Venäjä julistautunut kristillisyyden puolustajaksi

Venäjä julistautunut kristillisyyden puolustajaksi Euroopassa. Tämä on positiivisin sanoma Venäjältä pitkään aikaan.

Eurooppa ja etenkin moniongelmainen EU näyttää kokonaan unohtaneet kristilliset juurensa. Luterilaisesta kirkosta ei enää pitkään aikaan ole ollut uskon puolustajaksi. Luterilainen kirkko on taantunut pelkäksi tuuliviiriksi suvakkien mielipiteitä kuunnellen.
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Aina uppoaa propaganda,kunhan se tulee Moskovasta.

Eihän kristinuskon puolustamisessa mitään vikaa ole,mutta puolustajaksi asettuu kaikkia kristinuskon arvoja pilkkaava yksinvaltainen hallinto.

EU:ssa on uskonnonvapaus ja jokainen uskontokunta saa hoitaa itsenäisesti omat asiansa valtion puuttumatta.

1Äänestä
  • Onhan Venäjä ortodoksinen maa. Ollut jo ties kuinka kauan. Edes kommunistisen Neuvostoliiton kausi ei pystynyt poistamaan ortodoksisuutta Venäjältä.

    Täytyy kyllä nostaa hattua Venäjälle tämän kristinuskoa korostavan uuden ulostulon vuoksi.
    Vaikka siinä olisi mukana ripaus tai pari propagandaa, on se silti upea aloite.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onhan Venäjä ortodoksinen maa. Ollut jo ties kuinka kauan. Edes kommunistisen Neuvostoliiton kausi ei pystynyt poistamaan ortodoksisuutta Venäjältä.

    Täytyy kyllä nostaa hattua Venäjälle tämän kristinuskoa korostavan uuden ulostulon vuoksi.
    Vaikka siinä olisi mukana ripaus tai pari propagandaa, on se silti upea aloite.

    Niinkö? Vastahan se totesi miten Turkin tekemä museoksi muutetun kirkon muuttaminen moskeijaksi on Turkin sisäinen asia.

    Putin puolustaa nimen omaan ortodoksisuutta, ei niinkään muita uskonsuuntia. Jehovantodistajat on jo nimetty rikollisjärjestöksi ja eiköhän kohta vapaitten suuntien seurakuntia nimetä samaan kastiin.
    En hirveästi iloitsisi Putinin kristinuskon puolustamisesta. Ortodoksisuuskin selvisi kommunismissa vain myötäilemällä valtaa pitävää ateistista eliittiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinkö? Vastahan se totesi miten Turkin tekemä museoksi muutetun kirkon muuttaminen moskeijaksi on Turkin sisäinen asia.

    Putinhan tuomitsi teon mutta totesi tosiasian, teko on kuitenkin Turkin sisäinen asia.
    Mitä olisi pitänyt tehdä? Hyökätä Turkkiin?
    Miksi EU ei ole hyökännyt?

    Äänestä

Eurooppa on onneksi ajat sitten sekularisoitunut ja lakannut uskomasta puhuviin palaviin pensaisiin tai kuolleista nouseviin puuseppiin. Evoluutio on Euroopassa kiistaton tosiasia, ei Putinin tai juutalaisten luomissadut.

1Äänestä
  • Täytyy korjata eräs varsin yleinen harhaluulo.
    Juutalaiset eivät usko tuonpuoleiseen elämään. Heidän mielestään kaikki päättyy kuolemaan. He siis jakavat ateistien maailmankäsityksen. Oikeastaan juutalaisuuden ydin on tällä hetkellä 'holokausti' - usko ja sen seurauksena syntynyt Israelin valtio sekä taloudellisen Maailmanvallan saavuttaminen.
    Tietenkin tämä on oikeasti Saatanan palvontaa. Muistakaa miten Saatana viekotteli Jeesusta erämaassa. Juutalaiset rabbiinit vastasivat myöntyvästi siinä missä Jeesus kieltäytyi.
    'Mitä minä teen kaikilla Maailman rikkauksilla, jos menetän sieluni?'

    Äänestä

Venäjä puolusti kristillisyyttä jo 300 vuotta sitten polttamalla Baltian ja Suomen kirkkoja kirjoineen. Siksi sukututkimus on mahdollista useimmille suomalaisille vain vuoden 1721 jälkeiseltä ajalta.

1Äänestä
  • Sittenhän se puolusti sitä samalla tavalla kuin Ruotsi.

    No, samoja öriseviä viikinkiroistojahan ne kummatkin ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sittenhän se puolusti sitä samalla tavalla kuin Ruotsi.

    No, samoja öriseviä viikinkiroistojahan ne kummatkin ovat.

    Ruotsin aikana luterilainen uskonto juurtui Suomeen ja on taitaa olla "valtion kirkko" edelleen.

    Meillä on demokratia ja mielipiteen vapaus.Jokainen voi uskoa tai olla uskomatta valtion siihen puuttumatta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin aikana luterilainen uskonto juurtui Suomeen ja on taitaa olla "valtion kirkko" edelleen.

    Meillä on demokratia ja mielipiteen vapaus.Jokainen voi uskoa tai olla uskomatta valtion siihen puuttumatta.

    Niin, polttamalla ortodoksien kirkkoja juurtui luterilaisuus ja polttamalla luterilaisia kirkkoja juurtui ortoddoksisuus. Vissiin jonkin sortin kaskiviljelyä sekin, mutta kyllä selvä viikinkivaikutus näkyy molemmissa suunnissa.

    Äänestä

  • Ei kristillisyyttä pidä puolustaa millään tavalla. Onko se sinusta ylpeydenaihe, että esi-isä uskoi puhuvaan kärmeeseen tai puhuvaan aasiin. Mietis nyt. Raamatussahan maapallo kuvataan neliskulmaiseksi pannukakuksi. Juutalaisten suoltaman paskan aiheuttamaa vahinkoa ihmiskunnalle on vaikea mitata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsin aikana luterilainen uskonto juurtui Suomeen ja on taitaa olla "valtion kirkko" edelleen.

    Meillä on demokratia ja mielipiteen vapaus.Jokainen voi uskoa tai olla uskomatta valtion siihen puuttumatta.

    Ja mitäs hyvää siitä tuli? Eduskunnan mielinosoituksilla saaneista harva uskoi raamatun satuihin. Kirkko oli Bobrikovin vankka tukija.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin, polttamalla ortodoksien kirkkoja juurtui luterilaisuus ja polttamalla luterilaisia kirkkoja juurtui ortoddoksisuus. Vissiin jonkin sortin kaskiviljelyä sekin, mutta kyllä selvä viikinkivaikutus näkyy molemmissa suunnissa.

    Olet täysi typerys. Mitä ortodoksisia kirjoja polttivat Viipurin perustaessaan 800 vuotta sitten!? Ortodoksisuutta Viipurissa oli 800 vuotta sitten ainoastaan sinun ja Putinin harhoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet täysi typerys. Mitä ortodoksisia kirjoja polttivat Viipurin perustaessaan 800 vuotta sitten!? Ortodoksisuutta Viipurissa oli 800 vuotta sitten ainoastaan sinun ja Putinin harhoissa.

    Miten kristinusko tuli Suomeen ja Karjalaan?
    Bysanttilainen munkki Sergei ja hänen itämerensuomalainen apulainen (tulkki) Herman toivat kristinuskon Karjalaan josta se levisi Suomeen 900-luvulla. Tämän todistavat hautaussuunnan muuttuminen kristilliseksi Suomessa sekä itäinen kirkkosanasasto.

    'Perimätieto kertoo luostarin perustajan, kreikkalaisen Sergein saapuneen Bysantista Laatokan pohjoispuolelle, nykyisen Sortavalan tienoille, mistä hän siirtyi Valamon saarelle. Saari oli vanha uhrikeskus, jossa asui tietäjävanhuksia ja paikallisia velhoja.

    Sergei asettui asumaan luoliin, saarnasi asukkaille evankeliumia ja kastoi ihmisiä kristityiksi. Näin pikkuhiljaa saarelle syntyi luostariyhteisö, johon liittyi myös karjalaissyntyinen Herman, joka jatkoi pyhittäjäisä Sergein työtä.

    Perimätiedoissa luostarin perustaminen on sanottu tapahtuneen vuonna 992.'

    -Wikipedia-

    Kun siis ruotsalaiset valloittivat karjalaisten linnoituksen nykyisen Viipurin paikalla 1297 oli Karjala ortodoksinen. Itsenäisyyden se oli menettänyt 1278 Novgorodille. Länsi-suomi pakkokäännytettiin katolilsisuuteen n. 1160. Tätä ennen se oli ortodoksinen ja osittain pakanallinen. Suomi liitettiin Hämettä myöten Ruotsin alaisuuteen 1238 alkaen. Ensimmäiset verot maksettiin Ruotsiin 1250 ja Suomen piispa mainitaan Ruotsin piispojen joukossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet täysi typerys. Mitä ortodoksisia kirjoja polttivat Viipurin perustaessaan 800 vuotta sitten!? Ortodoksisuutta Viipurissa oli 800 vuotta sitten ainoastaan sinun ja Putinin harhoissa.

    800 vuotta sitten Pohjois-euroopan sivistyksen kehto ja suurin kaupunki oli Novgorod.
    Sehän oli kolmen itämerensuomalaisen ja yhden slaavilaisen heimon perustama. Eräs Rurik oli siellä ensimmäinen kuningas. Hän oli luultavasti itämerensuomalainen.
    Novgorodista ovat myös ne 'tuohikirjeet', joissa on vanhimmat itämerensuomalaiset tekstit 800 vuoden takaa. On kyllä väitetty että Skoonen riimukivissäkin olisi suomenkielisiä sanoja.

    Äänestä

Tukee kuitenkin salaa islamisteja, niinkuin tämä tapporaha rauhanturvaajista, jossa suomalaisiakin mukana.

Äänestä

------mutta puolustajaksi asettuu kaikkia kristinuskon arvoja pilkkaava yksinvaltainen hallinto.-----

Suomessa niitä kristillisiä arvoja pilkataan, Venäjällä ei. Aika paksua valetta taas lykkäsitkin.

Äänestä
  • On turha puhua uskonnonvapaudesta,kun tavanomaiset demokratiaan kuuluvat kansalaisvapaudet puuttuvat Venäjällä.
    Mm. sananvapaus,poliittinen vapaus ja myös uskonnonvapaus.

    Äänestä

  • Onneksi pilkataan. Olisihan se naurettavaa, jos sinunlainen luupää ja elämässä epäonnistunut surkimus saisi määrätä biologian kirjat kouluihin. Jumala loi kuulemma kasvit ennen valon luomista. Ei kuulosta mahdolliselta, mutta mistäpä juutalainen vuohipaimen olisi flaamilaisen Helmontin esittämästä fotosynteesista tiennyt.

    Äänestä

Hagia Sofian muuttaminen moskeijaksi on keskisormen näyttämistä koko kristikunnalle mutta mitä tekee EU. Ei tee mitään etteivät vaan muslimit suuttuisi.

Meteli olisi aivan hirveä jos jossain länsimaassa moskeija muutettaisiin kirkoksi..

Äänestä
  • Mitä teki Putin? Ilmoitti sen olevan Turkin sisäinen asia.

    Hagia Sofia oli ennen museoimista ollut satoja vuosia moskeija, vaikkakin alunperin kirkoksi rakennettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä teki Putin? Ilmoitti sen olevan Turkin sisäinen asia.

    Hagia Sofia oli ennen museoimista ollut satoja vuosia moskeija, vaikkakin alunperin kirkoksi rakennettu.

    Eli sinunkin mielestäsi no proplem, kristikunnalle saa tehdä mitä tahansa.

    Äänestä

  • EU:lla ei ole mitään velvoitetta puuttua ulkopuolisten valtioiden toimiin.
    Hagia Sofia ei ole kirkko,vaan museo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinunkin mielestäsi no proplem, kristikunnalle saa tehdä mitä tahansa.

    Jos Turkki muuttaa museon moskeijaksi,jollainen se on ollut, niin asia ei kuulu kristikunnalle vähääkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EU:lla ei ole mitään velvoitetta puuttua ulkopuolisten valtioiden toimiin.
    Hagia Sofia ei ole kirkko,vaan museo.

    -----Hagia Sofia ei ole kirkko,vaan museo.-----

    Olet pikkasen pihalla, se muutettiin muutama päivä sitten museosta moskeijaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli sinunkin mielestäsi no proplem, kristikunnalle saa tehdä mitä tahansa.

    Ainakin niille Assadia tukeville kristityille jotka murhaavat säännöllisesti eri uskonlahkoon kuuluvia lapsia ja tukevat stalinistista PKK-liikettä. Hyvä jos Putin suoltaa ortodoksiorjiensa paskan toisesta korvasta ulos, muistaa varmaan miten kävi ukolle jolla se jäi yli sata vuotta sitten sinne lillumaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    -----Hagia Sofia ei ole kirkko,vaan museo.-----

    Olet pikkasen pihalla, se muutettiin muutama päivä sitten museosta moskeijaksi.

    Mitäs sitten. Turkin sulttaanihan sen kunnosti aikoinaan Italian rasvalettien rosvoilyn jäljiltä. Hyvä jos Putinille on selitetty asian oikea historia, muutenhan se uskoisi sinunlaisia hulluja Balkanilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs sitten. Turkin sulttaanihan sen kunnosti aikoinaan Italian rasvalettien rosvoilyn jäljiltä. Hyvä jos Putinille on selitetty asian oikea historia, muutenhan se uskoisi sinunlaisia hulluja Balkanilta.

    Tarkoitatko nyt latinalaista valtakuntaa? Konstantinopoli ryöstettiin länsimaisten armeijoden toimesta 1204 ja 'italialaiset' pitivät sitä hallussaan aina v. 1261 saakka jolloin kreikkalaiset valloittivat Bysantin (ja Konstantinopolin siinä sivussa) takaisin. Muslimi ottomaanit valloittivat kaupungin 1453.
    Kyllä siinä oli aikaa korjata Hagia Sofia entiseen loistoonsa 'italialaisten jäljiltä'.
    Taitaa historian tiedot olla sulla hieman hakusessa?

    Äänestä

Ensimmäinen Rooma on rappeutunut, toinen vallattu. Jäljellä on vain Venäjän kolmas Rooma.

Äänestä
  • Miks se ei sitten tee mitään Turkille. Eikö uskalla heikoilla savijaloillaan. Ohjuksien ampumiseen vastaa NATO Erdoganin vedottua viidenteen artiklaan. Kreikkalaiset ihan vittuillakseen eivät Putinin Hagiasta antaman passiivisen vastauksen takia tule ajamaan Turkin potkimista ulos NATOSTA, vaikka eipä niillä rosvoilla uskottavuutta olisi muutenkaan. Ratko Mladicin liittolaiset ajamassa NATON uskollisimpiin jäseniin kuuluvaa maata ulos järjestöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miks se ei sitten tee mitään Turkille. Eikö uskalla heikoilla savijaloillaan. Ohjuksien ampumiseen vastaa NATO Erdoganin vedottua viidenteen artiklaan. Kreikkalaiset ihan vittuillakseen eivät Putinin Hagiasta antaman passiivisen vastauksen takia tule ajamaan Turkin potkimista ulos NATOSTA, vaikka eipä niillä rosvoilla uskottavuutta olisi muutenkaan. Ratko Mladicin liittolaiset ajamassa NATON uskollisimpiin jäseniin kuuluvaa maata ulos järjestöstä.

    Lännen petturit ovat aina olleet pelastamassa Turkkia Venäjältä. Aikoinaan se oli Englanti, Ranska ja jossain määrin Itävalta. Nykyään NATO. Kylmän sodan ja sekulaarin Turkin aikana jäsenyys oli ymmärrettävää. Nyt jihadisti pitäisi potkia ulos liitosta.

    Äänestä

Venäjä on fasistinen ja militaristinen valtio, jossa uskonto on valjastettu palvelemaan ensin mainittuja valtion olemusta.
Todellista demokratiaa, kansalaisvapauksia ja sananvapautta maass ei sen sijaan ole.

Äänestä

Ordotoksi kirkko on kuin valtio valtiossa, myötäilee hallintoa, siunaa ohjukset. Etuisuudet näkyvät mm. Laatokan Valamossa, mihin on noussut ykyhuviloita valtionjohdollle, ja hengelliselle johtajalle, ilman rakentamiseen tarvittavia lupia.

Äänestä
  • Näinpä. Vähän pörinää ja lopulta koko homma unohtuu Assadin ja Balkanin rosvojen harmiksi. Mitäpä sitä tuottoisan kumppanin Turkin kanssa hommia pilaamaan yhden hökkelin takia. Kemal ja Lenin teki sata vuotta sitten hyvän pohjatyön nykyiselle jutulle, tsaari olisi vaatinut jo 'pyhää sotaa' Turkkia vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinpä. Vähän pörinää ja lopulta koko homma unohtuu Assadin ja Balkanin rosvojen harmiksi. Mitäpä sitä tuottoisan kumppanin Turkin kanssa hommia pilaamaan yhden hökkelin takia. Kemal ja Lenin teki sata vuotta sitten hyvän pohjatyön nykyiselle jutulle, tsaari olisi vaatinut jo 'pyhää sotaa' Turkkia vastaan.

    Putinin roistojoukkiot ovat 2000-luvulka sotamurhaneet jo yli 15.000 eurooppalaista kristittyä.

    Moskovan Punaisella torilla pidetään kristittyjen murhaajaa Leniniä näytteillä kuin kallisarvoisinta palvontareliikkiä.

    Moskovan liepeille on rakennettu Sota-Saatanan katedraali, jossa on mosaiikkeihin kuvattuna ihmiskunnan pahimpia sotarikollisia venäläisten palvottaviksi.

    Putinin Venäjä on Saatanan töiden lähettiläs ja murhamies.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Venäjä julistautunut kristillisyyden puolustajaksi Euroopassa. Tämä on positiivisin sanoma Venäjältä pitkään aikaan.

Eurooppa ja etenkin moniongelmainen EU näyttää kokonaan unohtaneet kristilliset juurensa. Luterilaisesta kirkosta ei enää pitkään aikaan ole ollut uskon puolustajaksi. Luterilainen kirkko on taantunut pelkäksi tuuliviiriksi suvakkien mielipiteitä kuunnellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu