Karmeinta mitä hallitus ja terveydenhuolto / hoito

on voinut tehdä, ja haiskahtaa tietoiselta toiminnalta, ON OLLUT AVATA YHTEISKUNTAA!
PYSYTELKÄÄ IHMISET KOTONANNE, EI KOULUIHIN, EI TYÖPAIKOILLE, EI MIHINKÄÄN. TOINEN AALTO ON ALKANUT HENGENVAARALLISTA SAIRAUTTA, JOKA JÄTTÄÄ JÄLKENSÄ NIIN MONIIN LOPPUIÄKSI.

JOS EI MUUTA NIIN OSTAKAA SELLAISIA MASKEJA, JOTKA SUOJAAVAT KÄYTTÄJÄÄ. TEOLLISUUSMASKIT PAKSUMMAT PARHAITA!!!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Perustuslain mukaan minä ainakin saan matkustaa missä haluan. Sitä ei voi kukaan kieltää. Mutta olenhan kookomukselainen jotka yleensä onkin muita fiksumpia.

Äänestä
  • Persut ja kokoomukselaiset osaa matkustaa ja järjestää tapahtumia ettei koronavirus leviä. Rahvaat ja köyhä kansa ne levittää virusta.

    Äänestä

Mikähän tässä todellisuudessa leviää?! Nimittäin mitään koronavirusta ei ole pystytty edes eristämään (lääkäreiden kokous Espanjan Madridissa). Ja mitä tulee maskeihin, jo tunnissa ne laskevat veren happipitoisuutta, niin että ennen pitkää saadaan lievällä happivajauksella tuhottua ne loputkin pari aivosolua, jotka suomalaisten päissä etsivät toisiaan.

Äänestä
  • Hyperventilaatiotilaa - liikaa happea veressä - on totuttu hoitamaan paperipussiin hengittämällä, jolloin ihminen hengittää pihalle puhaltmansa hiilidioksiidin takaisin keuhkoihinsa, jolloin saadaan veren happipitoisuus laskemaan. Mitä oletatte näiden maskinkäyttäjien maskinsa takana vetävän keuhkoihinsa, joilla on ennen tätä veressään normaali happipitoisuus ja mitä siitä seuraa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyperventilaatiotilaa - liikaa happea veressä - on totuttu hoitamaan paperipussiin hengittämällä, jolloin ihminen hengittää pihalle puhaltmansa hiilidioksiidin takaisin keuhkoihinsa, jolloin saadaan veren happipitoisuus laskemaan. Mitä oletatte näiden maskinkäyttäjien maskinsa takana vetävän keuhkoihinsa, joilla on ennen tätä veressään normaali happipitoisuus ja mitä siitä seuraa?

    Tapana on ollut jopa somista kankaista ommella suun eteen tällaisia maskeja. Entä kankaan pintakäsittely- ja värinaineet sun muut myrkyt, joita ei ole tarkoitettu syötäväksi, joita sitten kostealla hengityshöyryllä kostutetaan suun edessä ja vedetään keuhkoihin hiilidioksiidicoctailina. Voi hyvä luoja tätä järjen vähyyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

on voinut tehdä, ja haiskahtaa tietoiselta toiminnalta, ON OLLUT AVATA YHTEISKUNTAA!
PYSYTELKÄÄ IHMISET KOTONANNE, EI KOULUIHIN, EI TYÖPAIKOILLE, EI MIHINKÄÄN. TOINEN AALTO ON ALKANUT HENGENVAARALLISTA SAIRAUTTA, JOKA JÄTTÄÄ JÄLKENSÄ NIIN MONIIN LOPPUIÄKSI.

JOS EI MUUTA NIIN OSTAKAA SELLAISIA MASKEJA, JOTKA SUOJAAVAT KÄYTTÄJÄÄ. TEOLLISUUSMASKIT PAKSUMMAT PARHAITA!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu