Venäjä luopuu tavoitteesta olla top-5 talous.

Reisille meni tämäkin Putinin 2018 paljastama suuri suunnitelma joka on nyt haudattu.

Myös tavoite puolittaa köyhyys on hävinnyt Moskovan yöhön. Virallisen 2019 luvun mukaan 12,3% venäläisistä ansaitsee vähemmän kuin $154 kuussa eli on alle köyhyysrajan.
78<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Siperian ikijään sulaminen pahentaa tilannetta ja kaikki mikä on rakennettu ikiroudan päälle hajoaa. Ja niitähän ei venäläinen osaa enää korjata eikä rahaakaan ole...

Siperian pohjoisosista on kuulunut viime aikoina kummia uutisia. Lämpötilat keikkuivat pitkään korkeissa lukemissa ja huippu saavutettiin juhannuksena: Verhojanskin kaupungissa mitattiin napapiirin pohjoispuoliskon lämpöennätys, 38 astetta.

Verhojansk on nyt paikka, jossa on mitattu sekä kylmyysennätys, -69,8 astetta, että pohjoisen napapiirin lämpöennätys. Vuodenaikojen lämpötilavaihtelut ovat Siperiassa tavanomaisia, mutta tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden keskilämpötila oli yli viisi astetta tavanomaista korkeampi.

Kesäkuussa Siperiassa tapahtui suuri öljyvuoto, kun aluetta peittävän ikiroudan päälle rakennetut tukijalat pettivät ja säiliö kaatui. Luontoon kerrottiin päässeen yli 20 000 tonnia dieselöljyä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan Siperian helteet ovat todiste ilmaston lämpenemisestä. Siperian lämpenemistä ja ikiroudan sulamista on pidetty merkittävänä tapahtumana – ja uhkakuvana – koko maapallon kannalta. Ikiroudan sulamisen arvioidaan olevan yksi keikahduspiste, joka voi kiihdyttää ilmaston lämpenemistä peruuttamattomasti.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5822a3a3-d372-4fa7-b62e-b06af06cc2a8

1Äänestä
  • Venäjä kippaa kaikki ydinvoimalalaitosten, radioaktiiviset jätteet pitkin siperiaa. Tässä se lopputulos nyt sitten on. Ikirouta sulaa. Venäjä tuhoaa maapallon hälläväliä toimillaan.

    1Äänestä

  • MUAHAHAHAHAHAHA. Nato Tiltu leikkii insinööriä. ;)

    Siperiassa rakennetaan tolppien varaan. Ei romahda perustukset. :)

    Kazinggggg!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä kippaa kaikki ydinvoimalalaitosten, radioaktiiviset jätteet pitkin siperiaa. Tässä se lopputulos nyt sitten on. Ikirouta sulaa. Venäjä tuhoaa maapallon hälläväliä toimillaan.

    Thulessa jäänalainen tunnelisto lämmitetään ydinvoimalla.

    Koko tunnelisto on luisumassa kohti merta. USA ei vie ydinjätteitään pois tuhoutuvasta varastostaan. :(

    Äänestä

Jos venäjä olisi pelannut korttinsa oikein, niin Venäjällä olisi kaikki mahdollisuudet olla maailman talousmahti.

Venäläisten kannattaisi laittaa Putin vaihtoon ja äkkiä, tai muuttaa pois venäjältä. Tällä menolla Venäjällä ei ole mitään tulevaisuutta.

1Äänestä
  • "Jos venäjä olisi pelannut korttinsa oikein, niin Venäjällä olisi kaikki mahdollisuudet olla maailman talousmahti."

    Mitä olisit itse Naton Talousneroihin lukeutuvana tehnyt toisin? ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jos venäjä olisi pelannut korttinsa oikein, niin Venäjällä olisi kaikki mahdollisuudet olla maailman talousmahti."

    Mitä olisit itse Naton Talousneroihin lukeutuvana tehnyt toisin? ;)

    "Mitä olisit itse Naton Talousneroihin lukeutuvana tehnyt toisin? ;)"

    Putin on ryssinyt niin monta asiaa hyvän alun jälkeen. Venäjähän pääsi ensimmäistä kertaa WTO-jäseneeksi monen vuoden kinuamisen jälkeen.

    Mitäs olisi kannattanut tehdä toisin
    - Kitkeä pois korruptio ja hyväveljeily jotka ovat entistä suurempi riesa Venäjällä nyt

    - Edistää sanavapautta ja demokratiaa niin yritykset uskaltaisivat investoida. Tällä hetkellä suunta todella huono

    - 2008 aloittama Georgian sota ei sitten tehnytkään Venäjästä suurvaltaa vaikka saivat oman sotaharjoituksen miten ampua georgialaisia karjapaimenia. Sanottakoon vielä, että Venäjä menetti 4 konetta, joista 3 oli omien ampuma.

    - Syyrian sota ei tuota Venäjälle mitään muuta kuin negatiivista julkikuvaa lastensairaaloiden pommittajana. Mutta kun on vain pakko tukea Assad-diktaattoria ilman järkevää perustelua

    - 2014 Venäjän säälittävä sotaretki Krimille maksaa järkyttävän summan ja söi koko reservirahaston. Tulot tippunut lähes nolliin matalan öljyn hinnan takia sekä pakotteiden. Tällä tiellä ollaan edelleen ja Venäjä ei tule nousemaan uskottavaksi eikä luotettavaksi valtioksi enää muiden silmissä

    Putin on täysin epäonnistunut ja ajatukset suurvaltana on silkkaa komediaa kuten Venäjän ainoa lentotukialus poltettuna korjaustelakalla. Siellä se Venäjän uskottava suurvalta makaa raatona.

    Putin ja Diktatuuri ihan ensimmäiseksi pois.
    Presidentin valta pois.
    Rehellinen demokratia.
    Korruptio kitkettävä pois.
    Armeijan koko aivan minimiin.
    Asevarustelu minimiin. Kaikki ydinaseet hävitettävä.
    Kaikki uho lopetettava.
    Venäjästä tehtävä turvallinen, rehellinen ja luotettava oikeusvaltio.

    Tässä oli hyvä alku

    1Äänestä

  • Tällä menolla venäjästä ei tule koskaan mitää talousmahtia.

    Uskon että Putin saa aikaiseksi vielä sodan, jotain länsimaata vastaan. Putinin käytös ei ole normaalia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mitä olisit itse Naton Talousneroihin lukeutuvana tehnyt toisin? ;)"

    Putin on ryssinyt niin monta asiaa hyvän alun jälkeen. Venäjähän pääsi ensimmäistä kertaa WTO-jäseneeksi monen vuoden kinuamisen jälkeen.

    Mitäs olisi kannattanut tehdä toisin
    - Kitkeä pois korruptio ja hyväveljeily jotka ovat entistä suurempi riesa Venäjällä nyt

    - Edistää sanavapautta ja demokratiaa niin yritykset uskaltaisivat investoida. Tällä hetkellä suunta todella huono

    - 2008 aloittama Georgian sota ei sitten tehnytkään Venäjästä suurvaltaa vaikka saivat oman sotaharjoituksen miten ampua georgialaisia karjapaimenia. Sanottakoon vielä, että Venäjä menetti 4 konetta, joista 3 oli omien ampuma.

    - Syyrian sota ei tuota Venäjälle mitään muuta kuin negatiivista julkikuvaa lastensairaaloiden pommittajana. Mutta kun on vain pakko tukea Assad-diktaattoria ilman järkevää perustelua

    - 2014 Venäjän säälittävä sotaretki Krimille maksaa järkyttävän summan ja söi koko reservirahaston. Tulot tippunut lähes nolliin matalan öljyn hinnan takia sekä pakotteiden. Tällä tiellä ollaan edelleen ja Venäjä ei tule nousemaan uskottavaksi eikä luotettavaksi valtioksi enää muiden silmissä

    Putin on täysin epäonnistunut ja ajatukset suurvaltana on silkkaa komediaa kuten Venäjän ainoa lentotukialus poltettuna korjaustelakalla. Siellä se Venäjän uskottava suurvalta makaa raatona.

    Venäjä ei aloittanut Georgian eikä Syyrian sotia vaan lopetti ne.

    Surullinen lista Putinin arvostelijoista

    Aleksei Navalnyi (elää toistaiseksi)
    Vladimir Kara-Murza (Kahden myrkytyksen jälkeen, elää vielä)
    Sergei Maksimishinin (Navalnyita hoitanut lääkäri. kuollut)
    Aleksandr Valterovitš Litvinenko (kuollut)
    Sergei Viktorovitš Skripal (kuollut)
    Vladimir Yatsina (kuollut)
    Aleksandr Yefremov (kuollut)
    Igor Domnikov (kuollut)
    Sergei Novikov (kuollut)
    Adam Tepsurgayev (kuollut)
    Viktor Popkov (kuollut)
    Eduard Markevich (kuollut)
    Natalia Skryl (kuollut)
    Valery Ivanov (kuollut)
    Sergei Kalinovski (kuollut)
    Aleksandr Plotnikov (kuollut)
    Roddy Scott (kuollut)
    Dmitri Shvets (kuollut)
    Alikhan Guliyev (kuollut)
    Aleksei Sidorov (kuollut)
    Adlan Khasanov (kuollut)
    Paul Klebnikov (kuollut)
    Pavel Makeev (kuollut)
    Magomedzagid Varisov (kuollut)
    Ilya Zimin (kuollut)
    Evgeny Gerasimenko (kuollut)
    Anna Politkovskaya (kuollut)
    Magomed Yevloyev (kuollut)
    Anastasia Baburova (kuollut)
    Vyacheslav Yarochenko (kuollut)
    Natalia Estemirova (kuollut)
    Abdulmalik Akhmedilov (kuollut)
    Olga Kotovskaya (kuollut)
    Magomedsharif Sultanmagomedov (kuollut)
    Khadzhimurad Kamalov (kuollut)
    Aleksandr Khodzinsky (kuollut)
    Kazbek Gekkiyev (kuollut)
    Mikhail Beketov (kuollut)
    Akhmednabi Akhmednabiev (kuollut)
    Timur Kuashev (kuollut)
    Nikolai Andrushchenko (kuollut)
    Dmitri Popkov (kuollut)
    Maksim Borodin (kuollut)
    Nikita Isajev (kuollut)
    Ruslan Magomedragimov (kuollut)
    Nikita Isajev (kuollut)
    Boris Jefimovitš Nemtsov (kuollut)

    Äänestä

Lohdutuksena todettakoon että Putin de facto maailman rikkain henkilö vaikka bulvaaneina onkin sellistejä ja kokkeja.

Äänestä

Eipä venäjällä ole kovin suurta mahdollisuutta asukalukunsa perusteella tullakkaan neljänneksi kun asukaluvuissa isompi on ainakin USA, Kiina, Intia ja Venäjä on vasta sijalla 9. Venäjä talouden kehityssuunta on ylöspäin joten jonkun pykälän itseään talouden taulukossa nostaa varsinkin niistä maista joiden talous on riippuvainen isommasta naapurimaastaan.
Jos iki routa alkaa sulamaan niin siihenkin on ratkaisu löydetty eli talojen perustukseen johdetaan nestemäistä typpeä joka jäädyttää maaperän iki jäähän. Perustusten sulamisia on kuitenkin esiintynyt vähän ja Siperiassa on ennenkin ollut 40-50 asteen helteitä ei perustukset pettäneet silloinkaan.
Köyhyysrajan alapuolella elää joka maassa ihmisiä ja sitä varten on niissä sossu jolla voivat nostaa itsensä köyhyysrajan yläpuolelle. Venäjällä ei ole äärettömän rikkaita oligarkkeja kuten USA ssa jossa on 500 yli 100 miljardia omistavaa miljadööriä.

Äänestä
  • Venäjällä ei ole äärettömän rikkaita oligarkkeja.Totta. Ne on kaikki muuttaneet pois venäjältä.Se on parempi muuttaa pois että pysyy hengissä jos menee sukset ristiin putinin kanssa.

    1Äänestä

  • USA:ssa ei ole oligargeja, niin kuin venäjällä. USA:ssa on demokratia ja kansalla on valta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    USA:ssa ei ole oligargeja, niin kuin venäjällä. USA:ssa on demokratia ja kansalla on valta.

    Usa:ssa on puhdasoppinen rahan valta eli plutokratia. Jos siellä joskus demokratiaa olisi ollutkin niin ei enää moniin vuosikymmeniin.

    Äänestä

"Venäjällä ei ole äärettömän rikkaita oligarkkeja"

😂🤣😂🤡

Äänestä
  • Venäjällä on räikeät tuloerot, eikä rikastuminen ole yleensä seurausta poikkeuksellisista kyvyistä, vaan taidosta olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan

    -Kauppalehti

    1Äänestä

  • NYC 92 miljardööriä
    Moskova 70 miljardööriä

    Ja kyse on aivan eri luokan kokonaistalouksista.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä on räikeät tuloerot, eikä rikastuminen ole yleensä seurausta poikkeuksellisista kyvyistä, vaan taidosta olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan

    -Kauppalehti

    Palkoissa tuloerot Venäjällä on pienemmät kuin Suomessa

    Äänestä

  • Oligarkia eli harvainvalta tarkoittaa hallintoa, jossa kapea eliitti, joita kutsutaan oligarkeiksi, pitää valtaa. Aristoteles käytti sanaa oligarkia tarkoittamaan korruptoitunutta, oligarkkien omaan etuun tähtäävää vallankäyttöä.

    Oligarkioista päästävä eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NYC 92 miljardööriä
    Moskova 70 miljardööriä

    Ja kyse on aivan eri luokan kokonaistalouksista.

    Juu+ja+se+Amerikan+1%+pyörittää+NATO+Tiltujakin+miten+sattuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkoissa tuloerot Venäjällä on pienemmät kuin Suomessa

    Putin tosiaan on pienipalkkainen. Toisaalta Elon Muskin palkka 2018 oli 0 dollaria ja ansiot 2,3 miljardia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Palkoissa tuloerot Venäjällä on pienemmät kuin Suomessa

    Venäjällä palkat noin 150 -300 €
    Suomessa palkat vastaavasti 2500 - 4000 €

    Venäjällä tuloero on 150€ ja Suomessa 1500€

    Suomessa tuloero on 10x verrattuna venäjään.

    Äänestä

"Jos venäjä olisi pelannut korttinsa oikein, niin Venäjällä olisi kaikki mahdollisuudet olla maailman talousmahti."

Mitä olisit naton Talousneroihin lukeutuvana tehnyt toisin?

Jos Suomi olisi pelannut korttinasa oikein niin Suomi olisi ydinase mahti ja kurittaisi muslimeita ja hävittäisi alkuperäiskansoja ja napajäitä ympäri maailmaa kuin Yhdyvallat.

Äänestä
  • Putinin venäjä on sen verran vaarallinen, että suomella ehkä kannattaisi olla ydinaseita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinin venäjä on sen verran vaarallinen, että suomella ehkä kannattaisi olla ydinaseita.

    Jos siltä tuntuu niin on lääkkeen oton aika

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinin venäjä on sen verran vaarallinen, että suomella ehkä kannattaisi olla ydinaseita.

    Ei lilliputtivaltioille ydinaseita anneta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinin venäjä on sen verran vaarallinen, että suomella ehkä kannattaisi olla ydinaseita.

    On se putinin venäjä niin vaarallinen, että Suomella pitäisi olla ainakin 20 ydinasetta, valmiiksi kohdistettuna venäjän kymmeneen suurimpaan kaupunkiin. Kaikki yhden napin takana. Kaikki matalaksi yhdellä kertaa periaatteella.

    Kaikki matalaksi yhdellä kertaa

    Äänestä

Mitä olisit itse Naton Talousneroihin lukeutuvana tehnyt toisin? ;)

Kitkenyt kommunismin heti eikä nyt!

Siitä se kaikki lähti: Hälläväliä asenne . Koulutus ei kiinnosta. Kitaran soittaminen nuotiolla kyrsän ääressä ja NATO aiheisten runojen vääntäminen kiinnostaa sitten sairaanloisesti.

Niistä saa opintovihkoon Misha karhun kuvia....

1Äänestä
  • Nazi-RoSSija saa tyytyä yhä vähempään ja vähempään ja yhä vähempään ja vielä vähempäänkin vähempään.

    1Äänestä

"Jos iki routa alkaa sulamaan niin siihenkin on ratkaisu löydetty eli talojen perustukseen johdetaan nestemäistä typpeä joka jäädyttää maaperän iki jäähän. Perustusten sulamisia on kuitenkin esiintynyt vähän ja Siperiassa on ennenkin ollut 40-50 asteen helteitä ei perustukset pettäneet silloinkaan."

Rysäpöksyllä onkin mahtava ajatus, nestemäisellä typellä Siberia kylmäksi.Buahahahahaaaaaaaaaaa Ei riitä Venäjällä varat moiseen ja nestemäisen typen tekeminen kehittää enemmän lämpöä vaikka rysäpöksy luuli keksineensä ikiliikkujan buahahahaa

Muuten, tänä kesänä mitattiin Siberiassa lämpöennätys. Karvan yli 100 Fahrenheittia eli 37,7 astetta Celsiusta. Ei siis koskaaan 40-50 asteen lämpötiloja.

Rysäpöksu voi lämmittää muistiinpanonsa 451 Fahrenheitiin.

1Äänestä
  • Kesän lämpöennätys 37,7 astetta mutta pitkän ajan ennätykset on yli 40 astetta. Ei sillä typellä jäädytetä Siperiaa vaan perustusten jääkerrosta jos ne uhkaa sulamaan.
    Buhahahahahaalla tuo mielikuvitus lähtee liitoon aivan käytännön asioissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kesän lämpöennätys 37,7 astetta mutta pitkän ajan ennätykset on yli 40 astetta. Ei sillä typellä jäädytetä Siperiaa vaan perustusten jääkerrosta jos ne uhkaa sulamaan.
    Buhahahahahaalla tuo mielikuvitus lähtee liitoon aivan käytännön asioissa.

    Venäjä ruostuttaa ainoaa lentotukialustaan.

    Outoja ovat nazimaan huvit.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä ruostuttaa ainoaa lentotukialustaan.

    Outoja ovat nazimaan huvit.

    Ei tuo ruosteelta näyttänyt mutta voi olla ruosteenestomaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuo ruosteelta näyttänyt mutta voi olla ruosteenestomaalia.

    Miten olisi moinen hi-tech aine salakuljetettu lännestä Venäjälle?

    1Äänestä

Venäjä keskittyy oleelliseen.

Äänestä
  • Putinin kultakellokokoelmaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Putinin kultakellokokoelmaan?

    Voittamaan talouskasvussa Burundin ja tulevaisuudessa Gambian.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voittamaan talouskasvussa Burundin ja tulevaisuudessa Gambian.

    Haaveeksi jäävät haaveet.

    Äänestä

Venäläinen kaivosjätti Nornickel ei kiistä ennätyksellistä kahden miljardin dollarin sakkoa, joka on annettu kaikkien aikojen pahimmasta arktisesta öljyvuodosta, yhtiö ilmoitti tiistaina.

5. helmikuuta siperialainen tuomioistuin määräsi Nornickelin maksamaan 146 miljardia ruplaa (2 miljardia dollaria) korvauksena sen syyllisyydestä öljysäiliövuotoon, joka johti yli 20 000 tonnin dieselin virtaamiseen jokiin ja vesiväyliin arktisen Norilskin kaupungin ympärillä viime toukokuussa.

Muistan kuinka trollit vähättelivät asiaa.....

1Äänestä

Venäjä on jo top 5.ssa

Äänestä
  • Eiku ensimmäisenä

    Äänestä

Sijalla 12 aika samoissa Epsanjan kanssa.
Mualiman suuri maa....

Äänestä
  • Väestön suuren kokonsa ansiosta vain, mutta henkeä kohden sijoitus on alempana

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väestön suuren kokonsa ansiosta vain, mutta henkeä kohden sijoitus on alempana

    Entisen Biafran tasoa. Nasut pömpöllä mennään.

    Äänestä

  • Niin se oli 2018 12. mutta nyt on viides

    Äänestä

Jospa Venäjä nousee tänä vuonna? Merkit on kyllä päinvastaiseen mutta ainahan voi ajatella että olot on paremmat kuin syrjäseuduilla 1920. Se auttaa selviämään.

Äänestä
  • Viime+vuonna+Venäjän+bkt+nousi+3%+mutta+tänä+vuonna+on+laskenut+kuten+muissakin+maissa

    Äänestä

Suora lähetys kello 19.45: Mars-mönkijä laskeutuu punaiselle planeetalle huomenna – Nasa kertoo, mitä on luvassa
Nasan Mars-mönkijä Perseverance laskeutuu torstaina illalla punaiselle planeetalle.

Venäjän piti olla siellä vuonna 2019 mutta mikäs muu niiltä onnistuu kuin heittää pataljoonan voimin yksi mies vankilaan.
https://futurism.com/putin-russia-mars-2019

Länsimaista ylivoimaa ei voi kuin ihailla kertoivat venäläiset.

Äänestä
  • Venäläiset olisi jo Marsissa mutta niillä on pienemmät budjetit

    Äänestä

  • Näin lännen ylivoimaa voi ihailla sen veloissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläiset olisi jo Marsissa mutta niillä on pienemmät budjetit

    Venäjä yritti vielä 2 kertaa luotainta Marsiin sen jälkeen kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja hajonnut, mutta molemmat tuhoutuivat jo lähdössä Maan ilmakehässä. Neuvostoliitto oli epäonnistuen jo yrittänyt 30 vuoden kuluessa 16 kertaa luotainta Marsiin.

    Äänestä

Gazprom+päätti+valmistaa+Nord+Stream+2+-kaasuputken+yksin,+kun+sveitsiläinen+urakoitsija+Allseas+lopetti+työnsä+Yhdysvaltojen+pakotteiden+vuoksi.+Tähän+mennessä+putkilinjan+noin+2460+kilometristä+on+laskettu+yli+2300+km+(eli+94%).Joulukuussa+Fortuna+rakensi+2,6+km+Nord+Stream+2:+ta+Saksan+talousvyöhykkeelle.

Äänestä

Olen aina seurannut mielenkiinnolla venäläisten rakennusprojekteja. Itsekin on tullut siellä sen verran oltua että voin aina arvata mitä seuraavaksi tapahtuu ja miksi projekti pysähtyy.

Äänestä
  • Krimin sillan venäläiset rakensivat maailmanennätysvauhtia. Samoin viime vuonna valmistunut loistelias armeijan teemapuisto ja jättikatedraali nousivat kahdessa vuodessa, sekin lienee maailmanenätys sen kokoiselle projektille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Krimin sillan venäläiset rakensivat maailmanennätysvauhtia. Samoin viime vuonna valmistunut loistelias armeijan teemapuisto ja jättikatedraali nousivat kahdessa vuodessa, sekin lienee maailmanenätys sen kokoiselle projektille.

    Läntisten asiantuntijoiden mukaan siltaa oli mahdoton rakentaa ja jos se rakennettaisiin se romahtaisi saman tien. Sillasta tuli kuitenkin hyvä ja toimiva eikä romahtamisesta ole tietoakaan. Putin halusi Venäjän loistavien insinöörien suunnittelevan ja rakentajien rakentavan sillan ja sen he tekivät. Hitler yritti aikoinaan samaa mutta ei onnistunut.

    Äänestä

  • Minäkin seurasi Kertsin salmen sillan rakennusvaiheita. sielä se ny on ja Nato Tiltujen vaimeneva vaikerrus loittoneeeeeeeeee.

    Äänestä

"Venäläiset olisi jo Marsissa mutta niillä on pienemmät budjetit"

Putin lupasi aikoinaan 2019 Venäjän Marsiin mutta päättikin sijoittaa rahat isoon sijoitusasuntoon Mustan Meren rannalle....

Äänestä

"Palkoissa tuloerot Venäjällä on pienemmät kuin Suomessa"

Niin, lähes kaikki tienaavat lähes ei yhtään mitään :D

Äänestä
  • Ei Putenkaan PALKKA kummoinen ole, mutta hämärätulot sitten ihan muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Putenkaan PALKKA kummoinen ole, mutta hämärätulot sitten ihan muuta.

    Kateus Kateus Kateus!

    Äänestä

  • Verot ovat Venäjällä paljon pienemmät, samoin alkoholi, tupakka ja polttoaineet. Revi persees Nato Tiltu!

    Äänestä

Tavoitteet ovat menneet uusiksi kaikkialla. Venäjä ei ole poikkeus.

Äänestä
  • Mutku 2019 jo piti jo olla Marsissa. Tarkoittaa sitä että vuosikymmen, pari olisi jo pitänyt valmistella matkaa, snaijaatko?

    Vai oletko sinäkin venäläinen maatyöläinen joka uskoo että hei, vuoden päästä ollaan marsissa tai kuussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutku 2019 jo piti jo olla Marsissa. Tarkoittaa sitä että vuosikymmen, pari olisi jo pitänyt valmistella matkaa, snaijaatko?

    Vai oletko sinäkin venäläinen maatyöläinen joka uskoo että hei, vuoden päästä ollaan marsissa tai kuussa.

    No mikäs se sua sielä marssissa sitten niin kiihottaa? :D

    Lähde toki.

    Äänestä

Jospa Teslakin osti Bitcoineja miljardeilla siksi, että Dollari saa kohta kyytiä. :)

Äänestä

Venäjän valtion rakennuttajat suunnittelevat kelluvien reaktoreiden laivuetta Venäjän itä-arktisella rannikolla
Ydinvoimayhtiö Rosatom aikoo rakentaa Chukotkan niemimaalle viisi kelluvaa ydinvoimalayhtiötä, jotka palvelevat alueella useita kaivoshankkeita.

26. helmikuuta 2021, klo
Aleksandr Bengertin mukaan pienimuotoiset ydinvoimalat palvelevat Baimskajan kaivosaluetta. Jos hanke hyväksytään, satamainfrastruktuurin rakentaminen alkaa vuonna 2023, hän kertoi yrityslehti Strana Rosatomille. Kaksi ensimmäistä NPP:tä saattavat olla valmiina paikan päällä jo vuoden 2026 aikana, hän selittää.

Maa joka upotti yhdellä munauksella lentotukialuksen ja kuivatelakan onnistuu helposti kelluvien ydinvoimaloiden upottamisessa.

Onneksi aikaulut voivat venähtää niin pitkälle että asia unohdetaan.

Äänestä

Putinin palkka 150 000 dollarin vaiheilla vuodessa. Miten siis Putinin omaisuus voi olla miljardiluokkaa muutoin kuin törkeästi ryöstämällä tuon omaisuuden venäjän kansalta?

Käytännössä kaikki jotka ovat Putiniin jotakin kautta kytköksissä keräävät korruptiorahaa ja omaisuutta mitä siirretään turvaan länteen. Syynä se että lännessä on oikeusvaltioita joissa yksityisomaisuutta kunnioitetaan eikä sitä voi mielivaltaisesti ottaa pois kuten venäjällä. Länsimaissa on laki sama kaikille eikä sitä muokata valtaapitävien mukaan ja jos valtaapitävät tekevät rikoksia heidät myös siitä tuomitaan oikeudessa.

Venäjä ei mitenkään nouse elintasossa korkealle nykyisellä Putinin aikakaudella. Se ei ole mahdollista koska Putin kavereineen käärii rahat ja omaisuuden itselleen venäjän kansan sijaan. Venäjän kansa ei hyödy maan tuloista.

Venäjä on jo nyt ongelmissa öljyn hinnan ollessa nykyisellä tasolla. Kun sähköautot ja puhdas energia valtaavat alaa 10-20 vuoden aikana, on venäjän taru loppu. Öljylle ja kaasulle ei ole riittävästi kysyntää jolloin hinta romahtaa. Tästä on jo saatu esimerkkejä kun arabimaiden öljy yhtiöt myyvät osakkeitaan ulkopuolisille sitouttaakseen sijoittajat edes jotenkin öljyyn ja saadakseen vielä kohtuu hinnan osakkeista.

Venäjän mahdollinen hallitsematon romahdus vaatii Suomelta vahvat puolustusvoimat. Romahtava sotilasvaltio keksii kyllä syyttää ulkopuolisia maansa surkeaan tilaan. Venäjä ei vain vielä täysin ymmärrä tilannettaan tai tarkoituksella johtäjat ovat hiljaa jotteivät kansalaiset nousisi johtajiaan vastaan.

Koulutettu ja ymmärtävä kansanosa on jo vuosikausia paennut länteen kohti parempaa toimeentuloa ja elintasoa sekä kohti luotettavaa oikeuslaitosta. Suomessakin asuu ja työskentelee noin 80 000 venäjän kansalaista, sille on selvä syy, ei länsimaista venäjälle muuteta.

Venäjän pitäisi käsittää että mörkö on tulossa.

Äänestä

Eipä tuo Suomalaisia hierrä. Painikaa Nato Tiltut vitituksenne kanssa. ;)

Äänestä
  • Taitaa sinuá itseäsi hiertää, että Putin Kalsarimyrkyttäjä on korruption kruunaamaton kuningas eikä hänen lupauksenssa Venäjän talouden parantamisesta merkitse yhtään mitään.

    Äänestä

Maailman sadanneksi "suurin" talous luulee olevansa mahtava tekijä maailmassa. Vain fasistivenäläiset yliarvioivat itseään ja luulevat itsestään järjettömiä. Putin on fasisti ja terroristi. Putin on fasistinatsi. Putin on MH17.

Äänestä

Koska Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurimpia maita, vai onko se suurinkin, niin osaa se luoda näköjään myös maailman suurimman vitsin. Venäjä on taloudellisesti alikehittynyt lilliputti-valtio. Ja Putin kooltaan, moraaliltaan ja älyllisesti samaa luokkaa.

Äänestä
  • NATOnazi on suuruuden hullu kun pitää Venäjää lilliputtina mutta mikähän Suomi on Venäjän rinnalla micrometrivaltioko

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NATOnazi on suuruuden hullu kun pitää Venäjää lilliputtina mutta mikähän Suomi on Venäjän rinnalla micrometrivaltioko

    Suomi on koulutuksen suurvalta joka myös huolehtii kansalaisistaan jos venäjään verrataan. Suomea arvostetaan maailmalla rauhaarakentavana maana jonka kanssa käydään mielellään kauppaa ja rauhanturvaajiamme arvostetaan maailman parhaimmiksi. Venäjällä rauhanturvaajat termi on käsitetty väärin, vnäjä on ymmärtänyt vain hyökätä rauhanomaisiin naapurimaihin törkeää väkivaltaa käyttäen, jopa tappaen.

    Vertaa bruttokansantuotetta per capita. Lisäksi suomi on innovaatioiden suurvalta miltä ostetaan tietotaitoa suurella rahalla.

    Kerroppa jokin korkean teknologian rauhanomainen tuote jota venäjä myy suuria määriä maailmalle. En tiedä ainuttakaan, vain sotaan käytettäviä perusteknisiä tuotteita myydään. Se on moraalia parhaimmillaan. Tämä on seurausta siitä ettei venäjän johto käytä saamiaan tuloja kansalaisten elinolojen ja koulutuksen parantamiseen.

    Milloin venäjän kansa herää ja huomaa tulleensa pahasti huijatuksi johtajiensa toimesta? Oletteko huomanneet mitä enemmän Putin uhkailee, valloittaa vieraita maita, kontrolloi mediaa, vangitsee opposition kannatrajia sekä myrkyttää, sitä pahemmin venäjä hajoaa, kärsii ja köyhtyy.

    Joka maassa vangitaan toisin ajattelijoita kuten Suomessa JB ja IJ sekä monia muita toimittajia tuomitaan rangaistuksiin sananvapauden käytöstä vuosittain kuten Hesarin toimittaja ja Kalevan toimittajja ja YLEn toimittajia on irtisanottu useita kun ne ei uutisoi NATOnarratiivia.
    NATOnazit käyttää kaksoisstandarteja haukkuessaan Venäjää. Putin ei ole valloittanut yhtään maata presidenttinä ollessaan eikä myrkyttänyt ketään muuten kuin NATOnarratiiveissa ja oppositin jäseniä vangitaan silloin kun ne on rikkoneet lakia ja oikeudessa tuomittu vankilaan.
    Venäläiset ymmärtää että Putin tuo vakautta ja lain noudattamista Venäjälle ja eivät vaihda presidenttiä ennen kuin itse luopuu virastaan.

    Kirjoituksesi on täysin perätön, asiaton ja täynnä virheitä, eikä se perustu reaalimaailmaan mitenkään. Kannattaisi lukea riuppumatonta mediaa eikä Putinin julkaisuja. Toinen vaihtoehto on että elät harhaisessa maailmassa minkä mielikuvituksesi on luonut. Tällöin neuvon etsimään apua mielenterveyshoitolasta sillä olen huolissani terveydestäsi.

    Et vain ymmärrä Suomen olevan demokraattinen tasavalta jossa laki on sama kaikille, myös presidentille. Venäjä on kaiken tämän selkeä vastakohta, jopa irvikuva.

    Suomessa tehdyt oikeuden tuomiot ovat useimmin julkisia joten voinet liittää näille sivuille mielestäsi väärät päätökset mikäli sellaisia on, ja niistä löytyvät myös perustelut päätöksille. Päätöksistä voi suomessa valittaa korkeammille oikeustahoille. Kaikkia näitä tahoja ohjaa suomen laki ja jos niitä eivät tuomarit toteuta, ovat he oikeudessa tuomiolla ja tarvittaessa pannaan viralta EN OLE LUKENUT AINOATAKAAN PÄÄTÖSTÄ MISSÄ SUOMALAINEN TUOMARI JA OIKEUSLAITOS OLISI TUOMITTU SIITÄ ETTÄ OLISIVAT ANTANEET VÄÄRÄN TUOMION KOSKIEN ESILLE NOSTAMIASI TAPAUKSIA. Näinollen kaikki väittämäsi on täysin vailla totuuspohjaa ja täyttä valetta. Tuomiot ja päätökset perustuvat suomen lakiin joka on tasan sama kaikille asemasta riippumatta.

    Mikäli oikeuden päätös on sinusta virheellinen tee ihmeessä valitus asiasta. Niin minä tekisin. En kuitenkaan usko että teet sillä tiedät itsekkin olevasi tyhjän kertoja vailla totuutta.

    Äänestä

"Putinin palkka 150 000 dollarin vaiheilla vuodessa. Miten siis Putinin omaisuus voi olla miljardiluokkaa muutoin kuin törkeästi ryöstämällä tuon omaisuuden venäjän kansalta?"

Putella on yksinoikeus kerätä tyhjät pullot Moskovassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Reisille meni tämäkin Putinin 2018 paljastama suuri suunnitelma joka on nyt haudattu.

Myös tavoite puolittaa köyhyys on hävinnyt Moskovan yöhön. Virallisen 2019 luvun mukaan 12,3% venäläisistä ansaitsee vähemmän kuin $154 kuussa eli on alle köyhyysrajan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu