Sen osoittaa kolmen yliopiston tutkimus ja monet mielipidekyselyt.
Myös elinkeinoelämän järjestöt ovat toivoneet vapaata kielivalintaa ja laajempaa kieliosaamista ainakin kymmenen vuoden ajan.
Myös elinkeinoelämän järjestöt ovat toivoneet vapaata kielivalintaa ja laajempaa kieliosaamista ainakin kymmenen vuoden ajan.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Pakkoruotsi tuotiin peruskouluihin 1970-luvulla poliittisilla lehmänkaupoilla.
RKP ja SDP:n Koivisto löivät kättä päälle.
Asiantuntijat olivat suosittaneet englantia kaikille pakolliseksi vieraaksi kieleksi.
Ruotsi kilpailee Suomen kanssa samanlaisilla ja saman tyyppisillä tuotteilla.
Naapuri-Ruotsissa on luettu englantia pakollisena, ei mitään pakkosuomea tai pakkotanskaa.
Silloin aikaa ja mahdollisuuksia on jäänyt myös muille tärkeille ulkomaankauppakielille, kuten saksa, ranska, espanja, portugali.
Ei ole, koska pyhä pakkoenglantisi.
Enemmistö todellakin haluaa vapaan kielivalinnan, ei pyhää pakkoenglantiasi "kielivapauden" valepuvussa.
Miten se teidän hankkeenne ruotsinkielisten koulujen englanninopetuksen kieltämisestä eteneekään?
Teidän hankkeenne? Tuohan on sinun hankkeesi (l, olkiukkosi) , pakkoenglannittaja.
Ei taida tulla svekomaanilta vastausta.
Ahvenanmaalla ei enää voi opiskella suomea. Perustuslaki on sama koko maassa.
Se olisi "syönyt ahvenanmaalaisten nuorten kielitaidon". Englanti on pakollinen, kuten esim. Ruotsissakin.
Ahvenanmaalla ei siis ole kielivapautta.
Yrititkö tehdä asialle jotakin eli mitä teit?
Yritin. Minä itkin ja sitten kirjoitin vuodatuksen Suomi.24 -foorumille.
Minä en tehnyt mitään. En edes äänestänyt, koska kaikki sataa RKP:n, SDP:n ja Vihreiden laariin.
En antanut nimeäni kansalaisaloitteeseen, koska siinä oli jo 2905 nimeä listassa valmiina.
Minä kirjoitin kirjeen suoli-yhdistykselle.
Sieltä vastattiin että kallista. Tosi kallista.
Asialliseen aloitukseen satoi pakon kannattajan häirintäviestejä.
"Minä en tehnyt mitään. En edes äänestänyt, koska kaikki sataa RKP:n, SDP:n ja Vihreiden laariin."
Ei pidä äänestää, ennen kuin saadaan huutoäänestys!
Ja kaikkea tätä kuvaa myös 2905 nimeä listassa! Mietin vaan että onko 2905 nimeä enemmistö...?!
Mielipidekyselyissä me saatiin noin 3 000 000 nimeä. Loppuvuoden 2019 huono sää, matalapaine sekä tänä vuonna iskenyt koronavirus laskivat nimien määrän alle 3000 nimen.
Sellaisia ovat mielipidekyselyt.
Sotket.
Onko niin vaikea hyväksyä tutkimustulos: kolme neljästä purkaisi koko ruotsipakon, aniharva on nykyisen pakon takana?
Kielialoite sai 60.000 allekirjoitusta. Se vietiin eduskuntaan vuonna 2014.
Allekirjoituksiin vaadittiin vahva tunnistautuminen.
Myös kolmen yliopiston yhteistutkimuksen mukaan 3/4 suomalaisista poistaisi pakollisen ruotsin. Näin on myös monien mielipidekyselyiden mukaan.
- RKP:n entinen puheenjohtaja Per Stenbäckin jo totesi, että ruotsinkieliset voisivat luopua siitä ajatuksesta, että yhteiskunnassa kaikki pyörii kahdella kielellä.
Lisäisin siihen, että palstan päivystävä pakkoruotsitiimi voisi myös jo hillitä vihakirjoitteluaan.
Pakkoruotsin kannattajien vihakirjoittelua voisi tosiaan hillitä!
Tämä totta:
RKP:n entinen puheenjohtaja Per Stenbäckin jo totesi, että ruotsinkieliset voisivat luopua siitä ajatuksesta, että yhteiskunnassa kaikki pyörii kahdella kielellä.
Tätä ei palstan pakkoruotsitiimi halua kuulla!
Mistä pakkoruotsitiimin ja svekotrollien rahoitus tulee?
Toiminta vaikuttaa organisoidulta lounastaukoineen, myös yöpäivystys pelaa.
Ihmettelen samaa.
Eiköhän voida olettaa, että tämän ja vastaavien kartoitusten pohjalta kaikkien pitäisi jo tietää, ettei pakkoruotsia haluta vaan valinnaiset kielet.
Ongelma ei olekaan ruotsi vaan pyhä pakkoenglanti.
Ongelma on ongelman myöntäminen.
Pakkoruotsin alkuperäinen tavoite on haitata ja jarruttaa suomenkielisten tärkeiden maailmankielten opintoja ja antaa tasoitusta ruotsinkielisille.
Lisätietoja löytyy opetusministeriön ruotsinkieliseltä osastolta.
Tämä.
>>>>> Minä en tehnyt mitään. En edes äänestänyt, koska kaikki sataa RKP:n, SDP:n ja Vihreiden laariin.
Juuri näin. Passiivisaggressiivisuus on asiamme puolella, kirjoitellaan jonnekin.
>>>>> En antanut nimeäni kansalaisaloitteeseen, koska siinä oli jo 2905 nimeä listassa valmiina.
Ellei vaalitapa muutu, emme saa lakeja muutettua. Meillä ei ole puolutetta, joka ymmärtäisi meitä. Mielipiteestä on pitkä matka toteutukseen eli me emme vain osaa.
Meillä ei ole lainkaan vaikutusvaltaa! Se on meidän ongelmamme.
Kaikille on selvää, että enemmistö tahtoo kielivapauden.
Pakkoruotsitiimi vain vänkää.
Sotkevat tahallaan.
Sotkevat, koska avoimessa keskustelussa pakkoruotsin järjettömyys muuten näkyy heti.
Pakkoruotsitiimi vääristelee ja toistelee valheita...
Yksi valhe oli "paha pakkoenglanti", jonka Ankdam paljasti pelkäksi vattuiluksi fennoja kohtaan.
Nyt uusin valhe on "pakkoruotsin poisto hyödyttäisi ruotsinkielisiä". Vaikka koko helvetillinen ruotsipakkojatkumo on rakennettu vain ruotsinkieliksen eduksi, koska "RKP:llä on oikeus ajaa omiensa etua", kuten Ankdam puolusteli.
Vapaa kielivalinta on enemmistön toive - ja palvelisi kaikkia.
Totta. Vapaa kielivalinta palvelisi myös elinkeinoelämää.
Vientiin tulisi uutta potkua. Lisää työtä, motivoituneempia koululaisia, lisää hyvinvointia, lisää verotuloja. Valtion velan maksaminen helpottuu.
Olisi melkoinen etu!
Kyllä
Miksi pakkokielipuolue sabotoi Suomen taloutta?
Kysy kokoomukselta, sehän se tänne pakkoenglantia ajaa.
Selvästi!
Jos B1-kieli alkaisi edelleen yläkoulussa ja olisi valinnainen, tarjontaa kielistä olisi paljon ja useimpiin niistä tulisi myös ryhmä. Itse valittu kieli olisi nuorelle tärkeä.
Haluat siis todellakin varmistaa ettei pyhälle pakkoenglannillesi koidu mitään uhkaa muiden kielten taholta.
Kirlten tarjonta ei ole sidottu pakollisuuteen tai vapaaehtoisuuteen. Opettajat opettavat aina kahta, jotkut jopa kolmea kieltä.
Joissakin kunnissa vieraiden kielten arvostus näkyy monipuolisena tarjontana, toisissa ollaan saamattomia tämän asian suhteen. Onneksi monissa kunnissa on nykyään (jälleen) erinomainen kielten tarjonta.
Enemmistö vielä saa vapauden lapsilleen.
Jokainen uusi pakkoruotsin aloittava ikäluokka menettää, samoin koko yhteiskunta.
Tietysti halutaan vapautta.
Ei enää RKP:n liturgiaa
Enemmistö on aina ollut vapauden kannalla.
Ruotsi+kuuluu+osana+tähän+kielivalintaan.+Saman+tutkimuksen+mukaan+45%+valitsisi+sen.
Ruotsinkieliset keskeiset päättäjät eivät usko, että kukaan valitsisi heidän äidinkielensä vapaaehtoisesti. Toisaalta pakkoruotsin alkuperäinen tarkoitus oli haitata ja hidastaa suomenkielisiä. Suomenkieliset olisivat voineet käyttää enemmän aikaa englantiin, saksaan, matematiikkaan ym.
Tietysti enemmistö on vapauden kannalla.
Vapaus! Demokratia! Järki!