MTV Helena Petäistö:
Pandemian hoidon esimerkillisesti johtanut Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka on juuri saanut unionin myös virallisesti johdettavakseen seuraavan puolen vuoden ajan, on nyt luojan kiitos taas vahvoilla, ja valmis runnomaan sovun vaikka läpi harmaan kiven. Onnistuuko se ensi viikon huippukokouksessa vai tarvitaanko perään toinen, kenties kolmaskin kokous, sitä ei voi tietää.
Mutta selvää on, että nyt kaikki yrittävät pakon edessä täysin tosissaan. Syksyllä päälle kaatuvat uudet ongelmat, pahimmassa tapauksessa jopa lomatunnelmissa uudelleen pahentunut koronatilanne.
Vastakkain ovat edelleen varsinkin repivästi riidelleet etelän ja pohjoisen maat, mutta myös Itä-Euroopan maat omilla vaatimuksillaan, pöydällä sekä puheenjohtajamaan Saksan että EU-presidentin Charles Michelin eilen julkistamat kompromissiehdotukset.
Rutte ja Merkel eri linjoilla
Taistelussa henkilöityvät tällä kertaa ennen kaikkea Merkel ja Hollannin pääministeri Mark Rutte, jotka vielä maaliskuussa olivat samassa rintamassa. Heistä tuli toistensa vastustajat Merkelin käännettyä takkinsa ja tehtyä kompromissin Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa ja Saksan ja Ranskan yhteisen esityksen elvytysrahastosta, joka sisältäisi 500 miljardia euroa suoraa tukea. Sen perusteella seurasi EU-komission esitys, jossa suoran tuen päälle lisättäisiin vielä 250 miljardia euroa lainarahaa.
Nyt Saksa joutuu kuitenkin EU:n puheenjohtajamaana toimimaan välittäjänä eikä vain pelkästään oman edun ajajana. Työnjakona näyttää olevan se, että Merkel hoitaa ennen kaikkea etelän ja pohjoisen vaatimusten yhteensovittamista, EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen keskittyy sovitteluun Itä-Euroopan maiden kanssa ja Charles Michel puolestaan ottaa vahvan roolin budjettisovittelussa. Mahtinainen Merkel pitää tietysti kaikki langat käsissään.
Suuria kiistanalaisia asioita ovat elvytysrahaston koko, sen sisältämän tuki- ja lainarahan keskinäinen suhde, lainan takaisinmaksu ja se, millä ehdoilla elvytysrahaa lopultakin annetaan. Tähän kaikkeen kytkeytyy kaiken kukkuraksi EU:n seitsemän vuoden budjettikehyksestä sopiminen. Jokainen jäsenmaa on lobannut kantojaan kuumeisesti viime viikkoina.
Pandemian hoidon esimerkillisesti johtanut Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka on juuri saanut unionin myös virallisesti johdettavakseen seuraavan puolen vuoden ajan, on nyt luojan kiitos taas vahvoilla, ja valmis runnomaan sovun vaikka läpi harmaan kiven. Onnistuuko se ensi viikon huippukokouksessa vai tarvitaanko perään toinen, kenties kolmaskin kokous, sitä ei voi tietää.
Mutta selvää on, että nyt kaikki yrittävät pakon edessä täysin tosissaan. Syksyllä päälle kaatuvat uudet ongelmat, pahimmassa tapauksessa jopa lomatunnelmissa uudelleen pahentunut koronatilanne.
Vastakkain ovat edelleen varsinkin repivästi riidelleet etelän ja pohjoisen maat, mutta myös Itä-Euroopan maat omilla vaatimuksillaan, pöydällä sekä puheenjohtajamaan Saksan että EU-presidentin Charles Michelin eilen julkistamat kompromissiehdotukset.
Rutte ja Merkel eri linjoilla
Taistelussa henkilöityvät tällä kertaa ennen kaikkea Merkel ja Hollannin pääministeri Mark Rutte, jotka vielä maaliskuussa olivat samassa rintamassa. Heistä tuli toistensa vastustajat Merkelin käännettyä takkinsa ja tehtyä kompromissin Ranskan presidentti Emmanuel Macronin kanssa ja Saksan ja Ranskan yhteisen esityksen elvytysrahastosta, joka sisältäisi 500 miljardia euroa suoraa tukea. Sen perusteella seurasi EU-komission esitys, jossa suoran tuen päälle lisättäisiin vielä 250 miljardia euroa lainarahaa.
Nyt Saksa joutuu kuitenkin EU:n puheenjohtajamaana toimimaan välittäjänä eikä vain pelkästään oman edun ajajana. Työnjakona näyttää olevan se, että Merkel hoitaa ennen kaikkea etelän ja pohjoisen vaatimusten yhteensovittamista, EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen keskittyy sovitteluun Itä-Euroopan maiden kanssa ja Charles Michel puolestaan ottaa vahvan roolin budjettisovittelussa. Mahtinainen Merkel pitää tietysti kaikki langat käsissään.
Suuria kiistanalaisia asioita ovat elvytysrahaston koko, sen sisältämän tuki- ja lainarahan keskinäinen suhde, lainan takaisinmaksu ja se, millä ehdoilla elvytysrahaa lopultakin annetaan. Tähän kaikkeen kytkeytyy kaiken kukkuraksi EU:n seitsemän vuoden budjettikehyksestä sopiminen. Jokainen jäsenmaa on lobannut kantojaan kuumeisesti viime viikkoina.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pohjoista näkemystä edustaa jyrkimmin niin sanottu nuuka nelikko eli Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska. Vaikka Suomi ei virallisesti kuulu enää näiden nuukien joukkoon, on se kuitenkin samoin kuin useat muutkin maat käytännössä ollut Hollannin tavoin vaatimassa elvytysrahaston koon supistamista ja lainarahan osuuden nostamista suhteessa suoraan tukirahaan. Sen sijaan budjettikehyksen painotuksista Suomi on Hollannin kanssa eri linjoilla.
Pöydällä olevassa ehdotuksessa ei näissä asioissa tällä hetkellä näy nuukien lobbauksen tuloksia. Elvytysrahaston suuruudeksi esitetään yhä 750 miljardia euroa, ja siitä suoraa tukea olisi edelleen 500 miljardia ja lainarahaa huomattavasti vähemmän, 250 miljardia.
Eilen paljastui, että nuukien tuen varmistamiseksi kaikille neljälle kaavaillaan jäsenmaksualennusta, samoin Saksalle. Esimerkiksi Tanskan kohdalla se tarkoittaisi lähes 200 miljoonaa ja Ruotsin kohdalla lähes 800 miljoonaa euroa. Maksualennusten hinnaksi lienee tulossa pitkän aikavälin budjetin kasvattaminen, jota nuukat ovat vastustaneet.
Maksualennuksistaan huolimatta kaikki nuukan nelikon maat pysyvät edelleen nettomaksajina. Sen sijaan niiden saamien alennusten jättämä aukko jää kyllä muiden maksettavaksi. Suomi puolestaan on ajanut maksualennuskäytännön lakkauttamista kokonaan Britannian lähdettyä unionista, sillä Suomi tavoittelee itselleen enemmän EU-tukia.
MInkä nuukan? Enemmänhän nelikko käyttää varoja julkisiin menoihin kuin ne, joita he vaativat säästämään. Jotta eteläisemmät maat voisivat säästää, niiden tulisi tuhota luontonsa ja perinteiset elämäntapansa korvaten ne kiinalaisten omistamilla tehtailla, minkä tietysti Pohjois-Italia jo onkin tehnyt, ja juuri siksi pääsikin "nauttimaan" koronasta ensimmäisten joukossa.
Jos nelikko olisi nuukaa, se tuskin käyttäisi rahaa niin avokätisesti elintasotavaroiden hankkimiseen. Eli nuokin puheet ovat silkkaa hevon potaskaa.
Tuhlaajat ovat nimen omaan Hollanti, Suomi, Saksa ja Ruotsi. Ne kylvävät rahaa ympäri ämpäri yhteiskuntaansa ja maailmaa, aina Afrikkaa myöten ja valittavat juuri siksi, etät pelkäävät muidenkin alkavan tehdä samoin.
Et ole perillä asiasta,vaan lykkäät tavanomaista pötyä.
Ao maat itse ovat eri mieltä. Ne ovat hoitaneet talouttaan säästäen ja haluavat sen otettavaksi huomioon rahanjaossa.
Lue Petäistön teksti.
Mitään ongelmia ei olisi, jos robotit tekisivät työt ja ihmiset saisivat kansalaispalkkaa.
Mutta kun 1950-luvulle perseet verille piiskatut puupäät muodostavat äänestäjien enemmistön, itketään jostain velkataakasta, jota joka tapauksessa ei kukaan koskaan tule maksamaan, joskin jokunen romahtaa sen alle kyllä, koska annetaan romahtaa. Kuten Kreikka, sitä ennen Espanja ja Portugali, tulevaisuudessa ehkä Italia.
Kalkki aivosuonissa ei ole viisautta lisäävä tekijä, vaikka kaikki, joilla sitä kalkkia siellä on, niin ajattelevat.
Paskaduunit ja siirtotyövoima, joilla insinöörit, läääkärit, opettajat ja varsinkin media-apinat elätetään, ovat syy kaikkeen tähän ja vielä muuhunkin. Edelleen jatkuvat veronalennukset, jotka eivät kuitenkaan näytä sitä elintasoa kohottavan, kun se vain koko ajan edelleen on niin alhainen, että niitä pitää joka vaalikausi saada lisää, eivät tietenkään todellisuudessa auta yhtään mitään, vaan pahentavat velkaantumista ja ongelmia. Kaikkien ongelmia.
Kalkki aivosuonissa ei helpota tuonkaan asian ymmärtämistä, ainakaan siitä päätellen mitä se saa ihmiset kirjoittelemaan tai suustansa ulos päästämään.
Onneksi olkoon.
Tavoittelet jo paskankirjoittamisen ennätystä.