Yhtenä iltana oli komeat elosalamat eli kalevantulet

Olikohan se viime viikolla kun ihailin komeita elosalamoita eräänä myöhäisiltana. Välillä koko taivas välkkyi ja pilvet piirtyivät kirkkaina ohikiitäviksi hetkiksi keskellä pimeää. Oli komia näky. Minkäänlaista jyrinää ei kuulunut, mikä antoi valoshowlle jännittävän lisämausteen, ehkä vähän aavemaisenkin tunnelman.

Kyllä loppukesä pimeine öineen on kesän parasta ja tunnelmallisinta aikaa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Elosalamat on kyllä komeita. Jyrinää ei kuulu, koska ukkonen on sen verran kaukana (muistaakseni yli 15 km päässä) ettei ääni kantaudu, mutta salamat näkyvät. Heinäkuun lopussa ja elokuussa erityisen yleisiä. Kai niitä alkukesälläkin on, mutta eivät näy, koska yöt ovat valoisia.

Äänestä

Pallosalaman kun näkis.

Äänestä
  • Osta DVD tai Bluray tai etsi suoratoistopalvelusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olikohan se viime viikolla kun ihailin komeita elosalamoita eräänä myöhäisiltana. Välillä koko taivas välkkyi ja pilvet piirtyivät kirkkaina ohikiitäviksi hetkiksi keskellä pimeää. Oli komia näky. Minkäänlaista jyrinää ei kuulunut, mikä antoi valoshowlle jännittävän lisämausteen, ehkä vähän aavemaisenkin tunnelman.

Kyllä loppukesä pimeine öineen on kesän parasta ja tunnelmallisinta aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu