taas kerran rasismia siitä kun varsinkaan somalit, mutta muutkaan muslimit eivät pärjää koulussa. Ei vahingossakaan tule mieleen, että esim. monilla somaleilla ei vaan ole kykyä pärjätä, ei riitä pää.
Halla-ahokin kommentoi maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kehnoja oppimistuloksia Ylen uutisen pohjalta. Ongelmaan ei löytyne vähään aikaan ratkaisua, sillä vallitsevassa keskusteluilmapiirissä ainoa sallittu selitys kotoutumisen epäonnistumiselle on rasismi ja rakenteet.
Halla-ahon mukaan on numeroiden valossa kiistatonta, että maahanmuuttajien kotoutuminen on Suomessa poikkeuksellisen surkeaa.
– Selitykset sen sijaan lähtevät hakoteille, ja kun tulkinta on väärä, myös ratkaisut ovat vääriä.
Tärkein selitys surkealle kotoutumiselle kuitenkin on maahanmuuton laatu. Suomeen ei muuteta töihin muista OECD-maista samassa määrin kuin moneen muuhun maahan. Suhteettoman suuri osa maahanmuuttajista on kehitysmaalaisia, jotka tulevat turvapaikka- tai perheenyhdistämisväylää pitkin tai halpatyömarkkinoille.
Halla-aho muistuttaa, että mikään länsimaa ei ole onnistunut kotouttamaan (mielekkäitä kriteerejä käyttäen) somaleja ja arabeja, ja on selvää, ettei Suomikaan siinä onnistu. Syyt ovat tulijoiden valmiuksissa ja asenteissa.
– On selvää, että kun tulijat eivät tullessaan osaa mitään, usein edes lukea ja kirjoittaa, eikä heiltä uskalleta tai haluta vaatia mitään, ja kun heillä on usein vakavia asenneongelmia länsimaisen elämäntavan suhteen, lopputulos on kauhea.
– Kotouttaminen on kuin primitiivisen yhteisön sadetanssia. Kaikki näkevät, ettei tulosta tule, mutta tanssimista jatketaan silti, koska muutakaan ei osata ja JOTAKIN pitää tehdä. Ja voihan olla, että jos EI tanssittaisi, asiat olisivat VIELÄ huonommin.
Ylen jutussa musliminaiset syyttivät
51
67
Vastaukset
- Anonyymi
Haluaisin OAJ;N vastineen tuohon YLE;n juttuun, koska on aika raju väite väittää opettajiemme olevan rasisteja.
Kyllä nykyajan opettajakoulutus on sen verran laadukasta, että ne touhut olis pitänyt jäädä jo jonnekin 60-luvulle.
Kävin itse kouluni yli 30 vuotta sitten ja ne maikat ei olis koskaan voineet syyllistyä mihinkään rasismiin. Ne oli niin asiallisia ja jämäköitä persoonia ainakin. Koskaan kenestäkään oppilaasta ne ei pahaa sanaa sanoneet tai olleet muutenkaan epäasiallisia.
Sen verran olen alaa sivunnut, että lastenkin parissa on tullut työskenneltyä kymmenisen vuotta sitten erittäin monikulttuurisessa lähiössä ja meidän työyhteisössä ei edes vitsailtu moisella asialla. Kukaan ei ole kuitenkaan mikään enkeli. Emme me suomalaiset, eivätkä nämä mamutkaan.
Veikkaan, että OAJ ei edes uskalla koko juttuun reagoida.
Sehän olis ihan rasistista mennä puolustamaan näitä valkoisia opettajiamme, vaikka on siellä varmaan muunkin värisiä jo nykyään.- Anonyymi
Tietääkseni ja OAJ:n mukaan opettajat antavat maahanmuuttajataustaisille (lue: Afrikkalaiset ja lähi-itäläiset) helpommin korkeampia arvosanoja kuin valkoisille.
Somaleille on vain kova paikka tunnustaa että järki ei riitä valkoisten tasolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkseni ja OAJ:n mukaan opettajat antavat maahanmuuttajataustaisille (lue: Afrikkalaiset ja lähi-itäläiset) helpommin korkeampia arvosanoja kuin valkoisille.
Somaleille on vain kova paikka tunnustaa että järki ei riitä valkoisten tasolle.Ovat niin eristyksissä, mutta mulla on käsitys etteivät lainkaan harrasta lukemista tai muuta omaehtoista tiedon kartuttamista. Johon ei tarvittaisi mitään erityisälyäkään. Se keskinäinen älämölö ei juuri kehitä opiskeluorientaatiota. Siinä yhteisössä ei ehkä saa lainkaan olla erillään ja harrastaa mitä tykkää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat niin eristyksissä, mutta mulla on käsitys etteivät lainkaan harrasta lukemista tai muuta omaehtoista tiedon kartuttamista. Johon ei tarvittaisi mitään erityisälyäkään. Se keskinäinen älämölö ei juuri kehitä opiskeluorientaatiota. Siinä yhteisössä ei ehkä saa lainkaan olla erillään ja harrastaa mitä tykkää.
Eivät voi harrastaa lukemista koska eivät opi koskaan kunnolla lukemaan! Laskutaito aikuisella somalilla ala-aste tasoa. Kirjoittaa osaavat juurijajuuri oman nimensä kelan tukipapereihin. Mikä se syy minkä vuoksi elätamme sukupolvi toisensa jälkeen tätä porukkaa joka ei halua edes kotiutua tänne, ikuisella täysihoito lomallakin täytyisi olla rajansa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkseni ja OAJ:n mukaan opettajat antavat maahanmuuttajataustaisille (lue: Afrikkalaiset ja lähi-itäläiset) helpommin korkeampia arvosanoja kuin valkoisille.
Somaleille on vain kova paikka tunnustaa että järki ei riitä valkoisten tasolle.Onpa outoa että tämä uutinen on hävinnyt bittiavaruuteen. Jäljellä on vain otsikko.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/310796-miksi-maahanmuuttajia-suositaan-peruskoulun-arvosanoissa-oaj-yllattyihttps://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/310796-miksi-maahanmuuttajia-suositaan-peruskoulun-arvosanoissa-oaj-yllattyi
Matuja eli tässä tapauksessa somaleja, arabeja ym. Suositaan jo nyt! Eivätkä he tästä huolimatta menesty! Mitä vielä vaaditaan? Luulen että kohta heille täytyy antaa huippunumerot suoraan päättötodistukseen, muuten rasismia! - Anonyymi
Somalit kärsivät Suomessa. Heidät on pelastettava ja pikimmiten palautettava takaisin Somaliaan ilman paluuoikeutta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa outoa että tämä uutinen on hävinnyt bittiavaruuteen. Jäljellä on vain otsikko.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/310796-miksi-maahanmuuttajia-suositaan-peruskoulun-arvosanoissa-oaj-yllattyihttps://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/310796-miksi-maahanmuuttajia-suositaan-peruskoulun-arvosanoissa-oaj-yllattyi
Matuja eli tässä tapauksessa somaleja, arabeja ym. Suositaan jo nyt! Eivätkä he tästä huolimatta menesty! Mitä vielä vaaditaan? Luulen että kohta heille täytyy antaa huippunumerot suoraan päättötodistukseen, muuten rasismia!Totuus oli liikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus oli liikaa.
Wikipediakin on kielletty nykyään.
Viestit poistuu jopa keskellä yötä minuutissa.
- Anonyymi
Ei päässä yleensä vikaa liene, vaan lähtökohdat eli tietotaidot ovat erilaiset kuin meikäläisillä. Vaatii valtavaa panostusta ja erityistukea, että heidän perustaidot saadaan samalle tasolle muiden kanssa. Monesti kodin tuki puuttuu kokonaan eikä moni heistä käy esim. esikoulua, joka on täällä vapaaehtoinen.
Meiltä loppuu tällä menolla resurssit.- Anonyymi
Somalien keskimääräinen älykkyys on 68 pistettä. Selitys löytyy geeneistä.
- Anonyymi
Somalit loisineet täällä jo kolmatta sukupolvea joten lähtökohdat opiskeluun ja itsensä kehittämiseen aivan samat pikkusompuilla kuin suomikakaroillakin! Mutta miksi opiskella kun ainakaan elintaso ei sitä vaadi?Kaikki Kelan tuet heillä sitäluokkaa ettei varmasti ketään työntekoon kannusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Somalien keskimääräinen älykkyys on 68 pistettä. Selitys löytyy geeneistä.
Paljonkohan mustalaisten vastaava on?
- Anonyymi
Jutussa oli esimerkkinä sanomisia, joita voi kuulla ja on kuullutkin lähes jokainen valkoinenkin. Esim. opon pitää olla realistinen ja sanoa suoraan jos ei ole edellytyksiä pitkään matikkaan, vaikka se ei olisi edes niin kielestä kiinni. Se on oikeaa ja ystävällistä huolehtimista. Heitille se on heti rasismia. Heitin odotukset on niin korkealle viritetty eikä valmiudet riitä. Taustasta tai omista kyvyistä johtuen. Raivostuttavaa tuo vääristely näin rehellisenä suomalaisena, tälleen ei ainakaan mikään muutu paremmaksi kenellekään. Koska he haluaisi väkisin mensaan?
- Anonyymi
Varmaan jonkun 68 ÄO:n somalin mielestä minun pitäisi nöyristellen luopua Mensan jäsenyydestä, tai ainakin polvistua ja pyytää anteeksi röyhkeyttäni olla älykkäämpi kuin 99.96% suomalaisista (ja ehkä 100% somaleista). Tai tuleeko vielä päivä, jolloin somalit alkavat lappaa Mensan testeihin ja 'oikeuden' kautta vaatia pääsyä kerhoon, tuloksistaan riippumatta; kysymykset kun oli laadittu liian vaikeiksi ihan rasistisista syistä. Tai ehkä Mensa nokkelien ihmisten yhteisönä alkaa tarjota 'kunniajäsenyyksiä' niille, joilla ei ole älyllisiä edellytyksiä mutta on riittävän tumma pigmentti.
Rasismi-sanasta on tehty lyömäase. Rasismia ei edes ole olemassa. Ihmisiä on Jumala luonut vain yhden rodun. Jos laitetaan ihmiset riviin ihonsa värisävyn perusteella, tummimmasta vaaleimpaan, siihenpä olisikin vaikea vetää rajaa, että ketkä noista nyt olisivat niitä 'etuoikeutettuja' ja ketkä 'rasisteja'. - Anonyymi
Toinen esimerkki rasismista oli tuon jutun mukaan kun opo oli todennut somalitytölle että, 'älä nyt vain mene naimisiin 14 vuotiaana ja tee lasta 18 vuotiaana'.
Mitä 'rasistista' tuossa oli? Noinhan monet somalit tekevät? Opo yritti auttaa tyttöä. Ilmeisesti somali koki tuon kulttuurian arvostelevana lausuntona. Omien, kulttuurin, uskonnon huonojen puolien tunnustaminen on ensimmäinen askel kohti parempaa. Nyt somali huutaa vain' rasismia'!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan jonkun 68 ÄO:n somalin mielestä minun pitäisi nöyristellen luopua Mensan jäsenyydestä, tai ainakin polvistua ja pyytää anteeksi röyhkeyttäni olla älykkäämpi kuin 99.96% suomalaisista (ja ehkä 100% somaleista). Tai tuleeko vielä päivä, jolloin somalit alkavat lappaa Mensan testeihin ja 'oikeuden' kautta vaatia pääsyä kerhoon, tuloksistaan riippumatta; kysymykset kun oli laadittu liian vaikeiksi ihan rasistisista syistä. Tai ehkä Mensa nokkelien ihmisten yhteisönä alkaa tarjota 'kunniajäsenyyksiä' niille, joilla ei ole älyllisiä edellytyksiä mutta on riittävän tumma pigmentti.
Rasismi-sanasta on tehty lyömäase. Rasismia ei edes ole olemassa. Ihmisiä on Jumala luonut vain yhden rodun. Jos laitetaan ihmiset riviin ihonsa värisävyn perusteella, tummimmasta vaaleimpaan, siihenpä olisikin vaikea vetää rajaa, että ketkä noista nyt olisivat niitä 'etuoikeutettuja' ja ketkä 'rasisteja'.Mensa on selvästi rasistinen seura joka syrjii mustia. Mukaan on saatava kiintiömustat matalammalla ÄO:lla kuin muiden vaatimukset. Näin torjumme yhteiskunnan rasistisia piilorakenteita.
(parodiaa) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan jonkun 68 ÄO:n somalin mielestä minun pitäisi nöyristellen luopua Mensan jäsenyydestä, tai ainakin polvistua ja pyytää anteeksi röyhkeyttäni olla älykkäämpi kuin 99.96% suomalaisista (ja ehkä 100% somaleista). Tai tuleeko vielä päivä, jolloin somalit alkavat lappaa Mensan testeihin ja 'oikeuden' kautta vaatia pääsyä kerhoon, tuloksistaan riippumatta; kysymykset kun oli laadittu liian vaikeiksi ihan rasistisista syistä. Tai ehkä Mensa nokkelien ihmisten yhteisönä alkaa tarjota 'kunniajäsenyyksiä' niille, joilla ei ole älyllisiä edellytyksiä mutta on riittävän tumma pigmentti.
Rasismi-sanasta on tehty lyömäase. Rasismia ei edes ole olemassa. Ihmisiä on Jumala luonut vain yhden rodun. Jos laitetaan ihmiset riviin ihonsa värisävyn perusteella, tummimmasta vaaleimpaan, siihenpä olisikin vaikea vetää rajaa, että ketkä noista nyt olisivat niitä 'etuoikeutettuja' ja ketkä 'rasisteja'.Värierolla on väliä niin kauan kuin sillä voi syyllistää (aiheettomasti) ja saada etuoikeutettua kohtelua. Siksi kannattaa pitää väristään ääntä siellä missä heltiää.
- Anonyymi
husu etes ymmärtänyt että autossa on taustapeili...
ollaan suomessa ei somaliassa- Anonyymi
kiitos tarja.
- Anonyymi
YLE on ihan samanlainen propaganda koneisto kuin RT ja Sputnik
- Anonyymi
Yksinkertainen totuus on, että muslimeita ei pitäisi tänne ottaa.
- Anonyymi
Ketään, joka ei varauksetta hyväksy täkälaistä arvomaailmaa, ei pidä ottaa tänne. Harmia vaan tulee.
Anonyymi kirjoitti:
Ketään, joka ei varauksetta hyväksy täkälaistä arvomaailmaa, ei pidä ottaa tänne. Harmia vaan tulee.
Tulisi tällä palstalla hiljaista, jos suomalaista arvomaailmaa hyväksymättömät poistettaisiin maasta... :)
- Anonyymi
TheRat kirjoitti:
Tulisi tällä palstalla hiljaista, jos suomalaista arvomaailmaa hyväksymättömät poistettaisiin maasta... :)
Vitsikästä, mutta siihenhän säkin pyrit, että ihmisten suut tukittaisiin.
Varmaan tuossa uutisessakin paljon tottakin on, mutta OAJ näköjään vaikenee ja alistuu rasismikortin edessä.
Jos jumankauta opettajiammekin jo aletaan rasisteksi haukkumaan, niin se ei ole enää mikään pikkujuttu tässä maassa.
Olen ollut duunissa näiden parissa ja silloin kaikki provoaminen ja muu erityiskohtelun vaatiminen pantiin vielä edes jotenkin kuriin.
- Anonyymi
Muslimit eivät keskimäärin ole kovin älykkäitä.
- Anonyymi
Todella tökeröä ettei osata muuta vikaa löytyy kuin rasismi, joka asiaan.
- Anonyymi
Rasismikortti on helppo heittää kuin tunnustaa ettei ole halua eikä kykyä opiskella. Ja ei ainakaan lapseni koulussa somaleita jätetty heitteille. Olivat ainoita, jotka saivat tukiopetusta. Muilla ei resursseja riittänyt.
- Anonyymi
Rasismikortti on kilpi sitä vastaan että jäädään perusteluissa täydellisiksi altavastaajiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rasismikortti on kilpi sitä vastaan että jäädään perusteluissa täydellisiksi altavastaajiksi.
Suvakit käyttävä sitä hyökkäysaseena ennenkuin vastapuoli ehtii sanoa mitään. Ei mene läpi tämä.
- Anonyymi
Korkeastikoulutetut opettajat, ne jotka kaupunkiviljelee, syö luomua ja äänestää kiltisti vihreitä on nyt leimattu somaleiden puheissa rasisteiksi. Miltäs nyt tuntuu opet? Teidänhän piti olla ihan esimerkillisiä suvaitsevaisia ihmisiä. Mutta ette ole.Te olette RASISTEJA.
- Anonyymi
Vähän samaa kuin joku aika sitten Somppi tyttö sanoi että halusi lääkäriksi mutta opinto-ohjaaja ehdotti sairaanhoitajan uraa... RASISMIA!
Kai nyt ammattilainen opinto-ohjaaja kertoo mihin opiskeluihin oppilaan kannattaisi suuntautua...ei kaikki voi tulla raketti-insinööreiksi, mut sitä ei saa Sompulle kertoa kun se olisi rasismia- Anonyymi
Kaikille somaleille on opon suositeltava raketti-insinöörin tutkintoa ja aivokirurgin jatko-opintoja. Jos somali sanoo, että matematiikka olla hoono mun todistus, opon on silloin sanottava, että matematiikka on rasistinen ja tässä kertakorvaus siitä 10 000 euroa syrjintärahaa.
- Anonyymi
Eipä tule suomalaiselle mieleen lähteä syyttämään somaleja rasisteiksi Somaliaan.
- Anonyymi
Siis suomalaisille.
- Anonyymi
Kyllä nämä nuoret likat tietää ihan tarkalleen millainen tulevaisuus niitä odottaa, varsinkin jos ei kunnon koulutusta ole.
https://yle.fi/uutiset/3-9491114
Ihan hyvä elokuva, vaikka vähän dramatisoitu.
Afrikan älykkyysosamääriä on ihan turha soveltaa tänne Suomeen. Täällä Suomessa on ihan eri meininki, koska koulut ovat paljon parempia. Afrikassa ei välttämättä käydä koulua, kuin pari luokkaa. Älykkyystesti mittaa myös asioita, jotka opitaan koulussa ja senkin tekemistä voi harjoitella etukäteen.
En yhtään epäile näiden tyttöjen älyllisiä kykyjä. Länsimaista elämää he haluavat elää, kun ovat sitä koko elämänsä ympärillään nähneet. Osa elääkin, mutta helposti siihen ei ylletä. Vaatii tosiaankin koulujen käymistä. Osa luovuttaa ja joutuu tyytymään perinteiseen somalinaisen osaan. Osalle toki sekin sopii.
Pojilla taas ei näytä olevan niin väliä ja siksi heitä ei tuossa haastateltukaan, helppo ja mukava elämä edessä muutenkin, mitä sitä koulujakaan käymään. Onhan pojat muutenkin vähän sellaisia, että koulu ei välttämättä aina pahemmin kiinnosta. Joku poikakin tosin kouluttautuu pidemmälle. Kyllä varmasti kohtaa joskus kurjaa kohtelua ihan jokainen meistä täällä, mutta pitäs aina kuitenkin ajatella sen toisenkin ihmisen puolesta ja mennä sen asemaan.- Anonyymi
Menkööt keskenään toistensa asemaan ja ajatelkoot. Ei se kovin älykkäältä vaikuta että tuhatvuotisen kulttuurin jäsenet heittäytyy satavuotisen hyvinvoinnin varaan.
- Anonyymi
Olet väärässä. Mustien matala älykkyys ei johdu olosuhteista, ravinosta tai kulttuurista. Se johtuu perimästä. Tämä on monissa tutkimuksissa todettu. Ihmeellistä että tuota unelmahuttua vielä jaksetaan jankuttaa. Tietysti mustien parissa on myös älykkäitä, mutta heidän keskimääräinen älykkyytensä on selvästi matalampi kuin valkoisilla.
- Anonyymi
Jos suomen kielen taidon kanssa on ongelmia, siinä on yksi selittävä tekijä.
Jos taas suomi sujuu moitteetta, pitää vain voimistaa omia perslihaksia, että jaksaa istua pulpetin äärellä. Omat vanhemmat olivat ns. duunariammateissa. Se oli itsestä kiinni, että päätin lukea kirjoja kunnolla. Opiskelun laiminlyöntiä on vaikea siirtää jonkun toisen syyksi. Vai asuuko noiden henkilöiden kotona rasisteja?
Kolmas tekijä ei sitten katso etsinsyyttä. Jos kotona on syystä tai toisesta huonot oltavat (opiskelun kannalta), vähenevät pelimerkit jälleen. Toinen vanhemmistani oli alkoholin perään ja se haittasi lapsuutta. Jos molemmat olisivat olleet, olisin varmaan KELAn kanta-asiakas nyt.- Anonyymi
Tarinasi ei ole mitenkään poikkeuksellinen Suomessa. Koska meillä on ollut pyrkimys ja perinne, että heti kun voi niin otetaan vastuu itsestä. Se ei ole suvulla eikä heimolla. Mikä sitten on selitys toisenlaiselle menettelylle? Väkivaltaa on siellä ilman alkoholiakin, tosin on muita huumeita. Jos se menetelmä olisi parempi, miksi tänne hakeudutaan? Eli länsimainen tyyli on osoittanut ylivoimaisuutensa tässäkin.
- Anonyymi
Ei menestyisi peruskoulussa Korkeasaaren apinatkaan. Onkohan jotain yhteistä.
- Anonyymi
Kuitenkin opiskelemaan tulleet maahanmuuttajat pärjää hyvin
- Anonyymi
Joidenkin " kulttuuriin " ei kuulu opiskelu ( tuskin ei edes sitä sanaa ole heidän kielessään ). Heidän kulttuuriinsa kuluu ainoastaan loisiminen.
- Anonyymi
Kehitysmaihin saa suoltaa tolkuttomasti rahaa ja innovaatioita. Niin on tehtykin jo vuosikymmenet. Mikään ei vaan ole jäänyt elämään eikä toimimaan.
Miksei?
Onko asiasta tehty tieteellistä tutkimusta Olen paljon tehnyt tämän asian parantamiseksi. Asialla on perustavaa laatrua oleva juurisyy. Se on lähes kaikkien mamujen perhekulttuuri.
Äitien tärkein tehtävä useissa kulttuureissa on pitää lapset kotona jossa he kasvattavat lapsensa.
Aina kun keskustelen mamu-äitien kanssa tästä kysyn heiltä miten ja kuinka paljon te opetatte lapsille heidän eniten elämässään tarvitsemaa asiaa eli suomenkieltä? Toinen kysymykseni aina on miten te oipetatte ja sopeutatte lapsenne pienestä pitäen länsimaisen yhteiskunnan jäseneksi?
Jos äidit antavat näihin kysymyksiin hyvät vastaukset, niin ehdotan vain eskarin iltapäiväkerhoa Jos en saa ja joudun jopa käyttämään tulkkia juttelussa, niin kerron aina, että lapset ehdottomasti päiväkotiin.
Kerron myös, että ilman päiväkotia lapsenne ovat kouluun mennessä useita vuosia luokkatovereitaan jäljessä ja tämä heikentää huomattavasti heidän tulevaa koulumenestystä.
Tämä on herättänyt paljon keskustelua ja olen saanut kavereita sekä vihamiehiä.
Mielestäni meidän on epäasiallista edes keskustella miksei maahanmuuttajan lapsi pärjää koulussa jos hän on jo aloituksesa useita vuosia muita jäljessä vanhempien typerän käyttäytymisen/kasvattamisen vuoksi!- Anonyymi
Olen maahanmuuttovastainen. Vastustan erityisesti maahanmuuttoa maista, joiden uskonto vaatii eristäytymään vääräuskoisista niin hyvin kuin mahdollista. Vastustan maahanmuuttoa, jonka tavoitteena on monikulttuurisuus. Monikulttuurisuuden kannaltahan kaikkein parhaita ovat sellaiset kansanryhmät, jotka eristäytyvät eivätkä kotoudu. Monikulttuurisuus säilyy. Suomessa tällainen kansanryhmä on nimenomaan somalit. Somalit ovat riesa. Kun sanon, näin niin tietenkin olen somalien ja heitä paapovien mielestä rasisti. Tämä ns "rasismini" kuitenkin alkaa vähetä heti kun somalit alkavat kotoutua ja se vähenee samassa suhteessa kun kotoutuminen edistyy. Niille somaleille, jotka ovat onnistuneet parantamaan sosiaalista asemaansa politiikan avulla toteaisin, että tavallista suomalaista ärsyttää pirusti kun tänne tulee ihmisiä maista ja kulttuureista, joissa mikään ei toimi, opettamaan tavallista Suomen kansaa miten pitää ajatella ja elää. Me suomalaiset olemme, mitä olemme, mutta me tämän maan olemme rakentaneet. Tämä maa toimii ja siksi te somalit olette pysyneet täällä kakesta ns "rasismista" huolimatta. Alkakaa nyt pirulauta kotoutua. Tehkää itse jotain asian hyväksi. Ei ne paapojat oikeasti auta muita kuin niitä poliitikkoja koska heistä on näille tekopyhille paapojille hyötyä. Lakatkaa olemasta riesa. Teillä on huono maine työntekijöinä. Teidän pitää alkaa parantamaan sitä mainetta.
Suomella on ihan riittävästi riesaa omista, siis "kantasuomalaisista", elämäntapatyöttömistä, ei Suomi kaipaa tänne lisäksi vielä monikulttuurista elämäntapatyöttömyyttä. - Anonyymi
Samaan aikaan kuitenkin on tutkittua tietoa siitä, että maahanmuuttajat saavat parempia kouluarvosanoja kuin yhtä paljon osaavat aitosuomalaiset. https://www.vtv.fi/julkaisut/jalkiseurantaraportti-maahanmuuttajaoppilaat-ja-perusopetuksen-tuloksellisuus/
Ehkäpä tilanne korjaantuisi, jos opettajat eivät huijaisi maahanmuuttajataustaisia kuvittelemaan liikoja itsestään antamalla parempia arvosanoja kuin mihin osaaminen riittää. - Anonyymi
Ainahan täällä Mona Walteriakin jaksetaan ylistää.
Kyllä nämä naiset tietävät missä mennään ja moni varmaan haluaisi elää modernia, länsimaista elämää.
Ukkojen ylivalta pitää vaan ensin jotenkin murtaa ja onhan jopa näitä somalifeministejäkin nykyisin.- Anonyymi
Onhan näitä rohkeita naisia muutamia jotka ovat uskaltaneetolla omia itsejään kuten Mona Walter, Ayaan Hirsiali, Seida Sohrabi... jne, mutta kyllä ne harvassa on. Ja taitaa nuo kaksi ensimmäistä saaneet kokea sen somalien tyttöjen siveäksi silpomisenkin, kun siellähän vain 99% tytöistä on silvottu siveäksi. Kaapuun pukeutunut somali feministi on lähinnä huono vitsi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan näitä rohkeita naisia muutamia jotka ovat uskaltaneetolla omia itsejään kuten Mona Walter, Ayaan Hirsiali, Seida Sohrabi... jne, mutta kyllä ne harvassa on. Ja taitaa nuo kaksi ensimmäistä saaneet kokea sen somalien tyttöjen siveäksi silpomisenkin, kun siellähän vain 99% tytöistä on silvottu siveäksi. Kaapuun pukeutunut somali feministi on lähinnä huono vitsi...
Jep, mutta tämä älämölä täällä, että kaikki nämä ovat ÄO 68 ihmisiä.
Länsimaissakin meni ties kuinka kauan murtaa ukkojen ylivalta. Sitten asiat alkoivat mennä nopeammin eteenpäin ja lopullinen muutos tapahtui jossain puolessa vuosisadassa.
Tässä nykyajassa on onneksi se etu, että muutos voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Ihmiset näkee ympärillään kaikkea uutta, hyvää ja kaunista, ja haluaa olla osa sitä. Ei se täysin kivuttomasti tapahdu kuitenkaan sekään. Tulee näitä ongelmia joita nytkin nähdään.
Suomalaista systeemiä ei ole rakennettu oikein tämän kaltaista tilannetta varten, mutta ei me voida sivistystäkään poistaa ja alkaa syömään näitä ongelmia aiheuttavia ihmisiä. Joku järki pitää päässä säilyttää.
Mulla on näitä lähi-itäläisiä ja somaleita seinänaapureinakin ja kyllä mä niiden touhut olen aina muutenkin tiennyt. Samanlaisia ne on ja eikä nekään meistä niin näytä välittävän. Ihan samanlaisia asenteita niillä on meitä kohtaan, kuin meilläkin niitä kohtaan. Ihmisiä nekin vaan on, ei mitään demoneita kuitenkaan, kuten eivät ole persutkaan.
Ihme hölmöjä täällä vähän kaikki, ns. suvakit kuin ns. rasistikin. Ihan yhtä hölmöjä osaavat olla molemmat osapuolet jutuissaan.
Mä en ole oikein kummankan porukan puolella, vaan tämän Suomen puolella. Suomalaiset täällä kuitenkin lähinnä taas ovat toistensa kimpussa. Mitään näköjään sisällissodastakaan ei olla otettu opiksi. Ihan sama kahjoilu taas päällä.
Mun puolesta kaikki uskonnot ja ideologiat sais lopettaa, kun ne johtaa aina vaan uudelleen tähän samaan pelleilyyn.
- Anonyymi
Kaikki nuo pihalle suomesta, ei meille kuulu noitten yltiöpäiset vaatimukset ja elatamiset viel siihen päälle, ei muutakuin ulos suomesta kaikki
- Anonyymi
On rasismia väittää, että kehitysmaalainen olisi älykkyydeltään heikompi. Ja jos se on rasismia, niin silloin myös täytyy pitäytyä siinä uskossa, että älyltään heikompi ei ole älyltään heikompi, vaan yhtä älykäs. Ja tästä päästäänkin siihen, että jos yhtä älykäs ei menesty koulussa, syyllinen on "valkoinen ylivalta". Ettekö nyt ole jo oppinut tätä? Yrittäkää nyt vaan asettua siihen vihervasemmistopopulistiseen muottiin, niin olette 'hyväksyttyjä kansalaisia'.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123760MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar761980Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421608Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788