Maski kerää varttitunnissa virusräkää niin paljon, että sen nieleminen altistaa käyttäjänsä koronatartunnalle. Tästä syystä maski on muistettava vaihtaa tarpeeksi usein.
Likainen käytetty maski tulee sulkea vakuumiin ennen roskapönttöön laittamista, jottei se altista jätteenkäsittelijöitä.
Likainen käytetty maski tulee sulkea vakuumiin ennen roskapönttöön laittamista, jottei se altista jätteenkäsittelijöitä.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Maskit pitää hävittää polttamalla, jotta virukset eivät pääse niistä leviämään.
Kaupunkien tulee laittaa joka kortteliin polttotekniikalla toimivat "maskiroskikset", joista ei tarvitse tyhjentää kuin vaarattomat tuhkat.
Ei maskia ole tarkoitus syödä, eikä siihen ole tarkoitus niistää. Samaa maskia voi käyttää huoletta ainakin viikon.
Noin epäsiistin räkätautisen kannattaa pysytellä kotona.
Kaikki mitä hengität kulkee maskin läpi, ja osa jää maskiin kiinni. Kun maskissa on viruksia, niin altistut enemmän viruksille. Tästä syystä maskin käyttäjät sairastuvat useammin kuin naturellina hengittelevät ihmiset.
Vastaanväittäjät olkaa hyvä.
Siinä voi olla perää. Jossakin oli kartta niistä maista, joissa ei ole kasvomaskipakkoa- tai suositusta. Samat maat, korona hallinnassa ja matkustusvapaus ilman koronaa.
Jos maskiin jää kiinni paljon viruksia, niin ilman maskia ne samat virukset olisivat keuhkoissa.
Samaa kankaista maskia voi käyttää vaikka kaksi viikkoa, kunhan keittää sitä 5 minuuttia pesuainevedessä joka käytön jälkeen.
Maskiin tarttuu myös ne virukset, jotka normaalisti pärskitään pois. Yksittäiset virukset eivät ole niinkään ongelma, vaan virusryppäät, jolloin altistutaan pidempään suuremmalle virusmäärälle.
Superlevittäjäthän pärskivät kunnon virusmällejä.
Eipä tuollaisesta räkää keräävästä kangaspalasta ole mitään hyötyä.
Onko olemassa vielä muita maita Euroopassa jossa ei ole maski suosituksia kuin Ruotsi, Valko-Venäjä ja Suomi. Suomesta ei ainakaan suositella Ruotsiin tai Valko-Venäjälle matkustamista niiden korkean tartunta lukujen perusteella. Missä ne maat missä korona on hallinnassa ilman maskeja? Kun kaikki maat mihin ei Suomesta ole matkustus rajoitteita ovat ottaneet maskisuositukset.
Tilannekatsaus:
Suomessa:+ 32 700 +kuollutta,+joista+ 1,01+% +eli+ 331 +koronavirukseen.
Maailmassa:+ 33 048 800 +kuollutta,+joista+ 2,14+% +eli+ 707 704 +koronavirukseen.
Valko-Venäjällä: 70 414 +kuollutta,+joista+ 0,82+% +eli+ 577 +koronavirukseen.
Laitetaanpa+hiukan+eri+lukuja:
Ja+jos+katsot+USA:sta+Texasin,+Floridan,+ja+Utahin,+ja+niista++koronavahingot+jaettuna+tartuntojen+lukumaaralla,+niin+saat+kuolleisuuden:
Texas+1,6%
Florida+1,6%
Utah+0,7%
(Mutta+New+York+8%)
Tuo+siis+worldometersista
Nama+ovat+kuitenkin+niin+sanotuista++vahvistetuista+tapauksista,+viela+vahvistetumpi++tapaus+on+kuitenkin+se,+etta++todellisia+tartuntoja+on+aina+enemman,+varmasti+kymmenkertaisestikkin.
(Omenapuun+kaikki+omenat+eivat+ole+maassa).
+Silloin+kuolleisuusprosentti+laskee+vastaavasti.
WHO+on++alusta+asti+ajanut+erittain+kehnon+diktaattorijokon+tavoin+kauhuagendaansa,+ja+johtaa+typeraa+laumaansa.+Osoittautuu+kuitenkin+jatkuvasti+olevan+niin+kauhutarinat+kaatuvat+toisensa+peraan+ja+niile+ei+ole+ollut+pohjaa.+Minulle+itselleni+tama+on+ollut+ihan+selvaa+alusta+asti.
WHO+ei+ole+enaa+yleishyodyllinen+organisaatio,+vaikka+sellaisena+olisi+jossain+maarin+aikaisemmin++pystynyt+toimimaan
Ei ilmoitettuihin tartuntalukuihin voi mitään verrata, koska kukaan ei tiedä kuinka paljon tartunnan saaneita on yhteensä. Lisäksi eri maissa on erilaiset mahdollisuudet testaamiseen.
Vain kuolleet voidaan varmuudella laskea, vaikka niissäkin on kovimman kiireen aikana tehty takuulla "ylilaskentaa" koronan piikkiin.
Jep. Kuolleita voit laskea luotettavammin. Laitan tahan jenkeista jotakin:
Koronaan "kuolleet" lasketaan tapauskohtaisesti, eli ilmoituksella, mutta miten sitten esimerkiksi influenssaan kuolleet? Influenssaan kuolleista ei ole yleista ilmoituskaytantoa , Yhdysvalloissa, paitsi alaikaisista lapsista. No niin. Silti CDC:lla on melkoisen luotettava tapa haarukoida influenssaan kuolleiden maaraa vuosittain. Se perustuu siihen, etta joka talvi kokonaiskuolleisuudessa on aika voimakas piikki, tai aallonhuippu, Se johtuu juuri naista hengitystieinfektioista. Tulokset julkaistaan joka vuosi kauden lopuksi.
https://www.rochesterregional.org/news/2020/01/flu-season-2020
t. sama
Jätehuollon työntekijöiden turvallisuus on kyllä otettava huomioon.
Silmälasit vaihdettava 10 minuutin välein. Ne on niin täynnä rähmää.
Samasta syystä en käytä maskia. Hahahahihahuhahuu.
Silmälasit ei ole käsittääkseni kiinni silmissä, vaan lasien ja silmien väliin ja tuulettuva ilmatila.
Kumpi oli ensin virus vai maski
Tuossa ei ole oikein järkeä ainakaan jos kyseessä on suodattava maski.Miten se virus silloin päätyisi maskin ulkopuolelta sisäpuolelle ja siitä edelleen vielä nieltäväksi? En ole ajatellut syödä maskia käytön jälkeen.
Kun otat maskin pois, niin kosketat kenties maskin pintoja ja virus tartuu käteesi. Sen jälkeen kosketat kasvojasi, eli kutitat vaikkapa nenääsi tai hierot silmiäsi tai kaivat räkäpalleron pois nenästä. Siinä se sitten oli.
Jos kerron tartunnastani vain ylilääkärille, niin voin kotoa käsin kertoa maskista.
Virus leviää myös silmien kautta, voittekos kertoa maskihullut miten maski auttaa tuohon?
Se ja sama onko maskia jos ei silmiä ole suojattu.
Minä ostin Savenmaalta Britannian armeijan kaasunaamarin, joka suojaa myös silmät.
https://www.savenmaa.fi/image_view.php?name=6/listaus_Brittiarmeijan-kaasunaamari-arm0000000116-2.jpg
Tarttuu kun itse kosketat kasvojasi omilla käsilläsi. Silmät, nenä ja suu. Ihminen koskettaa yllättävän usein kasvojansa.
Maskin idea on siinä, että käyttäjän pärskiminen, yskiminen ja hengityksen pisarat eivät leviä yhtä pitkälle kuin ilman maskia. Toiminta on kansalaisten keskuudessa lähinnä niin päin.
Todellisuudessa se vaihdetaan 15 päivän välein kun alkaa olla liian paskainen
En+ymmärrä,+miten+normaali+kangasmaski+voi+suojata+muita+samalla,+kun+se+ei+suojaa+käyttäjäänsä?+Tottakai+osa+pärskeitä+voi+jäädä+maskiin,+mutta+on+liioittelua+väittää+maskin+suojaavan+muita.+Kangasmaski+on+täten+hyödytön+myös+paikoissa,+missä+ei+kyetä+pitämään+riittäviä+turvavälejä,+vaikka+sitä+suositellaan+käytettäväksi.
Parhaita+suojaimia+saa+vain+hoitohenkilökunta.+Muille+on+tarjolla+lumesuojaimia+ennalta+ehkäisevien+lumekolesterolipillerien+tapaan.+Jos+rokote+antaa+50+%+suojan,+matemaattisesti+ottaen+rokote+joko+suojaa+tai+ei+-+käytännössä+siis+hyödytön.+Sääennusteen+yhteydessä+annetaan+myös+todennäköisyys+samaan+tapaan.
Se suojaa muita silloin jos maskin käykttäjällä on tartunta. Hänen pärskeet ja hengityksen pisarat eivät kulkeudu yhtä pitkälle kun hänellä on maski.
Totesin tuon jo omin sanoin. Mitä hyötyä kangasmaskista on tungoksessa, missä ei pystytä pitämään turvavälejä? Pärske leviää joka tapauksessa riittävän pitkälle ja ilmastoinnin siivittämänä ties mihin.
Ostan yhden ja käytän ainoastaan sitä.
Itse vaihdan niitä minuutin välein. Minulla on kottikärry mukana kaupungilla joka on täynnä kasvomaskeja.