Romanien lähellä vaarallista

mies oli näpelöinyt housuntaskussa ollut asetta, ja näin saanut sen laukeamaan, jolloin luoti oli osunut lähellä istunutta miestä reiteen.

Tapahtuma tuli uhrille yllättäen: uhrilla ja epäillyllä ei tiedetä olleen mitään kanssakäymistä ennen tai jälkeen tapahtuman. Vahingonlaukauksen jälkeen epäilty poistui ravintolasta poliisin mukaan vaivihkaa ja piilotti aseen lähialueelle.

‒ Esitutkinnassa on selvinnyt, että kyseessä on ollut ilmeinen vahingonlaukaus. Luvatonta, ladattua, pienikaliiberista asetta mukana ravintolassa oli kantanut vuonna 1994 syntynyt mies, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Tai sitten tummat silmät hurmasi taas naisen.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vaarallista ja vastemielistä, useimmat lähtee pois, kun heimolaiset parveilee jossakin. Tämä on ikävää niille yrittäjille, joiden yrityksissä nuo viihtyvät, tappioita tulee.

Äänestä

Mut hepokalla pääsöö!

Äänestä

Silkkihanskoin kohdellaan näitä hevosmiehiä. Läpi menee vahingonlaukaus.....
Kantis kun heiluu aseen kanssa baarissa kakkua paukahtaa välittömästi.
Mutta käsiaseet kuuluvat heimokulttuuriin joten se siitä.

Äänestä

Vaarallisia ihmisiä, kierrän kaukaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

mies oli näpelöinyt housuntaskussa ollut asetta, ja näin saanut sen laukeamaan, jolloin luoti oli osunut lähellä istunutta miestä reiteen.

Tapahtuma tuli uhrille yllättäen: uhrilla ja epäillyllä ei tiedetä olleen mitään kanssakäymistä ennen tai jälkeen tapahtuman. Vahingonlaukauksen jälkeen epäilty poistui ravintolasta poliisin mukaan vaivihkaa ja piilotti aseen lähialueelle.

‒ Esitutkinnassa on selvinnyt, että kyseessä on ollut ilmeinen vahingonlaukaus. Luvatonta, ladattua, pienikaliiberista asetta mukana ravintolassa oli kantanut vuonna 1994 syntynyt mies, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitoksen tiedotteessa.

Tai sitten tummat silmät hurmasi taas naisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu