tai esivanhempia muista maista?

Äänestä
  • Näin on. Ns. Rasismille on yleensä realistiset syyt. Jos työtä tekevä näkee työtävieroksuvia elävän hänen selkänahastaan ja elämänajastaan, eikö luonnollinen reaktio ole inho ja halveksunta?
    Ns. Rasismia ei karsita pakkotoimin, vaan poistamalla ne reaaliset tekijät, mitkä sitä synnytävät. Ihanneyhteiskuntaa ei synnytetä pakkojulistuksin ja -teoin, vaan reaalisia syitä poistamalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on. Ns. Rasismille on yleensä realistiset syyt. Jos työtä tekevä näkee työtävieroksuvia elävän hänen selkänahastaan ja elämänajastaan, eikö luonnollinen reaktio ole inho ja halveksunta?
    Ns. Rasismia ei karsita pakkotoimin, vaan poistamalla ne reaaliset tekijät, mitkä sitä synnytävät. Ihanneyhteiskuntaa ei synnytetä pakkojulistuksin ja -teoin, vaan reaalisia syitä poistamalla.

    Mitä sinä siis haluat poistaa? Työttömät, vaiko ne, jotka eivät ajatuksissaan halua tehdä töitä? Vai rakenteet, jotka aiheuttavat eri ihmisillä haluttomuutta tehdä töitä - mitkä sellaiset?

    Liitätkö tämän rasismiin nyt sillä tavoin, että ajattelet, että se on pigmenttikysymys se työhaluttomuus?

    Ja ei, minusta luonnollinen reaktio ei ole inho ja halveksunta ollenkaan. Minut on yhteiskunnan varoin koulutettu, terveyttäni huollettu, mahdollisuuksia tarjottu. Ei minua haittaa ollenkaan, ettei jokainen kansalainen tahdo tehdä töitä; eihän niitä edes kaikille tällä hetkellä riitä.

    1Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Työtön ei ole sama kuin työtävieroksuva.
    Älä sotke käsitteitä. Jos aktiivisesti hakee tosissaan töitä, kouluttautuu tai yrittää jotain liiketoimintaa, on erilainen kuin se, joka katsoo että työnteko ei ole mun juttu ja toiset saavat velvollisuuttaan elättää erinomaisen minut. Invalidit ovat toki eri asia.

    Esitin kysymyksiä, en väitettä. Esitin niitä siksi, että puhuit sekä työtä vieroksuvista, jotka voivat olla työttömiä tai työtä tekeviä, että 'hänen selkänahastaan elävistä', jotka sitten ilmiselvästi eivät tee työtä. Lisäksi tämä kaikki leivottuna jotenkin rasismiin. Vastaukset jäivät saamatta ainakin toistaiseksi.

    En esitä ratkaisuja, olkoon viisaampien tehtävä.
    Esitin ainoastaan, että reaaliset tosiasiat synnyttävät ns.rasismia. Näin on ollut kautta historian. Eivät irrationaaliset syyt, mitkä voisi poistaa noin vain uudelleenkoulutuksella tai sanataituroinnila.

    Ei se ole rasismia, jos ei pidä työhaluttomista. Mutta kun sen kerran rasismin oikeutuksena näet, ei taida kyse ollakaan työtä välttelevien inhoamisesta, vaan etnisen ryhmän leimaamisesta työtä vieroksuviksi ja sitä kautta oikeutuksen hakemisesta tälle inholleen. Mitäpä se muutoin tähän aiheeseen kuuluisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on. Ns. Rasismille on yleensä realistiset syyt. Jos työtä tekevä näkee työtävieroksuvia elävän hänen selkänahastaan ja elämänajastaan, eikö luonnollinen reaktio ole inho ja halveksunta?
    Ns. Rasismia ei karsita pakkotoimin, vaan poistamalla ne reaaliset tekijät, mitkä sitä synnytävät. Ihanneyhteiskuntaa ei synnytetä pakkojulistuksin ja -teoin, vaan reaalisia syitä poistamalla.

    No nyt osuit just asian ytimeen hyvä ! ! !

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Mitä sinä siis haluat poistaa? Työttömät, vaiko ne, jotka eivät ajatuksissaan halua tehdä töitä? Vai rakenteet, jotka aiheuttavat eri ihmisillä haluttomuutta tehdä töitä - mitkä sellaiset?

    Liitätkö tämän rasismiin nyt sillä tavoin, että ajattelet, että se on pigmenttikysymys se työhaluttomuus?

    Ja ei, minusta luonnollinen reaktio ei ole inho ja halveksunta ollenkaan. Minut on yhteiskunnan varoin koulutettu, terveyttäni huollettu, mahdollisuuksia tarjottu. Ei minua haittaa ollenkaan, ettei jokainen kansalainen tahdo tehdä töitä; eihän niitä edes kaikille tällä hetkellä riitä.

    Aika kovakallo täytyy työtä niska limassa painavan olla ellei tilanne ala jossain vaiheessa kypsyttämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika kovakallo täytyy työtä niska limassa painavan olla ellei tilanne ala jossain vaiheessa kypsyttämään.

    Tää on huvittavaa tämä rasisti keskustelu oikeita työttömiä kohtaan. Aina kun kysytään työllisiltä ,haluatko jakaa työsi ja palkkasi työttömän kanssa niin oma ahneus astuu heti kuvaan ja vastaus on automaattisesti että en. Ei se ihme että oikeat työttömät kokee tämän rasistisena syrjimisenä . Ja sitten kun kysytään ,haluaako työssäkäyjät että työttömillä on edes mitään sosialiturvaakaan ,vastaus on myös tulloin ei. Aika rasistista kohtelua.
    Tässäkin maassa olisi jo koko ajan sotia jos syrjintä olisi aivan aivointa,kuten monissa kehitysmaissa nykyään on.
    Ihmisen perusahneus on syypää yhteiskuntien toimimattomuuksiin ja sitä vastaan on taisteltava hallinnollisin keinoin jotta pystymme jatkamaan elämäämme planeetalla mitenkään.

    Ja kaiken päätteeksi työttömiä syyllistetään, väitetään työhaluttomiksi jne. Töitä on kuulemma tarjolla, ei ole kuin omista valinnoista kiinni, ja mitä kulloinkin. Ja tärkeää on ainakin se, että sitä työtä haluaa palavasti joka hetki, vaikka ei saisi. Työttömän ei pidä nauttia olostaan, ihan kuin se sulkisi jotenkin pois sen, että töitä hakee ja ottaa vastaan, jos saa.

    Näinhän se on, että jos me vain olisimme halukkaammat jakamaan tasapuolisesti, moni ongelelma poistuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin on. Ns. Rasismille on yleensä realistiset syyt. Jos työtä tekevä näkee työtävieroksuvia elävän hänen selkänahastaan ja elämänajastaan, eikö luonnollinen reaktio ole inho ja halveksunta?
    Ns. Rasismia ei karsita pakkotoimin, vaan poistamalla ne reaaliset tekijät, mitkä sitä synnytävät. Ihanneyhteiskuntaa ei synnytetä pakkojulistuksin ja -teoin, vaan reaalisia syitä poistamalla.

    Näinpä E. P. Thompsonin sanoin: "Kokemus ei koskaan koputa oveen vaan marssii suoraan sisään ja ilmoittaa huonot uutisensa."

    Äänestä

Eikä rasismi ole "maahanmuuttovastaisuutta".

1Äänestä
  • Miksi suomalaisen pitäisi riemuita ja taputtaa käsiään, kun maahan tunkeutuu huonosti kulttuuriimme sopeutuvaa väkeä Afrikasta ja muslimimaista?

    Äänestä

Minusta jokainen suomalainen on lähtökohtaisesti rasisti, kunnes toisin todistaa. Rasismista on helppo nykyään somen aikakaudella irtautua esim. twiittaamalla BLM-liikettä tukevan twiitin tai osallistumalla Rasmus/Silakkaliikkeen toimintaan sekä mielenosoituksiin. Se että ihminen ei tee mitään ei irtisano häntä rasismista. Rasismi on niin paha ongelma nykysuomessa, että jokaisen tulisikin allekirjoittaa henkilökohtainen manifesti, jossa irtisanoutuu rasismista ja edistää kaikin mahdollisin keinoin antirasistista toimintaa.

Äänestä
  • Ehkä testamentissaan julistavana lisäyksenä.

    Äänestä

  • Tässä ajatuksessa on kyllä aika nurinkurinen lähtökohta. Ettäkö kaikkien suomalaisten pitäisi todistella jonkun some-kanavan kautta ettei ole rasisti. Wtf!

    Äänestä

  • Sovitaanko niin että ei olla myöskään juutalaisia sekä kristittyjä vastaan rasisteja? Sitä rasismia esiintyy kaikkein eniten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sovitaanko niin että ei olla myöskään juutalaisia sekä kristittyjä vastaan rasisteja? Sitä rasismia esiintyy kaikkein eniten.

    Juutalainen tai kristitty ei ole rotu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juutalainen tai kristitty ei ole rotu!

    Toisin kuin muslimi?

    Äänestä

  • Tuo saarna sinun pitää esittää myös tulijoille.

    Äänestä

  • Nyt vihervasemmisto tekee juutalaisille pahaa kun tuo ja haluaa tuoda mahdollisimman paljon lähi-idästä juutalaisten vihollisia. Näin vihervasemmisto nostaa antisemitismia. Ei he muutenkaan ole juutalaisten ystäviä.

    Äänestä

Nyt oli jo lehdessä, että nämä ensimmäiset tällä viikolla tuleva, Ohisalon lapset ovat oikeutettuja yhdistämään perheensä, jotka ovat jossain hukassa. Siis eivät ole yksin tulevia, vaan kun otetaan 25 lapsukaisia, pitää luku kertoa ainakin kolmella. Koska ensin tulee yksi vanhempi, sitten se yhdistää puolisonsa ja sitten yhdistetään myös kaikki maailmalla olevat lapsukaiset. Ja suomalaiset maksaa. Se eun alkuraha on jo kulutettu lentoihin ja läkärintarkadtuksiin. Jokainen tulija maksaa elinkaarensa aikana miljoonan.

Äänestä
  • He maksavat itsensä takaisin jo ensimmäisen vuoden aikana lisääntyneenä monikulttuurina (jonka arvo on korvaamaton) sekä rasisminvastaisuudessa.

    Äänestä

  • Vaikka joka päivä tulisi 25 lapsukaista niin määrä kalpenee persujen kolmellekymmenelletuhannelle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka joka päivä tulisi 25 lapsukaista niin määrä kalpenee persujen kolmellekymmenelletuhannelle

    Sinä se taidat oikein kiihkeästi rakastaa Timoa ja Sinisiä puutarhatonttuja, hipelöitkö itseäsi peilin edessä kun ajattelet heitä?

    Äänestä

  • Juu varmaan nämä 25 lapsukaista ovat kohtapuolin täysi-ikäisiä nuoria miehiä! Kuten aikaisempina vuosina. Ja varsinkin 2015. Jäi ihan mieleen Sipilän haastattelema "18 v" nuori mies. Mies vastasi Sipilälle, "minä näytän vanhemmalta, mutta olen 18 v". Juupa juu näytti 30-kymppiseltä. Toivottavasti ei saanut turvapaikkaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    He maksavat itsensä takaisin jo ensimmäisen vuoden aikana lisääntyneenä monikulttuurina (jonka arvo on korvaamaton) sekä rasisminvastaisuudessa.

    Lue, monokulttuurisuutena.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue, monokulttuurisuutena.

    Rasismia kokee Suomen kansa eniten eräältä tulijataholta.

    Äänestä

Maahanmuuttovastaisuus ei sinänsä ole rasismia. Suomalaiseen maahanmuuttokeskusteluun sisältyy kuitenkin aivan liikaa rasistisia kannanottoja.

1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä sitten tämäkin johtuu, että Suomessa on OECD:n tyhmimmät mamut?
    https://yle.fi/uutiset/3-11431717

    Suhteessa vieläpä aivan ylivoimaisesti tyhmimmät kuin missään muussa maassa! Katsokaa se taulukko sieltä linkistä!

    Äänestä

"Sadan vuoden päästä hallitus koostuu vain muslimeista. Sitten meidän kantasuomalaisten jälkeläiset ovat aidon rasismin kohteena."

Voit olla satavarma, ettei näin ole.

Äänestä
  • Eihän se ole muuta kuin pelkkää matematiikkaa ja epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa. ;atut lisääntyvät kuin kanit ja syrjäyttävät harkitusti lisääntyvät kantikset, jos maahanmuutto pidetään hallitsemattomana.

    Äänestä

  • Kaksi tulevaisuuden vaihtoehtoa. Joko maahanmuuttoa suitsitaan rajusti Japanin malliin tai kriittisen rajan lähestyessä sisällissota, jolla suomalaiset ottavat oman maansa taas haltuunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksi tulevaisuuden vaihtoehtoa. Joko maahanmuuttoa suitsitaan rajusti Japanin malliin tai kriittisen rajan lähestyessä sisällissota, jolla suomalaiset ottavat oman maansa taas haltuunsa.

    Eivät ne typerät vihervassarit kykene ajattelemaaan noin pitkälle, vaikka siihen ei liene aikaa kuin viitisenkymmentä vuotta.

    Toisaalta niitä ei sitten kai muutenkaan haittaa elää totaalisessa paskamaassa tulevaisuudessa, koska kaikki me olemme tasa-arvoisia, jotkut vain tasa-arvoisempia kuin toiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän se ole muuta kuin pelkkää matematiikkaa ja epäonnistunutta maahanmuuttopolitiikkaa. ;atut lisääntyvät kuin kanit ja syrjäyttävät harkitusti lisääntyvät kantikset, jos maahanmuutto pidetään hallitsemattomana.

    Avaa ihmeessä laskelmiasi menneen kehityksen ja nykytilanteen valossa.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Avaa ihmeessä laskelmiasi menneen kehityksen ja nykytilanteen valossa.

    Kun kerran muka olet niin viisas, mutta et halua sitä todistaa, niin havainnollista väitteesi.
    Suomessa oli vielä 1990 tumma mies tai klaanimuslimi harvinaisuus katukuvassa. Siihen on vain 30 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun kerran muka olet niin viisas, mutta et halua sitä todistaa, niin havainnollista väitteesi.
    Suomessa oli vielä 1990 tumma mies tai klaanimuslimi harvinaisuus katukuvassa. Siihen on vain 30 vuotta.

    Tuli kai väärälle ihmiselle; en esittänyt väitettä vaan kyselin väittäjän laskelmien perään. Olitko se sinä? Tuoko sinun laskelmasi oli?

    Tässä tunnelmia suunnilleen tuolta ajalta. Ei paljon mikään ole muuttunut, paitsi tummien määrä lisääntynyt valtavasti.
    https://youtu.be/T_cLlmsz9Nk?t=372

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Tuli kai väärälle ihmiselle; en esittänyt väitettä vaan kyselin väittäjän laskelmien perään. Olitko se sinä? Tuoko sinun laskelmasi oli?

    Katso vaikka Ruotsia, joka alkaa olla jo menetetty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katso vaikka Ruotsia, joka alkaa olla jo menetetty.

    Tuosta+voit+itse+lähteä+laskemaan.+Otaa+huomioon,+että+maahanmuuttajat+lisääntyvät+Ruotsissa+kiihtyvällä+vauhdilla,+kun+heidät+suhteutetaan+koko+väestöön.https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsi"Ruotsissa+on+noin+10+miljoonaa+asukasta,+joten+se+on+myös+asukasluvultaan+Pohjoismaista+selvästi+suurin.+Joka+neljäs+(24,9+%)+Ruotsin+kansalainen+oli+vuonna+2018+maahanmuuttajataustainen+ja+lähes+joka+kolmannen+(32,3+%)+vanhemmista+vähintään+toinen+oli+syntynyt+ulkomailla."

    Eli sitä 'pelkkää matematiikkaa' ei ole sitten kuitenkaan käytetty. Asia selvä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun kerran muka olet niin viisas, mutta et halua sitä todistaa, niin havainnollista väitteesi.
    Suomessa oli vielä 1990 tumma mies tai klaanimuslimi harvinaisuus katukuvassa. Siihen on vain 30 vuotta.

    Oi niitä aikoja...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaksi tulevaisuuden vaihtoehtoa. Joko maahanmuuttoa suitsitaan rajusti Japanin malliin tai kriittisen rajan lähestyessä sisällissota, jolla suomalaiset ottavat oman maansa taas haltuunsa.

    Suomalaista ei ole yhtään mihinkään. Se on nähty näinä vuosina.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaista ei ole yhtään mihinkään. Se on nähty näinä vuosina.

    Suomalaisten pitäisi oppia olemaan pelkäämättä tuota rasismin leimaa vaikka punikit haukkuvat meitä siksi. Se leima ei kenestäkään rasistia tee. Tuo asia siirtää vuoria kun sitä kuollakseen jokainen lähes pelkää. Sen sanan turvin suomalaiset menettävät maansa kuten Ruotsissa on käymässä.

    Pystyykö punikki elättämään itsensä ilman nettoveronmaksajia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pystyykö punikki elättämään itsensä ilman nettoveronmaksajia?

    Pystyy mutta ilman ahnetta kapitalistia,jos mitään ei jaeta maailmassa,kaikkien elämä loppuu,ei ole myöskään rikkaalle sitä työntekijää ja rikasta ei perinteisesti huvita mitään tehdäkään kun teettää kaiken köyhällä,vai oletteko nähneet rikasta roska-ja paskakuskia milloinkaan missään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuosta+voit+itse+lähteä+laskemaan.+Otaa+huomioon,+että+maahanmuuttajat+lisääntyvät+Ruotsissa+kiihtyvällä+vauhdilla,+kun+heidät+suhteutetaan+koko+väestöön.https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsi"Ruotsissa+on+noin+10+miljoonaa+asukasta,+joten+se+on+myös+asukasluvultaan+Pohjoismaista+selvästi+suurin.+Joka+neljäs+(24,9+%)+Ruotsin+kansalainen+oli+vuonna+2018+maahanmuuttajataustainen+ja+lähes+joka+kolmannen+(32,3+%)+vanhemmista+vähintään+toinen+oli+syntynyt+ulkomailla."

    Ja mitä enemmän lisääntyy, sitä useampi alue muuttuu no go-alueeksi. Ruotsalaisten mukaan heillä on jo yli 65 no go-aluetta. No, turhaan Ruotsi ei tiukentanut maahanmuuttopolitiikkaansa. Voipi käydä niin, ettei kantaruotsalaisia oikein jostakin syystä huvita verojen keruu vaan hekin heittäytyy uuninpankopojiksi. Kuka sitten ylläpitää tällaista "pahoinvointiyhteiskuntaa" ? Maahanmuuttajatko ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pystyy mutta ilman ahnetta kapitalistia,jos mitään ei jaeta maailmassa,kaikkien elämä loppuu,ei ole myöskään rikkaalle sitä työntekijää ja rikasta ei perinteisesti huvita mitään tehdäkään kun teettää kaiken köyhällä,vai oletteko nähneet rikasta roska-ja paskakuskia milloinkaan missään?

    Oman autonsa ja asuntonsa omistavia roska- ja paskakuskeja on olemassa. He eivät ole köyhiä eivätkä rikkaita vaan hyvin toimeentulevia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pystyy mutta ilman ahnetta kapitalistia,jos mitään ei jaeta maailmassa,kaikkien elämä loppuu,ei ole myöskään rikkaalle sitä työntekijää ja rikasta ei perinteisesti huvita mitään tehdäkään kun teettää kaiken köyhällä,vai oletteko nähneet rikasta roska-ja paskakuskia milloinkaan missään?

    Kuka punikit työllistää ellei ole kapitalisteja? En itsekään hyväksy riistokapitalismia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka punikit työllistää ellei ole kapitalisteja? En itsekään hyväksy riistokapitalismia.

    On olemassa oikeudenmukaisia työnantajia jotka kantavat huolta työntekijästä. Nämä eivät ole vasureita kuitenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On olemassa oikeudenmukaisia työnantajia jotka kantavat huolta työntekijästä. Nämä eivät ole vasureita kuitenkaan.

    Heillä on ajatuksena se, että jos työntekijä voi hyvin, silloin yrityskin voi hyvin. Tämä on oikea asenne.

    Äänestä

Yksi mahdollisuus Suomen tulevaksi hallitusmuodoksi on Duuma,
todennäköisempi se on kuin joku muslimihallitus.

Äänestä

Näin siinä käy, kun reviiriä vahtivat haukutaan hiljaisiksi rasisti-termillä. Tummat pojat tulee ilomielin otolliselle maaperälle, jossa naiset puolustaa heitä ja hiljentää paikalliset urokset. Juuri näin on käynyt Ruotsissakin.

Äänestä

Maahanmuuttajien eriarvoistaminen mm. uskontonsa ja ulkonäkönsä takia on rasismia.

Äänestä
  • Mitäs jos se eriarvoistaminen johtuukin vain siitä, että ne tulevat tänne muualta, eivätkä kuulu Suomeen?

    Äänestä

  • Ja höpön höpön ! Maahanmuuttokritiikki on sananvapauden maassa oikeutettu. Vaikka mediat kuinka harjoittakina sensuuria ja moderaattorit poistaa kannanottoja, maahanmuuttokritiikki on aiheellista ! Erittäin aiheellista. Luuletko todella, että asenteet ja mielipiteet katoaa mihinkään vain käskemällä olla hiljaa ? Päinvastoin.

    Äänestä

Maahanmuuttaja on eri asia kuin maahantunkeutuja. Maahqanmuttaja tulee tänne ja pärjää omillaan.

Äänestä
  • Komea afrikan mieskin <3

    Äänestä

  • Ihan samanlaisia tunkeutujia kaikki. Elintasopakolaisia. Ihan turhaa on käyttää näppärää "siirtolais"-nimikettä jos ei tule itsenäisesti töihin, hommaa omaa asuntoa ja maksa veroja !

    Äänestä

Vain valkoinen heteromies voi syyllistyä rasismiin. Esimerkiksi Husu ei voi - tekipä hän mitä tahansa.

Äänestä
  • Niinpä. Husu politiikkona hyväksyy tyttöjen silpomisen, somalinaisten elämisen työttöminä ja moniavioisuuden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Husu politiikkona hyväksyy tyttöjen silpomisen, somalinaisten elämisen työttöminä ja moniavioisuuden.

    Somalimiehellä voi olla vaimo Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Somalimiehellä voi olla vaimo Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa!

    Ja ketkä kustantavat heidän elämisensä?

    Äänestä

Suvaitsevaisuus on pohjimmiltaan rasismia. Se kumpuaa ylemmyydentunnosta - meidän velvollisuus on auttaa kaikkia "reppanoita".

Äänestä
  • Meille järkeville ne haitalliset matut ovat vain sattumalta työtä vieroksuvia tummia tai arabitaustaisia klaanimuslimeja. Jos joku yhtä haitallinen ryhmä jostakin syystä tulisi vaikka Färsaarilta, niin suhtautuminen olisi yhtä kielteistä, vaikka ne muistuttaisivat pohjoismaalaisia. Puhtaasta rasismista ei siis ole kyse, vaan pelkästä järjestä.

    Äänestä

Rasismiku setus on nykyajan Troijan hevonen.

Äänestä
  • Toisin sanoen rasismisyytökest ovat yksi mädätyksen väline. Mädätys taas on hiljaista sotaa, jossa maa valloitetaan ja tuhotaan ampumatta laukaustakaan.

    Äänestä

  • Tai Gesslerinhattu. Pitää vakuuttaa toiset, ettei ole missään tapauksessa rasisti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toisin sanoen rasismisyytökest ovat yksi mädätyksen väline. Mädätys taas on hiljaista sotaa, jossa maa valloitetaan ja tuhotaan ampumatta laukaustakaan.

    Se on juuri näin. Suomalaiset ovat vähemmän rasistisia kuin eräs uskonto. Suomalaiset ovat vieraanvaraisia jos heitä kohdellaan hyvin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on juuri näin. Suomalaiset ovat vähemmän rasistisia kuin eräs uskonto. Suomalaiset ovat vieraanvaraisia jos heitä kohdellaan hyvin.

    Haittamaahanmuuttovadtaisuus johtuu aina teoista, ei mistään muusta. Teot ja edesottamukset ratkaisevat kuinka suhtaudutaan eri ryhmiin. Teot. Painakaa tämä mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haittamaahanmuuttovadtaisuus johtuu aina teoista, ei mistään muusta. Teot ja edesottamukset ratkaisevat kuinka suhtaudutaan eri ryhmiin. Teot. Painakaa tämä mieleen.

    Kuten huomaatte, maahanmuuttoa emme isänmaalliset vastusta vaan haittamaahanmuuttoa. Olkoon iho tai uskonto mikä tahansa kunhan ihmiset ei aiheuta kantaväestölle mitään haittaa, tänne saa tulla, mutta siten että kantasuomalaiset määrää ikuisesti miten täällä eletään. Nämä ovat kriteerit ainakin mitä tuli mieleen.

    Tämä tarkoittaa rivien välistä että eu-kommunismista pitää päästä eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haittamaahanmuuttovadtaisuus johtuu aina teoista, ei mistään muusta. Teot ja edesottamukset ratkaisevat kuinka suhtaudutaan eri ryhmiin. Teot. Painakaa tämä mieleen.

    Tai paremminkin hyötytekojen puute.

    Äänestä

Sitten+kun+noin+30%+suomalaisista+on+tummaihoisia+niin+voi+alkaa+rajoittamaan+maahanmuuttoa,+mutta+ei+ennen.+Se+on+unelmani.

Äänestä
  • LolHail+hitlerMiksi+haluat+että+tuo+30%+joudutaan+hävittämään+myöhemmin?+Epäinhimillistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LolHail+hitlerMiksi+haluat+että+tuo+30%+joudutaan+hävittämään+myöhemmin?+Epäinhimillistä.

    Aseistasin kaikki maahanmuuttajat taskuaseilla heidän oman turvallisuutensa takaamiseksi. Kaliiberi 32acp tai 380 auto voisi olla sopiva, koska saa pienen aseen ja kyllä siihen suomijuntti rasisti tyssää.

    Juuri näin. Mamu on läpeensä hyvä ja kantasuomalainen pohjimmaltaan paha.
    Tämä on mainio ja turvallinen ratkaisu rasismiin. Hyviä ideoita näkee harvoin.
    Kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aseistasin kaikki maahanmuuttajat taskuaseilla heidän oman turvallisuutensa takaamiseksi. Kaliiberi 32acp tai 380 auto voisi olla sopiva, koska saa pienen aseen ja kyllä siihen suomijuntti rasisti tyssää.

    Sotaa ei käydä kuvitelmien varassa vaan sotaa pitää osata käydä reaalitodellisuudessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    LolHail+hitlerMiksi+haluat+että+tuo+30%+joudutaan+hävittämään+myöhemmin?+Epäinhimillistä.

    Oikein kirjoitettuna: heil Hitler!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oikein kirjoitettuna: heil Hitler!

    Muistaakseni se meni:
    Meil Mannerheim
    Heil Hitler
    Muil Mussoliini

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistaakseni se meni:
    Meil Mannerheim
    Heil Hitler
    Muil Mussoliini

    Ja vhervasemmistolla Isä Aurinkoinen Stalin...

    Äänestä

Ei olekaan....ihmettelin tätä tutkija hutkijan kommenttia:

"Tutkija puuttuisi myös toiseen ongelmaan: "Heidät kun voidaan palkintona pakkopalauttaa"

Ei se ole mikään ongelma eikä sitä pitää ongelmana vaan palveluksena Suomelle. Tässä kohtaan ei ihmistä ei ongelmaa ajattelu kommareiden vihervasemmiston tyyliin on kyllä totta.

Äänestä

Aloittaja on niin oikeassa.

Äänestä

'Rasismi käsitteenä tarkoittaa oletetun ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät.
Rasismi on siis ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista.
Rasismiin usein kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä.
Rasismi aiheuttaa eriarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Rasismia käytetään vallan välineenä.'

https://www.eirasismille.fi/mita-on-rasismi

Äänestä
  • Samoin tekee pakkoantirasismi, missä pitää hyväksyä kaikki epämiellyttävä kaytös, koska muuten rasismi.

    Äänestä

Kun kohtaat rasismia, niin ilmoita poliisille!

Oikeusturvakeinot:

Rasistinen toiminta on rangaistava teko ja siitä tulee ilmoittaa poliisille. Todellisuudessa vain pieni osa rasismista tulee poliisin tietoon. Tutkimusten mukaan näyttää siltä, että ainoastaan rasistisen toiminnan äärimmäisistä muodoista, jos niistäkään, tehdään ilmoitus poliisille.

Tällä lomakkeella voit jättää poliisille ei kiireellisen tiedon Internetissä havaitsemastasi epäilyttävästä aineistosta esimerkiksi rasismiin, ihmisvihaan tai väkivaltaan liittyvät havainnot. Poliisi on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja tästä löydät listan aktiivisista nettipoliiseista.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun puoleen voi kääntyä, jos on kokenut tai havainnut syrjintää iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvä syyn perusteella.

Äänestä
  • Lueskelen paljon rasistista kirjallisuutta. Onko tämä rasismia? Olisiko vasikoitava itsensä ja lmoittauduttava poliisille?

    Äänestä

Ja tullaan heittelemään tulevaisuudessakin, jos maahanmuuttokeskustelu saa rasistisia piirteitä. Sitä voi toki käydä asiallisestikin. Mutta käytäntö on osoittanut, että suuri osa kansalaisista ei asialliseen keskusteluun pysty.

Äänestä
  • Maahanmuuttokeskustelun ajautuminen epäasialliseksi johtuu turhautumisesta kun vastapuoli ei ymmärrä sanomaa.

    Koko keskustelua ei suomalaisten kesken tarvitsisi edes käydä ellei vihervasemmistolla olisi pakottava tarve haalia Suomeen kaikki mahdolliset elintasopakolaiset. Tietääkö vasemmisto itsekään syytä mielihalulleen? Miksi Suomeen pitää kaikkien halukkaiden saada tulla elätiksi ja nykyhallitus jopa aktiivisesti järjestää kyydin? Onko kyse anteliaisuudesta jossa vain käytetään yhteisiä varoja vai joku suurempi ylevä ajatus?

    Kyllä isoisät olisivat jättäneet sodat sotimatta jos tämän tiesivät että maa lahjoitetaan eri värisille muslimeille vapaaehtoisesti. Venäjän vallan alla se ei olisi onnistunut, olisi vain muuten kurjaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maahanmuuttokeskustelun ajautuminen epäasialliseksi johtuu turhautumisesta kun vastapuoli ei ymmärrä sanomaa.

    On todella vastuutonta maamme ministereiltä (lue Tyttöhallitukselta) roudata näitä sopeutumattomia elättejä palmun alta loikoilulta näin rasistiseen maahan kuin Suomi on kärsimään .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maahanmuuttokeskustelun ajautuminen epäasialliseksi johtuu turhautumisesta kun vastapuoli ei ymmärrä sanomaa.

    Koko keskustelua ei suomalaisten kesken tarvitsisi edes käydä ellei vihervasemmistolla olisi pakottava tarve haalia Suomeen kaikki mahdolliset elintasopakolaiset. Tietääkö vasemmisto itsekään syytä mielihalulleen? Miksi Suomeen pitää kaikkien halukkaiden saada tulla elätiksi ja nykyhallitus jopa aktiivisesti järjestää kyydin? Onko kyse anteliaisuudesta jossa vain käytetään yhteisiä varoja vai joku suurempi ylevä ajatus?

    Kyllä isoisät olisivat jättäneet sodat sotimatta jos tämän tiesivät että maa lahjoitetaan eri värisille muslimeille vapaaehtoisesti. Venäjän vallan alla se ei olisi onnistunut, olisi vain muuten kurjaa.

    Sorosin agenda lienee ylevämpi ajatus.
    Suosii valkoisten maiden mamutusta.
    Divide et impera sopii suurpääomapiireille.

    Äänestä

Just just. Suomessa on kuitenkin sananvapaus. Periaatteessa. Vaikka se käytännössä onkin jo katoamassa. Ja sananvapauden maassa maahanmuuttokritiikki on erittäin aiheellista ja asiallista. Emme herran tähden sentään ole lampaita emmekä sellaiseksi haluakaan. Kustannamme kaikki nämä pelleilyt verovaroillamme tässä maassa.

Äänestä

Maahanmuuttovastaisuus ei ole rasismia.

Äänestä
  • Mutta maahanmuuttovastaiset ovat rasisteja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta maahanmuuttovastaiset ovat rasisteja.

    Näin se on. Jos ei suostu koko maailman unelmien maksajaksi, on rasisti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin se on. Jos ei suostu koko maailman unelmien maksajaksi, on rasisti.

    Just. Ennen rasisti kuin kynnysmatto ja muita elättävä orja.

    Äänestä

..turvapaikka maahanmuutto on väärin ja epäonnistunutta ja tarkoituksetonta. Ehdoton ei muslimien turvapaikkahakemuksille.
On selvästi nähtävissä, että juuri muslimi uskoiset tuovat ongelmansa mukanaan, juuri ne samat syyt jotka ovat heidät laittaneet hakemaan "parempaa elämää".
Olisi ehdottoman tärkeää ottaa Australian tapainen suhtautuminen maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijat kaikki palautetaan lähtömaihinsa. Maahan saa tulla vain virallisia teitä ja virallisin paperein.
Muslimi uskoinen saa tulla jos todistaa, että on koulutusta ja riittävästi rahaa sekä nuhteeton menneisyys.
Ranskassa ja Belgiassa ja myös Tanskassa, nyt Ruotsissakin, ovat juuri muslimit suurinn ogelman tekijä.
On järjetöntä haukkua maahanmuuttokriittisyyttä rasismiksi...

Äänestä

Mulle alkaa olla se ja sama onko minun mielipiteeni jonkun mielestä rasistisia vai ei. Itse tiedän mikä olen ja se on tärkeintä.

Onhan nämä matut jo nähty ja Ruotsissa jo pidemmältä ajalta. Eivät ole lunastaneet oikeuttaan kävellä rajan yli Suomeen. Liikaa rikoksia, liian erilaisesta kulttuurista ja uskonnosta, eivät ole sopeutuneet, eivätkä sopeudu. Se on minun mielipiteeni, se ei enää muuksi muutu ja sen mukaan äänestän.

Äänestä
  • Minä en haluaisi asua samassa kerrostalossa mustalaisten, kehitysmaamuslimien enkä afrikkalaisten kanssa. En myöskään halua kylpeä näiden kanssa kylpylöissä. Olenko nyt sitten rasisti? Jos tämän perusteella olen, niin mitä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en haluaisi asua samassa kerrostalossa mustalaisten, kehitysmaamuslimien enkä afrikkalaisten kanssa. En myöskään halua kylpeä näiden kanssa kylpylöissä. Olenko nyt sitten rasisti? Jos tämän perusteella olen, niin mitä sitten?

    Välttely ei ole rasismia. Jokaisella on ihmisoikeutena valita henkilöt, joiden kanssa epävirallisesti haluaa olla tekemisissä. Jos ei ole tätä oikeutta on jonkun muun ihannemaailman orja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Välttely ei ole rasismia. Jokaisella on ihmisoikeutena valita henkilöt, joiden kanssa epävirallisesti haluaa olla tekemisissä. Jos ei ole tätä oikeutta on jonkun muun ihannemaailman orja.

    Punikin ja vihreän mielestä tämä on rasismia.

    Äänestä

Ei ole rasismia. Maahanmuuttoa vastustetaan, koska Suomessa ei ole varaa kustantaa niin suuria määriä pakolaisia. Suomi on velkaantunut ja kansalaisia verotetaan kohtuuttomasti. Ensin pitäisi oman maan asiat saada kuntoon. Suomi on muutenkin väestöltään pieni maa, emme voi olla koko maailman sosiaalitoimisto.

Äänestä
  • On vaarallista ajatella omaa kansaansa ensin! T. Tuppurainen...

    Äänestä

Ei ole rasismia jos pitää Suomeen sopeutumattoman kehitysmaaväen tunkua tänne paskajuttuna!

Äänestä

Ei todellakaan ole

Äänestä

Kaksi viimeistä virkettäsi ovat täyttä asiaa vaikka valtaosa suomalaisista ei tajua sitä.
Islam ei ole pelkkä uskonto meidän ymmärtämässä muodossa vaan kaikkia yhteiskunnan ja yksilöiden toimintoja määräämä lakijärjestelmä.

Koraani ilmaisee selvästi muslimien ylivertaisuuden kaikkiin toisin uskoviin nähden.
Muut ovat palvelijoita joilla ei ole samoja oikeuksia kuin muslimeilla.
Koko yhteiskuntajärjestelmä tulee muuttumaan. Länsimainen suvaitsevaisuus ja hyväuskoisuus ovat itsetuhon siemeniä joita muslimit käyttävät täysin mitoin hyväkseen.
Toisen posken kääntäminen?On naurettavaa odottaa muslimeilta vähäisintäkään vastakaikua heidän hyysäämisestään. Käännämme poskemme ja toiselle poskelle tulee lyöjän nauraen paskaisesti älyttömyydellemme.

Äänestä
  • Unkarissa sekä Puolassa ei olla hyväuskoisia eikä sinisilmäisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unkarissa sekä Puolassa ei olla hyväuskoisia eikä sinisilmäisiä.

    Täällä ollaan.

    Äänestä

SOMALiT toivat tullessaan idealogiansa ,kulttuurinsa ja rasismin tullessaan
Neuvostoliitosta maahamme,ja siintä kaikki rasismi sai alkunsa.Sitä ennen Suomessa
eitunnettu rasismia,vaikka meillä oli Ciilen pakolaisia ja Vietnamista tulleita
pakolaisia. Somalit sen huutelun alkoivat,jos mikä ei mennyt heidän vaatimustensa mukaan.Rasismi kuuluu itämaiden ja afrikan idealogiaan ja taisteluaseisiin.

Äänestä
  • Olen Törkeän rasistinen ja Populistinen hetero. Ja ylpeä siitä .

    Äänestä

Ei ole se rasismia mutta viherpunikit näkevät sitä kaikkialla, jopa unissaan, varjoissaan.

Äänestä
  • Eikä taida rasismista haittaa olla? Voi pelastaa rasistinen asenne ulkomaalaiseen esimerkiksi raiskaukselta.
    Paha on keksiä mitä haittaa rasismista olisi valkoiselle kantasuomalaiselle siis jos ei mene överiksi ja saa sen takia sitten turhia sakkoja.

    Äänestä

Vihervassuilta voisi kysyä mikä ei olisi maailmassa rasismia. Ha kun näkevät kaiken rasismiksi joka ei heitä itseään miellytä.

Äänestä
  • Etenkin vihervasemmistolle ja muillekkin suvakeille suomen Islamoiminen kehitysmaista tulevilla Islamin palvojilla on niiden ykkösprioriteetti. Sen kaikenlainen arvosteleminen on fasimi natsirasismia...

    Äänestä

Kokoajan Suomi pumppaa rahaa Afrikkaan eikä näy missään

Äänestä

Se että vastustaa Islamin palvojien haitta maahanmuuttoa ja holtitonta lisääntymistä, ei todellakaan ole rasismia vaan realismia. Tilastot osoittavat kiistatta Sen tosiasian että Islamilaisista maista tulevat haittamaahanmuuttajat työllistyvät umpisurkeasti, varsinkin ilman niille räätälöityjä suojatyöpaikkoja, lisääntyvät holtittomasti, loistavat rikostilastojen kärjessä ja ovat elinkaarensa aikana odella suuri kuluerä yhteiskunnalle. Eivätkä integroidu länsimaisiin demokraattisiin, tasa-arvoisiin, sivistyneisiin yhteiskuntiin hyvin edes toisessa tai kolmannessa sukupolvessa....jne...

Äänestä

Islam on sairas ahdasmielinen naisia sortava keskiaikaa elävä poliittinen ideologia siihen liittyvine yhtä sairaine ahdasmielisine kulttuureineen....

Äänestä

Ilmastonmuutos johtuu rasismista.
Vai oliko se toisinpäin...

Äänestä

Musta ei voi olla rasisti, se on vain tyhmä.

Äänestä

Kyllä kaikki johtuu kantasuomalaisten rasismista... mistäs muustakaan...

Äänestä

Maahanmuutto islamistisista maista loputtava.
Ne eivät sopeudu koskaan Suomeen.

Äänestä

Koraanin lukemisen on todettu aiheuttavan väkivaltaisia mielenterveys ongelmia.Tapauksia todettu monissa maissa.Lähes mahdotonta parantua taudista.

Äänestä
  • Varmasti näin on ja jokainen voi sen todeta katselemalla ympärilleen missä ollaan menossa. Islamin ytimeen, sen hämärään alkuperään, on mitä pikemmin puututtava kansainvälisin, puolueettomin, tieteellisin keinoin ja paljastettava totuus sen ihmiskuntaa haitallisesti tuhoavasta vaikutuksesta ennenkuin on myöhäistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Rasistista on tullut uusi haukkumanimi jota heitellään itsestäänselvänä tuomiona puolin ja toisin maahanmuuttokeskustelussa. Rasismi on oppi tai ideologia, jonka mukaan rodulliset tai etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon. Käsitän tämän maan sisäiseksi asiaksi. Eri asia on puolustaa omaa maata sinne muista maista tulevilta häiriötekijöiltä, ei se ole rasismia vaan tervettä itsekkyyttä ja isänmaallisuutta. Kovin moni valtio ei päästä maahan elättejä yhtä helposti kuin Suomi. Miksi emme puolusta ja kunnioita kotimaatamme, vaan altistamme sen turmion tielle? Sadan vuoden päästä hallitus koostuu vain muslimeista. Sitten meidän kantasuomalaisten jälkeläiset ovat aidon rasismin kohteena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu