Kreikka houkuttelee maahan ulkomaisia eläkeläisiä

8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sieltä ku vanha ottaa naisen itelleen ni saa kerran viikossa ajaa siltä naiselta ruohonleikkurilla jalkakarvat.

Äänestä
  • Kreikattaret ovat todellakin karvaisia. Huomasin kun kävin kaksi kertaa Kreikassa ensin Kreetalla 1987 ja sitten Rhodoksella 1999. Ne ovatkin olleet ainoat etelänmatkani. Onko muuten espanjattaret yhtä karvaisia kuin Kreikan leidit?

    Äänestä

Aika mielenkiintoinen tapaus, nimittäin Suomi takaa ja makselee Kreikan velkoja, jotka nimenomaan on syntynyt pääosin Kreikan löperöstä veropolitiikasta. Kiitokseksi Suomelle ja muille omillaan toimeentulevilla tai ainakin siihen pyrkiville maille Kreikka alkaa houkutteleen meidän "veronmaksukykyisiä" eläkeläisiä olemattomilla veroilla.

Voiko tällainen kieroilu olla edes mahdollista?

Äänestä

Meidän ns. rikkaus johtuu kovasta verotuksesta. Missähän ollaan menty pieleen, kun jotkut kannattavat alempaa verotusta houkutuskeinona hyvinvoinnilleen.

Äänestä

Näin se menee, he houkuttelevat ihmisiä matalalla verotuksella, sillä heidän taloutensa lepää korkean verotuksen maissa kuten Suomessa. Luulisi että tämä nyt avautuisi kaupan kassallekin.

Äänestä
  • Marin on koulukseltaan hallintotieteiden maisteri joten lopeta porvari viisastelusi kaupankassasta.

    1Äänestä

Suomalaiset ökyelääkeitä nostavat johtajat ja vuorineuvokset suuntaavat seuraavaksi Kreikkaan.

Äänestä

Näillä konsteilla kuten tämä Kreikan vedätys (HUOM! ja sillä ettei siihen puututa) taataan se, ettei meillä kohta ole veronmaksajia. Mistäs Kreikka sen jälkeen pumppaa rahaa löperöön taloudenpitoonsa. Jo nyt Suomessa köyhimmän kolmanneksen rahoista valtaosa menee suoraan veroihin. Sitten sitä pyöritellään edes sun takas ja koko ajan osa porukkaa vetää välistä siivun pois kierrosta. Yhä useampi tarvitsee jotain tukea kun ei oikein mikään enää riitä.

Eihän tämä voi kovin pitkään toimia näin. Raha yksinkertaisesti ei riitä.

Verotus voi tuntua kovalta ja sitä se onkin, jos ei ole rahaa. Raha vähenee mutta verojen euromäärä pysyy ja kasvaa koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

alhaisemmalla verotuksella. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/7660efa8-9a84-450d-8044-dec72d916a57

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu