Miksi rötöstelijät menestyvät kokoomuksessa?

KUKA ON UGE?

Uunituore pormestari Jussi Pajunen, kok. ei ottanut ojentuakseen, vaan jatkoi rötöstelyään jo samana vuonna 12. joulukuuta 1971.
Pajunen jäi kiinni kanssamme samana päivänä ostamastaan hasiksesta.
Me (Kari ja Martti) jouduimme syytteeseen tukusta rötöksiä, mutta Jussi tuomittiin vain hasiksesta.

Raastuvanoikeus langetti Pajuselle 5. huhtikuuta 1972 huumausainerikoksesta tuomion.
Mutta kuka oli tuo diileri Uge? - Poliisi ei saanut koskaan selville, kuka oli tuo salaperäinen Uge? Jälkipolville on jäänyt varsin seikkaperäinen kuvaus Ugen ulkoisesta olemuksesta.

Miksi Torsti Koskinen vaikenee?

Jutun selvittelyyn osallistui legendaarinen, nykyään jo eläkepäiviä viettävä huumekomisario Torsti Koskinen. Olisi jo aika saada selville koko huumevyyhti kaikkine siihen liittyvine kiemuroineen. Ilta-Sanomat palkkaa luultavasti parhaat voimansa Pekka Ervastin johdolla työhön. Meille kuntalaisille on tärkeä saada juttu nopeasti selvitettyä, astuuhan Pajunen Pormestarin virkaansa kesäkuussa.

"Olin syrjäytymiskierteessä", puolustelee tuleva pormestarimme ja jatkaa, että havahtui huumekierteeseensä ja lopulta löysi "oikeat elämänarvot".

HEKIN OVAT KÄYTTÄNEET:

- George W. Bush, Yhdysvaltain presidentti, marihuana.
- Bill Clinton, Yhdysvaltain ex-presidentti, kannabis.
- Vappu Taipale, Stakesin pääjohtaja, LSD
- Rosa Meriläinen, kansanedustaja(vihr.), kannabis.
- Heidi Hautala, kansanedustaja, pres. ehdokas, käyttökokeiluita
- Erkki Tuomioja, ulkoministeri, SDP
- Osmo Soininvaara, kansanedustaja, vihreiden puheenjohtaja, ex-peruspalveluministeri, huumeenkäyttöä
- Veltto Virtanen, ex-kansanedustaja
- Toni Halme, kansanedustaja, peruss., amfetamiinin käyttörikos. Ampumavälikohtauksen yhteydessä löytyi verestä amfetamiinia.

(Lähde: Ilta-Sanomat, 1.4.2005)

Miten Pajusen elämänarvot ja huumesekoilu ja kokoomuspuolue liittyvät yhteen. Roskasakki löytää tiensä aina kokoomuksesta?
4315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mitä se nyt enää vaikuttaa? Kukaan ei sinun mukaasi muutu siinä ajassa?

Äänestä
  • En väittänyt niin, ettei kukaan muutu. Onhan hän päässyt rötöstelijöiden kaaderiin. Suojatyöpaikka on hyvä olla huumehörhöillä. Eivät hakkaa mummoja kadulla. Se on hyvä juttu, eiks vain?

    Äänestä

  • Mutta samaan aikaan osoitetaan sormella nuorten
    kannabiskokeiluille,vaikka ei oltu samanikäisenä
    yhtään sen parempia. Samaa kai voidaan sitten sanoa näiden vihreiden huumetörttöilyistä vuonna
    2039."Siitähän on jo yli 30 vuotta".

    Äänestä

Jan Vapaavuori on sitten jo kovemman luokan gangsteri. Hän on rosvojen rosvo ja sen näkee kyllä esiintymisestä. Roskasakkia koko kokoomus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kari&Martti kirjoitti:

KUKA ON UGE?

Uunituore pormestari Jussi Pajunen, kok. ei ottanut ojentuakseen, vaan jatkoi rötöstelyään jo samana vuonna 12. joulukuuta 1971.
Pajunen jäi kiinni kanssamme samana päivänä ostamastaan hasiksesta.
Me (Kari ja Martti) jouduimme syytteeseen tukusta rötöksiä, mutta Jussi tuomittiin vain hasiksesta.

Raastuvanoikeus langetti Pajuselle 5. huhtikuuta 1972 huumausainerikoksesta tuomion.
Mutta kuka oli tuo diileri Uge? - Poliisi ei saanut koskaan selville, kuka oli tuo salaperäinen Uge? Jälkipolville on jäänyt varsin seikkaperäinen kuvaus Ugen ulkoisesta olemuksesta.

Miksi Torsti Koskinen vaikenee?

Jutun selvittelyyn osallistui legendaarinen, nykyään jo eläkepäiviä viettävä huumekomisario Torsti Koskinen. Olisi jo aika saada selville koko huumevyyhti kaikkine siihen liittyvine kiemuroineen. Ilta-Sanomat palkkaa luultavasti parhaat voimansa Pekka Ervastin johdolla työhön. Meille kuntalaisille on tärkeä saada juttu nopeasti selvitettyä, astuuhan Pajunen Pormestarin virkaansa kesäkuussa.

"Olin syrjäytymiskierteessä", puolustelee tuleva pormestarimme ja jatkaa, että havahtui huumekierteeseensä ja lopulta löysi "oikeat elämänarvot".

HEKIN OVAT KÄYTTÄNEET:

- George W. Bush, Yhdysvaltain presidentti, marihuana.
- Bill Clinton, Yhdysvaltain ex-presidentti, kannabis.
- Vappu Taipale, Stakesin pääjohtaja, LSD
- Rosa Meriläinen, kansanedustaja(vihr.), kannabis.
- Heidi Hautala, kansanedustaja, pres. ehdokas, käyttökokeiluita
- Erkki Tuomioja, ulkoministeri, SDP
- Osmo Soininvaara, kansanedustaja, vihreiden puheenjohtaja, ex-peruspalveluministeri, huumeenkäyttöä
- Veltto Virtanen, ex-kansanedustaja
- Toni Halme, kansanedustaja, peruss., amfetamiinin käyttörikos. Ampumavälikohtauksen yhteydessä löytyi verestä amfetamiinia.

(Lähde: Ilta-Sanomat, 1.4.2005)

Miten Pajusen elämänarvot ja huumesekoilu ja kokoomuspuolue liittyvät yhteen. Roskasakki löytää tiensä aina kokoomuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu