Niinpä se Brasilian pressakin otti koronan

Tuosta jos pahenee ja happitelttaan joutuu, vieläkö vähättelee koronaa`?
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Brasiliassa on immeisiä kuin meren mutaa, leviää kuin kuppa töölössä!🤡🤡

Äänestä

Ei usko, ennenkuin itse kokee

Äänestä

Oli oppinut käyttämään maskia tv-kuvassa.

Äänestä

Näyttää uutisoinnin perusteella korona valitsevan uhrinsa ihan poliittisen suuntauksen mukaan.

Äänestä
  • Taisi olla enemmän käyttäytymisen ansiota, että Brasilian presidentti ja Britannian pääministeri saivat koronan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taisi olla enemmän käyttäytymisen ansiota, että Brasilian presidentti ja Britannian pääministeri saivat koronan.

    Koska siinä asemassa olevien käyttäytymisestä moni ottaa mallia, voisi melkein sanoa ilkeästi, että jos jollekin pitäisi korona tulla, niin Bolsunarolle, Johnsonille ja Trumpille. He ovat vähätelleet sairautta ja heikentäneet ihmisten halua varovaisuuteen. Heidän väärän esimerkkinsä takia on tuhansia ihmisiä kuollut.

    Äänestä

Populisti vähättelee tiedettä ja asinatuntijoita. Siksi hän kärsii entiten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tuosta jos pahenee ja happitelttaan joutuu, vieläkö vähättelee koronaa`?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu