Yhteiskuntaamme on muodostunut sisäinen kasti/pistejärjestelmä.
"Intersektionaalisessa feminismissä uhrius merkitsee siis valtaa, pääomaa ja pelimerkkejä. Siksi uhriudesta kisataan."
Miksi yhteiskuntaamme on tehty kastijärjestelmä?
84
62
Vastaukset
Tässä lisää aiheesta
Filosofian tohtori Halla-aho alleviivaa, että intersektionaalinen feminismi ei pyri tasa-arvoon sen enempää sukupuolten kuin etnisyyksienkään välillä.
"Itse asiassa sen tavoitteet ovat täysin päinvastaisia. Se on pohjimmiltaan uhrikultti ja kastijärjestelmä, joka asettaa ihmiset hierarkiaan heidän syntymässä saatujen ominaisuuksiensa perusteella.
Yksilön paikka hierarkiassa määrittyy hänen edustamansa ryhmän mukaan ja ryhmän paikka uhriuden perusteella. Kaikkein uhreimmat ovat hierarkiassa korkeimmalla.
Paikka hierarkiassa määrittää sen, mitä ihminen saa sanoa ja kenelle. Kyse on ennen kaikkea puhevallasta", Halla-aho tiivistää.
Tämä näkyy Halla-ahon mukaan erityisen hyvin "tone policing" -ajattelussa, joka kieltää esimerkiksi miestä arvostelemasta hysteerisesti kiljuvaa ja sätkyttelevää intersektionaalista feministiä tämän käytöksestä.
"Tämä ei kuitenkaan toimi toiseen suuntaan: miehen on esitettävä asiansa naiselle niin, ettei nainen koe miehen äänensävyä ikävänä, uhkaavana tms. Onhan jokaisella oikeus 'turvalliseen tilaan'", Halla-aho napauttaa.
Kysymys on siis puhtaasti uhriasemaan perustuvasta ideologiasta. "Vihreä kädenjälki" todella näkyy, jos ja kun ihmisiä aletaan pisteyttää "uhriutumisasteen" mukaan. Ajattelu, jossa yksilön identiteetti sidotaan johonkin ryhmään - vaikkapa valkoisiin, tummaihoisiin, miehiin, naisiin, heteroihin ja homoihin - synnyttää lisää niitä "syrjiviä rakenteita", joita se väittää purkavansa: se erottelee vielä selvemmin ihmisiä ihonvärin, sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella.
Niin muodoin valtaväestöstä poikkeavilla, hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa kiitetyillä "taustatekijöillä" voinee ansaita lisäpisteitä erityiskohtelua silmällä pitäen eli positiivinen syrjintä korostuu entisestään, mikä on ilmeisesti tarkoituskin. Todellisuudessa tasa-arvoa heikennetään, vaikka sitä uskotellaan tavoiteltavan.
Suurimman oppositiopuolueen puheenjohtaja valottaa myös tarkemmin sanaparin merkitystä, sillä onhan selvää, että suurimmalle osalle suomalaisista se on vielä vieras:
cc
Pisteitä saa esimerkiksi muusta ihonväristä kuin valkoisesta, muusta sukupuolesta kuin mieheydestä, muusta suuntautumisesta kuin heteroseksuaalisuudesta ja muusta uskonnollisuudesta kuin kristinuskosta.
Hierarkiassa alimpana on tietysti valkoinen heteromies. Hänelle saa kuka tahansa sanoa mitä tahansa, ja hänen on väistettävä kaikkia.
Muiden keskinäinen järjestys selviää tarkkailemalla tilanteita, joissa sorrettujen ryhmien kesken vallitsee konflikti tai intressiristiriita", Jussi Halla-aho täsmentää.
Lisäksi Halla-aho huomauttaa:
"Vaikka esimerkiksi naiset ja homoseksuaalit ovat melko korkealla hierarkiassa, he ovat huomattavasti muslimien alapuolella. Siksi naisen ja homoseksuaalien objektiivisesti ajatellen surkea asema muslimimaissa ja -yhteisöissä ei soita kelloa intersektionaalisen feministin aivoissa."Kuten kaikissa kastijärjestelmissä, myös intersektionaalisessa yksilön ominaisuudet ovat merkityksettömiä eikä hän voi vaihtaa omaa positiotaan, vaikka hänen tekonsa tai olosuhteensa eivät vastaisi niitä stereotypioita, joita intersektionaalinen kultti hänen "ryhmäänsä" liittää, Halla-aho jatkaa analyysiään.
"Niinpä esimerkiksi valkoinen mies on pysyvästi 'valtapositiossa' ja osa patriarkaalista sortojärjestelmää, vaikka hän olisi roskapöntössä asuva puliukko. Vastaavasti miljonääri gangsta-räppäri kultaketjuineen ja lamborghineineen on pysyvästi 'uhripositiossa'", Halla-aho havainnollistaa.
Halla-aho katsoo, että täten valkoinen mieskin voi hyveteoilla ansaita olemassaolon oikeuden intersektionaalisessa kultissa, mutta paikkaansa hän ei voi muuttaa. Hän ei lakkaa olemasta osa patriarkaalista "rakennetta" vaan hänen on pyydettävä sitä alati anteeksi ja väistettävä kaikkia korkeampaan kastiin syntyneitä.
"Vain syntyperäisillä ominaisuuksilla on uhripisteiden kannalta merkitystä. Ihonväriä tai sukupuolta ei voi vaihtaa, ja suuntautumisenkin väärentäminen on pitkän päälle aika työlästä. Ihminen voi kuitenkin keksiä itselleen vaikkapa menneisyyden, joka lisää hänen uhriuttaan ja kohottaa häntä hierarkiassa."
Halla-aho palauttaa mieleen amerikkalaisen demokraattisenaattori Elisabeth Warrenin, joka vuosien ajan valehteli olevansa perimältään cherokee-intiaani.
"Koska huijauksista voi jäädä kiinni, se rimpsu, joka alkuaan kuului 'LGBT', pitenee koko ajan. Viimeisin näkemäni variantti on 'LGBTTQQIAAP', mutta tuskin sekään jää lopulliseksi.
Kategoriat ovat koko ajan abstraktimpia ja vaikeammin mitattavia, ja ne tarjoavat myös hierarkian pohjalle syntyneille mahdollisuuden nousta ylemmälle tikkaalle ja osallistua sieltä käsin pohjalle jääneiden kivittämiseen", Halla-aho pohdiskelee ja lisää, että kuten kultit aina, intersektionaalinen liikekin on "puhtaasti irrationaalinen ja taikauskoinen".
"Puhe ja keskustelu koostuvat taikasanojen viljelystä. Jos rituaalin suorittaa väärin, tai jos ei muista oikeita sanoja oikeissa kohdissa ja oikeassa järjestyksessä, päätyy vääräoppisten kirjoihin, joista saattaa selvitä ankarilla katumusharjoituksilla."
https://beta.oikeamedia.com/o1-140400
- Anonyymi
"Tämä näkyy Halla-ahon mukaan erityisen hyvin "tone policing" -ajattelussa, joka kieltää esimerkiksi miestä arvostelemasta hysteerisesti kiljuvaa ja sätkyttelevää intersektionaalista feministiä tämän käytöksestä."
Hyvä Jussi, hauku naiset maanrakoon!!
Jatka valitsemallasi oppositiotiellä!!
Arto, kopio tänne lisää Jussin aivopieruja!!
Kopsaa Hankamäenkin juttuja, ne on vielä typerämpiä!!
Kaikki persujen vakavasti otettavuutta heikentävät uutiset ovat tervetulleita!!
ps Jussi on ateisti, Jeesus on mielestään menninkäinen ja holokaustista muistuttelevat helluntailaiset ovat Jussin sanoin holohölöttäjiä.
Mutta ei se Artoa haittaa. Tarkoitus pyhittää keinot.
pps Puolan persut voitti pressavaalin ja antisemitismi oli yksi tärkeä osatekijä tuossa voitossaEn toki Jussin kanssa kaikessa ole samaa mieltä, mutta kyllä tässä oma ajanakohtainen pointtinsa on.
ArtoTTT kirjoitti:
En toki Jussin kanssa kaikessa ole samaa mieltä, mutta kyllä tässä oma ajanakohtainen pointtinsa on.
Kopsasit kylläkin valtavan pitkän pätkän lempimediaasi. Missä kohden siis et ole samaa mieltä kuin Mestari?
- Anonyymi
ArtoTTT kirjoitti:
En toki Jussin kanssa kaikessa ole samaa mieltä, mutta kyllä tässä oma ajanakohtainen pointtinsa on.
Järjestelmällistä petosta ja väkivaltaa. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006658244.html
Poliisi maalittaa MIEHIÄ tappaa putkaan Murha ilmajoen hautaiusmaalla, Rauman putka MURHA . Cruna on muurariveljille kavalettu. Oikeus halveksii Isää huoltajan näjkyy ratkaisuissa. Jopa auton varaosia 100% suomi huijaus. Oikus istunnot lavastettuja sovittuja jokainen osapuoli asianajaa myöten vapaamuureita yms..
- Anonyymi
Minä kuulun kastiin, joka ei vajakkeja hyväksy.
Kastijärjestelmä jalostaa, tosin ajan kanssa jalostusta tapahtuu aina.- Anonyymi
Jussin kastijärjestelmä on Jussin kostuneiden mielikuvituspurujen tuotosta, jolla vedotaan päänsä palelluttaneisiin rivipersuihin, perusartoihin.
Anonyymi kirjoitti:

Sitten sinulle ei pitäisi tuottaa mitään vaikeuksia Jussin päätelmien todistaminen vääräksi?
- Anonyymi
ArtoTTT kirjoitti:
Sitten sinulle ei pitäisi tuottaa mitään vaikeuksia Jussin päätelmien todistaminen vääräksi?
Näyttää tuottavan ...
- Anonyymi
ArtoTTT kirjoitti:
Sitten sinulle ei pitäisi tuottaa mitään vaikeuksia Jussin päätelmien todistaminen vääräksi?
Päättely on ajattelua, jossa edetään oletuksista johtopäätöksiin. Normaalisti päättelylle annetaan perustelut, joita arvioimalla voidaan todistaa päättelyn johdonmukaisuus ja loogisuus.
Jussi ei tee päätelmiä. Hän esittää väitteitä, joita hän ei perustele millään lailla. Siinä ei ole mitään uutta, useimmat populistit politiikassa toimivat näin. Joko olet heidän kanssaan jo valmiiksi samaa mieltä tunnepohjalta tai sitten et. Päättelyn johdonmukaisuudella ja perusteilla ei ole mitään väliä.
Ymmärrän, että em. uskonnolliselle ihmiselle tämä on tuttu tapa "ajatella", mutta meille muille tämänkaltainen "pohdiskelu" on valitettavasti lähinnä surkuhupaisaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päättely on ajattelua, jossa edetään oletuksista johtopäätöksiin. Normaalisti päättelylle annetaan perustelut, joita arvioimalla voidaan todistaa päättelyn johdonmukaisuus ja loogisuus.
Jussi ei tee päätelmiä. Hän esittää väitteitä, joita hän ei perustele millään lailla. Siinä ei ole mitään uutta, useimmat populistit politiikassa toimivat näin. Joko olet heidän kanssaan jo valmiiksi samaa mieltä tunnepohjalta tai sitten et. Päättelyn johdonmukaisuudella ja perusteilla ei ole mitään väliä.
Ymmärrän, että em. uskonnolliselle ihmiselle tämä on tuttu tapa "ajatella", mutta meille muille tämänkaltainen "pohdiskelu" on valitettavasti lähinnä surkuhupaisaa.Juuri näin!
ArtoTTT kirjoitti:
Sitten sinulle ei pitäisi tuottaa mitään vaikeuksia Jussin päätelmien todistaminen vääräksi?
Ei varmaankaan, kunhan Mestari on ensin todistanut ne oikeiksi. Taitaa jäädä näkemättä, muta varmaan kopsaat tänne heti jos niin tapahtuu.
Tyhjien (ja tyhmien) väitteiden todistaminen vääräksi on kyllä hyvin yleinen persuskovaisten vaatimus, jolla fokus halutaan siirtää pois väitteiden tyhjyydestä (ja tyhmyydestä). Sekä siitä, että todellisuudessa kopsaaja ei itsekään ymmärrä mistä puhutaan (tällä en erityisesti tarkoita sinua Archie, mutta täällä on muitakin teikäläisiä kopsailemassa).Anonyymi kirjoitti:
Päättely on ajattelua, jossa edetään oletuksista johtopäätöksiin. Normaalisti päättelylle annetaan perustelut, joita arvioimalla voidaan todistaa päättelyn johdonmukaisuus ja loogisuus.
Jussi ei tee päätelmiä. Hän esittää väitteitä, joita hän ei perustele millään lailla. Siinä ei ole mitään uutta, useimmat populistit politiikassa toimivat näin. Joko olet heidän kanssaan jo valmiiksi samaa mieltä tunnepohjalta tai sitten et. Päättelyn johdonmukaisuudella ja perusteilla ei ole mitään väliä.
Ymmärrän, että em. uskonnolliselle ihmiselle tämä on tuttu tapa "ajatella", mutta meille muille tämänkaltainen "pohdiskelu" on valitettavasti lähinnä surkuhupaisaa."Joko olet heidän kanssaan jo valmiiksi samaa mieltä tunnepohjalta tai sitten et. Päättelyn johdonmukaisuudella ja perusteilla ei ole mitään väliä. "
Näin se menee, tuntemuksilla ohjaillaan ja jaetaan ihmisiä eri luokkiin.- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
Ei varmaankaan, kunhan Mestari on ensin todistanut ne oikeiksi. Taitaa jäädä näkemättä, muta varmaan kopsaat tänne heti jos niin tapahtuu.
Tyhjien (ja tyhmien) väitteiden todistaminen vääräksi on kyllä hyvin yleinen persuskovaisten vaatimus, jolla fokus halutaan siirtää pois väitteiden tyhjyydestä (ja tyhmyydestä). Sekä siitä, että todellisuudessa kopsaaja ei itsekään ymmärrä mistä puhutaan (tällä en erityisesti tarkoita sinua Archie, mutta täällä on muitakin teikäläisiä kopsailemassa).> kunhan Mestari on ensin todistanut ne oikeiksi. <
Ette taida olla lukeneet edes Jussin kirjoitusta?
Hän yhteenvetää todellisuudesta nähtäviä ilmiöitä, perustellen ne. Te ette osaa lukea Jussin kirjoituksia, siinä se syy. Takerrutte yksittäisiin sanoihin. Te suhtaudutte tunteella, ette järjellä Halla-ahon älyllisiin kirjoituksiin – ja menette metsään omien olkiukkojenne kanssa.
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/3130817670371739 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jussin kastijärjestelmä on Jussin kostuneiden mielikuvituspurujen tuotosta, jolla vedotaan päänsä palelluttaneisiin rivipersuihin, perusartoihin.
https://www.lapinkansa.fi/eduskunnasta-euroopan-unioni-loppunsa-edella/2723179
Unioni mätänee sisältä päin ja yhteisiä nimittäjiä löytyy entistä vähemmän. Kun uutta rahaa luodaan ilman mitään reaalista vastinetta ja sitä jaetaan lapioimalla, vääjäämättömänä lopputuloksena on moraalikato. Se menee läpi koko yhteisön.
Historia osoittaa, että mikään valheelle rakennettu ei kestä loputtomiin. Euroopan unionissa eletään parhaillaan kollektiivisen harhan aikaa. Se koskee myös arvopohjaa. Historiattomuus vaivaa myös Suomen poliittista eliittiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päättely on ajattelua, jossa edetään oletuksista johtopäätöksiin. Normaalisti päättelylle annetaan perustelut, joita arvioimalla voidaan todistaa päättelyn johdonmukaisuus ja loogisuus.
Jussi ei tee päätelmiä. Hän esittää väitteitä, joita hän ei perustele millään lailla. Siinä ei ole mitään uutta, useimmat populistit politiikassa toimivat näin. Joko olet heidän kanssaan jo valmiiksi samaa mieltä tunnepohjalta tai sitten et. Päättelyn johdonmukaisuudella ja perusteilla ei ole mitään väliä.
Ymmärrän, että em. uskonnolliselle ihmiselle tämä on tuttu tapa "ajatella", mutta meille muille tämänkaltainen "pohdiskelu" on valitettavasti lähinnä surkuhupaisaa.Halla-aho kuvailee tarkasti IF:n sisältöä ja eetosta. Jollet sinä ressukka tätä ymmärrä, ei ehkä kannata vatkata termejä "oletus" ja "johtopäätös".
ArtoTTT kirjoitti:
Sitten sinulle ei pitäisi tuottaa mitään vaikeuksia Jussin päätelmien todistaminen vääräksi?
Kuten jo aiemminkin todettu, Halla-ahon tekstissä ei tehdä ainoatakaan perusteltua päätelmää yhtään mistään, se on vain kokoelma väitelauseita vailla niitä perusteluita. Luehan uudelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> kunhan Mestari on ensin todistanut ne oikeiksi. <
Ette taida olla lukeneet edes Jussin kirjoitusta?
Hän yhteenvetää todellisuudesta nähtäviä ilmiöitä, perustellen ne. Te ette osaa lukea Jussin kirjoituksia, siinä se syy. Takerrutte yksittäisiin sanoihin. Te suhtaudutte tunteella, ette järjellä Halla-ahon älyllisiin kirjoituksiin – ja menette metsään omien olkiukkojenne kanssa.
https://www.facebook.com/jussi.hallaaho/posts/3130817670371739Opettele ensin erottamaan väite perustelusta.
Palataan sitten asiaan, eli ei palata.
Alkaako persut olla niin tiukilla, että joutuu Halla-aho alkaa nuoleskella kristittyä valkoihoista heteromiestä. Vaikka tuo hänen kirjoituksensa tuntuu varmasti aitouskovan miehen mielestä kuin painolta puhdasta kultaa niin kannattaa muistaa, ettei hän suinkaan aitouskovan "puolella" ole. Hän kun ei usko omien sanojensa mukaan muihinkaan maahisiin.
- Anonyymi
Halla on ok, mutta jos ruuvia kiristetään niin demarihan se on.
- Anonyymi
Erittäin konservatiivit ottaa "faktansa" sieltä mistä löytää, vaikka sitten ateistin suusta.
Anonyymi kirjoitti:
Halla on ok, mutta jos ruuvia kiristetään niin demarihan se on.
Halla-aho on kiistatta persujen fiksuin tyyppi . Hän on kuitenkin tosiaan demari. Sinänsä tuosta kirjoituksesta tulee väkisinkin mieleen, että juuri Halla-aho on itse "ajanut" kastijärjestelmää suomeen , jossa esimerkiksi sosiaalietuudet kastitettaisiin siten, että kanta suomalaiset saisi parempia etuja pelkällä makaamisella , kuin pätkätöitä tekevä tai itseään kouluttava maahanmuuttaja. Ja noilla puheilla hän ei suinkaan tarkoita vain sellaista maahanmuuttajaa joka on hiljattain tullut , vaan hän vetäisi vielä rajan jopa seutaavaan sukupolveen . Toisin sanoen siis jopa sellainen maahanmuuttajan jälkeläinen joka on syntynyt suomessa ei hänen mielestään ole suomalainen.
TolkunIhminen kirjoitti:

>Halla-aho on kiistatta persujen fiksuin tyyppi .
Ehkä älykkäin, mutta Riikka Purra on kyllä fiksuin. Vain hänen voisi kuvitella johtavan persut hallitukseen. Mestari paiskoo hallitusovia kiinni aina sitä mukaa kuin niitä on auki saanut.- Anonyymi
Uskotko sinä maahisiin?
- Anonyymi
TolkunIhminen kirjoitti:
Halla-aho on kiistatta persujen fiksuin tyyppi . Hän on kuitenkin tosiaan demari. Sinänsä tuosta kirjoituksesta tulee väkisinkin mieleen, että juuri Halla-aho on itse "ajanut" kastijärjestelmää suomeen , jossa esimerkiksi sosiaalietuudet kastitettaisiin siten, että kanta suomalaiset saisi parempia etuja pelkällä makaamisella , kuin pätkätöitä tekevä tai itseään kouluttava maahanmuuttaja. Ja noilla puheilla hän ei suinkaan tarkoita vain sellaista maahanmuuttajaa joka on hiljattain tullut , vaan hän vetäisi vielä rajan jopa seutaavaan sukupolveen . Toisin sanoen siis jopa sellainen maahanmuuttajan jälkeläinen joka on syntynyt suomessa ei hänen mielestään ole suomalainen.
Luulet väärin. Tarkista tietosi. Olet tervetullut Suomeen lain kuuliaisena työtä tekevänä kansalaisena. Ei kannata vääristellä asioita.
- Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Halla-aho on kiistatta persujen fiksuin tyyppi .
Ehkä älykkäin, mutta Riikka Purra on kyllä fiksuin. Vain hänen voisi kuvitella johtavan persut hallitukseen. Mestari paiskoo hallitusovia kiinni aina sitä mukaa kuin niitä on auki saanut.Purra on viisain politikko minullekin näin vasurina ajatellen.
- Anonyymi
TolkunIhminen kirjoitti:
Halla-aho on kiistatta persujen fiksuin tyyppi . Hän on kuitenkin tosiaan demari. Sinänsä tuosta kirjoituksesta tulee väkisinkin mieleen, että juuri Halla-aho on itse "ajanut" kastijärjestelmää suomeen , jossa esimerkiksi sosiaalietuudet kastitettaisiin siten, että kanta suomalaiset saisi parempia etuja pelkällä makaamisella , kuin pätkätöitä tekevä tai itseään kouluttava maahanmuuttaja. Ja noilla puheilla hän ei suinkaan tarkoita vain sellaista maahanmuuttajaa joka on hiljattain tullut , vaan hän vetäisi vielä rajan jopa seutaavaan sukupolveen . Toisin sanoen siis jopa sellainen maahanmuuttajan jälkeläinen joka on syntynyt suomessa ei hänen mielestään ole suomalainen.
Missä PS vaatii suomalaisille suurempia sosiaalietuuksia?
Jos te hyväksytte tällaisen, olette kansanmurhaajia:
OECD paljasti v. 2013, että sosiaalisiirtolaiset saavat Suomessa 4,5 kertaa suuremmat etuudet kuin kantaväestö. OECD kertoi myös, että Suomessa kantaväestön vanhukset saavat vähiten tukia ja ovat kaikkein köyhimmässä asemassa. Samoin OECD paljasti, että Suomessa maksetaan sosiaalisiirtolaisille ajokortti, autokoulu sekä 3000-6000 euron auto ja kaikki sen käyttökulut kuten vakuutukset, polttoaineet, huollot ja katsastukset, käytännössä koko heidän elämänsä ajan, kaiken muun elämiskulujen lisäksi.
Maahanuuttajat asuvat osan vuodesta omissa maissaan ja vuokraavat pimeästi asuntonsa esim. virolaisille komennusmiehille. Tätä on jatkunut jo 20 vuotta, mutta viranomaiset ei siihen puutu vaikka tietävätkin.
On myös tapauksia, että asunto pidetään tyhjänä vuosia, ja asutaan omissa maissa. Esim. eräs kirjoittaa Espoosta, että naapurissaan on lähes 100 neliön asunto tyhjillään ilman kalusteita. Vuokranantajalta kysyttäessä saavat vastauksen, että asunto on vuokrattu ja vuokra tulee joka kuukausi. Ei he puutu asiaan vaikka asunnossa ei asu kukaan. Asunnossa on asunut monilapsinen perhe Lähi-idästä. Kuulopuheiden mukaan perhe on palannut kotimaahansa, mutta pitävät kirjansa täällä. Kela maksaa vuokran. Monesta lapsesta lapsilisät ja ”yksinhuoltajalle” Kela maksaa valtavat elatustuet sekä työmarkkinatukea. Kukaan ei kontrolloi, missä ihmiset oikeasti ovat, koska ilmoitukset voi tehdä netissä.
Irlannissa väärinkäytöksiä vältetään sillä, että jokaisen sosiaalitukia saavan pitää käydä nostamassa tukensa henkilökohtaisesti postista joka viikko. Sosiaalitoimen asiakkaana on oikeus yhteen 2 viikon lomaan ulkomailla (pitää ilmoittaa).
Avaisiko tämä yhtään sitä ahdasta mieltä ymmärtämään, jos PS puhuu sosiaalitukien epätasa-arvoisesta jakamisesta. Kyllä he vaativat samaa tukea kaikille. Ja jos tasa-arvosta puhutaan ja sitä vaaditaan oikeasti voisivatkin vaatia seuraavat 20 vuotta kantasuomalaisille isompia tukia, jotta tasaus tapahtuisi.
PS. E-m-r-ja-n-t-v-m. - Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Halla-aho on kiistatta persujen fiksuin tyyppi .
Ehkä älykkäin, mutta Riikka Purra on kyllä fiksuin. Vain hänen voisi kuvitella johtavan persut hallitukseen. Mestari paiskoo hallitusovia kiinni aina sitä mukaa kuin niitä on auki saanut.> Mestari paiskoo hallitusovia kiinni aina sitä mukaa kuin niitä on auki saanut. <
Selvänäköä? Sulla? Odota nyt vaan rauhassa näkyjesi kanssa kunnes Hallis joukkonsa hallitukseen luotsaa ja pääministerinä johtaa älyllä Suomea ilman feminismin hullutuksia. Anonyymi kirjoitti:
> Mestari paiskoo hallitusovia kiinni aina sitä mukaa kuin niitä on auki saanut. <
Selvänäköä? Sulla? Odota nyt vaan rauhassa näkyjesi kanssa kunnes Hallis joukkonsa hallitukseen luotsaa ja pääministerinä johtaa älyllä Suomea ilman feminismin hullutuksia.Kyllä se on ainoastaan Purra, jolla on sen verran sekä älyä että yhteistyökyvyn tajua että voisi persut joskus hallitukseen luotsata. Mestarin vieteristä alkaa veto loppua ja ensi vuonna voidaankin nähdä kanatappelu, jos puheenjohtajan paikasta kisaavat fiksu Riikka ja hölmö Loora, eikä fiksumpi tuossa sheikkien ja kaappien sakissa suinkaan välttämättä voita.
Hyvä aloitus tärkeästä aiheesta. Halla-ahon ajattelussa on terävää kritiikkiä ja tarkkanäköistä yhteiskunnallisten muutosten analyysiä. Kristinuskon puolelta tulee mieleen Juha Ahvio ilmaisun täsmällisyydessä ja uusien oivaltavien yhteyksien luomisessa, jotka auttavat ymmärtämään asioita selkeästi ja asiallisesti.
Jäädään nyt odottamaan kuinka pitkiä ja syvääluotaavia vastauksia palstan kirjoittajat tuovat esille omasta älykkyyden varastostaan. Toivottavasti edes joku yrittää keskittyä itse asiaan, ilman että puuttuu henkilöön.- Anonyymi
Mihin ihmeen asiaan? Jussi esittelee sarjan väitteitä ilman perusteluja, jotka on mahdollista hyväksyä vain jos on valmiiksi jo hänen kanssaan samaa mieltä ja hyväksyy kritiikittä hänen oletuksensa. Annan esimerkin...
Kristinuskon historiaan liitetään tunnusomaisina usein kyseisen uskonnon harjoittajiin kohdistuneet vainot. Vainotuksi joutuminen, tai oikeastaan vainotuksi pääseminen, on kristitylle todistus paitsi hänelle itselleen hänen uskonsa vahvuudesta myös osa universaalia kristillistä uhriutumisen identiteettiä, jonka avulla pyritään vahvistamaan ja konstruoimaan kristinuskon sisäistä ryhmäidentiteettiä uskonnon koheesiota lisäävänä voimana sekä kristinuskon ylivallan oikeutusta poliittisessa ja erityisesti kristinuskon traditionaalista asemaa yhteiskuntaan liittyvissä moraalikysymysten ensisijaisena auktoriteettina suhteessa demokraattisliberaaliseen ja yhä sekularisoituvaan, individulistis-eettiseen länsimaiseen trendiin.
Tämä vainotuksi tuleminen osana kristillistä identiteettiä nostaa samalla yksittäisiä kristinuskoon kuuluvia uskovia poliittisen ja teologisen auktoriteetin asemaan kristillisessä yhteisössä. Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.
Vainotun identiteetti, oman pään sisällä tapahtuva tunnepohjainen ja subjektiivinen uhriutuminen, on näin kristinuskossa tavoiteltava tila, jonka saavuttaminen tuottaa tälle tälle itsekuvitellulle uhrille henkilökohtaista hyötyä ja vaikutusvaltaa yhteisössään. Siksi vainotun identiteettiä tavoitellaan tietoisilla kansallisen lain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten loukkauksilla tai niiden juridisia rajoja koettelemalla, joka takaa tekijälleen negatiivista julkista palautetta ja kritiikkiä, joka uskovien uhriutumisen logiikkaa noudattaen tulkitaan uskovien vainoksi uskovien subjektiivisessa kokemusmaailmassa.
Suomessa tätä uskovien uhriutumisen logiikkaa ovat käyttäneet onnistuneesti esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.
Esimerkki on täyttä puppua höystettynä muutamalla näennäisesti pohditulla lauserakenteella. Se ei ole perusteltu päätelmä/näkemys mistään vaan sarja väitteitä, jotka ihminen joko hyväksyy, koska ne vain kuulostavat järkeviltä tai siksi, että ihminen jo valmiiksi suhtautuu vihamielisesti kristinuskoon. Mitään todellista asiasisältöä tässä ei ole lainkaan, joten sen kumoaminenkin on mahdotonta. Se ei ole analyysi mistään, se on puhdas, perustelematon mielipide. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ihmeen asiaan? Jussi esittelee sarjan väitteitä ilman perusteluja, jotka on mahdollista hyväksyä vain jos on valmiiksi jo hänen kanssaan samaa mieltä ja hyväksyy kritiikittä hänen oletuksensa. Annan esimerkin...
Kristinuskon historiaan liitetään tunnusomaisina usein kyseisen uskonnon harjoittajiin kohdistuneet vainot. Vainotuksi joutuminen, tai oikeastaan vainotuksi pääseminen, on kristitylle todistus paitsi hänelle itselleen hänen uskonsa vahvuudesta myös osa universaalia kristillistä uhriutumisen identiteettiä, jonka avulla pyritään vahvistamaan ja konstruoimaan kristinuskon sisäistä ryhmäidentiteettiä uskonnon koheesiota lisäävänä voimana sekä kristinuskon ylivallan oikeutusta poliittisessa ja erityisesti kristinuskon traditionaalista asemaa yhteiskuntaan liittyvissä moraalikysymysten ensisijaisena auktoriteettina suhteessa demokraattisliberaaliseen ja yhä sekularisoituvaan, individulistis-eettiseen länsimaiseen trendiin.
Tämä vainotuksi tuleminen osana kristillistä identiteettiä nostaa samalla yksittäisiä kristinuskoon kuuluvia uskovia poliittisen ja teologisen auktoriteetin asemaan kristillisessä yhteisössä. Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.
Vainotun identiteetti, oman pään sisällä tapahtuva tunnepohjainen ja subjektiivinen uhriutuminen, on näin kristinuskossa tavoiteltava tila, jonka saavuttaminen tuottaa tälle tälle itsekuvitellulle uhrille henkilökohtaista hyötyä ja vaikutusvaltaa yhteisössään. Siksi vainotun identiteettiä tavoitellaan tietoisilla kansallisen lain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten loukkauksilla tai niiden juridisia rajoja koettelemalla, joka takaa tekijälleen negatiivista julkista palautetta ja kritiikkiä, joka uskovien uhriutumisen logiikkaa noudattaen tulkitaan uskovien vainoksi uskovien subjektiivisessa kokemusmaailmassa.
Suomessa tätä uskovien uhriutumisen logiikkaa ovat käyttäneet onnistuneesti esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.
Esimerkki on täyttä puppua höystettynä muutamalla näennäisesti pohditulla lauserakenteella. Se ei ole perusteltu päätelmä/näkemys mistään vaan sarja väitteitä, jotka ihminen joko hyväksyy, koska ne vain kuulostavat järkeviltä tai siksi, että ihminen jo valmiiksi suhtautuu vihamielisesti kristinuskoon. Mitään todellista asiasisältöä tässä ei ole lainkaan, joten sen kumoaminenkin on mahdotonta. Se ei ole analyysi mistään, se on puhdas, perustelematon mielipide.Juuri näin.
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ihmeen asiaan? Jussi esittelee sarjan väitteitä ilman perusteluja, jotka on mahdollista hyväksyä vain jos on valmiiksi jo hänen kanssaan samaa mieltä ja hyväksyy kritiikittä hänen oletuksensa. Annan esimerkin...
Kristinuskon historiaan liitetään tunnusomaisina usein kyseisen uskonnon harjoittajiin kohdistuneet vainot. Vainotuksi joutuminen, tai oikeastaan vainotuksi pääseminen, on kristitylle todistus paitsi hänelle itselleen hänen uskonsa vahvuudesta myös osa universaalia kristillistä uhriutumisen identiteettiä, jonka avulla pyritään vahvistamaan ja konstruoimaan kristinuskon sisäistä ryhmäidentiteettiä uskonnon koheesiota lisäävänä voimana sekä kristinuskon ylivallan oikeutusta poliittisessa ja erityisesti kristinuskon traditionaalista asemaa yhteiskuntaan liittyvissä moraalikysymysten ensisijaisena auktoriteettina suhteessa demokraattisliberaaliseen ja yhä sekularisoituvaan, individulistis-eettiseen länsimaiseen trendiin.
Tämä vainotuksi tuleminen osana kristillistä identiteettiä nostaa samalla yksittäisiä kristinuskoon kuuluvia uskovia poliittisen ja teologisen auktoriteetin asemaan kristillisessä yhteisössä. Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.
Vainotun identiteetti, oman pään sisällä tapahtuva tunnepohjainen ja subjektiivinen uhriutuminen, on näin kristinuskossa tavoiteltava tila, jonka saavuttaminen tuottaa tälle tälle itsekuvitellulle uhrille henkilökohtaista hyötyä ja vaikutusvaltaa yhteisössään. Siksi vainotun identiteettiä tavoitellaan tietoisilla kansallisen lain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten loukkauksilla tai niiden juridisia rajoja koettelemalla, joka takaa tekijälleen negatiivista julkista palautetta ja kritiikkiä, joka uskovien uhriutumisen logiikkaa noudattaen tulkitaan uskovien vainoksi uskovien subjektiivisessa kokemusmaailmassa.
Suomessa tätä uskovien uhriutumisen logiikkaa ovat käyttäneet onnistuneesti esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.
Esimerkki on täyttä puppua höystettynä muutamalla näennäisesti pohditulla lauserakenteella. Se ei ole perusteltu päätelmä/näkemys mistään vaan sarja väitteitä, jotka ihminen joko hyväksyy, koska ne vain kuulostavat järkeviltä tai siksi, että ihminen jo valmiiksi suhtautuu vihamielisesti kristinuskoon. Mitään todellista asiasisältöä tässä ei ole lainkaan, joten sen kumoaminenkin on mahdotonta. Se ei ole analyysi mistään, se on puhdas, perustelematon mielipide.#Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.#
Räsäsen joutuminen neljän esitutkintaan ja kuulusteluun on siis vain tunne?
#Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.#
Siis sinun mielestäsi kristityt oikein haluavat päästä vainotuksi ja tärkein päämäärä olisi valta muihin yhteisön jäseniin. Vuosittain tapetaan jopa tuhansia kristittyjä ja miljoonia vainotaan tavalla jos toisella, en usko että juuri kukaan noista tuhansista tapetuista haluaisi kuolla sen paremmin kuin miljoonista vainotuistakaan haluaisi tulla vainotuksi. Näistä valtamedia ei paljoa puhu ( matala kasti?), sen sijaan suuri meteli nousi (korkeankastin?9 uhrista, Irakiin palautetusta pakolaisesta, joka sai surmansa, vaikka todellisuudessa olisikin vielä elossa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/irakissa-tapetuksi-vaitetyn-turvapaikanhakijan-tapauksen-tutkinta-paisuu-krp-useita-epaillaan-oikeuden-sumuttamisesta-suomessa/7829346#gs.awuxj6
" YK:lle tekemän raportin mukaan nykyään arviolta 200 miljoonaa kristittyä kärsii jonkinasteisesta vainosta.[6] Tarkkoja arvioita kristittyjen marttyyrikuolemien määrästä nykyään ei ole. Professori Thomas Schirrmacher arvioi määrän olevan 7 000–8 000 luokkaa vuosittain[7]. Kristillinen Open Doors -järjestö esittää marttyyrikuolemille arvion 1 200 vuodessa[8]".(vikipedia)
Kyllä kristityihin kohdistuva viha on todellista niin täällä kuin maailmallakin.Kyllä nämä sinunkin kommenttisi ovat välillä sellaisia, että on pakko epäillä pystyitkö kirjoittamaan sanomasi nauramatta samalla.
ArtoTTT kirjoitti:
#Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.#
Räsäsen joutuminen neljän esitutkintaan ja kuulusteluun on siis vain tunne?
#Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.#
Siis sinun mielestäsi kristityt oikein haluavat päästä vainotuksi ja tärkein päämäärä olisi valta muihin yhteisön jäseniin. Vuosittain tapetaan jopa tuhansia kristittyjä ja miljoonia vainotaan tavalla jos toisella, en usko että juuri kukaan noista tuhansista tapetuista haluaisi kuolla sen paremmin kuin miljoonista vainotuistakaan haluaisi tulla vainotuksi. Näistä valtamedia ei paljoa puhu ( matala kasti?), sen sijaan suuri meteli nousi (korkeankastin?9 uhrista, Irakiin palautetusta pakolaisesta, joka sai surmansa, vaikka todellisuudessa olisikin vielä elossa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/irakissa-tapetuksi-vaitetyn-turvapaikanhakijan-tapauksen-tutkinta-paisuu-krp-useita-epaillaan-oikeuden-sumuttamisesta-suomessa/7829346#gs.awuxj6
" YK:lle tekemän raportin mukaan nykyään arviolta 200 miljoonaa kristittyä kärsii jonkinasteisesta vainosta.[6] Tarkkoja arvioita kristittyjen marttyyrikuolemien määrästä nykyään ei ole. Professori Thomas Schirrmacher arvioi määrän olevan 7 000–8 000 luokkaa vuosittain[7]. Kristillinen Open Doors -järjestö esittää marttyyrikuolemille arvion 1 200 vuodessa[8]".(vikipedia)
Kyllä kristityihin kohdistuva viha on todellista niin täällä kuin maailmallakin.>Räsäsen joutuminen neljän esitutkintaan ja kuulusteluun on siis vain tunne?
Me elämme kuule Suomessa sellaisessa lintukodossa, että täällä on mahdollista olla useammassakin esitutkinnassa ilman mitään varsinaista haittaa elämälle ja työlle. Etenkin kun epäillyt rikokset ovat sellaisia, että esitutkittavan kannattajien mielestä kyse sakkotuomionkin tapauksessa olisi paremminkin suurenmoisista urotöistä ja oikeusmurhasta kuin rikoksista ensinkään.- Anonyymi
ArtoTTT kirjoitti:
#Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.#
Räsäsen joutuminen neljän esitutkintaan ja kuulusteluun on siis vain tunne?
#Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.#
Siis sinun mielestäsi kristityt oikein haluavat päästä vainotuksi ja tärkein päämäärä olisi valta muihin yhteisön jäseniin. Vuosittain tapetaan jopa tuhansia kristittyjä ja miljoonia vainotaan tavalla jos toisella, en usko että juuri kukaan noista tuhansista tapetuista haluaisi kuolla sen paremmin kuin miljoonista vainotuistakaan haluaisi tulla vainotuksi. Näistä valtamedia ei paljoa puhu ( matala kasti?), sen sijaan suuri meteli nousi (korkeankastin?9 uhrista, Irakiin palautetusta pakolaisesta, joka sai surmansa, vaikka todellisuudessa olisikin vielä elossa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/irakissa-tapetuksi-vaitetyn-turvapaikanhakijan-tapauksen-tutkinta-paisuu-krp-useita-epaillaan-oikeuden-sumuttamisesta-suomessa/7829346#gs.awuxj6
" YK:lle tekemän raportin mukaan nykyään arviolta 200 miljoonaa kristittyä kärsii jonkinasteisesta vainosta.[6] Tarkkoja arvioita kristittyjen marttyyrikuolemien määrästä nykyään ei ole. Professori Thomas Schirrmacher arvioi määrän olevan 7 000–8 000 luokkaa vuosittain[7]. Kristillinen Open Doors -järjestö esittää marttyyrikuolemille arvion 1 200 vuodessa[8]".(vikipedia)
Kyllä kristityihin kohdistuva viha on todellista niin täällä kuin maailmallakin.Tiedättekö sen tunteen, kun yksinkertaisesti ei ole enää mitään sanottavaa?
Kun kerrot, että kyse on esimerkistä ja sanot, että se mitä esitit, on täyttä perustelematonta puppua. Ja sitten tulee joku, joka liikuttavasti koittaa perustella, miksi juuri tämä "mielipiteesi" ei pidä paikkaansa. Ei tietenkään pidä, koska se oli keksittyä, perustelematonta puppua! Se lukee siellä!
Olen aika varma, että jos olisin kirjoittanut saman esimerkin oikeana tyyliin...
"Siksi syrjityksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on feministisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne..."
olisin saanut palstan "artoilta" myötämielistä palautetta ja peukkuja. Mutta se olisi edelleen ollut samaa, perustelematonta puppua! ArtoTTT kirjoitti:
#Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.#
Räsäsen joutuminen neljän esitutkintaan ja kuulusteluun on siis vain tunne?
#Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.#
Siis sinun mielestäsi kristityt oikein haluavat päästä vainotuksi ja tärkein päämäärä olisi valta muihin yhteisön jäseniin. Vuosittain tapetaan jopa tuhansia kristittyjä ja miljoonia vainotaan tavalla jos toisella, en usko että juuri kukaan noista tuhansista tapetuista haluaisi kuolla sen paremmin kuin miljoonista vainotuistakaan haluaisi tulla vainotuksi. Näistä valtamedia ei paljoa puhu ( matala kasti?), sen sijaan suuri meteli nousi (korkeankastin?9 uhrista, Irakiin palautetusta pakolaisesta, joka sai surmansa, vaikka todellisuudessa olisikin vielä elossa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/irakissa-tapetuksi-vaitetyn-turvapaikanhakijan-tapauksen-tutkinta-paisuu-krp-useita-epaillaan-oikeuden-sumuttamisesta-suomessa/7829346#gs.awuxj6
" YK:lle tekemän raportin mukaan nykyään arviolta 200 miljoonaa kristittyä kärsii jonkinasteisesta vainosta.[6] Tarkkoja arvioita kristittyjen marttyyrikuolemien määrästä nykyään ei ole. Professori Thomas Schirrmacher arvioi määrän olevan 7 000–8 000 luokkaa vuosittain[7]. Kristillinen Open Doors -järjestö esittää marttyyrikuolemille arvion 1 200 vuodessa[8]".(vikipedia)
Kyllä kristityihin kohdistuva viha on todellista niin täällä kuin maailmallakin.Hyvä kommentti.
"Vuosittain tapetaan jopa tuhansia kristittyjä ja miljoonia vainotaan tavalla jos toisella, en usko että juuri kukaan noista tuhansista tapetuista haluaisi kuolla sen paremmin kuin miljoonista vainotuistakaan haluaisi tulla vainotuksi."
Tästä tuli mieleen yksi ajatus. Jotkut väittävät, että uskovaiset haluavat, että heitä vainotaan ja tapetaan. Tämä nähdään vallan tavoitteluna. No, siinä on kyllä yksi vakava looginen epäjohdonmukaisuus: kuolleella uskovaiselle ei ole minkäänlaista valtaa.
Ja koska vaino voi johtaa kuolemaan, on siinäkin omat vaaransa, jos uskovainen tavoittelee vainotun asemaa. Vallan tavoittelun näkökulmasta vainotuksi tuleminen ei siis ole kovinkaan hyvä vaihtoehto.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ihmeen asiaan? Jussi esittelee sarjan väitteitä ilman perusteluja, jotka on mahdollista hyväksyä vain jos on valmiiksi jo hänen kanssaan samaa mieltä ja hyväksyy kritiikittä hänen oletuksensa. Annan esimerkin...
Kristinuskon historiaan liitetään tunnusomaisina usein kyseisen uskonnon harjoittajiin kohdistuneet vainot. Vainotuksi joutuminen, tai oikeastaan vainotuksi pääseminen, on kristitylle todistus paitsi hänelle itselleen hänen uskonsa vahvuudesta myös osa universaalia kristillistä uhriutumisen identiteettiä, jonka avulla pyritään vahvistamaan ja konstruoimaan kristinuskon sisäistä ryhmäidentiteettiä uskonnon koheesiota lisäävänä voimana sekä kristinuskon ylivallan oikeutusta poliittisessa ja erityisesti kristinuskon traditionaalista asemaa yhteiskuntaan liittyvissä moraalikysymysten ensisijaisena auktoriteettina suhteessa demokraattisliberaaliseen ja yhä sekularisoituvaan, individulistis-eettiseen länsimaiseen trendiin.
Tämä vainotuksi tuleminen osana kristillistä identiteettiä nostaa samalla yksittäisiä kristinuskoon kuuluvia uskovia poliittisen ja teologisen auktoriteetin asemaan kristillisessä yhteisössä. Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.
Vainotun identiteetti, oman pään sisällä tapahtuva tunnepohjainen ja subjektiivinen uhriutuminen, on näin kristinuskossa tavoiteltava tila, jonka saavuttaminen tuottaa tälle tälle itsekuvitellulle uhrille henkilökohtaista hyötyä ja vaikutusvaltaa yhteisössään. Siksi vainotun identiteettiä tavoitellaan tietoisilla kansallisen lain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten loukkauksilla tai niiden juridisia rajoja koettelemalla, joka takaa tekijälleen negatiivista julkista palautetta ja kritiikkiä, joka uskovien uhriutumisen logiikkaa noudattaen tulkitaan uskovien vainoksi uskovien subjektiivisessa kokemusmaailmassa.
Suomessa tätä uskovien uhriutumisen logiikkaa ovat käyttäneet onnistuneesti esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.
Esimerkki on täyttä puppua höystettynä muutamalla näennäisesti pohditulla lauserakenteella. Se ei ole perusteltu päätelmä/näkemys mistään vaan sarja väitteitä, jotka ihminen joko hyväksyy, koska ne vain kuulostavat järkeviltä tai siksi, että ihminen jo valmiiksi suhtautuu vihamielisesti kristinuskoon. Mitään todellista asiasisältöä tässä ei ole lainkaan, joten sen kumoaminenkin on mahdotonta. Se ei ole analyysi mistään, se on puhdas, perustelematon mielipide.Kaikki me joudutaan vielä vainon kohteeksi olimmepa mitä puoluetta hyvänsä. Islamin voittaa. Merkkejä alkaakin jo näkymään myös Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ihmeen asiaan? Jussi esittelee sarjan väitteitä ilman perusteluja, jotka on mahdollista hyväksyä vain jos on valmiiksi jo hänen kanssaan samaa mieltä ja hyväksyy kritiikittä hänen oletuksensa. Annan esimerkin...
Kristinuskon historiaan liitetään tunnusomaisina usein kyseisen uskonnon harjoittajiin kohdistuneet vainot. Vainotuksi joutuminen, tai oikeastaan vainotuksi pääseminen, on kristitylle todistus paitsi hänelle itselleen hänen uskonsa vahvuudesta myös osa universaalia kristillistä uhriutumisen identiteettiä, jonka avulla pyritään vahvistamaan ja konstruoimaan kristinuskon sisäistä ryhmäidentiteettiä uskonnon koheesiota lisäävänä voimana sekä kristinuskon ylivallan oikeutusta poliittisessa ja erityisesti kristinuskon traditionaalista asemaa yhteiskuntaan liittyvissä moraalikysymysten ensisijaisena auktoriteettina suhteessa demokraattisliberaaliseen ja yhä sekularisoituvaan, individulistis-eettiseen länsimaiseen trendiin.
Tämä vainotuksi tuleminen osana kristillistä identiteettiä nostaa samalla yksittäisiä kristinuskoon kuuluvia uskovia poliittisen ja teologisen auktoriteetin asemaan kristillisessä yhteisössä. Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.
Vainotun identiteetti, oman pään sisällä tapahtuva tunnepohjainen ja subjektiivinen uhriutuminen, on näin kristinuskossa tavoiteltava tila, jonka saavuttaminen tuottaa tälle tälle itsekuvitellulle uhrille henkilökohtaista hyötyä ja vaikutusvaltaa yhteisössään. Siksi vainotun identiteettiä tavoitellaan tietoisilla kansallisen lain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten loukkauksilla tai niiden juridisia rajoja koettelemalla, joka takaa tekijälleen negatiivista julkista palautetta ja kritiikkiä, joka uskovien uhriutumisen logiikkaa noudattaen tulkitaan uskovien vainoksi uskovien subjektiivisessa kokemusmaailmassa.
Suomessa tätä uskovien uhriutumisen logiikkaa ovat käyttäneet onnistuneesti esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.
Esimerkki on täyttä puppua höystettynä muutamalla näennäisesti pohditulla lauserakenteella. Se ei ole perusteltu päätelmä/näkemys mistään vaan sarja väitteitä, jotka ihminen joko hyväksyy, koska ne vain kuulostavat järkeviltä tai siksi, että ihminen jo valmiiksi suhtautuu vihamielisesti kristinuskoon. Mitään todellista asiasisältöä tässä ei ole lainkaan, joten sen kumoaminenkin on mahdotonta. Se ei ole analyysi mistään, se on puhdas, perustelematon mielipide.Olihan taas tajunnanvirtaa.
Jeesus ilmoitti seuraajilleen, että te joudutte vainotuksi nimeni tähden. Kukaan kristitty ei hae vainoa vaan se tulee kun tulee Jeesusta seuraaville. Vaino on voimakkainta muslimimaissa, kohdistuen jopa henkeen ja terveyteen, kristillisissä maissa vaino ei tietenkään ole yhtä voimakasta. Se on esim. tällä palstalla ateistien solvaamista, mutta onhan vainoa sananvainokin, jota moni on kokenut, kuten Räsänen ja Puolimatka. Mistä te vedätte tuon taloudellisen hyödyn ja henkilökohtaiset edut? Mistä he saavat taloudellista hyötyä siitä, että heidän kirjoituksiaan sabotoidaan? Sanan- ja mielipiteenvainon taka moni on menettänyt työnsä ja työuransa ja siten eläkeansiot jääneet pieniksi. Näin päin se taloudellinen "hyöty" menee: menetystä eikä mitään hyötyä.
PS. E-m-r-ja-n-t-v-m. - Anonyymi
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Räsäsen joutuminen neljän esitutkintaan ja kuulusteluun on siis vain tunne?
Me elämme kuule Suomessa sellaisessa lintukodossa, että täällä on mahdollista olla useammassakin esitutkinnassa ilman mitään varsinaista haittaa elämälle ja työlle. Etenkin kun epäillyt rikokset ovat sellaisia, että esitutkittavan kannattajien mielestä kyse sakkotuomionkin tapauksessa olisi paremminkin suurenmoisista urotöistä ja oikeusmurhasta kuin rikoksista ensinkään.>Me elämme kuule Suomessa sellaisessa lintukodossa, että täällä on mahdollista olla useammassakin esitutkinnassa ilman mitään varsinaista haittaa elämälle ja työlle.<
Kun esihutkitaan jopa useita tunteja tai koko päivä, niin kyllä siinä työtunteja kuluu.
Sinulla on nuo omat lintukoto-kuvitelmasi, mutta kukas niitä pois ottaisi. Onhan se sitä oikeampaa ajattelua se vasemmistolainen ajattelu, johon kuuluu toisnajattelijoiden solvaamiset. Nauti nyt vielä niin kauan kunnes hallinto muuttuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>Me elämme kuule Suomessa sellaisessa lintukodossa, että täällä on mahdollista olla useammassakin esitutkinnassa ilman mitään varsinaista haittaa elämälle ja työlle.<
Kun esihutkitaan jopa useita tunteja tai koko päivä, niin kyllä siinä työtunteja kuluu.
Sinulla on nuo omat lintukoto-kuvitelmasi, mutta kukas niitä pois ottaisi. Onhan se sitä oikeampaa ajattelua se vasemmistolainen ajattelu, johon kuuluu toisnajattelijoiden solvaamiset. Nauti nyt vielä niin kauan kunnes hallinto muuttuu.>>Nauti nyt vielä niin kauan kunnes hallinto muuttuu.<<
Voisitko kertoa tarkemmin, miten se muuttuu niin että mm. Repen nauttiminen päättyy? Varmaan monelle muullekin koittaa kovat ajat kuin sille?
Tarkoitatko muuten hallinnon muuttumisella Jeesuksen vai perussuomalaisten hallintoa? Molempia on ennustettu kiivaasti mutta ei kai ne yhtaikaa toteudu? Anonyymi kirjoitti:
>>Nauti nyt vielä niin kauan kunnes hallinto muuttuu.<<
Voisitko kertoa tarkemmin, miten se muuttuu niin että mm. Repen nauttiminen päättyy? Varmaan monelle muullekin koittaa kovat ajat kuin sille?
Tarkoitatko muuten hallinnon muuttumisella Jeesuksen vai perussuomalaisten hallintoa? Molempia on ennustettu kiivaasti mutta ei kai ne yhtaikaa toteudu?>Tarkoitatko muuten hallinnon muuttumisella Jeesuksen vai perussuomalaisten hallintoa? Molempia on ennustettu kiivaasti mutta ei kai ne yhtaikaa toteudu?
Ainakin olisi yllättävä veto Jeesukselta laittaa pääministerikseen mies joka on verrannut pomoaan menninkäiseen. 🤔Anonyymi kirjoitti:
Olihan taas tajunnanvirtaa.
Jeesus ilmoitti seuraajilleen, että te joudutte vainotuksi nimeni tähden. Kukaan kristitty ei hae vainoa vaan se tulee kun tulee Jeesusta seuraaville. Vaino on voimakkainta muslimimaissa, kohdistuen jopa henkeen ja terveyteen, kristillisissä maissa vaino ei tietenkään ole yhtä voimakasta. Se on esim. tällä palstalla ateistien solvaamista, mutta onhan vainoa sananvainokin, jota moni on kokenut, kuten Räsänen ja Puolimatka. Mistä te vedätte tuon taloudellisen hyödyn ja henkilökohtaiset edut? Mistä he saavat taloudellista hyötyä siitä, että heidän kirjoituksiaan sabotoidaan? Sanan- ja mielipiteenvainon taka moni on menettänyt työnsä ja työuransa ja siten eläkeansiot jääneet pieniksi. Näin päin se taloudellinen "hyöty" menee: menetystä eikä mitään hyötyä.
PS. E-m-r-ja-n-t-v-m.”Se on esim. tällä palstalla ateistien solvaamista, mutta onhan vainoa sananvainokin, jota moni on kokenut, kuten Räsänen ja Puolimatka.”
Miksi pidät sitä vainoamisena? En oikein ymmärrä tätä. Odotatko että aivan kaikki hyväksyisivät mitkä tahansa mielipiteet ja välillä varsin kyseenalaiset sen vuoksi, että muiden ihmisyys laitetaan kyseenalaiseksi, pitäisi hyväksyä?Anonyymi kirjoitti:
Mihin ihmeen asiaan? Jussi esittelee sarjan väitteitä ilman perusteluja, jotka on mahdollista hyväksyä vain jos on valmiiksi jo hänen kanssaan samaa mieltä ja hyväksyy kritiikittä hänen oletuksensa. Annan esimerkin...
Kristinuskon historiaan liitetään tunnusomaisina usein kyseisen uskonnon harjoittajiin kohdistuneet vainot. Vainotuksi joutuminen, tai oikeastaan vainotuksi pääseminen, on kristitylle todistus paitsi hänelle itselleen hänen uskonsa vahvuudesta myös osa universaalia kristillistä uhriutumisen identiteettiä, jonka avulla pyritään vahvistamaan ja konstruoimaan kristinuskon sisäistä ryhmäidentiteettiä uskonnon koheesiota lisäävänä voimana sekä kristinuskon ylivallan oikeutusta poliittisessa ja erityisesti kristinuskon traditionaalista asemaa yhteiskuntaan liittyvissä moraalikysymysten ensisijaisena auktoriteettina suhteessa demokraattisliberaaliseen ja yhä sekularisoituvaan, individulistis-eettiseen länsimaiseen trendiin.
Tämä vainotuksi tuleminen osana kristillistä identiteettiä nostaa samalla yksittäisiä kristinuskoon kuuluvia uskovia poliittisen ja teologisen auktoriteetin asemaan kristillisessä yhteisössä. Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.
Vainotun identiteetti, oman pään sisällä tapahtuva tunnepohjainen ja subjektiivinen uhriutuminen, on näin kristinuskossa tavoiteltava tila, jonka saavuttaminen tuottaa tälle tälle itsekuvitellulle uhrille henkilökohtaista hyötyä ja vaikutusvaltaa yhteisössään. Siksi vainotun identiteettiä tavoitellaan tietoisilla kansallisen lain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten loukkauksilla tai niiden juridisia rajoja koettelemalla, joka takaa tekijälleen negatiivista julkista palautetta ja kritiikkiä, joka uskovien uhriutumisen logiikkaa noudattaen tulkitaan uskovien vainoksi uskovien subjektiivisessa kokemusmaailmassa.
Suomessa tätä uskovien uhriutumisen logiikkaa ovat käyttäneet onnistuneesti esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.
Esimerkki on täyttä puppua höystettynä muutamalla näennäisesti pohditulla lauserakenteella. Se ei ole perusteltu päätelmä/näkemys mistään vaan sarja väitteitä, jotka ihminen joko hyväksyy, koska ne vain kuulostavat järkeviltä tai siksi, että ihminen jo valmiiksi suhtautuu vihamielisesti kristinuskoon. Mitään todellista asiasisältöä tässä ei ole lainkaan, joten sen kumoaminenkin on mahdotonta. Se ei ole analyysi mistään, se on puhdas, perustelematon mielipide.”Jussi esittelee sarjan väitteitä ilman perusteluja, jotka on mahdollista hyväksyä vain jos on valmiiksi jo hänen kanssaan samaa mieltä ja hyväksyy kritiikittä hänen oletuksensa.”
”Mitään todellista asiasisältöä tässä ei ole lainkaan, joten sen kumoaminenkin on mahdotonta. Se ei ole analyysi mistään, se on puhdas, perustelematon mielipide.”
Näin se ikävä kyllä menee. Kai tästä johtuu, ettei näistä osata keskustella kunnolla? Kun ei todellisuudessa oikein osata kyseenalaistaa, eikä asettaa kysymyksiä siitä, miten mielipide on perusteltu.ArtoTTT kirjoitti:
#Päivi Räsänen ja professori Tapio Puolimatka, jotka molemmat ovat taitavasti julkisuudessa käyttäneet omaa subjektiivista, kuviteltua tunnettaan vainotuksi tulemisesta henkilökohtaisten etujensa ja taloudellisen hyötynsä ajamiseen.#
Räsäsen joutuminen neljän esitutkintaan ja kuulusteluun on siis vain tunne?
#Siksi vainotuksi tuleminen, jopa pelkästään subjektiivisena tunnekokemuksena, on kristillisessä yhteisössä tavoiteltu ihannetilanne, joka mahdollistaa poliittisen ja teologisen vallan saavuttamisen suhteessa muihin yhteisön jäseniin.#
Siis sinun mielestäsi kristityt oikein haluavat päästä vainotuksi ja tärkein päämäärä olisi valta muihin yhteisön jäseniin. Vuosittain tapetaan jopa tuhansia kristittyjä ja miljoonia vainotaan tavalla jos toisella, en usko että juuri kukaan noista tuhansista tapetuista haluaisi kuolla sen paremmin kuin miljoonista vainotuistakaan haluaisi tulla vainotuksi. Näistä valtamedia ei paljoa puhu ( matala kasti?), sen sijaan suuri meteli nousi (korkeankastin?9 uhrista, Irakiin palautetusta pakolaisesta, joka sai surmansa, vaikka todellisuudessa olisikin vielä elossa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/irakissa-tapetuksi-vaitetyn-turvapaikanhakijan-tapauksen-tutkinta-paisuu-krp-useita-epaillaan-oikeuden-sumuttamisesta-suomessa/7829346#gs.awuxj6
" YK:lle tekemän raportin mukaan nykyään arviolta 200 miljoonaa kristittyä kärsii jonkinasteisesta vainosta.[6] Tarkkoja arvioita kristittyjen marttyyrikuolemien määrästä nykyään ei ole. Professori Thomas Schirrmacher arvioi määrän olevan 7 000–8 000 luokkaa vuosittain[7]. Kristillinen Open Doors -järjestö esittää marttyyrikuolemille arvion 1 200 vuodessa[8]".(vikipedia)
Kyllä kristityihin kohdistuva viha on todellista niin täällä kuin maailmallakin.Arto, et joko lukenut tekstiä loppuun tai et ymmärtänyt sitä. Tuo kirjoittajahan selvästi sanoi, että tässä on esimerkki perustelemattomasta väitelausekokoelmasta, joka kohdistuu teihin kristityihin.
Loppuosassa kirjoittaja oikein alleviivaa, että esimerkkinsä on pelkkää puppua, ihan Jussi Halla-ahon ja monen muun populistin väitelausekokoelman tyyliin.
Tuo kirjoittajahan lopettaa tekstinsä näin:
>> Esimerkki on täyttä puppua höystettynä muutamalla näennäisesti pohditulla lauserakenteella. Se ei ole perusteltu päätelmä/näkemys mistään vaan sarja väitteitä, jotka ihminen joko hyväksyy, koska ne vain kuulostavat järkeviltä tai siksi, että ihminen jo valmiiksi suhtautuu vihamielisesti kristinuskoon. Mitään todellista asiasisältöä tässä ei ole lainkaan, joten sen kumoaminenkin on mahdotonta. Se ei ole analyysi mistään, se on puhdas, perustelematon mielipide. << (Anonyymi 15.07.2020 17:17)
pss kannattaisi vastata vasta jos ymmärtää kysymyksen, muuten tuppaa menemään pieleen
- Anonyymi
>> Miksi yhteiskuntaamme on tehty kastijärjestelmä? <<
Ei ole, mutta ateistisen Jussin huumaamalle fundamentalistille me varmaankin elämme kastiyhteiskunnassa.Noissa Jussi Halla-ahon väitelausekokoelmissa ei ole hidasteena faktat, perustelut eikä realiteetit.
Koska ne on suunnattu porukalle, joka niistä vähät välittää.
- Anonyymi
Kuulostaa uhriutumiselta joka on aina tyypillistä ihmisryhmälle, joka on siirtymässä historian roskakoriin. Tyyppiesimerkkinä aateliset 1800-luvulla. Jos jonkinlaisia salaliittoteorioita nähtiin normaalin yhteiskunnallisen kehityksen taustalla.
Onhan tuo vähän sellaista. Tavallaan arvostellaan uhriutumisesta muita mutta samalla yritetään selittää valkoihoinen kristitty heteromies kaikkien vainoamana.
- Anonyymi
ttps://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8f685342-5943-448b-a584-ff37b88969bb
Tuolla on aika jänskää ennustetta maapallon väkiluvun kasvusta tai mahdollisesta tasaantumisesta ja jopa laskusta. Toivottavasti botti ei poista.
"Globaalisti väkirikkaimmat maat vuonna 2100 ovat ennusteen mukaan Intia, Nigeria ja Kiina."
Perinteiset valkoisen heteromiehen ihonvärin maat. Että Jussin pelko on varmaan ihan aiheellinen. Toisaalta kun Suomeen ei synny lapsia tarpeeksi edes ulkomaanapujen kanssa, vaan väkiluku kääntyy laskuun 2030-luvulla eli jo ihan lähitulevaisuudessa, niin varmaan ainoa keino olisi Suomen miesten lähtö rintamalle jonnekin päin maailmaa ja 9 kk päästä olisi kasvupiikki.
👍- Anonyymi
--- ja olisiko Suomella potentiaalisia hyökkäyskohteita muuta kuin Venäjä (=ihan vanhasta muistista) ja Ruotsi (=yrittää ostaa Suomen yritykset)? Hallishan neuvoo jo netissä kuinka panoksia valmistetaan ja Hjallis ei tykkää Ruotsin nurkanvalloitus-ostosuunnitelmista. Siinä olisi jo kaksi urhoa etulinjaan.
Muina suomalaisina rohkeina etulinjan miinanraivaajina eli The Expendables -osastoon ehdottaisin Jyri Häkämiestä, Juhana Vartiaista, Björn Wahlroosia, Jyrki Kataista, Juha Sipilää ja Robert Liliusta. Onni Saraste voisi toimia heille luodinkestävän Bentleyn kuskina, koska Timo Soini ei tietenkään pääse (=mahdu) takapenkiltä pois ja ehdottomasti haluaa mukaan ja olisi tulenjohtajana heitellen jytkyjä.
Päivi Räsänen ei valitettavasti pääse kyytiin mukaan edes haavoja paikkaavaksi kenttälääkäriksi, koska (kaikki muutkin miehet kuin persut) yritämme puolustaa miehiä ja Päivi vääjäämättä löytäisi näistäkin urheista sankarimiehistä jotain tuomittavaa, koska hän vaan ei osaa olla hiljaa seurakunnassa ja snaipperi kuulisi jäkätyksen.
Ja sitten olisi vähän noloa, jos joku kuolisi luotisateeseen, eikä koskaan näkisi Panaman tilin rahojaan, koska Päivin agendahan on "puhtaasti irrationaalinen ja taikauskoinen" ja "miehen on esitettävä asiansa naiselle niin, ettei nainen koe miehen äänensävyä ikävänä, uhkaavana tms." eli ei saisi esim. huutaa Päiville, että "Väistä! Kranaatti! Älä tallaa miinaa!", koska hän saattaa kokea sen uhkaavana ja määräilevänä ja tallaa siihen, koska Päivi vaan on marttyyri ja esitaistelija ja hän kokee Miinan tallaamisen olevan oleellista, jos Miinalla on suhde toiseen naiseen.
👍 Anonyymi kirjoitti:

👍Juhana Vartiainen, Björn Wahlroos, Jyrki Katainen, Juha Sipilä, Robert Lilius, Onni Saraste, Timo Soini.
Kaikki ikäloppuja äijänkuvatuksia jotka sopisivat korkeintaan miinanpolkijoiksi.Anonyymi kirjoitti:
--- ja olisiko Suomella potentiaalisia hyökkäyskohteita muuta kuin Venäjä (=ihan vanhasta muistista) ja Ruotsi (=yrittää ostaa Suomen yritykset)? Hallishan neuvoo jo netissä kuinka panoksia valmistetaan ja Hjallis ei tykkää Ruotsin nurkanvalloitus-ostosuunnitelmista. Siinä olisi jo kaksi urhoa etulinjaan.
Muina suomalaisina rohkeina etulinjan miinanraivaajina eli The Expendables -osastoon ehdottaisin Jyri Häkämiestä, Juhana Vartiaista, Björn Wahlroosia, Jyrki Kataista, Juha Sipilää ja Robert Liliusta. Onni Saraste voisi toimia heille luodinkestävän Bentleyn kuskina, koska Timo Soini ei tietenkään pääse (=mahdu) takapenkiltä pois ja ehdottomasti haluaa mukaan ja olisi tulenjohtajana heitellen jytkyjä.
Päivi Räsänen ei valitettavasti pääse kyytiin mukaan edes haavoja paikkaavaksi kenttälääkäriksi, koska (kaikki muutkin miehet kuin persut) yritämme puolustaa miehiä ja Päivi vääjäämättä löytäisi näistäkin urheista sankarimiehistä jotain tuomittavaa, koska hän vaan ei osaa olla hiljaa seurakunnassa ja snaipperi kuulisi jäkätyksen.
Ja sitten olisi vähän noloa, jos joku kuolisi luotisateeseen, eikä koskaan näkisi Panaman tilin rahojaan, koska Päivin agendahan on "puhtaasti irrationaalinen ja taikauskoinen" ja "miehen on esitettävä asiansa naiselle niin, ettei nainen koe miehen äänensävyä ikävänä, uhkaavana tms." eli ei saisi esim. huutaa Päiville, että "Väistä! Kranaatti! Älä tallaa miinaa!", koska hän saattaa kokea sen uhkaavana ja määräilevänä ja tallaa siihen, koska Päivi vaan on marttyyri ja esitaistelija ja hän kokee Miinan tallaamisen olevan oleellista, jos Miinalla on suhde toiseen naiseen.
👍Aika viiltävää. Tosin en tiedä olisiko Halla-ahosta apuja sotatilanteessa , hän on muistaakseni sivari ja kun lotatkin on lakkautettu mutta ehkä kelpaisi "miinan polkijaksi"
- Anonyymi
TolkunIhminen kirjoitti:
Aika viiltävää. Tosin en tiedä olisiko Halla-ahosta apuja sotatilanteessa , hän on muistaakseni sivari ja kun lotatkin on lakkautettu mutta ehkä kelpaisi "miinan polkijaksi"
Hallikselta ei lopu panokset ja hän on kova poika snaippaamaan ja löytämään maalituksen kohteita sieltäkin missä niitä ei normisilmin näe. Kiinniotetuille sotavangeille pitäisi puolen tunnin jargonin, niin kovinkin taistelija murtuisi.
Siis aivan korvaamaton apu, varsinkin kun kertoisi vielä lopuksi, että ON sivari, niin siihen hajoaisi vangin psyyke, koska jos pelkkä harmittoman näköinen punaposkinen sivari saa vangin kyyneliin, niin mitä kauhua olisi odotettavissa OIKEALTA suomalaiselta sotilaalta!
;D

👍>Kiinniotetuille sotavangeille pitäisi puolen tunnin jargonin, niin kovinkin taistelija murtuisi.
Erinomainen idea, kun otetaan huomioon että Mestari muinaiskirkkoslaavista tekemänsä väitöskirjan perusteella osaa hyvin venäjää. 👍🏻- Anonyymi
Kyllä somaleja syntyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä somaleja syntyy.
Miksi nämä kommentit eivät tule siihen lähetettyyn kenttään. Aivan kuin lukisi sellaista erästä peliä.
- Anonyymi
Suomessa kuten muissakin maissa on olemassa Luokkajako.
Se on ollut olemassa iät ja ajat ja tulee myös olemaan.
Tällä hetkellä suomen hierarkian ylintä valtaa pitävät kansanedustajat!
Syyttäkää äänestäjät siitä itseänne.
Itse en kuulu teihin.
"Mitä yhteistä on sokealla ja kansanedustajalla?
He molemmat tarvitsevat henkilökohtaisen avustajan"?
https://www.ksml.fi/kotimaa/Arkadianmäellä-on-hiljaista-Onko-kansanedustajien-lomissa-mitään-tolkkua/176516>Tällä hetkellä suomen hierarkian ylintä valtaa pitävät kansanedustajat!
Tämähän olisi kerrassaan hienoa, jos olisi kokonaan totta. Voisimme näin itse valita ylintä valtaa pitävät. Paras mahdollinen tilanne!
Niin ja kiitos vielä siitä, ettet äänestä. 👍🏻”Suomessa kuten muissakin maissa on olemassa Luokkajako.
Se on ollut olemassa iät ja ajat ja tulee myös olemaan.”
Tuota, eri yhteiskuntaluokkia toki on, joskin niiden määräytymisperusteet ovat muuttuneet aikojen saatossa.
Yhteiskuntaluokka on sama kuin sosioekonominen asema. Eli eri luokat voidaan jakaa vaurauden, koulutuksen tai ammattiaseman mukaan eri luokkiin.
Keskeiset luokat ovat mielestäni yläluokka, keskiluokka ja vähävaraiset eli köyhät. Suomessa on hyvinvoinnin myötä ollut vuosikymmeniä vahva keskiluokka – joka voidaan jakaa myös kahteen osaan, eli alempaan ja ylempään keskiluokkaan. Nyt jälleen ovat kasvamassa vähävaraisten luokka ja yläluokka kapenee yhä enemmän.
Suomessa on ollut mahdollista vaihtaa yhteiskuntaluokkaa, eli sitä mukaa kun esim. ammatin kautta on saanut varallisuutta, tai voinut kouluttaa itseään, on luokka vaihtunut.
Aiempi sääty-yhteiskunta sen sijaan oli jyrkkärajainen. Eri säätyihin ei noin vain päästetty, joten se mikä se syntymässä oli, pysyi läpi elämän. Aivan vastaava on kastijärjestelmä.
- Anonyymi
Tämä on ihan persujen aikaansaannosta. persut palautti kastijärjestelmän suomeen. Tai siis kaipaavat sen täytäntöönpanoa hokemalla suomi takaisin. Persut kaipaavat aikaan kun eliitti hallitsi mielivaltaisesti suomessa.
"Persut kaipaavat aikaan kun eliitti hallitsi mielivaltaisesti suomessa."
Mielestäni he tosiaan haluavat eliitiksi eliitin paikalle. Ja jakavat ihmisiä sen mukaan, miten se heidän aatteessa menee.
- Anonyymi
Kun Tytti Salenius tulkitsee Oikeassa Mediassa Jussi Halla-ahon puheita, niin lopputulos on odotetun omaperäinen.
- Anonyymi
Eikös kastijärjestelmä ole sitä, että on köyhiä ja rikkaita.
Syntyperänsä perusteella köyhiä ja rikkaita. Sitä (muun muassa) on kastijärjestelmä. Se on kuin kovennettu versio eurooppalaisesta sääty-yhteiskunnasta.
Tarkalleen ottaen: "Kastilaitos on järjestelmä, jossa yhteiskunnan jäsenen aseman, toimintamahdollisuudet ja kulttuurin määrittää hänen syntyperänsä. "
Eli et voi muuttaa omaa kastia, etkä edetä elämässä mitenkään muuten, kuin mitä on "sallittu".
- Anonyymi
Onko muu palstalaiset (poislukien fundikset) huomanneet, että Suomessa on kastijärjestelmä. Itse en huomannut, enkä huomaa vieläkään.
Mutta kun persujen pj tällaista vakavissaan väittää, niin joko persut on tulleet hulluiksi tai sitten me muut ollaan sokeita ja ymmärtämättömiä.
Löytyisiköhän Astral-tv:stä joku asian tuntija kertomaan tuosta meille muille näkymättömästä kastijärjestelmästä.Oliskohan nyt niin, että Mestari on tajunnut että hänen kaudellaan ei koskaan aukene hallitusjoulukalenterin luukku 24. Voi myös olla päättänyt, ettei jatka 2021. Siksi puhuu "vapaammin".
- Anonyymi
Melkein jokainen koulukiusattu tietää että suomessa on kastijärjestelmä.
Juu, mestaria siis lainaat OM ”Halla-aho: "Intersektionaalinen feminismi ei pyri tasa-arvoon" 12.07.2020
Onhan Mestarilla melkoiset ajatukset.
”Halla-aho alleviivaa, että intersektionaalinen feminismi ei pyri tasa-arvoon sen enempää sukupuolten kuin etnisyyksienkään välillä.”
"Itse asiassa sen tavoitteet ovat täysin päinvastaisia. Se on pohjimmiltaan uhrikultti ja kastijärjestelmä, joka asettaa ihmiset hierarkiaan heidän syntymässä saatujen ominaisuuksiensa perusteella.”
Hän tuntuu sekoittavan oman ideologiansa tähän intersektionaaliseen feminismiin. Olen ymmärtänyt, ettei Halla-aho hyväksy tasa-arvoa eikä yhdenvertaisuutta, vaan jakaa hierarkkisesti ihmisiä eri luokkiin.
Jos asioita tutkitaan siten, että eri luokat huomioidaan, sekä niiden kautta hahmotetaan, onko kohtelu yhdenvertaista vai ei, eiköhän se vain tuo esille juuri ne seikat, mitkä nyt vaikuttavat yhteiskunnassamme?
"Tämä ei kuitenkaan toimi toiseen suuntaan: miehen on esitettävä asiansa naiselle niin, ettei nainen koe miehen äänensävyä ikävänä, uhkaavana tms. Onhan jokaisella oikeus 'turvalliseen tilaan…"
”Hierarkiassa alimpana on tietysti valkoinen heteromies. Hänelle saa kuka tahansa sanoa mitä tahansa, ja hänen on väistettävä kaikkia.”
Halla-aho osaa uhriutumisen. Hänelle tuntuu olevan todella vaikeaa ajatella, että naisia voi ja oikeastaan pitää kohdella hyvin. Mestarille ei tule mieleen, että tuollainen tutkimus hyödyntää myös miehiä. Tosin ne Mestarin mukaan ovat niitä alempiarvoisia…
”Ajattelu, jossa yksilön identiteetti sidotaan johonkin ryhmään - vaikkapa valkoisiin, tummaihoisiin, miehiin, naisiin, heteroihin ja homoihin - synnyttää lisää niitä "syrjiviä rakenteita", joita se väittää purkavansa: se erottelee vielä selvemmin ihmisiä ihonvärin, sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella.”
Niin, tällainen jako on JO olemassa. Ne pitää tunnistaa ja purkaa.
”…kuten kultit aina, intersektionaalinen liikekin on "puhtaasti irrationaalinen ja taikauskoinen".”
Tosin tutkimukset puhuvat juuri päinvastaista.
"Kuten keskiviikkona täysistunnossa sanoin, ongelma eivät ole fanaatikot ja mielipuolet, joita on vähemmistö. Ongelma on se enemmistö, joka pelosta tai mukavuudenhalusta tanssii fanaatikkojen pillin mukaan"
Tätä Halla-ahon olisi syytä sovittaa ensin itseensä ja lakata hoivaamasta sekä puolustamasta puolueensa äärisiipeä.- Anonyymi
”…kuten kultit aina, intersektionaalinen liikekin on "puhtaasti irrationaalinen ja taikauskoinen".
Yhteiskunnallisen TODELLISUUDEN tarkastelu irrationaalista????? Intersektionaalisuus tarkoittaa samaa asiaan kuin ihmisoikeuslainsäädöksissä käytetty termi ihmisoikeuksien valtavirtaistaminen.
Ihmisoikeuksien tulisi olla niin arkipäiväinen asia, että niiden toteutumista pitäisi automaattisesti tarkastella päätöksenteossa kaikkien ryhmien - myös heikommassa asemassa olevien - kannalta. Ihmisoikeuksistakin tulee helposti vahvemman oikeutta, jos vain enemmistön tarpeisiin kiinnitetään huomiota.
Halla-Aho ei ole koskaan vaikuttanut kovin ihmisystävälliseltä. Ilmeisesti tuo intersektionaalinen feminismi nosti hänellä karvat pystyyn. En olisi itse käyttänyt juuri sitä termiä, vaan vähemmän sukupuolittunutta, joka ajaa saman asian. Anonyymi kirjoitti:
”…kuten kultit aina, intersektionaalinen liikekin on "puhtaasti irrationaalinen ja taikauskoinen".
Yhteiskunnallisen TODELLISUUDEN tarkastelu irrationaalista????? Intersektionaalisuus tarkoittaa samaa asiaan kuin ihmisoikeuslainsäädöksissä käytetty termi ihmisoikeuksien valtavirtaistaminen.
Ihmisoikeuksien tulisi olla niin arkipäiväinen asia, että niiden toteutumista pitäisi automaattisesti tarkastella päätöksenteossa kaikkien ryhmien - myös heikommassa asemassa olevien - kannalta. Ihmisoikeuksistakin tulee helposti vahvemman oikeutta, jos vain enemmistön tarpeisiin kiinnitetään huomiota.
Halla-Aho ei ole koskaan vaikuttanut kovin ihmisystävälliseltä. Ilmeisesti tuo intersektionaalinen feminismi nosti hänellä karvat pystyyn. En olisi itse käyttänyt juuri sitä termiä, vaan vähemmän sukupuolittunutta, joka ajaa saman asian.”Ihmisoikeuksien tulisi olla niin arkipäiväinen asia, että niiden toteutumista pitäisi automaattisesti tarkastella päätöksenteossa kaikkien ryhmien - myös heikommassa asemassa olevien – kannalta.”
Aivan- Jostain syystä ( tai onhan se joidenkin ideologia) vastustetaan kaikkea sellaista, mikä oikeasti voisi parantaa yhteiskuntamme vähäväkisimpien asemaa. Siinä samalla, ikään kuin ohimennen, kiistetään ihmisoikeudet ja näin kai muokataan maaperää sille, että päästään jälleen siihen ”rotuopin” mukaiseen yhteiskuntaan?
”Halla-Aho ei ole koskaan vaikuttanut kovin ihmisystävälliseltä. Ilmeisesti tuo intersektionaalinen feminismi nosti hänellä karvat pystyyn. ”
Aivan, sillä kaikki mikä on hänen ideologiaansa vastaan, saa häneltä jyrkän tuomion.
”En olisi itse käyttänyt juuri sitä termiä, vaan vähemmän sukupuolittunutta, joka ajaa saman asian.”
Tästä olen samaa mieltä, tosin termit voi itsekukin ”suomentaa” halutessaan.
- Anonyymi
Ok Arto. Lopetetaan sitten hetimmiten sosiaalituet ja työttömyysturva, ettei vaan kukaan heikompaan asemaan joutunut uhriudu.
- Anonyymi
kuuluu sisäänrakennettuna kenties jaikkiin uusmarxilaisuudesta kumpuaviin ideologioihin
- Anonyymi
Olipas hykerryttävän hyvä kirjoitus Halla-aholta taas, nauruntyrskähdyksiä aiheuttaen. Koko aiheen järjettömyys tuli niin selkeästi ilmi.
Halla-aho ilmoitti, ettei keisarilla ole vaatteita ja siitäkös porukalta poru pääsi. Alkoi hillitön omien postuloitujen olkiukkojen mäiskintä.
Halla-ahon tekstiin lisäisin, että … “ongelma on se enemmistö, joka pelosta tai mukavuudenhalusta tai hyvesignaloinnista tanssii fanaatikkojen pillin mukaan.” Halutaan olla hienolta kalskahtavien sanojen muodostamassa ajanhermossa sykkimässä edistyksellisyyttä.
Hallitusohjelmassa sanotaan:
“Tasa-arvon edistäminen sukupuolten välillä edellyttää intersektionaalista näkökulmaa; sukupuolten lisäksi on kiinnitettävä huomiota myös muun muassa sosioekonomiseen asemaan, ikään ja etniseen taustaan.”
Joo, nyt voisi hallitus toden teolla kohdistaa huomionsa sosioekonomiseen asemaan ja siellä kantasuomalaisiin köyhiin, joiden toimeentulotuesta on leikattu, jotta voidaan maksaa maahanmuuttajille täydet tuet. Että saataisiin tällainen epätasa-arvo poistettua:
OECD paljasti v. 2013, että sosiaalisiirtolaiset saavat Suomessa 4,5 kertaa suuremmat etuudet kuin kantaväestö. OECD kertoi myös, että Suomessa kantaväestön vanhukset saavat vähiten tukia ja ovat kaikkein köyhimmässä asemassa. Samoin OECD paljasti, että Suomessa maksetaan sosiaalisiirtolaisille ajokortti, autokoulu sekä 3000-6000 euron auto ja kaikki sen käyttökulut kuten vakuutukset, polttoaineet, huollot ja katsastukset, käytännössä koko heidän elämänsä ajan, kaiken muun elämiskulujen lisäksi.
Tuo teksti aiheuttaa aina sen luettuani kyyneleet silmiin ja huudon Jumalan puoleen, tee loppu tälle hulluudelle.
PS. E-m-r-ja-n-t-v-m.>Tuo teksti aiheuttaa aina sen luettuani kyyneleet silmiin ja huudon Jumalan puoleen, tee loppu tälle hulluudelle.
Väärä osoite. Suomessa asiat muuttuvat lähinnä äänestämällä, eivät kovallakaan Jumalalle huutamisella. Eikä äänestäminenkään auta, jos riittävän moni muu ei ole samaa mieltä.
Sulla on varmaan linkki tuohon OECD:n julkaisuun, jotta me muutkin saadaan itkeä. Ei sillä ettei sinuun luotettaisi, mutta jos nyt kumminkin annat vähän todisteita kans.”Tuo teksti aiheuttaa aina sen luettuani kyyneleet silmiin ja huudon Jumalan puoleen, tee loppu tälle hulluudelle.”
Voisin melkein samaa sanoa tuosta kirjoituksestasi. Miten paljon valheita siinä olikaan ja ilmeisesti tunnut itse niihin uskovan?
- Anonyymi
Kiinassa kansalaiset pisteytetään.
Samaa kannattaisi kokeilla Suomessa.
t. intersektionaalinen feministi - Anonyymi
Joistain syistä, niinkuin eläkkeille suoritetaan pyhiinvaellusmatkoja.
Olisi mielenkiintoista kuulla Suomen hallituksen kanta kirjeeseen oikeudesta ja avoimesta keskustelusta, jonka ovat allekirjoittaneet yhteiskunnan eri laidoille kuuluvia tunnettuja vaikuttajia eri maissa. Ilmeisesti Halla-aho on lukenut kirjeen kun hän ilmaisee vastaavanlaisen huolen. Kirjeen mukaan intoleranssi toisella tavalla ajattelevia kohtaan on levinnyt yhteiskunnassa ja estää vastakkaisten näkemysten esittämistä ja saattaa johtaa julkiseen häpäisemiseen ja pannaan julistamiseen. Ilmeisesti Suomen hallitusta tällaiset huolet eivät kiinnosta.
Pienehkön ihmisjoukon itselleen keksimät huolet eivät todellakaan taida olla hallituksen asialistan kärjessä.
Mistäs tuo kirje löytyy?
- Anonyymi
En tosiaankaan ymmärrä, miksi 1) joidenkin ihmisryhmien yli halutaan kävellä, 2) teeskennellään, että he ovat näkymättömiä tai 3) uhriudutaan, jos joku ajaa heille samoja oikeuksia kuin muillekin.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108