LAUANTAISSEURA KYPÄRÄ-KATAISEN

LANKEEMUS
Kypärä-Katainen onneton Kokoomusjohtaja. Sauli Niinistö nollitettiin lauantaiseurassa. Ja Jyrki Katainen osoittautui luonteettomaksi puoluejohtajaksi.

Presidentin valtaoikeudet
Katainen oli koko talven vaatinut tasavallan presidentin valtaoikeuksien purkamista. Nyt hän totesi ettei ollutkaan tarkoittanut sitä ja, että vasta aikaisintaan seuraavalla kerralla niin tapahtuisi, jos katsotaan se tarpeelliseksi. Hän selkeästi sekosi kertoessaan, että mennään toimikausi kerrallaan.
Siis kuusi vuotta. Tasavallan presidentti valitaan kuudeksi vuodeksi ja sama henkilö voidaan valita enintään kahdeksi kaudeksi.
Kataisen selittelystä on vedettävissä se johtopäätös, että kokoomus etsii kuuden vuoden kuluessa toisen presidenttiehdokkaan ja hylkää Sauli Niinistön. Tuskin Niinistö tai kokoomus lähtee siitä puheenjohtaja Kataisen käsityksestä, että Niinistö jää lopullisesti vanhuuseläkkeelle ensimmäisen kuuden vuoden jälkeen.

Onnettomat presidentinvaalit
Perättäin Holkeri, Ilaskivi, Uosukainen, jotka kaikki jäivät kolmansiksi. Niinistö veti maton alta Uosukaiselta ollessaan Kokoomuspuolueen puheenjohtaja. Ratkaisu tietysti oli Kokoomuksen, mutta Suomen edunmukainen. Lähtökohta on täten Sauli Niinistön kannalta onneton, koska hänellä tässäkin mielessä on pettäjän tausta.

Niinistön sekoilut edellisen presidenttiehdokkuuskysymyksen aikoihin
Silloin Niinistö perusteli kieltäytymistään, koska oli askeetti ja puolivallaton leskimies. Tiedettiin tietysti, että hän harrasti mieluummin urheilua ja seikkailua puolivallattomana leskimiehenä sekä mieluummin halusi ärsyttää ihmisiä huonolla esimerkillään kuten tupakoinnilla tai poikkesi olutbaareissa. Harrastukset tiettävästi häiritsivät aika-ajoin jopa asioiden hoitoa sekä puolueessa tai mahdollisesti valtiovarainministerin vastuullisessa tehtävässä. Niin ainakin on syytä olettaa.

Kypärä-Katainen nyt perusteluista
Kertoi Sauli Niinistön kieltäytyneen presidenttiehdokkuudesta ministeritehtävien, Euroopan konservatiivipuolueen puheenjohtajuuden sekä perheongelmien vuoksi. No niihin tietysti liittyi oleellisesti seikkailu nykyisen kulttuuri- ja urheiluministeri Carpelan kanssa. Silloin oli ilmeisesti mukavampia paistatella salamavalojen välkkeessä mm. Kangasalan kirkolla.

Lauantaiseurassa kysyttiin Kataiselta, että miksi Sauli Niinistö ei kertonut noita perusteluja tuolloin vaan vasta nyt. Katainen jäi sanattomaksi sekä kehotti Lehtelää kysymään asiaa Sauli Niinistöltä itseltään. Omituiselta tuntuu ongelma myös siksi,. että Sauli Niinistöä väen vängällä halusi vastuullisen tehtävän Europankissa ja maan punamultahallitus tuki tässä Sauli Niinistöä.

Joten harhautusten harhautus yritys osui onnettoman Kypärä-Kataisen omaan nilkkaan.

Tasavallan presidentti mielipidejohtaja
Kypärä-Katainen on vaatinut, että tasavallan presidentin tulisi olla mielipidejohtaja. Nyt tuo ilmoitus peruttiin. Merkittävin kysymys on Nato-kysymys. Yksiselitteisesti Kypärä-Katainen sulki tämän ongelman pois presidentiltä. Presidentti ei voi eikä saa tehdä ehdotuksia siitä haetaanko vai eikö haeta Nato-jäsenyyttä. Talouspolitiikastakaan ei tasavallan presidentti ei saa sanoa mitään, koska se kuuluu valtioneuvoston rooteliin.

Mitä jäi käteen
Heikko Kokoomus, Heikko puheenjohtaja, Heikko ehdokas
10548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kokoomus hätiköi ja varmisti Tarja Halosen valinnan jo ensimmäisellä kierroksella.

Äänestä
  • Niinestö haluaa takaisin turvallisiin ympyröihin. Mitkä ne sitten hänen kohdallaan ovat, ovat jokaisen pääteltävissä. Ei Sale sovellu Euroopan metropoleihin, vaan mieluummin viettää aikaansa kantapaikoissaan. Ja haku päällä. Haluaa lisäksi suomalaisen naisen.

    Äänestä

Tarja Halosta ovat kokoomuslaiset syyllistäneet juuri niiden asioiden huonosta hoitamisesta, jotka nyt sitten eivät Kataisen mukaan presidentille kuulukaan!
Voi herran pieksut tuota kokkareitten kompurointia. Olkoon se meille kaikille onneksi.

Äänestä

Kun savolaenen huastelloo, vastuu siirtyy kuulijalle. Alkaa pikku hiljaa paljastua: Katainen täydellinen floppi.
No joku voi sanoa, että muutkin floppaavat!

Äänestä

En voi uskoa, kuinka todenpaikan tullen joku Kokoomuksen pojan kloppi voi mennä niin riman alitse, että hirvittää.

Kerro siinä sitten, että puolue on kykypuolue.
Ei ainoatakaan jätkää tai ämmää, jota äänestämme.

Äänestä

Parahin Thomas W!
Olit sitten laittanut kellon soimaan aikaisin aamulla ja aloitit jo ajoissa ennen Lauantaiseuran alkua luomaan pohjakirjoitusta mielipiteellesi, vai mitä? No, linjasi pitää edelleen ja hyvä niin.
Minkälainen on luonteeton puoluejohtaja, tai mikä erottaa poliittisen johtajan nykyaikana toisesta? Eikö noilla kaikilla olle sama p....n puhumisen taito, johon kukin sitten uskoo tavallaan? Jotkut puolueet eivät uskalla pistää nuorta voimaa likoon, vaan elävät edelleen itäisen naapurimme "Kremlinheiluttajien" viitoittamaa tietä. Vanhassa tietysti vara parempi, vai miten se nyt menikään.
Olen kuitenkin varsin ihmeissäni paatoksellisesta saarnaamisestasi, sillä aikaisempien mielipiteidesi mukaan tässä on nyt meneillään kansan aliarviointi ja petos. Jos näin on, niin ollos huoleton, sillä nythän demarit ovat kulkemassa todelliseen voittoon ja "Suomen Äiti" saa jatkaa 6-0 lukemin.
Ihmettelet myös Kataisen vaikenemista Niinistön tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, miksi? Eihän Lipponen ja kumppanit ruodi mitä Halonen on kertoillut ja pohtinut tässä menneinä vuosina, vaan antavat hänen ihan itse kertoa. Mitä mieltä itse olisit, jos joku kertoisi julkisuudessa miksi sinä olet tehnyt tai sanonut jotain? Vai onko poliitikolla lainkaan sitä yksityiselämää, mitä tavallisella kadunkulkijalla on?
Mitäs tästä kaikesta nyt sitten käteen jäi? Politiikan teatteria yksi tunti!!

Äänestä

Tapio on höntti. Tapiota höntimpää ei ole.
Höntti, höntimpi => Tapio, HönttiTapio

Äänestä
  • sä tymistä tyhmin mitä tiedän, et valmistu ennen etkä jälkeen paavin tulevaan elämääsi, jota ei ole eikä tule

    Äänestä

  • oikolukija kirjoitti:

    sä tymistä tyhmin mitä tiedän, et valmistu ennen etkä jälkeen paavin tulevaan elämääsi, jota ei ole eikä tule

    Ei Tapio ole höntti. Olet ollut väärässä Tapio on hintti. Tapio tarjoaa tuolla alla perää.

    Voiko olla Tapiota hintimpää? Ei voi.

    Hintti, hintimpi => Tapio, HinttiTapio.

    Äänestä

Onko kokoomuksella väärä presidenttiehdokas vai eikö saisi olla ehdokasta ollenkaan?
Vai mikä kumma tässä asiassa nostaa verenpaineen noin korkealle.
Minäkin olen ottanut kantaa Niinistön ehdokkuuteen, mutta aivan eri pohjalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapio.Talvi kirjoitti:

LANKEEMUS
Kypärä-Katainen onneton Kokoomusjohtaja. Sauli Niinistö nollitettiin lauantaiseurassa. Ja Jyrki Katainen osoittautui luonteettomaksi puoluejohtajaksi.

Presidentin valtaoikeudet
Katainen oli koko talven vaatinut tasavallan presidentin valtaoikeuksien purkamista. Nyt hän totesi ettei ollutkaan tarkoittanut sitä ja, että vasta aikaisintaan seuraavalla kerralla niin tapahtuisi, jos katsotaan se tarpeelliseksi. Hän selkeästi sekosi kertoessaan, että mennään toimikausi kerrallaan.
Siis kuusi vuotta. Tasavallan presidentti valitaan kuudeksi vuodeksi ja sama henkilö voidaan valita enintään kahdeksi kaudeksi.
Kataisen selittelystä on vedettävissä se johtopäätös, että kokoomus etsii kuuden vuoden kuluessa toisen presidenttiehdokkaan ja hylkää Sauli Niinistön. Tuskin Niinistö tai kokoomus lähtee siitä puheenjohtaja Kataisen käsityksestä, että Niinistö jää lopullisesti vanhuuseläkkeelle ensimmäisen kuuden vuoden jälkeen.

Onnettomat presidentinvaalit
Perättäin Holkeri, Ilaskivi, Uosukainen, jotka kaikki jäivät kolmansiksi. Niinistö veti maton alta Uosukaiselta ollessaan Kokoomuspuolueen puheenjohtaja. Ratkaisu tietysti oli Kokoomuksen, mutta Suomen edunmukainen. Lähtökohta on täten Sauli Niinistön kannalta onneton, koska hänellä tässäkin mielessä on pettäjän tausta.

Niinistön sekoilut edellisen presidenttiehdokkuuskysymyksen aikoihin
Silloin Niinistö perusteli kieltäytymistään, koska oli askeetti ja puolivallaton leskimies. Tiedettiin tietysti, että hän harrasti mieluummin urheilua ja seikkailua puolivallattomana leskimiehenä sekä mieluummin halusi ärsyttää ihmisiä huonolla esimerkillään kuten tupakoinnilla tai poikkesi olutbaareissa. Harrastukset tiettävästi häiritsivät aika-ajoin jopa asioiden hoitoa sekä puolueessa tai mahdollisesti valtiovarainministerin vastuullisessa tehtävässä. Niin ainakin on syytä olettaa.

Kypärä-Katainen nyt perusteluista
Kertoi Sauli Niinistön kieltäytyneen presidenttiehdokkuudesta ministeritehtävien, Euroopan konservatiivipuolueen puheenjohtajuuden sekä perheongelmien vuoksi. No niihin tietysti liittyi oleellisesti seikkailu nykyisen kulttuuri- ja urheiluministeri Carpelan kanssa. Silloin oli ilmeisesti mukavampia paistatella salamavalojen välkkeessä mm. Kangasalan kirkolla.

Lauantaiseurassa kysyttiin Kataiselta, että miksi Sauli Niinistö ei kertonut noita perusteluja tuolloin vaan vasta nyt. Katainen jäi sanattomaksi sekä kehotti Lehtelää kysymään asiaa Sauli Niinistöltä itseltään. Omituiselta tuntuu ongelma myös siksi,. että Sauli Niinistöä väen vängällä halusi vastuullisen tehtävän Europankissa ja maan punamultahallitus tuki tässä Sauli Niinistöä.

Joten harhautusten harhautus yritys osui onnettoman Kypärä-Kataisen omaan nilkkaan.

Tasavallan presidentti mielipidejohtaja
Kypärä-Katainen on vaatinut, että tasavallan presidentin tulisi olla mielipidejohtaja. Nyt tuo ilmoitus peruttiin. Merkittävin kysymys on Nato-kysymys. Yksiselitteisesti Kypärä-Katainen sulki tämän ongelman pois presidentiltä. Presidentti ei voi eikä saa tehdä ehdotuksia siitä haetaanko vai eikö haeta Nato-jäsenyyttä. Talouspolitiikastakaan ei tasavallan presidentti ei saa sanoa mitään, koska se kuuluu valtioneuvoston rooteliin.

Mitä jäi käteen
Heikko Kokoomus, Heikko puheenjohtaja, Heikko ehdokas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu