Vaikea masennus aikuisiässä - ei tukiverkostoa

Aikamoinen tarina sinulla. Elämä voi olla hankalaa, jos se lähtee väärille urille jo pienenä. Siitä toipuminen on joskus vaikeaa ja yleensä vaatii tuuria. Ihan omillaan on vaikea pärjätä.

Sinun tarinassa on paljon myös itselle tuttua, vaikka minulla ei päihdeongelmaa ole.

Noista hoidoista itselläni ainakin on huonot kokemukset. Niiden tavoite ei edes ole, että voit paremmin. Itse asiassa yleensä se on täysin se ja sama miten voit. Kaikki vaan kirjataan ylös ja syöt lääkkeitä ilman sen kummempaa merkitystä auttaako mikään.

Tsemppiä vaan. Ihmissuhteita saa joskus paikattua, kun menee ja rehellisesti pahoittelee, jos on oikeasti tehnyt jotain väärää. Töissä pysytteleminen kannattaa kyllä. Jos jää saikulle pidemmäksi aikaa oma olo voi sukeltaa pahasti.

Hei.
Tarinasi sivuaa jonkun verran omaani, siksi haluan vastata sinulle.
Olen aikuisen iässä oleva nainen, koko ikäni kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta vaikeitten kotiolojen ja traumojen takia.
Itse en ole koskaan juonut enkä pysty alkoholia edes maistamaan, mutta jo hyvin nuorena sairastuin anoreksiaan joten sh-taustaa täälläkin! En asu Suomessa, muutin pois vuonna 2006 enkä ole aikeissa palata.
Suomessa asuessa hain kyllä apua, tapasin useita lääkäreitä, mielenterveyshoitajia, pari psykologia. Olin anoreksiani takia myös sisätautiosastolla kahteen kertaan kun olin kuolemaisillani. Kukaan ei osannut mitenkään auttaa. Ruumista hoidettiin, psyyke sivuutettiin kokonaan. Kirjoitettiin kyllä masennuslääkkeitä mutta mitään keskusteluapua en koskaan saanut.
Kunnes sitten muutin pois Suomesta, ja tässä uudessa maassa hakeuduin lopulta taas hakemaan apua koska anoreksiani oli todella pahana. Ja sain avun. Pääsin syömishäiriöihin erikoistuneeseen hoitoyksikköön avohoitopotilaaksi ja tapasin psykologia, lääkäriä ja fysioterapeuttia pari kertaa viikossa. Kävin tässä hoidossa reilut kaksi vuotta, ja anoreksia jäi pikkuhiljaa taka-alalle ja minulle sanottiin että koskaan se ei kokonaan parane vaan tulee herkästi takaisin joten tarkkana oltava ja esim. mitään laihdutuskuureja ei saa missään nimessä ajatellakaan. Ei tosin ole syytäkään, sain painon nostettua alimpaan normaalipainoon.
Meni vuosia ihan hyvin mutta nyt viime kesänä ensin ahdistus ja sittemmin myös masennus alkoivat oireilla uudelleen. Myös ruokahalu meni, vaikka sh-taustani muistaen pakotan itseni syömään edes jotain. Nyt olen hakeutumassa hoitoon näitten oireitteni kanssa. Yksin en enää niitä taklaa.
On todella kurjaa että Suomessa ei esim. syömishäiriöiden hoitoon panosteta juuri ollenkaan. Alle 18-vuotiaat saa apua, kun täytät 18 lennät omillesi. En ymmärrä mitä järkeä siinä on. Samoin muut psyyken ongelmista kärsivät kuten juuri masentuneet on heitteillä. Lääkkeitä lykätään mutta syyt jää hoitamatta. Ihmisiä on valtava määrä ennenaikaisesti eläkkeellä tämän takia. Tämäkö on sitten säästöä!?
Tämä kirjoitukseni ei sinua auta mutta halusin vain kertoa että meitä kohtalotovereita on, vaikka itsellä asiat kuitenkin paremmalla tolalla kuin teillä siellä Suomessa. Niin ja jos mietit missä asun, niin muutin Norjaan siis 2006.

Seiväshyppääjätytöillä on hyvät perseet.

Voimia. Tuollaiset sitä tämmösessä persläpi maailmassa tarvitsisivat mulkeroiden sijaan.

Pystyn niin tuntemaan joka pirun tyypin tuskan tänne saakka. Kaiketi, koska ihan samassa jamassa. :,D

Oikeasti haluaisin jotain oikeutusta tai edes päätöksen kauheuksille. 🍺

Oot ihana. Oon teidän kaikkien fani. ❤❤❤