Mietin, että vaikka jäsenet lähtevät seurasta poispäin ja ovet paukkuu.. niin karttaminen on iskostettu niin lujasti näihin ihmisiin, että se oppi ei taida koskaan jäädä pois... Katkeruutta ja suurta tuskaa nämä uskovaiset aiheuttavat perheissä. Todistajat rikkovat perheitä. Tiedän sen, kun itse kärsin siitä, että perheeni, siis sisarukseni karttavat minua, ikävä kyllä en ole nähnyt veljeäni neljään vuoteen. Sitten nämä ihmiset tulevat oville saarnaamaan mairea valtakunnan hymy kasvoillaan, varoitan, älä kuuntele heitä!!
Karttaminen
Anonyymi
18194
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kun annoin elämäni Jeesukselle ei entisellä vartiotornilahkon opetuksilla ja kiristämisillä ollut enää mitään merkitystä.
Nyt yritän auttaa jehovantodistajia pääsemään eroon harhaopistaan.
Ole nyt jo hiljaa. Harhassa elät itsekin
En ole hiljaa. Mikäs on sinun harhasi nimi?
Todellisuus
Hyvin sanottu, jokohan meni Jeesus hiljaiseksi.
Todellisuus on vasta kuoleman jälkeen. Joko ikuisuus kadotuksessa tai ikuisuus Jumalan lasten kanssa.
Valitse siis siitä, mutta kadotusta en suosittele. Siellä on itku ja hammasten kiristys.
Sielläpähän hampaitas kiristelet.
Mulla on siinä mielessä helppoa, että en lle koskaan uskonut tuliseen helvettiin, jossa on itku ja hampaiden kiristely. Sellaista paikkaa ei ole.
Helvetin olemassaolo ei ole sinun uskomuksestasi kiinni.
Pyöriikö maailma sinun uskomuksiesi ympärillä?
Ei pyöri, mutta ei se pyöri sinunkaan tai kenenkään muunkaan uskomusten ympärillä. Mutta siinä mielessä on kiva olla, kun en tuollaiseen hölynpölyyn usko.
Ei kristinoppiin kuulu semmoinen rusinapullateologia, että Raamattu olisi rusinapulla josta voi poimia rusinoita ja jättää loput luopioille
Siten olet vartiotorniuskontoinen, jossa vartiotorni noin kuukausikohtaisesti ilmoittaa rusinat, joilla välttää mökötyksen osalleen
Tuomionpäivänä nähdään kuka olikaan taas oikeassa , JT tietenkin.
tsihi
Varajeesus siinä ottanut itselleen tuomiovallan.
>> Todellisuus on vasta kuoleman jälkeen.
Miten olet päätynyt tuollaiseen kuvitelmaan? Raamattuhan on todistetusti täynnä puutaheinää ja tyhjiä lupauksia, eikä mutukaan ole yhtään luotettavampi. Kaikki, mitä voidaan oikeasti tietää osoittaa, että ihmisen kuoltua se oli siinä.
Minäkin kartan, mutta JT:a. Varsinkin sukulais JT:a. Phyi då.
Minä kartan kaikkia JT, paitsi yhtä. Ties vaikka katkaisen häneenkin. On liian virkaintoinen.
Anonyymi 2020-07-17 18:49:23
"Mulla on siinä mielessä helppoa, että en lle koskaan uskonut tuliseen helvettiin, jossa on itku ja hampaiden kiristely. Sellaista paikkaa ei ole."
Ilmestyskirja 20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
-Vartiotornissa on paratiisi todistettu väripiirroksellisesti.
Roomalaiskirje 8:1 Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Vartiotorni kieltää Jeesuksen, sanomalla tämän enkeli Mikaeliksi.
Heprelaiskirje 1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit".
-Koska kaikki enkelit kumartavat Jeesusta, ei Jeesus itse ole enkeli.
Matt. 4:17 Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle".
Matt. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Jehova, Jehova!', pääse taivasten valtakuntaan
Fil. 3:18 Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; 3:19 heidän loppunsa on kadotus,
3:20 Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa
Anonyymi00015 2026-05-23 12:02:59
Matt. 7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Jehova, Jehova!', pääse taivasten valtakuntaan
----------
Tuo on varmaan siitä UM:stä.
Vartiotornihan tärkeilee ja leuhkiikin sillä että siinä on Jumalan nimet korjattu Jehovaksi.