Crossfit on noloa roskaa

Anonyymi

Liikkeissähän käytetään liike-energiaa hyödyksi. Muistan itsekin salitouhuja aloittaessa, kuinka oli niin kovaa jätkää, kun teki esim. hauiskääntöä 60 kilolla sarjaa takaraivo lattiassa. Myöhemmin sitä sitten heräsi todellisuuteen, että on paljon vaikeampaa ja raskaampaa suorittaa liikkeet oikein. Täysin eri asia tehdä "leukoja" ns. kippityylillä kuin puhtaasti heilumatta. Tai pysty"punnerrus" heilauttamalla jaloilla vs punnertamalla se oikeasti hartioilta ylös. Taitaisi jäädä lajin harrastajilta tekemättä. Ei ole voimailun kanssa mitään tekemistä tällä.

64

3552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Crossfit on monipuolisia valmiuksia vaativaa liikuntaa eikä yksipuolista, jäykistävää, hidastavaa jähyämistä.
      Suorituksissa käytetään hyväksi kaikki mahdollisuudet ajattelematta tyylipisteitä.
      Esimerkiksi leuanveto tapahtuu reippaalla retkulla. Varpaat tankoon vatsa koukkupolvin ja roimalla lähtöheilurilla jne.
      Kyse onkin siitä, että on voimakestävyyttä ja kykyä käyttää kehon ominaisuudet mahdollisimman tehokkaasti hyväkseen.

      • Anonyymi

        Kyse olikin siitä, että eivät kauaa siinä reuhtoisi, jos tekisivät liikkeet puhtailla tekniikoilla. Joo, kova laji voi olla tietyllä mittapuulla, mutta voimailun kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä. Sama kuin keksisi jääkiekosta version, jossa kiekkoa voi kuljettaa kädessä, ja sitä perusteltaisiin sitten monipuolisuudella, että "otetaan kaikki hyödyt vaan irti, mitä ihmisestä lähtee, turha sitä on säästellä".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäiletkö, etteivätkö crossfittaajat pysty temeään perään kuuluttamallasi puhtaalla tekniikalla esimerkiski leuanvetoja ja varpaat rekkiin liikettä?
        Kyllä pystyvät mutta kun se "puhtaus" ei ole suorituksen henki.
        Puhtaina tehden toistomäärät vähenevät.
        Myötäotteen 50 retkuleukaa laskee helposti pariin kymmeneen puhaaseen kisaleukaan.
        Varpaat rekkiin suorin jaloin, alhaalta paikaltaan lähtien alkavat hapottamaan jo 15 rauhallisen toiston jälkeen.
        Levytangon "tyylipuhtaat" suoritukset? Tanko ei liiku, eikä sitä hallita vippaskonsteilla.
        Suoritustekniikkaa toki tarvitaan. Yksinkertaisin esimerkki on bodareiden yrittämä rinnalle veto. Eivät osaa. Motoriikka ei riitä. Rive menee rystypuolen hauiskäännöksi ja kilot sen vuoksi vaatimattomiksi oikeaan vetoon verrattuna.

        No sitä minä tässä olen kokoajan yrittänyt jankuttaa, että sillä kippityylillä saa runsaasti enemmän, eli normaalisti tehtynä liike vaatii enemmän voimaa. Siksi lajin kovalta näyttäminen on iso osa illuusiota, ja heiluritulosten vertaaminen normaalisti tehtyihin tuloksiin on todella typerää, koska liike ei ole enää sama, mutta lajin harrastajat kumminkin käyttävät liikkeistä samoja nimiä.

    • Anonyymi

      Crossfitiä ei suosittele yksikään vakavasti otettava lääkäri, ortopedi tai fysioterapeutti tai muu vastaava ammattilainen koko maailmassa.
      Crossfit on sitä että mennään joka liikkeessä toistoissa tai painoissa aivan maksimiin, niin ettei liikettä enää yksinkertaisesti jakseta tehdä. Tämä hajottaa paikat. Rinnallevetoja ei suositella tehtävän yli kolmosia. Crossfitissä taas tehdään tietyllä painolla niin paljon kuin jaksetaan, usein yli 10 toistoa. 20 toistoakaan ei ole epätavalista. Tämä rikkoo paikat. Crossfitin valmentajat taas on sellaisia että heillä ei ole kokemusta mistään lajista. Riittää että he ovat vain mukana muutaman viikon. Sitten he valmentavat muita ja kannustavat tekemään huonolla tekniikalla sarjat loppuun asti.
      Karu totuus on ettei crossfit ole terveellistä urheilua.

      • Anonyymi

        Niin. Olin mukana siinä paskassa kaksi vuotta. Voisin kirjoittaa loputtomiin mikä siinä mättää.
        Kaikista pahinta on se kun he ottavat sen kuin se olisi uskonto. Se, joka sitä pilkkaa, kivitetään.

    • Anonyymi

      Ja ne egopainot. Tanko täynnä mustia isoja kiekkoja, jolloin näyttävät, että siinä sitä vedetään rinnalle kolmeasataa kiloa, vaikka todellisuudessa ovat viiden kilon tai 2,5 kilon kiekkoja. Eli painoa siinä on maksimissaan 50-60 kiloa. Ehkä siksi laji vetääkin puoleensa pikkupoikia- ja tyttöjä, joilla ei ole voimailusta mitään kokemusta tai tietämystä, mutta kovalta pääsee näyttämään jo heti alussa.

    • Anonyymi

      Ap selvästi vinksahtanut. Käytä aikasi ja elämäsi johonkin muuhun kuin tälläisten ketjujen perustamiseen. Surullista.

      • Anonyymi

        Niinkuin monessa muussa asiassa, niin myös urheilussa saa ja täytyy tuoda epäkohtia esiin. Surullista on myös se, että itse myös käytät aikasi niiden tekstien lukemiseen, joita et haluaisi edes olevan olemassa!

        Hauska juttu että pidät crossfittiä urheiluna, vaikka se on sinusta noloa roskaa....
        Taidatkin olla vain kateellinen. Eikö niin.
        Tahtoisit itsekkin olla huippu crossfit atleetti. Todellinen urheilija. Eikö niin.
        Mutta taidatkin olla vain flatus.
        Sano se itsellesi peilin edessä. Joka aamu. Joka ilta.

        No minähän en sitä tietenkään pidä urheiluna. Kyse olikin siitä, että tämä sonta valitettavasti luokitellaan yleisesti urheilulajiksi.

        Vaahtoaako siellä nyt itse crossfittari? Jos aiot jatkaa keskustelua kanssani, niin perustele kantasi, tai ole hiljaa. Mieti nyt. Tehdään liikkeitä epäpuhtaasti heiluen ja käyttäen liike-energiaa, ja tällaista sitten kutsutaan voimailuksi.

        Katso nyt tästä videosta itsekin noita "leukoja" kohdasta 1.40 alkaen https://www.youtube.com/watch?v=XQvSmqChm6M
        Tulee kohta tyrä liiasta nauramisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin monessa muussa asiassa, niin myös urheilussa saa ja täytyy tuoda epäkohtia esiin. Surullista on myös se, että itse myös käytät aikasi niiden tekstien lukemiseen, joita et haluaisi edes olevan olemassa!

        Ai vähän niin kuin vaimon menneisyys, jonka ei haluaisi olevan olemassa?

      • Anonyymi

        Se on vaan ahdistusta kun ap itse ei osaa eikä pysty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on vaan ahdistusta kun ap itse ei osaa eikä pysty.

        Hei haloo! Herää nyt itsekin sieltä naiviuden valtakunnasta todellisuuteen. Katso nyt itsekin kohdasta 1.40 https://www.youtube.com/watch?v=XQvSmqChm6M Tuossa ei selkälihakset (eikä kyllä mitkään muutkaan lihakset) työskentele juuri ollenkaan. Tuolla tekijällähän on lihaksia vähemmän kuin normikuntoilijalla 1 vuoden salitreenin jälkeen.

        Oot vaan kateellinen. Tee itse perässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oot vaan kateellinen. Tee itse perässä.

        En ole kateellinen. Kokeile nyt itse mikä ero on heilurilla vs ilman. Ja miksi sitten voimanosto/leuanvetokisoissa on nostosäännöt olemassa, jos heiluminen ei kerran tuo lisäkiloja/toistoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No minähän en sitä tietenkään pidä urheiluna. Kyse olikin siitä, että tämä sonta valitettavasti luokitellaan yleisesti urheilulajiksi.

        Vaahtoaako siellä nyt itse crossfittari? Jos aiot jatkaa keskustelua kanssani, niin perustele kantasi, tai ole hiljaa. Mieti nyt. Tehdään liikkeitä epäpuhtaasti heiluen ja käyttäen liike-energiaa, ja tällaista sitten kutsutaan voimailuksi.

        Katso nyt tästä videosta itsekin noita "leukoja" kohdasta 1.40 alkaen https://www.youtube.com/watch?v=XQvSmqChm6M
        Tulee kohta tyrä liiasta nauramisesta.

        Miten flatuksella voi olla tyrä. Noh, jos tekisi crossfittiä niin ei olisi kumpaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten flatuksella voi olla tyrä. Noh, jos tekisi crossfittiä niin ei olisi kumpaakaan.

        Ai joo, sähän oot toi flatus-tyyppi, jolla levy jäänyt pyörimään. Muissakin keskusteluissa hoet tota samaa. Ootko menossa syksyllä lukion ekalle ja päättänyt ottaa latinan kurssin, ja nyt jo etukäteen lukenut netistä latinan kielen sanoja, ja kihisten jännittelet jo sitä kurssia tuota sanaa mielessäsi hokien?

        Kop, Kop.
        Kuka siellä?
        -Pröööööt, pröööö-ööt.
        Ei kun siis ketjun aloittaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole kateellinen. Kokeile nyt itse mikä ero on heilurilla vs ilman. Ja miksi sitten voimanosto/leuanvetokisoissa on nostosäännöt olemassa, jos heiluminen ei kerran tuo lisäkiloja/toistoja?

        Crossfittaajien leuanveto vaatii parempaa tekniikan hallintaa, vähän samaan tapaan kuin luisteluhiihto tai mäkihypyssä V-tyyli, ja on siksi vaikeampi tapa tehdä leuanveto kuin perinteinen tyyli. Jos et osaa tehdä oikeaoppisia kippileukoja, olet vähän sellainen perinteisen hiihtäjä tai mäkihyppääjä ja ajastasi armottomasti jäljessä, koska crossfit on nykyaikaa ja tulevaisuus!

        Uskon, että olet yrittänyt joskus tehdä kippileukoja, mutta ne meni sinulla tangossa sätkimiseksi, etkä saanut suoritettua yhtään ainoaa hyväksyttyä leukaa, ja siksi turhaannuit ja aloit parjaamaan edistyneempiä, vahvempia ja taitavampia treenaajia. Et yksinkertaisesti kestänyt epäonnistumistasi.

        Crossfittaajat saa siis tehtyä enemmän leukoja vaikeammalla tyylillä ja siksi olet kateellinen.

        Ei voi olla totta. Miten typeriä ihmisiä nykyään voi olla.

        Tuossa alussa joku sanoi, että siinä käytetään hyväksi kaikki kehon ominaisuudet ajattelematta tyylipisteitä. Nyt se onkin yhtäkkiä vaikeampaa? Montako normaalilla nopeudella tehtyä normaalileukaa sinä saat verrattuna huijarileukoihin?

        Tuo on vähän sama kuin, jos sanoisit, että V-tyyli on mäkihyppääjälle huijausta, koska sillä hyppää pidemmälle kuin perinteisellä. Anteeksi nyt vain, se on nykyään se ainoa oikea tapa hypätä mäkeä, koska sillä tyylillä lentää pidemmälle. Se on oma häpeä, jos hyppää perinteisellä tyylillä ja häviää paremmilleen ihan samalla tavalla kuin on oma häpeä, jos ei tee kippileukoja.

        Nimim. "leuanvetotulos 40"

        Hahhah. No kippileuoilla ei ainakaan kehonrakentaja tee mitään. Mieti nyt kuinka pieni osa siinä selkälihaksistosta siinä tekee töitä.

        Jääkiekossakin voisi kantaa kiekkoa kädessä ja todeta: "tähän on vaan nykyaikaa, tällä saa parempia tuloksia". Rehellinen tekeminen on tylsää menneisyyttä.

        Sama kuin penkkipaidalla nostettu tulos vs raakana nostettu tulos, ja porukka ei vaan ymmärrä, että se ei ole sama asia.

        Kippileuoissa koko selkälihaksisto tekee töitä ja kehonrakentaja hyötyisi siitä paljonkin!

        Ja voit sinä tehdä penkkiäkin ilman varusteita, ei siinä mitään. Me muut nostetaan varusteilla ja nostetaan paljon enemmän! Siksi sinä olet häviäjä ja me järkevämmin nostavat voittajia!

        Ahaa, olitkin trolli. Sitten ymmärrän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, olitkin trolli. Sitten ymmärrän.

        En ole. Sanot noin koska olet kateellinen siitä, että minä olen vahvempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole. Sanot noin koska olet kateellinen siitä, että minä olen vahvempi.

        Niin olet, sovitaan sitten näin, niin sinulle ei jää paha mieli!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olet, sovitaan sitten näin, niin sinulle ei jää paha mieli!

        Ai semmonen paha mieli, mikä sulle jäi vaimon ei niin siveästä menneisyydestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai semmonen paha mieli, mikä sulle jäi vaimon ei niin siveästä menneisyydestä?

        Ei ole vaimoa. Mites sun miehen menneisyys?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahhah. No kippileuoilla ei ainakaan kehonrakentaja tee mitään. Mieti nyt kuinka pieni osa siinä selkälihaksistosta siinä tekee töitä.

        Jääkiekossakin voisi kantaa kiekkoa kädessä ja todeta: "tähän on vaan nykyaikaa, tällä saa parempia tuloksia". Rehellinen tekeminen on tylsää menneisyyttä.

        Sama kuin penkkipaidalla nostettu tulos vs raakana nostettu tulos, ja porukka ei vaan ymmärrä, että se ei ole sama asia.

        Sillai tarvii sulta kysyy ko minä teen 50kg lisäpainolla yhden täysin puhtaan leuan, mutta en tee lainkaan muuta ko kippileukoja rintaan tai leukaan treeneissä, ni mikäs minä sitten olen. CrossFit on paljon paljon enemmän ko normaali salitreeni. Höpö höpö juttuja vailla minkäänlaista pohjaa tai tietoa.

    • Anonyymi

      Miksi liike-energia käyttö ei olisi sallittua??? Kuuluu oleellisesti lajin luonteeseen ja säännöt ovat kaikille samat... vai pitäisikö keihästä heittää ilman vauhtia, tai kuulaa työntää paikaltaan? Tai pituus- ja korkeushyppy... yms... ainut laji missä liike-energian hyödyntäminen on haitaksi on kehonrakennus. Myös voimanostossa ja painonnostossa pyritään hyödyntämään liike-energiaa... tosin varsinkin nykyään säännöt ovat, niin tiukat, että se on lähes mahdotonta.

      • Anonyymi

        ...niin ja voi sitä hauistakin tehdä 60kg... esim. Scott penkissä tai selkä seinää vasten... tosin se vaatii voimaa.

      • Anonyymi

        Et vieläkään ymmärtänyt pointtiani. Lajissa olkoon sallittua mitkä heijari-huijari-liikkeet tahansa, mutta voimailulajeihin, joissa tehdään liikkeet puhtaasti (painonnosto, voimanosto ja kehonrakennus) rinnastaminen on todella typerää. Sama juttu kun keksisi sen jääkiekon, jossa kiekkoa voi kantaa kädessä, ja maaliksi laskettaisi jo maalia kohti luisteleminen, ja verrattaisi oikeaan jääkiekkoon "joo, kato näähä on paljon lahjakkaampia pelaajia ku normi jääkiekon pelaajat, ku näähä saa kato enemmän maalejaki".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...niin ja voi sitä hauistakin tehdä 60kg... esim. Scott penkissä tai selkä seinää vasten... tosin se vaatii voimaa.

        "...niin ja voi sitä hauistakin tehdä 60kg... esim. Scott penkissä tai selkä seinää vasten... tosin se vaatii voimaa."

        No siinä taisit itsekin myöntää, ettei crosshittari tarvitse liikkeitä tehdessään voimaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...niin ja voi sitä hauistakin tehdä 60kg... esim. Scott penkissä tai selkä seinää vasten... tosin se vaatii voimaa."

        No siinä taisit itsekin myöntää, ettei crosshittari tarvitse liikkeitä tehdessään voimaa.

        Eikös ne maven tee aika puhtaasti...? Ja onhan se crossfit paljon monipuolisempi, kuin esim. Voimanosto...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ne maven tee aika puhtaasti...? Ja onhan se crossfit paljon monipuolisempi, kuin esim. Voimanosto...

        Crossfittareita on maailmassa pilvin pimein, ja lisää harrastajia tulee kuin sieniä sateella. Trendilajeja. Mutta voimanostajia on maailmassa loppujen lopuksi aika vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Crossfittareita on maailmassa pilvin pimein, ja lisää harrastajia tulee kuin sieniä sateella. Trendilajeja. Mutta voimanostajia on maailmassa loppujen lopuksi aika vähän.

        Se on crosshinttareita. Pröööööt.

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä aloittaja työnsi tämän juttunsa voimailuketjuun jos se ei sitä ole?
      Ihan sama kuin oksentaisi tänne jutun että "biljardi ei ole mikään voimailulaji".

      • Anonyymi

        Siksi kun sen väitetään olevan sitä.

    • Anonyymi

      Näkyy olevan kehonrakennuspalstalla! Miksi?
      Tehoa, motoriikkaa, kropan kaikkien ominaisuuksien hyödyksi käyttämistä ajatelle crossfit ja bodaus ovat periaatteiltaan suunnilleen vastakkaisia liikuntamuotoja.
      Bodaus on eristävää, jäykistävää jähyämistä. Crossfit on tehohakuista suorittamista.

      • Anonyymi

        Säkin pyörit bodauspalstalla lukemassa kommentteja kuola valuen, vaikka et edes tykkää bodauksesta! Bodaus on miesten laji, crossfit on naisten ja alle 60 kiloisten miesten laji.

        Mäkin avaan voimailupalstan ja katson onko mielenkiintoisia aloituksia. Crossfit on ja vaikka se ei lajina kuulukaan bodausosastolle niin kurkkasin kuitenkin.
        Olen tehohakuinen. Ulkonäköä on tullut sivutuotteena riittävästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säkin pyörit bodauspalstalla lukemassa kommentteja kuola valuen, vaikka et edes tykkää bodauksesta! Bodaus on miesten laji, crossfit on naisten ja alle 60 kiloisten miesten laji.

        Miesten laji, tappavan naurettava heitto. Mitä miehistä siinä on, kun aikuiset äijät syö kottikärryllisen hormoneja, maalaa itsensä ruskealla rasvalla ja sipsuttaa stringeissä lavalla?
        Joku voisi luulla niitä seksuaalivähemmistöjen narsistiosaston edustajiksi.

    • Anonyymi

      Todennäköisesti aloittaja on mennyt crossfittiin henkselit paukkuen ja läkähtynyt 7 minuutin kohdalla. Käynyt ns. vanhanaikaisesti.

      • Anonyymi

        Menipäs tämä ketju paljon porukan tunteisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menipäs tämä ketju paljon porukan tunteisiin.

        Vai perään....
        Pröööööt. Niinkuin sinä sanoisit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai perään....
        Pröööööt. Niinkuin sinä sanoisit.

        Ajatelkaa, tuonkin saattoi kirjoittaa aikuinen ihminen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menipäs tämä ketju paljon porukan tunteisiin.

        Minua ainakin suututtaa valtavasti kun joku väheksyy minun lajini harrastajien kovaa työtä! Crossfittiä kovempaa lajia kun ei ole, eikä tule!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua ainakin suututtaa valtavasti kun joku väheksyy minun lajini harrastajien kovaa työtä! Crossfittiä kovempaa lajia kun ei ole, eikä tule!

        En ole kokeillut kuin osia mutta pelkän näkemisen perusteella ymmärtää ( jos ymmärtää ), että kyse on kehon eri ominaisuuksia vaativasta urheilumodosta jossa on pystyytävä käyttämään sekä kehon, että myös aineenvaihdunnan kaikkia ominaisuuksia.
        C-f ei anna anteeksi mitään.

        Epäilijät menkööt kokeilemaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua ainakin suututtaa valtavasti kun joku väheksyy minun lajini harrastajien kovaa työtä! Crossfittiä kovempaa lajia kun ei ole, eikä tule!

        Kovaa se voikin olla, mutta voimailua se ei ole. Vasta kun tekniikat ovat yhtä puhtaita kuin voimailussa, niin ehkä vasta sitten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatelkaa, tuonkin saattoi kirjoittaa aikuinen ihminen!

        Menipä paljon tunteisiin. Ajatelkaas.
        Pröööö-ööt. Pröt. Pröt.
        Mutta pääasia että tekniikat on kunnossa. Muuten mikään ei ole urheilua jos ei ole tekniikat oikein, ja puhtaat.
        Pröööö-ööt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua ainakin suututtaa valtavasti kun joku väheksyy minun lajini harrastajien kovaa työtä! Crossfittiä kovempaa lajia kun ei ole, eikä tule!

        Se on hyvä että sinä menestyt naisvaltaisessa urheilulajissa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on hyvä että sinä menestyt naisvaltaisessa urheilulajissa!

        Itsehän et menestynyt. Vaikka yritit ja yritit. Otit kaikki keinot käyttöön ja silti et menestynyt. Muut menivät ohi ja hävisit, taaskin. Hävisit, niinkuin olet koko elämäsi tehnyt. Ikuinen häviäjä.
        Sitten päätit että vika ei ole sinussa vaan lajissa. Lajin on oltava "roskaa", sen pitää olla. Koska olet siinä huono.
        Tämä vihasi lajia kohtaan, mihin panostit kaiken, on ainut asia mikä pitää sinut edes osittain järjissäsi.
        Mutta fakta on, että olet häviäjä. Ikuinen häviäjä.

        No tee sinä huijariliikkeitä, jos ne mieltäsi lämmittää. Jos et siis oikeaan voimailun pysty.

        Olin siis oikeassa. Tiesin heti, että katkeruus on tämän vihan takana.
        Voin kertoa että muissakin lajeissa sinulle käy samoin. Häviät muille. Aloittelijat menevät ohi ja jäät taas ruikuttamaan, huudat ja itket. Roskaa tämäkin laji.
        Olet ikuinen häviäjä. Lahjaton ja laiska.
        Et ehkä tiedä mutta monessakaan lajissa ei jaella tyylipisteitä siitä kuinka puhdas nosto on teknisesti. Sääntöjen puitteissa vahvin voittaa, ei se kuka nostaa puhtaimmin.

        Ihan sama mitä sinä kuvittelet minusta, mutta kantani on tämä, ja pysyy. Säästä niitä itkuraivareitasi nyt vaikka johonkin hyödyllisempään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatelkaa, tuonkin saattoi kirjoittaa aikuinen ihminen!

        Ei täällä ole aikuisia, hajaantukaa...

    • Anonyymi

      Miksi aloittaja haluaa rinnastaa crossfitin ja voimailun (painonnosto/ voimanosto)? Nehän ovat ihan eri lajit. Ihan turha vertailla. Crossfitissä tehdään niin paljon muutakin kuin nostetaan painoja.
      Sama kuin sanoisin, että jääkiekko on kuin jalkapalloa paitsi sitä tehdään jäällä luistimet jalassa ja tarvii mailan.

      • Anonyymi

        Koska sitä jostain syystä kutsutaan voimailuksi, ja liikkeitä, joiden suoritustekniikka on todella epäpuhdas, kutsutaan myös samoilla nimillä kuin niitä oikein suoritettuja.

    • Anonyymi

      Miksi crossfitissä käytetään niin avoimesti dopingaineita ja sitten niitä roinareita ihannoidaan piireissä? Tekisivät harjoitteet ja kisat puhtaana.

      • Anonyymi

        Kuka sitten maksaisi crossfit-salin jäsenyydestä mitään?

    • Anonyymi

      Puhut asiaa, ei se ihan täyttä roskaa ole, mutta kun alkaa harrastamaan jotain kamppailulajia ja siihen kuntosali oheen niin tie on varma.

    • Anonyymi

      Jäykkä, motoorisesti avuton velttoilija voi olla tuotakin mieltä!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      85
      3617
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      572
      3397
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3229
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2132
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2031
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1908
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1885
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      149
      1574
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1331
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe