Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuk

Anonyymi

2 korinttolaiskirje 5:14-24
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä,
jotka olemme tulleet tähän päätökseen:
yksi on kuollut kaikkien edestä,
siis myös kaikki ovat kuolleet;
ja hän on kuollut kaikkien edestä,
että ne,
jotka elävät,
eivät enää eläisi itselleen,
vaan hänelle,
joka heidän edestään on kuollut
ja ylösnoussut.
Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan;
jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan,
emme kuitenkaan nyt enää tunne.
Siis,
jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus;
se,
mikä on vanhaa,
on kadonnut,
katso,
uusi on sijaan tullut.
Mutta kaikki on Jumalasta,
joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta
ja antanut meille sovituksen viran.
Sillä
Jumala
oli
Kristuksessa
ja
sovitti
maailman
itsensä
kanssa
eikä
lukenut
heille
heidän
rikkomuksiaan,
ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä,
ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme.
Me pyydämme Kristuksen puolesta:
antakaa
sovittaa
itsenne
Jumalan
kanssa.
Sen,
joka ei synnistä tiennyt,
hän meidän tähtemme teki synniksi,
että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      yksi on kuollut kaikkien edestä,
      siis myös kaikki ovat kuolleet;
      ja hän on kuollut kaikkien edestä,
      että ne,
      jotka elävät,
      eivät enää eläisi itselleen,
      vaan hänelle,
      joka heidän edestään on kuollut
      ja ylösnoussut.
      Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan;
      jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan,
      emme kuitenkaan nyt enää tunne.
      Siis,
      jos joku on Kristuksessa,
      niin hän on uusi luomus;
      se,
      mikä on vanhaa,
      on kadonnut,
      katso,
      uusi on sijaan tullut.
      Mutta kaikki on Jumalasta,
      joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta
      ja antanut meille sovituksen viran.
      Sillä
      Jumala
      oli
      Kristuksessa
      ja
      sovitti
      maailman
      itsensä
      kanssa
      eikä
      lukenut
      heille
      heidän
      rikkomuksiaan,
      ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
      Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä,
      ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme.
      Me pyydämme Kristuksen puolesta:
      antakaa
      sovittaa
      itsenne
      Jumalan
      kanssa.
      Sen,
      joka ei synnistä tiennyt,
      hän meidän tähtemme teki synniksi,
      että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

      • Anonyymi

        1.Johanneksen kirje: 4:1-7
        Rakkaani,
        älkää jokaista henkeä uskoko,
        vaan koetelkaa henget,
        ovatko ne Jumalasta;
        sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

        Tästä te tunnette Jumalan Hengen:
        jokainen henki,
        joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi,
        lihaan tulleeksi,
        on Jumalasta;
        ja yksikään henki,
        joka ei tunnusta Jeesusta,
        ei ole Jumalasta;
        se on antikristuksen henki,
        jonka olette kuulleet olevan tulossa,
        ja se on jo nyt maailmassa.
        Lapsukaiset,
        te olette Jumalasta
        ja olette voittaneet heidät;
        sillä hän,
        joka teissä on, on suurempi kuin se,
        joka on maailmassa.
        He ovat maailmasta;
        sentähden he puhuvat,
        niinkuin maailma puhuu,
        ja maailma kuulee heitä.
        Me olemme Jumalasta.
        Joka tuntee Jumalan,
        se kuulee meitä;
        joka ei ole Jumalasta,
        se ei kuule meitä.
        Siitä me tunnemme totuuden hengen
        ja eksytyksen hengen.
        Rakkaani,
        rakastakaamme toinen toistamme,
        sillä rakkaus on Jumalasta;
        ja jokainen,
        joka rakastaa,
        on Jumalasta syntynyt
        ja tuntee Jumalan.

        Raimo Rahnasto - Omatunto ohjaa meidän tekemisiämme kun me luemme Aarahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan sanaa. https://www.youtube.com/watch?v=af8vAD2B0x0


      • Anonyymi

        Sinä olet minun suojani, sinä varjelet minut hädästä, sinä ympäröitset minut pelastuksen riemulla.


    • Anonyymi

      KR 1933/-38, 2Kor. 5:17-21
      Siis,
      jos joku on Kristuksessa,
      niin hän on uusi luomus;
      se,
      mikä on vanhaa,
      on kadonnut,
      katso, uusi on sijaan tullut.
      Mutta kaikki on Jumalasta,
      joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta
      ja antanut meille sovituksen viran.
      Sillä Jumala oli Kristuksessa
      ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan,
      ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
      Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä,
      ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme.
      Me pyydämme Kristuksen puolesta:
      antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
      Sen,
      joka ei synnistä tiennyt,
      hän meidän tähtemme teki synniksi,
      että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
      Ja 2.Korinttolaiskirje: 6:1-2
      Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin,
      ettei se jää turhaksi.
      Sillä hän sanoo:
      "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut
      ja pelastuksen päivänä sinua auttanut."
      Katso,
      nyt on otollinen aika,
      katso,
      nyt on pelastuksen päivä.

      Muista tämä on HYVÄN OMANTUNNON LIITTO, jos omatuntosi ainoastaan syyttää ja soimaa, niin et ole vielä syntejäsi anteeksi. Tunnusta syntisi ja ota vastaan uskovien upotus kaste, ilman kummeja.

    • Anonyymi

      Kiitos ja kunnia Jumalalle!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      254
      2423
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      72
      1824
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      333
      1555
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1075
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      85
      968
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      215
      766
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe