Sateenkaari (Gen 8-9:17)

Maa oli ollut kauttaaltaan veden peitossa
jo toistamiseen.

Ensimmäisen katastrorin jälkeen
Jumala teki kaiken uudeksi kuudessa päivässä.
Maa sai uuden Valtiaan - Ihmisen.

Aadam kuitenkin rikkoi käskysanaa,
joka hänelle oli annettu.
Aadam söi hyvän- ja pahantiedon puusta.

Aadam ja Aadamin haltuun annettu Maa
oli joutunut synnin ja kuoleman valtaan.

Jumala antoi lupauksen Pelastajasta.
Viimeinen Aadam tulisi korjaamaan
Ensimmäisen Aadamin rikkomuksen.

Paholainen onnistui kuitenkin
valloittamaan maan asukkaat
hyvin konkreettisesti.
Paholaisen valtaan antautuneet enkelit
yhtyivät ihmisten tyttäriin.
Ihmissuvussa oli ihan konkreettisesti
tulossa kokonaan paholaisen siementä.

Luvattu Vaimon siemen ei voisi koskaan
tulla maailmaan pelastamaan luomakuntaa.

Ja pahan hedelmä näkyi kaikkialla.
Maa tuli täyteen väkivaltaa.

Jumalan oli pakko hävittää paholaisen
siemen maan päältä.

Nooa oli vielä hurskas.
Hän rakensi Jumalan käskystä
Pelastuksen arkin,
joka pelasti sekä
ihmisen että maan päällä
eläneet eläinlajit.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16376536/vedenpaisumus-(gen-6-7)

Vedenpaisumus tuli
ja hävitti paholaisen valtaan
joutuneen pahaakin pahemman elämän.

Ensimmäinen katarstrofi
oli Aamuruskon pojan (Luciferin) lankeemus.
Toinen oli Aadamin lankeemus.
Kolmas oli Kainin tekemä veljesmurha.
Neljäs oli Luciferin enkelien
sekaantuminen eläviin olentoihin.

Kaiken tämän pahan takana oli Lucifer,
joka oli ylpistynyt ihanuudestaan.
Ja niin hänestä tuli kauhein olento kaikista,
joka vihaa kaikkea kaunista ja ihanaa.

Nyt tuon pahan valloitus oli katkaistu.
Vedenpaisumus oli ohi
ja niin ihmiskunta
yhden perhekunnan voimin jatkaa lisääntymistään.
Samoin eläinkunnan edustajat kukin lajinsa mukaan.

Ja jossain vaiheessa
maailmaan syntyisi Jumalan lupaama
Vaimon siemen,
Viimeneinen Aadam,
joka murskaisi käärmeen pään
eli paholaisen vallan.

Tähän Pelastajaan eli Jumalan Karitsaan
ihminen laittoi turvansa jo etukäteen.

Jo ensimmäinen ihmispari sai jäädä
eloon Aadamin lankeemuksesta huolimatta,
kun Jumala teurasti eläimen,
jonka nahasta tehdyillä vaatteilla
Jumala peitti synnin seuraukset
eli Aadamin ja Eevan alastomuuden.

Samoin tuohon lupaukseen turvautui Aabel
tuomalla lammaslaumansa esikoisesta
soveliaan uhrin.

Kain sen sijaan toimi toisin.
Tämä johti hirvittävään väkivallan tekoon.
Kain surmasi veljensä.
Aikanaan Seet syntyi Aabelin sijaan.
Aadamin suku ja Jumalan lupaus Pelastajasta
pysyi näin voimassa.

Nyt koko ihmiskunta yhtä perhettä lukuunottamatta
oli väkivaltaisena pyyhitty pois maan päältä.

Ja Nooa kaiken jälkeen
ymmärtää tilanteen.
Lupaus Pelastajasta on edelleen voimassa.
Koko luomakunta on tuleva pelastetuksi.

Ja Nooa ymmärtäen asian
osoitti uskonsa jo Aadamille annettuun lupaukseen
Jumalan Karitsasta,
uhraamalla Aabelin lailla soveliaan uhrin.

"Ja Nooa rakensi alttarin Herralle
ja otti kaikkia puhtaita karjaeläimiä
ja kaikkia puhtaita lintuja
ja uhrasi polttouhreja alttarilla."

Nooa ymmärsi,
että aikanaan Vaimon siemen on syntyvä.

"Ja Jumala siunasi Nooan
ja hänen poikansa
ja sanoi heille:
'Olkaa hedelmälliset
ja lisääntykää
ja täyttäkää maa.'"

Nooan usko Jumalaan
ja Jumalan antamaan lupaukseen
Vaimon siemenestä,
joka on murskaava paholaisen vallan,
mahdollisti uuden alun ihmiskunnalle.

Aadam ei ollut uskonut Jumalaan
vaan teki käärmeen kehotuksen mukaisesti.

Mutta nyt vedenpaisumuksen jälkeen
Nooan usko Jumalaan mahdollisti sen,
että Jumala saattoi solmia liiton
Nooan ja hänen jälkeläistensä kanssa
ja myös kaikkien eläinten kanssa!

Ja sen liiton merkkinä tuli olemaan
sateenkaari.

11

286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilmeisestikin pahuus alkaa saamaan enemmän sijaa maailmassa. Kerran pahuus kuitenkin häviää kokonaan. Sitä odotellessa.

      • Itse asiassa pahuus astuu kuvaan heti
        ja niin rajuna,
        että Nooa joutuu kiroamaan Kanaanin.

        Siitä aiheesta teenkin seuraavan avaukseni
        otsikolla "Nooa kiroaa Kanaanin".

        Ja sitten kun kertomus Nooan poikien
        suvuista on käsitelty,
        onkin edessä jo Baabelin tornin rakentamisyritys.

        Ja kerran aivan Raamatun loppusivuilla
        alkaa aikajakso,
        jossa sinetöidyn kirjakäärön sinettejä avataan,
        ja ollaan aikakaudessa,
        jossa paholainen saa vähän aikaa
        olla tämän ihmiskunnan valtias,
        kun Kristuksen ruumis eli seurakunta
        on temmattu pois maan päältä.
        Silloin laittomuus pääsee valtaan
        täydessä voimassaan.
        Mutta niin kauan kuin Kristuksen ruumis
        eli seurakunta on vielä maan päällä,
        ei ilmestyskirjan peto pääse täyteen valtaan.

        Mutta se,
        mitä vedenpaisumus sai aikaan,
        oli se, että uuden kantaisän
        eli Nooan uskon tähden,
        Jumala saattoi tehdä liiton ihmisen
        ja koko ihmisen hallintaan annetun
        luomakunnan kanssa
        ihmisen pahuudesta huolimatta.

        Kantaisämme Nooan uskon tähden
        liitto oli mahdollinen
        ja mikään ei enää voisi estää
        luvatun Vaimon Siemenen
        eli Jumalan Pojan tulemista
        tulemista Isän tyköä maailmaan
        syntymällä ihmiseksi
        tullen lihasta ja verestä osalliseksi
        ja näin kelvolliseksi sukulunastajaksi.

        Mutta synti ei silti ole maailmasta
        vielä kadonnut.
        Nooa joutui tuon asian katkerasti kokemaan
        - vieläpä kiroamaan yhden ihmissuvun osan.
        Mutta uskon tähden,
        mikään mahti maailmassa ei voinut enää estää
        Jumalan pelastustekoa tapahtumasta.

        Ensimmäinen liitto Jumalan ja ihmisen välillä
        ja koko ihmisen hallintaan annetun luomakunnan
        välillä
        oli astunut voimaan.
        Ja se on edelleen voimassa.
        Ja me voimme nähdä sen,
        minkä Jumalakin näkee
        - Hänen kaarensa taivaassa.
        Ja tiedämme, että Jumala muistaa silloin
        meitä kurjia ihmisiä.


      • Anonyymi
        kalamos kirjoitti:

        Itse asiassa pahuus astuu kuvaan heti
        ja niin rajuna,
        että Nooa joutuu kiroamaan Kanaanin.

        Siitä aiheesta teenkin seuraavan avaukseni
        otsikolla "Nooa kiroaa Kanaanin".

        Ja sitten kun kertomus Nooan poikien
        suvuista on käsitelty,
        onkin edessä jo Baabelin tornin rakentamisyritys.

        Ja kerran aivan Raamatun loppusivuilla
        alkaa aikajakso,
        jossa sinetöidyn kirjakäärön sinettejä avataan,
        ja ollaan aikakaudessa,
        jossa paholainen saa vähän aikaa
        olla tämän ihmiskunnan valtias,
        kun Kristuksen ruumis eli seurakunta
        on temmattu pois maan päältä.
        Silloin laittomuus pääsee valtaan
        täydessä voimassaan.
        Mutta niin kauan kuin Kristuksen ruumis
        eli seurakunta on vielä maan päällä,
        ei ilmestyskirjan peto pääse täyteen valtaan.

        Mutta se,
        mitä vedenpaisumus sai aikaan,
        oli se, että uuden kantaisän
        eli Nooan uskon tähden,
        Jumala saattoi tehdä liiton ihmisen
        ja koko ihmisen hallintaan annetun
        luomakunnan kanssa
        ihmisen pahuudesta huolimatta.

        Kantaisämme Nooan uskon tähden
        liitto oli mahdollinen
        ja mikään ei enää voisi estää
        luvatun Vaimon Siemenen
        eli Jumalan Pojan tulemista
        tulemista Isän tyköä maailmaan
        syntymällä ihmiseksi
        tullen lihasta ja verestä osalliseksi
        ja näin kelvolliseksi sukulunastajaksi.

        Mutta synti ei silti ole maailmasta
        vielä kadonnut.
        Nooa joutui tuon asian katkerasti kokemaan
        - vieläpä kiroamaan yhden ihmissuvun osan.
        Mutta uskon tähden,
        mikään mahti maailmassa ei voinut enää estää
        Jumalan pelastustekoa tapahtumasta.

        Ensimmäinen liitto Jumalan ja ihmisen välillä
        ja koko ihmisen hallintaan annetun luomakunnan
        välillä
        oli astunut voimaan.
        Ja se on edelleen voimassa.
        Ja me voimme nähdä sen,
        minkä Jumalakin näkee
        - Hänen kaarensa taivaassa.
        Ja tiedämme, että Jumala muistaa silloin
        meitä kurjia ihmisiä.

        Sateenkaarella ei ole mitään tekemistä Jumalan lupausten kanssa.

        Sateenkaari syntyy aina kun aurinko paistaa sopivasti katsojaan nähden taivaalla olevien pisaroiden läpi, prisma.

        Raamattu ei muuten mainitse mitään myös toisesta sateenkaaresta joka voi muodostua edellisen taakse.

        Emme ole kurjia......

        Sateenkaari oli ja esiintyi ennen kuvitteellista vedenpaisumusta.


    • Anonyymi

      Aikalaiset ovat nähneet sateenkaaren ennen väiteettyä vedenpaisumusta. Sellainen näkyy putousten lähellä auringon paistaessa sopivasta kulmasta. Vesisumu leijuu ilmassa.
      Tarinan iskijät keksivät kopata ilmiön hulluun tarinaansa. Eivät ymmärtäneet kaaren fysikaalista luonnetta.
      Tiede on työntänyt Jumalan yhä ahtaampaan rakoon. Sinne se kuuluukin.

    • Anonyymi

      .... Vedenpaisumus oli ohi
      ja niin ihmiskunta
      yhden perhekunnan voimin jatkaa lisääntymistään....


      Eikö kyseessä ollut sukurutsa?

      Ja eikö Aatamin ja Eevan jälkeläisten lisääntyminen ollut sukurutsa?

      Ei kai olisi tullut tervettä ihmiskuntaa jos nuo tarinat olisivat tosia?!

      • Anonyymi

        Et nyt oikein ymmärrä asioita. Degeneraatiota ei ollut vielä havaittavissa tuolloisessa vaiheessa. Sukurutsa kiellettiin vasta myöhemmässä vaiheessa, kun rappeutumisen merkit olivat merkittäviä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et nyt oikein ymmärrä asioita. Degeneraatiota ei ollut vielä havaittavissa tuolloisessa vaiheessa. Sukurutsa kiellettiin vasta myöhemmässä vaiheessa, kun rappeutumisen merkit olivat merkittäviä.

        Ymmärrän tai en mutta ajattelu on epäloogista enkä pidä sitä uskottavana.

        Se kiellettiin myöhemmin. Mutta se ei auttaisi mitään koska kehityshäiriöt olisivat jo edenneet koska kaiken taustalla on vain se sama perimä.

        Itseasiassa tämä on raamatun yksi merkittävimmistä ongelmista. Ihmiskunta ei ole voinut kehittyä kahdesta ihmisestä.

        Uskovainen voi väittää mitä tahansa.


    • Anonyymi

      ...Noan arkki ja sen mahdottomuus..


      Jos ei puhuta vedestä ja mistä se tuli, ihmetellään eläimiä.

      Maailmassa on:

      "Nisäkästutkimuksen perusteoksiin lukeutuvan Mammal Species of the World -kirjan kolmannen painoksen (2005) mukaan maailmassa elää 5 416 nisäkäslajia."

      Näiden lisäksi arkkiin piti ahtaa matelijoita, lintuja ja hyönteisiä.

      Lisäksi Nooan perhe ja lihansyöjät tarvitsivat teuraseläimiä valtavan määrän ruuaksi.

      Miten selittäisitte että nämä eläimet saatiin arkkiin? Ja miten eläimet pääsivät omille alueille, veden laskiessa takaisin.

      Ymmärrättekö että edes SiljaLineen ei saa mahtumaan noita eläimiä ja niiden ruokaa. Ja Noan aikana (?) ei osattu rakentaa laivoja vaan pieniä veneitä puusta.

      Mietikkää myös miten Noa perheensä kanssa hoiti noita eläimiä mm. lapioi lantaa yli laidan.

      Ruokaa piti olla valtavat määrät ja vielä lajikohtaisesti eri puolelta maailmaa. Oli siinä Noalla kärräämistä.

      Voitko selittää miten tämä kaikki onnistui?

    • Anonyymi

      Vastaus on Galpagossaaret.

    • Anonyymi

      Ihan hirveetä!
      Kyllä Jumala osaa olla vittumainnen.

    • Anonyymi

      Sateenkaari, Jumalan siveltimen vedot, muistoksi meille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      191
      11733
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8184
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6166
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5096
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      40
      4868
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      47
      4460
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4363
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3835
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3333
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1821
    Aihe