Juhana Vartiainen (kokoomus)
itkee sitä että SDP ei hyväksy heikennyksiä työttömyysturvaan. Heti perään hän itkee sitä että SDP ei ehkä hyväksy eläkeputken poistoa.
Eläkeputki tarkoittaa sitä, että mikäli jää työttömäksi 60-vuotiaana eikä ole saanut töitä ennenkuin työttömyysturva loppuu (400 pv) niin hän saisi työttömyysturvaa vielä pari vuotta ennen eläkkeelle pääsyä.
Kaikki tietävät että irtisanomistilanteessa ne saavat potkut joilla on eniten sairauspoissaoloja. Kenelläkö niitä keskimäärin sitten on eniten, vastaus on iäkkäillä eli noin 60-vuotiailla. Tämä tarkoittaa, että työnantajan on edullisinta pistää ulos iäkkäitä.
Toisaalta kun palkataan uusi työntekijä, niin kannattaako palkata 60-vuotias kohta eläkkeelle jäävä vai 30-vuotias (työn osaamisessa ei ole eroja ellei asiantuntijatehtävistä kyse). Tämä tarkoittaa, että 60-vuotiaat eivät työllisty enää (toki yksittäisiä poikkeuksia on, mutta ne ovat yksittäistapauksia)
Pitäisi muuttaa lakia niin että yli 55-vuotiaan irtisanominen on kalliimpaa kuin alle 55-vuotiaan. Josko sitten pidettäisiin kiinni kokeneista työntekijöistä. Vaihtoehto olisi että työntekijöiden sairastamiset maksetaan yhteisvastuullisesti, jolloin niistä ei olisi kulua firmalle enempää kuin sellaisellekaan firmalle jolla vain nuoria työntekijöitä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Mielestäni jo 50-vuotiaille oikeus jäädä eläkkeelle pitäisi saada aikaan. Heille tulisi toki pienempi eläke lyhyemmän uran vuoksi, mutta oikeus päättää olisi eläkkeelle hakeutuvalla.
Juuri näin!!
Eli hyvin toimeentuleville eläkeiäksi jo 50-vuotta, koska eläkkeen määrä on sidottu juurikin tulotasoon!? :)
Ei jatkoon!
Ei sitten. Kannatan sitten kansalaispalkkaa kaikille.
Miks veronmaksajista pitäis tehdä osan palkansaajien palkasta maksaja? Koska toihan on välillisesti suoraa tulonsiirtoa yritäjille, ei mitään muuta!
Ei edes sitä vähää jatkoon!
Minusta jo 40 vuotiaana pitäisi päästä täydelle eläkkeelle. Ehtisi elämästä nauttia, sitähän voi vaikka kuolla 60 vuotiaana eli ei eläkkeestä ehdi nauttia.
Kannatetaan, viimeistään 55 vuotiaana jokaisella pitäisi olla oikeus jäädä eläkkeelle heti jos haluaa
4-päiväinen työviikko tai 6h työpäivä tultava välittömästi, kaikille ei vaan yksinkertaisesti ole työtä kun työpaikat viety ulkomaille taiu automatisoitu kotimaassa. Robotit verolle ja osinkojen maksu lopetettava, menkööt lahtarit itse töihin. Myöskään matuja ei saa tuoda maahan yhtään ja maassaolevat laitetava mihin tahansa työhön jos ei kelpaa suomalaisille ja maasta pois ellei työ kelpaa.
Eikös Vartiainen ollut aikaisemmin sosiaalidemokraateissa? Eipä ole ideologia muuttunut, vaikka puolue muuttui!
Halusi laskea myös iäkkäiden työntekijöiden palkkoja (2012).
>>Mielestäni jo 50-vuotiaille oikeus jäädä eläkkeelle pitäisi saada aikaan. Heille tulisi toki pienempi eläke lyhyemmän uran vuoksi, mutta oikeus päättää olisi eläkkeelle hakeutuvalla.>>
Silloin pitäisi kyseisen henkilön sitoutua siihen, että hän ei voi loppuelämänsä aikana hakea asumislisää eikä muitakaan tukiaisia enää eläkkeensä päälle.
Nythän monta sataa tuhatta eläkeläistä nostaa joka kuukausi asumislisää, jolla maksetaan heidän asuntonsa vuokria.
Eläkeläiset pitäisi siirtää maalle ja kuihtuviin kuntiin asumaan, siellä on tyhjillään olevia torppia
Muutenkaan asumistukea ei pitäisi maksaa ainoassakaan yli 100 000 asukkaan kaupungissa, vaan kaikissa niissä asuvien pitisi kustantaa asumisensa itse. Vain maaseudulla asumiseen voisi kenties saada asumistukea.
Rikkaiden isopalkkaisten pitäisi sitoutua olemaan nostamatta eläkettä ollenkaan, eihän he sitä tarvitse kun säästöjä jopa miljoonia ja omaisuutta mitä myydä. Vähintäänkin eläkekatto saatava, kukaan ei tarvitse eikä ansaitse yli 3000€/kk eläkettä. Samoin johtajien ylisuuret palkat laskettava kohtuullisiksi, paperitehtaan ja oöjynjalostamon johtajillakin täysin kohtuuttomat palkat, eläkkeet ja muut edut.
Suomessa pitäisi kaikkien irtisanominen olla kalliimpaa. Lahtarisikoja ei oikeasti kiinnosta vanhempoien ihmisten eikä muidenkaan työllisyys, vain työehtojen heikentäminen ja eläkevarojen säästäminen itselleen jättieläkkeisiin.
Eihän ne kusipäät halua ottaa mallia mistään mikä oikeasti toimisi, ei Ruotsin malli että viimeksi tulleet irtisanotaan ensi,n eikä Saksan eläkekatto. Ei kelpaa myöskään vuokrakatto, mikä vaikuttaisi välittömästi ettei palkkoja tarvitse nostaa.
Suvakkilahtari hurriakka henriksson myös vaatimassa työehtojen heikentämistä koronan varjolla, vaikka paperitehtaan, öljynjalostamon jne sulkemisella ei ole mitään tekemistä koronan kanssa ja molemmatovat kannattavia. Jos ravintolat tms joudutaan sulkemaan, siihenkään ei työehdot vaikuta mitään.
Mitkään lakimuutokset ei käy jotka heikentäisi rikkaiden tai matujen etuoikeuksia, mutta suomalasten työläisten oikeuksia olisi heti heikentämässä. Miljardeja jakaneet koronan varjolla rikkaille yrittelijöille ja matuja tuovat lisää, mutta mikään ei riitä. Monttuun pitäisi laittaa tuollaiset suvakkilahtarit.