viher-vasemmiston juhlan päivää-diesel ja bensa vero nousee lauantaina..

..."Viime syksyn budjettineuvotteluissa päätetyt polttoaineveronkorotukset astuvat voimaan tämän viikon lauantaina. Moottoribensiinin vero nousee 5,71 senttiä ja dieselin 6,46 senttiä litralta, mikä tarkoittaisi arvonlisäveroineen seitsemän ja kahdeksan sentin veronkorotuksia.

– Bensiinin valmisteveronkorotus on kovempi kuin kertaakaan tällä vuosituhannella. Toiseksi suurin korotus oli vajaat neljä senttiä vuonna 2008. Dieselin veroa korotettiin peräti yli kymmenellä sentillä kahdeksan vuotta sitten, mutta tuolloin alennettiin samalla käyttövoimaveroa, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa Autoliiton verkkosivuilla.

Työssäkäyvät kärsivät
Autoliiton mukaan polttoaineveron korottaminen iskee erityisesti työssäkäyviin ihmisiin, sillä henkilöauto on liiton mukaan monille ainoa realistinen kulkuneuvo työssäkäyntimatkoihin. Liitto pitää veronkorotusta tasaverona, koska kaikilla ei ole varaa hankkia uusia ja vähäpäästöisiä autoja.

– Tänä vuonna oman auton käyttö on ollut kaikkein perustelluinta ja tarpeellisinta suomalaisten arjessa. Muiden liikennemuotojen kriisiytyminen on johtanut niiden kannattavuuden ja matkustajamäärien romahtamiseen, palvelutason heikentymiseen sekä yhteiskunnan rahoituksen kasvuun, Nieminen sanoo viitaten koronavirusepidemiaan.

Niemisen mukaan autoilulla on ollut koronakeväänä ja -kesänä merkittävä rooli kotimaanmatkailun osalta.

– Ei ole johdonmukaista ja järkevää, että tässä tilanteessa kiristetään verotusta siinä liikennemuodossa, joka pitää suoraan ja välillisesti Suomen taloutta pystyssä ja suomalaiset liikkeessä, hän sanoo.

On arvioitu, että tuore veronkorotus aiheuttaa keskivertoautoilijalle parinkymmenen tuhannen kilometrin ajosuoritteella lähes sadan euron lisälaskun vuodessa. Autoliiton mukaan uusimman veronkorotuksen jälkeen bensiinin arvonlisäveroton valmistevero on noussut tällä vuosituhannella 20 sentillä ja dieselin noin 30 sentillä litraa kohden...."
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

..kauhea taakka myös monille yrityksille ja pienille yrittäjille logistiikan alalla.
Perussuomalaiset ovat vastustaneet koko ajan veroa. Äänestetään perussuomalaist hallitukseen, verotkin alenevat ja menoja leikataan tarpeen mukaan.

Vihreiden verolla ohjaaminen on väärin ja ilkeää. Olisi otettava uusia energia lähteitä mukaan ja suosittava saastettomuutta-ei estää autoilua.
Ei rakeneta tehtaita ja ei ajeta autolla-vihreiden älyttömyys maksaa työssäkäyville ja yrittäjille ja suomen yhteiskunnalle-paljon...

Äänestä

Jollain se on patonkipojat ja italiaanot elätettävä. Toinen vaihtoehto on kiristää RAJUSTI veroja ja vähentää sinun soppala-etuuksia.
Tosin Matti Vanhanen tekeekin sen, varmasti, kunhan syksy ehtii.

Äänestä

Verot tulevat kiristymään vielä entistäkin rajummin askel askeleelta. Jostakin on revittävä rahat miljardien hävitykseen, joka entisten talousmokailujen lisänä pakottaa leikkaamaan kaikkialta todella paljon.

Mutta ainahan voidaan väärentää galluppia, jonka mukaan kansan mielestä nyt menee niin hyvin ettei ole koskaan näin hyvin mennytkään.

Äänestä

Tulonsiirto+Etelä-Euroopan+eduksi+on+jollakin+maksettava.+Hyvä,+että+veronkorotukset+alkavat+heti+eivätkä+tule+aikanaan+kertarytinällä.++Kertarytinällä+kaatuisi+Suomen+markkinatalous.+ALV+vieä+nousee,+ja+on+kohta+meillä++50%+kilpailijoihin+verrattuna.+terv.+PTKontulasta

Äänestä

Kyllä on mukava vassuille jakaa kelasta taas. Kauankohan menee niin alkaa massa työttömyys.

Äänestä

Voi voi, bensaveroja tulee korottaa vielä paljon enemmän kunnes kaikki autoa ovat sähköautoja tai hybridejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

..."Viime syksyn budjettineuvotteluissa päätetyt polttoaineveronkorotukset astuvat voimaan tämän viikon lauantaina. Moottoribensiinin vero nousee 5,71 senttiä ja dieselin 6,46 senttiä litralta, mikä tarkoittaisi arvonlisäveroineen seitsemän ja kahdeksan sentin veronkorotuksia.

– Bensiinin valmisteveronkorotus on kovempi kuin kertaakaan tällä vuosituhannella. Toiseksi suurin korotus oli vajaat neljä senttiä vuonna 2008. Dieselin veroa korotettiin peräti yli kymmenellä sentillä kahdeksan vuotta sitten, mutta tuolloin alennettiin samalla käyttövoimaveroa, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa Autoliiton verkkosivuilla.

Työssäkäyvät kärsivät
Autoliiton mukaan polttoaineveron korottaminen iskee erityisesti työssäkäyviin ihmisiin, sillä henkilöauto on liiton mukaan monille ainoa realistinen kulkuneuvo työssäkäyntimatkoihin. Liitto pitää veronkorotusta tasaverona, koska kaikilla ei ole varaa hankkia uusia ja vähäpäästöisiä autoja.

– Tänä vuonna oman auton käyttö on ollut kaikkein perustelluinta ja tarpeellisinta suomalaisten arjessa. Muiden liikennemuotojen kriisiytyminen on johtanut niiden kannattavuuden ja matkustajamäärien romahtamiseen, palvelutason heikentymiseen sekä yhteiskunnan rahoituksen kasvuun, Nieminen sanoo viitaten koronavirusepidemiaan.

Niemisen mukaan autoilulla on ollut koronakeväänä ja -kesänä merkittävä rooli kotimaanmatkailun osalta.

– Ei ole johdonmukaista ja järkevää, että tässä tilanteessa kiristetään verotusta siinä liikennemuodossa, joka pitää suoraan ja välillisesti Suomen taloutta pystyssä ja suomalaiset liikkeessä, hän sanoo.

On arvioitu, että tuore veronkorotus aiheuttaa keskivertoautoilijalle parinkymmenen tuhannen kilometrin ajosuoritteella lähes sadan euron lisälaskun vuodessa. Autoliiton mukaan uusimman veronkorotuksen jälkeen bensiinin arvonlisäveroton valmistevero on noussut tällä vuosituhannella 20 sentillä ja dieselin noin 30 sentillä litraa kohden...."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu