Ihmissielun pelastuminen on elämämme tärkein tarkoitus. Jeesus kuoli ristillä sijaisuhrina meille kuuluvalla paikalla. Kiitos Herralle! "Hänelle, joka rakastaa meitä ja on verellään päästänyt meidät synneistämme ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi.." Ilm. 1:5,6.
Mutta pelastuminen eli uskoon tuleminen ei tapahdu jonkun ajattelutavan tai mielipiteen ja ideologian avulla. Ei myöskään minkäänlainen uskonto voi auttaa ihmistä ikuiseen elämään.
Viimeisen "valkean valtaistuimen" edessä et voi vedota siihen, että sinulla oli hyviä ajatuksia näistä asioista tai että nimesi oli jonkin uskontokunnan jäsenreksiterissä.
Mielipiteet eivät pelasta, olivatpa ne miten hyviä ja oikeita tahansa.
"Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” Joh. 3:3.
Uudestisyntyminen Jumalan lapseksi tapahtuu sillä tavalla, että rehellisesti valitset ja otat vastaan ylösnousseen Jeesuksen Pelastajaksesi, kadut syntejäsi ja pyydät armahdusta Jumalalta Jeesuksen sijaisuhrin kautta sekä sitten lopetat synnissä elämisen. Kun olet antanut elämäsi Jeesukselle, ota yhteyttä uskoviin ja lähde kasteelle Jeesuksen nimeen. Tämä on Jumalan tahto kaikkien ihmisten kohdalla.
"Jotka ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin.." Apt. 2:41.
Jeesus on AINOA Pelastaja! "Eikä ole pelastusta kenessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla ihmisille annettu muuta nimeä, jossa meidän tulisi pelastua.” Apt. 4:12.
Katso linkistä tärkeimmät kasteopetukset:
https://Jeesus-on-Herra.com/kasteopetukset/
Jaa opetusta eteen päin.
Kesäkasteeen aika
21
86
Vastaukset
- Anonyymi
Löytyykö kannatusta asiallesi?
- Anonyymi
Demoniset uskonlahkojen uudestikasteet on perkeleeestä. Niissä pumpataan ihmiseen vierasta henkeä, antikiristuksen henkeä.
Mt.7
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.- Anonyymi
Ovatkohan nuo vedenpalvojat kateellisia, kun joku löytää Jeesuksen pelastajanaan?
Tuota samaa rienaavaa liturgiaan hän on toistanut harva se viikko. Mutta kun sydämestä puuttuu rauha Jeesuksen kanssa, niin tulos on tuollaista, pilkkaamista ja pahanpuhumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatkohan nuo vedenpalvojat kateellisia, kun joku löytää Jeesuksen pelastajanaan?
Tuota samaa rienaavaa liturgiaan hän on toistanut harva se viikko. Mutta kun sydämestä puuttuu rauha Jeesuksen kanssa, niin tulos on tuollaista, pilkkaamista ja pahanpuhumista.Moni on löytänyt Jeesuksen ilman uudestikasteita, Tuota samaa"vedenpalvojat" haukkumasanaa tuo tuo yksi toistaa kun ei ole rauhaa sydämessä. Hänen käytöksensä on ollut ala-arvoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni on löytänyt Jeesuksen ilman uudestikasteita, Tuota samaa"vedenpalvojat" haukkumasanaa tuo tuo yksi toistaa kun ei ole rauhaa sydämessä. Hänen käytöksensä on ollut ala-arvoista.
Jeesuksen voi löytää pelastajanaan ilman tuota linkkiäkin :) Rauha tuntuu puuttuvan aika monelta nykypäivänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moni on löytänyt Jeesuksen ilman uudestikasteita, Tuota samaa"vedenpalvojat" haukkumasanaa tuo tuo yksi toistaa kun ei ole rauhaa sydämessä. Hänen käytöksensä on ollut ala-arvoista.
Mutta kukaan ei ole löytänyt Jeesusta pakollisessa vauvakasteessa, jossa ulkopuoliset yrittävät pelastaa Jumalan sylissä olevaa vauvaa., ja yrittävät pumpata tähän Pyhää henkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kukaan ei ole löytänyt Jeesusta pakollisessa vauvakasteessa, jossa ulkopuoliset yrittävät pelastaa Jumalan sylissä olevaa vauvaa., ja yrittävät pumpata tähän Pyhää henkeä.
Kummien pitäisi mumista kovemmin luulisin, ja pappien huitoa koko rahalla ei kuitenkaan niin pieni ihminen järkyttyy loppuelokseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummien pitäisi mumista kovemmin luulisin, ja pappien huitoa koko rahalla ei kuitenkaan niin pieni ihminen järkyttyy loppuelokseen.
vauvakaste vauvakaste vauvakaste se on joka palstalla samaa juttua koko ajan. Ei nuo lastenhässijät osaa muusta puhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vauvakaste vauvakaste vauvakaste se on joka palstalla samaa juttua koko ajan. Ei nuo lastenhässijät osaa muusta puhua.
Kasteesa Kristuksen löytää koska siinä hän toimii lupauksensa mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasteesa Kristuksen löytää koska siinä hän toimii lupauksensa mukana.
Vauva ei löydä yhtään mitään missään kasteessa, sen jo todistaa kunhan ympärilleen katsoo, kukaan ei ole vielä löyutänyt siinä ei edes itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vauva ei löydä yhtään mitään missään kasteessa, sen jo todistaa kunhan ympärilleen katsoo, kukaan ei ole vielä löyutänyt siinä ei edes itseään.
Kasteessa Kristus toimii.
- Anonyymi
On se ihme että lukutaitoiset ihmiset jaksavat jatkaa noita huvittavia kirkollisia temppujaan joilla ei ole pieneintäkään merkitystä kenenkään jumalasuhteelle.
ja että on ihmisiä jotka tosissaan uskovat että jokin ulkoinen rituaali olisi jokin ratkaisu ihmisen ja jumalan asiaan.
ihan käsittämätöntä.- Anonyymi
Olet sanonut tuon saman noin 1000000 kertaa joten asia on tullut selväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet sanonut tuon saman noin 1000000 kertaa joten asia on tullut selväksi.
Ukastajille Jeesuksen asettamat kaste ja ehtoollinen ovat vain temppuja? Kertonee kaiken.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukastajille Jeesuksen asettamat kaste ja ehtoollinen ovat vain temppuja? Kertonee kaiken.
Eivät he Raamattua juuri ole lukeneet. Tuntuvat olevan karvakäden asialla täällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eivät he Raamattua juuri ole lukeneet. Tuntuvat olevan karvakäden asialla täällä.
Mitä.
Karvakädelläkö pappi heittää vettä vauvan otsalle? Ilmankos se vauva itkee usein. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä.
Karvakädelläkö pappi heittää vettä vauvan otsalle? Ilmankos se vauva itkee usein.Totta.
Karvakäsi yrittää kumota Jumalan Sanan noiden lahkolaisten suulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta.
Karvakäsi yrittää kumota Jumalan Sanan noiden lahkolaisten suulla.Olikohan Jeesuksella karvainen käsi kun siunasi lapsia? Vauvojahan Jeesus ei pakkosiunannut missään.
- Anonyymi
Ei ole ihme jos on kirkkorakennukset huutokaupassa kun kukaan ei saa mitään noista opeistaan, ei yhtään mitään, mutta verot kerätään vaikka väkisten.
- Anonyymi
Osta pois kuleksimasta. Siellä voit sitten mölytä, hyppiä ja heilua. Tervettä Raamatun oppia noissa lahkoissa et saa,
- Anonyymi
Totta. Sijaissovitus on kirkkojen ja lahkojen, koko harhaisen kristinuskon, suurin vale.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821349Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä661134Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2071126Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ1911115Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121029Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103983Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68896Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍125840Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t123778- 77755