Vihervasemmisto yrittää vaientaa jopa presidentin. Valemedia

kokoaa siantuntijalauman kertomaan mielipiteitään siitä, mitä presidentti saa sanoa ja mitä ei ja tarkoitus on ohjeistaa presidenttiä nyökytteleen hallituksen ja valemedian tahdissa. Onneksi presidenttinä ei ole mikään sossu eikä työpaikkakiusaaja piipertäjä.
555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niinistö tuntuu olevan tukkanuottasilla kaikkien kanssa.

Äänestä

Päinvastoin, hän on nykyisin hyvin sovitteleva, vaikka voisi kyllä rähjätä sielunsa syvyyksistä. Hän tuntuu paranevan iän myötä.

Äänestä

Niinistö nämäytti myös kepulaista Vihreälää, jonka mielestä valtion velkaa voidaan ottaa mielen määrin ja jättää puolet maksamatta. Olisii kiva olla näkemässä, kun valtion velkaministeri kertoo tuon hienon suunnitelman etukäteen lainanantajille. Silloin ei tarvitse lakkikourassa painella Japaniin ja kontata nöyrästi pyttämään lainaa niin kuin Viinanen joutui tekemään.

Olli Rehn, tuo suurin Kreikan kurittaja, vaikenee kuin muuri valtion velanotosta. Häen onkin vaikeaa perustella, miksi Kreikalle valkavankeus oli pahasta, mutta Suomelle se on eduksi.

Äänestä
  • Millähän se Niinistö maan taloutta korjaisi, jos ei lainaa ottaisi?

    Valtiolta on jäänyt corona-pandemian takia useita miljardeja euroja verotuloja saamatta, kun yritysten toiminta on ollut vähäistä tai kokonaan keskeytynyt.

    Jos valtiolla ei ole rahaa ihmisten terveydenhuoltoon ja koulutukseen, niin siitähän kärsivät kaikki ihmiset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millähän se Niinistö maan taloutta korjaisi, jos ei lainaa ottaisi?

    Valtiolta on jäänyt corona-pandemian takia useita miljardeja euroja verotuloja saamatta, kun yritysten toiminta on ollut vähäistä tai kokonaan keskeytynyt.

    Jos valtiolla ei ole rahaa ihmisten terveydenhuoltoon ja koulutukseen, niin siitähän kärsivät kaikki ihmiset.

    Valtiolle löytyy lisää rahaa, kun rakenteellisiin ongelmiin puututaan.
    Ensin täytyy uskaltaa sanoa ääneen, mitä kaikkea "rakenteelliset ongelmat" käytännössä tarkoittavat. Sitten töihin.
    En tiedä onko presidentti Niinistö sanonut näin, mutta tämä on totuus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

kokoaa siantuntijalauman kertomaan mielipiteitään siitä, mitä presidentti saa sanoa ja mitä ei ja tarkoitus on ohjeistaa presidenttiä nyökytteleen hallituksen ja valemedian tahdissa. Onneksi presidenttinä ei ole mikään sossu eikä työpaikkakiusaaja piipertäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu