Suomen pahin uhka on hyväuskoiset suomalaiset

Suomalaisten enemmistö ajattelee, ettei Suomi enää koskaan joudu sotaan ja itäraja säilyy ikuisesti siinä missä se nyt on. Hävittäjien hankintaakin halutaan lykätä.

Tällainen usko ikuiseen rauhaan vallitsi Suomessa myös ennen talvisotaakin maan johtoa myöten.

Vain Mannerheim näki sotaan joutumisen olevan väistämätöntä ja olisi hankkinut USA:sta parisataa uudenaikaista hävittäjää.

Hallituksen ministerit tyrmäsivät hankinnan perustellen ettei aseita kannata hankkia kun sotaa ei tule.
41<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Sanonta "Jos haluat rauhaa valmistaudu sotaan" pitäisi muistaa. Maahan joka on hyvin varustautunut puolustussotaan tietenkään ei haluta hyökätä.

1Äänestä
  • Mikä maa on hyvin varustautunut puolustussotaan? Ei ainakaan Suomi. Suomellakin oli takavuosina hyvä asevelvollisuusarmeija, mutta nykyään ei ole sotilaita, on vain neitejä, jotka ei pääse edes kyykkyyn ja ylös.
    Vaikka olisi aseitakin, kuka niitä käyttäisi Suomessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä maa on hyvin varustautunut puolustussotaan? Ei ainakaan Suomi. Suomellakin oli takavuosina hyvä asevelvollisuusarmeija, mutta nykyään ei ole sotilaita, on vain neitejä, jotka ei pääse edes kyykkyyn ja ylös.
    Vaikka olisi aseitakin, kuka niitä käyttäisi Suomessa?

    "Suomellakin oli takavuosina hyvä asevelvollisuusarmeija, mutta nykyään ei ole sotilaita, on vain neitejä, jotka ei pääse edes kyykkyyn ja ylös."

    Etiketin mukaan, siviilissädystä riippumatta, 21 v. täyttänyttä naista puhutellaan aina rouvaksi.
    Asepalvelustaan suorittamassa on siis neitejä ja rouvia, iältään 18-29 vee.

    Lopuksi ... miksi pikku narsistipa*ka arvostelee, kun oma asepalveluskin on ja jää suorittamatta, mielenterveyssyiden takia.

    1Äänestä

Jos joku olisi tosissaan huolissaan maan itsenäisyydestä ja turvallisuudesta, se kääntäisi katseensa EU:n toimiin ja laittomiin pakolaisiin.

Äänestä
  • Laittomat pakolaiset? Eikö heillä ole mitään lakia?

    Ei muuta kuin lisää tänne, rynkyt käteen ja keihäänkärjeksi itärintamalle.

    Äänestä

Kuulepa, ne nuoret riuskat laittomasti maassa oleskelevat kunnostautuvat alaikäisten raiskauksilla, niitä et ikinä saa miksikään keihäänkärjiksi.

Äänestä
  • Ovathan he osoittaneet jo maanpuolustuskykynsä... naiset, lapset ja vanhukset jää lähtömaahan ja nuoret miehet turisteiksi maailmaa kiertelemään.

    Äänestä

Suomen pahin uhka on suomalaiset jotka vie tietoisesti Suomen laittomiin NATOn ja USAn sotiin.

Äänestä
  • ” Suomen pahin uhka on suomalaiset jotka vie tietoisesti Suomen laittomiin NATOn ja USAn sotiin.”

    Niinkö? Eihän Nato edes sodi missään ja muualla aina kehut kannatuksen penuutta!

    Alkaako Tarkkispojan puntti väpättää?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Suomen pahin uhka on suomalaiset jotka vie tietoisesti Suomen laittomiin NATOn ja USAn sotiin.”

    Niinkö? Eihän Nato edes sodi missään ja muualla aina kehut kannatuksen penuutta!

    Alkaako Tarkkispojan puntti väpättää?

    Kyllä NATO sotii Afganistanisa ja Irakissa tällä hetkelläkin ja Irakissa Suomi oli kaksinkertaisesti laittomasti kun ministeri Jussi@SS@Niinistö oli unohtanut antaa eduskunnan päättää Irakin sotaan osallistumisesta USAn koalitiossa ja koalitio on lisäksi laittomasti Irakissa.

    Äänestä

Kyllähän Natottajat on se pahin uhka Suomen turvallisuudelle. Perustuslakikin sanoo että vieraan sotilasvallan kanssa ei veljeillä, se on petos.

Äänestä

Eikä suomalaisten asevelvollisten sotilasvala kata natoa joten tuskin on tunkua rinta-
malle ainakaan valaehtoisesti Suomen naisista ja miehistä. Mutta koita aloittaja itte
puolestasi sotia kun noin kova hinku on, mie jo hukkasin sotilaspassini.

Äänestä

Talvisota oli puolustustaistelu.

Jatkosota oli hyökkäystaistelu jota johti mannerheim
liittoutumalla hitlerin kanssa.
Jatkosodassa kuoli 63tuhatta suomalaista.
Hyvä ryti hyvä mannerheim.
Ilman teitä suomessa eläisi n 500 000 suomalaista enemmän?

Äänestä

Naton kannattajista suurin osa on sivareita niin maanpuolustuksen ulkoistaminen käy heiltä luonnostaan.

Äänestä

Suomalaisten+enemmistö+ajattelee,+ettei+Suomi+enää+koskaan+joudu+sotaan+ja+itäraja+säilyy+ikuisesti+siinä+missä+se+nyt+on.Mikään+ei+ole+ikuista.++80%+Suomalaisista+ei+vaan+luota+Natoon.+Siitä+siinä+on+kyse.

Äänestä
  • Ei,+vaan+kyse+on+siitä,+että+alle+1%+(yksi)+luottaa+Venäjään.++Venäjä+on+Suomen+kohtalonkysymys+ja+käytännössä+ainoa+valtiollinen+riski+Suomen+olemassaololle.+Tämän+ymmärtämisessä+ei+suomalaisilla+ole+vaikeuksia.+Natojäsenyyttä+vastustaa+hieman+yli+50%+suomalaisista,+mutta+natoyhteistyötä+kannattaa+noin+70%+suomalaisista.+Nämä+ovat+galluplukuja,+eivät+muuta.+Jos+galluppien+perusteella+olisi+vaikkapa+EU-jäsenyys+päätetty,+niin+emme+olisi+nyt+EU-maa,+vaan++tiukasti++’yya-maa’.+Kansanäänestyksessä+kuitenkin+EU-kannatus+oli+reilusti+yli+50%,+olikohan+jotain+56%+tms.++Jopa+kepulaiset,+jotka+gallupeissa+eniten+eu-jäsenyyttä+vastustivat,+kääntyivät+EU-kannattajiksi+isolta+osin+ja+eduskunnassa+kepu+äänestikin+jäsenyyden+puolesta.

    1Äänestä

Vitun väliäkö sillä ? Siellähän fennot jäätte Putten jalkoihin kun saatte sen toisen kotimaisen !

Äänestä

Suomi tarvitsee itsenäisyystaistelun irrotakseen EUn ja NATOn vallasta.

Äänestä
  • Ei+tarvitse,+koska+suomalaisten+ylivoimainen+enemmistö+kannattaa+EU-jäsenyyttä.++Natossahan+Suomi+ei+vielä+olekaan,+mutta+natokummpani+ja+tiivistä+turvallisuysyhteistyötä+tekevä+kylläkin+ja+sitäkin+reilusti+yli+puolet+suomalaisista+kannattaa.+Tilanne+olisi+tietysti+toinen,+jos+noilla+ei+olisi+suomalaisten+enemmistön+kannatusta.+Silloinkaan+ei+tarvittaisi+mitään+’itsenäisyystaistelua’,+koska+irtautuminen+on+täysin+mahdollista+muutenkin.++Näköpiirissä+ei+ole+minkäänlaista+merkkiä,+että+noiden+kannatus+olisi+edes+vähenemässä,+saati+menisia+alle+50%:n.

    1Äänestä

USA myi "nykyaikaistetut" mallin Cajander Brewsterit Suomelle. Koneista oli panssaroinnit ja mittaristo riisuttu pois. Ruotsalaiset rakensivat niistä lentokykyisen.

Äänestä

Mikäli aloitus olisi totta Suomen puolustusvoimat olisi paljon pienemmät. Yleisestä asevelvollisuudesta olisi luovuttu, puolustusmenot olisivat pienemmät eikä uusien hävittäjien ostoa edes harkittaisi. Aloitus on siis täyttä roskaa, valhetta.

1Äänestä

Poliitikot on sokeita myös omien toimiensa suhteen kuten talvisodasta nähdään.

Äänestä

Äänestetään vihervasuri(d | f)emareita ja tuhlataan puolustusrahat natohomo hyäkkäyslennokkeihin, niin onpa ry.. vihollisen helppo ottaa maa itselleen.

Äänestä

Suomalaisten viisas enemmistö toivoo ja toimii niin ettei, ettei Suomi enää koskaan joudu sotaan ja itäraja säilyy ikuisesti siinä missä se nyt on. Hävittäjien hankintaakin voidaan helposti lykätä kun horneteista ruuvataan REVITÄÄN KAIKKI IRTI!

Hävittäjien hinnat ovat voimakkaassa laskusuunnassa. Nyt ei knnata hosua.

t. Pohjolan "Sveitsi"

Äänestä
  • Suomalaisten enemmistö tietää myös, ettei pelkkä toivominen riitä nytkään, kuten se ei ole riittänyt ennenkään.
    Sitä varten puolustuksen pitäminen kunnossa on elintärkeää ja siihen tarvitaan hyvät työkalut. Vanhentuvista työkaluista ei tule uusia, vaikki niistä revittäisiin kuinka kaikki irti. Päinvastoin, niistä tulee koko ajan yhä epäluotettavampia.

    Ehkä pitisi ottaa mallia vaikkapa Sveitsistä, kun kerran natojäsenyys ei ole vielä ajankohtainen. Sveitsin tilanne tosin on niin huikeasti helpompi kuin Suomen, joten tältä osin vertailussa ei ole mitään järkeä.

    1Äänestä

Niinistö asian toi USA:n ja Viron reissuillaan selkeästi julki. Vuoropuhelun pitää jatkua ja sota on väistettävissä diplomatian keinoin.

Suomella ei ole varaa joutua sotatantereeksi minkään tai kenenkään etujen vuoksi. Siksi Nato ja USA pitää Venäjän tavoin pitää Suomen rajojen ulkopuolella.

Äänestä

"Suomen pahin uhka on hyväuskoiset suomalaiset"

Näitä Natouskovaisia hönöjä on onneksi niin vähän, etteivät ne Suomea Nato kurimukseen saata missään olosuhteissa.

Äänestä
  • Naton näytöt turvallisuuden lisäämisessä jäsenmaissaan on niin vankat, että kyse ei ole uskomisesta, vaan toteutuneesta faktasta.
    Sen sijaan Naton ulkopuolella olevien Venäjän naapurimaiden turvallisuus on lähinnä uskon varassa. Tästä on myös vahvaa näyttöä Euroopassa. Toistaiseksi näistä ulkopuolella olevista maista vain Suomi on saanut olla kutakuinkin rauhassa.

    1Äänestä

Neuvostoliiton aikana oli yleisesti tiedossa että venäläiset tanssittivat länsimaisia ja varsinkin suomalaisia "hyväätarkoittavia hölmöjä" miten heille parhaiten sopi .
Sama meno näiden nykyhölmöjen kanssa venäläinen lyö tahtia ja nämä tanssivat .

1Äänestä
  • Miksi Neuvostoliitto hajosi vaikka olivat niin helvetin eteviä? Venäläisistä ei ole tahtia lyömään kuin joillekin paskamaille, Suomi on aivan liian kova pala purtavaksi.

    1Äänestä

Eihän isäntämaasopimustakaan tarvittaisi, mutta kun vieressä on Venäjä.

1Äänestä

Liittolaiset "Nato ja USA pitää Venäjän tavoin pitää Suomen rajojen ulkopuolella."

Suomi hoitaa itse omat asiansa. Nato luuseri täriskööt Venäjä peloissaan.

Äänestä
  • Olet isänmaan vastainen. Mehän harjoitellaan natojoukkojen kanssa, ja hankitaan aseemme sieltä. Se on demokraattisesti tehty päätös.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet isänmaan vastainen. Mehän harjoitellaan natojoukkojen kanssa, ja hankitaan aseemme sieltä. Se on demokraattisesti tehty päätös.

    Mitään NATOon liittyvää päätöstä ei Suomessa ole tehty demokrattisesti muuta kuin NATO@Nassellin harhoissa

    Äänestä

  • No niin .... missäs sinä tärisit peloissas, kuin eräs palstalainen todistetusti kertoi avoimesti ja tarkasti milloin ja missä

    1Äänestä

Vanha Nato Tiltujen sanonta:

"Jos haluat rauhaa, hanki jonkun Natomaan kaksoiskansalaisuus ja valmistaudu sotaan pakenemalla sinne heti kun voit"

Äänestä

Putinin täytyy kitkeä Suomesta natottajat viimeiseen rääpäleeseen, vaikka pommien avulla jos muu ei auta. Sitten Suomessa on ihmisten hyvä elää kun roskajoukko hävitetty.

Äänestä

Olen järkyttynyt naton pahuudesta ja sotaisuudesta.

Äänestä

Ketä muka kiinnostaa enää maanpuolustus? Itse ainakin revin sotilaspassin samana päivänä kun isäntämaa sopimus julkaistiin. Sotikoot muut Usasotiaan.
Ruotsalaiset hihkuivat taannoin ostaneensa viimeisetkin rippeet Suomen teollisuudesta. Metsät , rakennukset ym. alkaa olla ulkomaisessa omistuksessa.
Mitä täällä enää on tavalliselle kansalaiselle mitä henkensä uhalla pitäisi puolustaa?

Äänestä
  • No sillä ei liene Suomen kannalta mitään merkitystä, vaikka sen leikkipassis revitkin.
    Ihan vaan tiedoksi, että sellaisia aitoja sotilaspasseja ei saa muropaketin mukana, tai taudinkantajan tilaajalahjana.
    Sellainen luovutetaan reserviin siiryttäessä henkilökohtaisesti, niille henkilöille, jotka ovat sen ansainneet ja siihen joukkoon ei palstan pikku narsistipaska kuulu,

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomalaisten enemmistö ajattelee, ettei Suomi enää koskaan joudu sotaan ja itäraja säilyy ikuisesti siinä missä se nyt on. Hävittäjien hankintaakin halutaan lykätä.

Tällainen usko ikuiseen rauhaan vallitsi Suomessa myös ennen talvisotaakin maan johtoa myöten.

Vain Mannerheim näki sotaan joutumisen olevan väistämätöntä ja olisi hankkinut USA:sta parisataa uudenaikaista hävittäjää.

Hallituksen ministerit tyrmäsivät hankinnan perustellen ettei aseita kannata hankkia kun sotaa ei tule.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu