Lynyrd Skynyrd

R&B tarkoittaa rhythm & blues. Ei Rock & Blues.

JJ Bushilla oli hyvä kirjoitus!!
Niin tosiaankin nämä musiikkilajit ja niiden alatyylit jne.. hoh hoijaa. Itse laittaisin vaikka David Coverdalen varhaistuotantoa R & B kategoriaan... tää on sitten mun mielipide!!!

Tärkeintä tässä on alkuperäinen kysymys!!!

Lynyrdin konserttikiertueelta tehtyä leffaa en löytänyt suomennettuna, harmi.
Kysele esim. Black and White nimisestä liikkeestä (Hki). Googlesta voit etsiä isompien liikkeiden linkkejä. Niillä on usein myös elokuvia.
No ei tästäkään paljon apua ollut..

Ei ole varmaankaan suomennettuna mutta musiikkihan tärkeintä ja dokumentista ymmärtää kyllä.
Raukkoja nuo jotka ei tiedä tästä merkittävastä bändistä mitään vaan jauhavat paskaa mikä on musiikkia ja mikä ei.

Lentokone on täynnä mainosihmisiä. Sen syöksyminen maahan olisi alku Rehellisyyden voittokululle. Mutta elämässä ei käy niin, että mainosmiesten lentokoneet putoilisivat. Putoavissa lentokoneissa matkustaa viattomia ihmisiä, rakastavaisia, ihmiskunnan hyväntekijöitä, Otis Reddingejä, Lynyrd Skynyrdejä, Marcel Dadeja, John Kennedyjä." Frédéric Beigbeder: 24,99 e

Lokakuun 20. vuonna 1977 on yksi rockin historian synkimpiä päiviä. Silloin Lynyrd Skynyrdin vuokraama yksityiskone syöksyi polttoaineen loputtua (!) mississippiläiseen ryteikköön. Onnettomuudessa kuolivat vokalisti-lauluntekijä Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines, hänen siskonsa, taustalaulaja Cassie Gaines sekä bändin pitkäaikainen kiertuemanageri Dean Kilpatrick ja lentokoneen kaksi pilottia. Lynyrd Skynyrd oli tuolloin juuri aloittanut kunnianhimoisimman kiertueensa koskaan ja oli voimainsa tunnossa monien vaikeuksien jälkeen. Takana oli myös Lynyrdin paras studioalbumi Street Survivors (1977), jonka puhtaat ja raikkaat soundit, tasapainoiset ja upeat biisit, virtuoosimaiset kitarat, hienot lyriikat höystettynä Ronnie Van Zantin Äänellä ja Läsnäololla jättivät melkoisen testamentin jälkipolville siitä, mitä bändi oikeastaan tarkoittaa. Ja mitä kaikkea se olisi voinut vielä tarkoittaa.

Lynyrd Skynyrdissä musiikkia tekivät ihmiset, jotka ottivat yhteen ja rakastivat. Ja kun meni huonosti ja syntyi nokkapokkaa, sitä enemmän he rakastivat musiikkiaan. He selviytyivät musiikkinsa kautta. Musiikin, joka ei koskaan kuole. Joka ei koskaan menetä ajankohtaisuuttaan. Jota tekivät tavalliset ihmiset, jotka yhdessä olivat paljon enemmän. Lynyrd Skynyrd oli bändi kilometrin korkuisin kirjaimin niin hyvässä kuin pahassakin.

"Two in one" -dvd:n ehdoton helmi on Jeff G. Waxmanin rockumentti Freebird... The Movie, joka näyttää Lynyrdin Skynyrdin musiikin voiman niin kuin se vain on enää jälkikäteen mahdollista. Suurin osa biiseistä on legendaariselta Knebworthin keikalta Englannista elokuulta 1976 (Workin' For MCA, I Ain't The One, Searching, Travellin' Man, Call Me The Breeze, Saturday Night Special, Whiskey Rock A Roller, Gimme Three Steps, T For Texas, Sweet Home Alabama). Mukana on myös todellisia harvinaisia herkkupaloja New Jerseyn Asbury Parkista (heinäkuu 1977: What's Your Name, That Smell), San Franciscon Winterland Arenalta (maaliskuu 1976: Gimme Back My Bullets, Cry For The Bad Man) ja Kalifornian Oakland Coliseumilta (heinäkuu 1977: Free Bird).

Välipaloina on bändin jäljellä olleiden jäsenten ja muiden asianosaisten lyhyitä haastatteluja sekä vanhoja filmipätkiä ja kuvia, jotka tarjoavat säännölliset hengähdystauot toipua Lynyrd-hittien luonnonvoimaisessa vyörytyksessä, jonka aikana tunneskaala liukuu ihastuksesta liikutuksen kyyneliin sekä rockin vapauden rajattomaan, väkevään riemuun. Mutta miksi Lynyrd Skynyrd oli niin hyvä yhtye? Vastaus on loppujen lopuksi melko yksinkertainen. Pitää löytää oikeat tyypit oikeisiin paikkoihin ja treenata. Treenata, treenata ja treenata. "Harjoittelimme perseemme irti ja se maksoi itsensä takaisin", kuten toteaa hassuista hatuistaan tunnettu basisti Leon Wilkeson, joka selvisi lento-onnettomuudesta ja soitti comeback-bändissä, mutta kuoli 49-vuotiaana vuonna 2001. Lynyrd Skynyrdin työmoraali oli todella kova ("Well I work seven days a week / Eight when I am able"): pitkät kiertueet ja jopa viisi keikkaa viikossa sekä levytykset, biisinteot ja harjoittelut päälle. Heidän oli pakko rakastaa työtään.

Parhaimmilleen Lynyrd hioutui onnettomuutta edeltäneen vuoden aikana ja suurin osa Freebird... The Movien taltioinneista edustavat juuri tätä kulta-aikaa. Sitä ennen sisäiset ristiriidat ravistelivat ryhmää: kitaristi Ed King jätti bändin ja Lynyrd Skynyrd teki yhden levyn (Gimme Back My Bullets, 1976) ja kierteli jonkin aikaa heille epätyypillisesti vain kahden kitaristin, Allen Collinsin ja Gary Rossingtonin, voimin. Lopulta uusi kitaristi Steve Gaines, ryhmän lahjakkain muusikko, toi kaivattua uutta verta, joka myös kuului ja näkyi koko aikuistuneessa ja ryhdistäytyneessä bändissä. Freebird... The Moviessa Gainesin taituruutta voi ihailla etenkin biiseissä T For Texas ja That Smell. Lynyrdin viimeisellä kiertueella myös kaikenlainen päihteiden käyttö oli pannassa sen aikana. Mutta niin näytti ikävä kyllä olleen myös lentokonebensiini.

Ronnie Van Zant oli Lynyrd Skynyrdin ehdoton johtohahmo, lyhyehkö ja roteva vokalisti ja lauluntekijä, joka useimmiten esiintyi paljain jaloin, koska hän "halusi tuntea allaan lavan palon". Hänen tyyni, rauhallinen ja vakuuttava lavakarismansa ei jätä selittämisen sijaa. Kun itsetunto on kunnossa, turhat rockkukkoilun elkeet voi jättää sätkypelleille. Parhaat palat Van Zantin äänestä tarjoavat San Franciscon Winterland Arenalla nauhoitetut ylimaallisen jykevät Gimme Back My Bullets ja Cry For The Bad Man, joissa Ronnie laulaa kuin jokin jumalkuva, monta kertaa väkevämmin kuin studioalbumilla. Viimeistään tässä kohtaa leuka putosi lopullisesti. Ei mikään ihme, että haastattelupätkissä ilmenee selvästi, miten Ronnie Van Zant oli palvonnan kohde myös bändin ja sen lähipiirin sisällä. Hieman jo kiusallisen liikuttavassa haastattelussa vuoden 1977 katatrofista näköjään ikuisen henkisen arven saanut Leon Wilkeson mumisee Ronnie Van Zantin olleen "yhden suurimmista ihmisistä, joka on koskaan maan pinnalla kävellyt".

Niin tai näin, äänensä lisäksi Ronnie Van Zant on aikamme yksi parhaita ja tyylilleen uskollisimpia rocklyriikan tekijöitä. Jos hänet ymmärtää väärin, se on sitten oma vika ja häpeä. Van Zant sanoitti elämästä ympärillään, parhaimmillaan erittäin herkästi, terävänäköisesti ja vivahteikkaasti. Rumpali Artimus Pyle painottaakin, että Ronnie halusi kommentoida musiikin kautta oikean elämän ilmiöitä, iloja ja suruja, onnenhetkiä ja epäkohtia läheltä ja kauempaa: "Lynyrd Skynyrd oli tästä elämästä." Esimerkiksi That Smellin, joka on Skynyrdin eliitin jylhintä eliittiä, alku viittaa Gary Rossingtonin toilailuihin juuri muutama päivää ennen kiertueen alkua, kun vannoutunut Les Paul -mies osti uuden auton, veti kännit, ajoi päin puuta törmäten lopulta taloon. ("Whiskey bottles / And brand new cars / Oak tree you're in my way"). Anekdoottina kerrottakoon tapauksesta vielä, että bändi paitsi ripitti Rossingtonia biisissä myös sakotti häntä kiertueen viivästyttämisestä 5000 dollarilla.

Van Zantin ääni, lyriikat ja persoona toivat bändin musiikille oman ominaisen painoarvonsa kuviossa, jossa kaikki loksahti kohdalleen. Lynyrd Skynyrdillä on puhtaat menopalansa mutta monet biisit henkivät tiukkaa asennetta, ajattelua elämästä sekä ilkikurista ironiaa. Bändi on saanut myös turhan punaniskaisen ja jopa rasistisen maineen ensimmäisestä suuresta hitistään Sweet Home Alabama kakkosalbumilla Second Helping.

Biisissä Lynyrd näpäyttää Neil Youngia ("Well I heard Mr. Young sing about her / Well I heard ole Neil put her down / Well, I hope Neil Young will remember a southern man don't need him around anyhow"), koska Young oli kappaleissaan Southern Man ja Alabama puuttunut etelän elämänmenoon.

Tietenkin monet ottivat sanat tosissaan eli ymmärsivät ne tyystin väärin. Bändi oli virneessä suin tehnyt Sweet Home Alabaman ironiseksi vitsiksi. Etenkin Ronnie Van Zant oli suuri Neil Young -fani ja ikään kuin osoittaakseen alkuperäisen tarkoituksensa Van Zant piti monella keikalla Neil Young -t-paitaa. Sitä paitsi herra Young on omilla keikoillaan esittänyt Sweet Home Alabaman muutamaan otteeseen. Joten se siitä "vihanpidosta". Eikä bändi todellakaan ollut kuvernööri George Wallacen politiikan kannattaja...

Kitaristi Gary Rossington korostaa sitä, että vaikka he tunsivat kotiseudustaan perinteistä ylpeyttä niin termi southern rock oli alunperin levy-yhtiön kehittämä markkinakikka etelän kitaravetoiselle "kapinamusiikille". Lynyrd Skynyrdin tavoite oli vain ja ainoastaan olla helvetin hyvä rockyhtye, jonka kautta jokainen sai tehdä rakastamaansa työtään. Bändillä oli luonnollisesti omat sekoilunsa päihteiden kanssa, mutta rankka maine kuului myös systeemaattiseen pahojen etelän poikien hypetykseen. Lynyrd Skynyrd ei ollut sodassa ketään vastaan, he tekivät vain omaan juttuaan, johon uskoivat ja jolle kaikkensa antoivat. Lynyrd Skynyrdin ylitsepaisuva junttimaine taitaakin olla lähinnä älykköporukoiden jeesustelua, koska älyköt harvoin ymmärtävät, että älykkömäisyys ja älykkyys eivät ole synonyymeja vaan yleensä toisensa poissulkevia tekijöitä. Lynyrd Skynyrd oli yksinkertaisen – ei yksioikoisen – miehen musiikkia, Vietnamin sodan jälkeisen Amerikan ääni, joka lauloi siitä hetkestä, elämän perusasioista, yhtäaikaa ylpeänä ja nöyränä. Sellaisenaan. Ei enempää, ei vähempää.

Ja jos joku kehtaa väittää Lynyrdiä pelkäksi äijämusiikiksi, katsokoon Californian Oakland Coliseumin keikan (4. heinäkuuta 1977) eturivistöjen pauhaavaa pimumerta herrojen Collins, Gaines ja Rossington kepittäessä bändin kuningasbiisistä kaiken irti.

Freebird... The Movien kihelmöivän kiehumisen jälkeen dvd:n toinen rockumentti Lynyrd Skynyrd Tribute Tour tuntuu hyvin haalealta vedeltä. Juttuhan keskittyy kymmenen vuotta traagisen onnettomuuden jälkeen järjestettyyn konserttiin, jossa soittivat hengissä olleet bändin jäsenet lisävahvistuksin tehden kunniaa alkuperäiselle yhtyeelle. Vokalistin paikan peri Ronnien nuorempi veli Johnny Van Zant, joka hämmästyttävästi kuulostaa isoltaveljeltään. Ei siinä mitään, Tribute Tour toimii musiikillisesti totta kai, mutta Freebird... The Movien alkuperäisenergian jälkeen ne tuntuvat vain siltä, mitä ne oikeasti ovatkin – uudelleenlämmittelyltä. Totuus totuutena. Sittemmin Lynyrd Skynyrd teki varsinaisen toisen tulemisensa ja on jatkanut Johnny Van Zantin johdolla aivan uudella materiaalilla säännöllisesti levyttäen ja keikkaillut Suomessakin. Alkuperäisjäsenistä mukana on enää Gary Rossington, jonka terveys on kuitenkin jatkuvasti reistaillut. Fanille Tribute Tour on pakkopala, sillä se tarjoaa myös paljon haastatteluja ja vanhaa filmimateriaalia. Lynyrdiä tuntemattomalle suosittelen kuitenkin ensin antautumista Freebird... The Movien maagisen voimakkaisiin kohtauksiin. Koska rock todellakin on rajaton riemu.

Well he walks so tall to be so small
Never met a man who's stranger
He lives his life for a dollar sign
And to deal with him is dangerous
He knocked me down but I'm on my feet
Now I'm so much wiser
I'd rather quit and go back home
Than to deal with the money miser

Cry For The Bad Man (Gary Rossington, Ronnie Van Zant, Allen Collins)


Janne Rosenqvist



© Film-O-Holic.com 17.02.2005
-