Viikinkipäällikkö Rollo.

Minullekin on itsessään tuttu tarina siitä miten Viikinkipäällikkö Rollo teki sopimuksen frankkien kanssa ja sai heiltä läänityksenä alueen jota nykyisin kutsutaan Normandiaksi.

Mieltäni askarruttaa kuitenkin se kuinka moni riviviikinki seurasi häntä Frankkien puolelle. Rollon ja Frankkien väliseen sopimukseenhan kuului se, että Rollo suojaa Frankkien valtakuntaa muiden viikinkien hyökkäyksiltä joten tuntuisi loogiselta olettaa hänen miestensä seuranneen häntä hänen mukanaan.

En katso Viikingit sarjaa minään historiallisen tietolähteenä mutta tässä fiktiivisessä sarjassahan Rollo surmaa Frankkiarmeijan avustuksella kaikki miehensä koska heidän joukossaan syntyy eripuraa haluavatko he seurata enää Rolloa hänen tehtyään sopimuksen frankkien kanssa.

En oikein usko, että tällaista laajamittaista verilöylyä olisi oikeassa historiassa tapahtunut. Olisivathan Frankit tarvinneet hänen miehensäkln suojaamaan maitaan.

Tuskin oikea historiallinen Rollo oli niin taitava sotataktikko, että hän yksin strategiataitoineen olisi kelvannut ja riittänyt Frankeille.

En usko, että hänen viikinkinsä olisivat olleet täysin haluttomiakaan liitymään Frankkeihin varsinkin, kun luvassa on ilmeisesti ollut maata myös rivimiehille Rollon läänityksiltä ja Viikingithän taas kotisuduillaan olivat mitä useimmin maattomia miehiä joita oli ajanut viikiretkille juuri ryöstösaaliilla vaurastumisen mahdollisuus.

Tietääkö kukaan palstakirjoittaja kertoa asiasta enemmän ja terkemmin. Tai osaisiko kukaan ohjata sellaisen tietolähteen äärelle josta asiasta voisi enemmän lukea.

4

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä Gånge Rolfilla on ollut viiikinkejä apunaan ryhtyessään hallitsemaan aluetta, joka sai nimensäkin heidän mukaansa. Ehkä he tulivat alkuperäisen joukon jälkeen.
      Vallatessaan myöhemmin Englannin,heitä kutsuttiin vieläkin normanneiksi.

      • No tuo, että Rollon hallintaansa saama alue on yleensäkin nimetty Normandiaksi viittaa minunkin mielestäni siihen, että Rollon miehet olisivat myöskin asettuneet hänen alueelleen asumaan.

        Wikipedia väittää, että Gånge Rolf olisi erihenkilö kuin Normandiaa hallinnut. Mistä tietolähteestä olet saanut oman päinvastaisen tietosi.

        Mitä tulee Englannin valloitukseen niin Normanniverta virtaa nykyisten Brittikuninkaallistenkin suonissa. Tietolähteeni väittää nykyisten Windsorien olevan etäistä sukua Rollolle. Tosin tietolähteeni tässäkin asiassa on Wikipedia ja sen luotettavuuteen suhtaudun pienellä varauksella.


    • Anonyymi

      TV-sarja sijoittaa Rolfin väärälle vuosisadalle ja käyttää muutenkin runsaasti mielikuvitusta.

      • Toki minäkin tiedän ettei Viikingit sarja ole mikään autenttinen historiankuvaus siksi teinkin tuon kysymyksen tälle palstalle. Rollohan on sarjassa väärällä vuosisadalla, hänhän syntyi tiettävästi vasta 60-vuotta Ragnar Lothbrokin oletetun kuolinajankohdan jälkeen joten miehethän eivät oikeasti olleet edes veljeksiä kuten sarjassa esitetään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      3111
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3067
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2417
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2060
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1893
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1759
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1606
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      83
      1370
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1110
    Aihe