Jos siitä olisi ihmiselle jotain hyötyä. Eikä näy EK-naamioita muillakaan eläinlajeilla.
Siinäpä vähän naamiohysteerikoille purtavaa. Aika vaikea on teidän persutella naamioiden tarpeellisuutta, kun niistä ei ole kuin haittaa ihmisille.
Siinäpä vähän naamiohysteerikoille purtavaa. Aika vaikea on teidän persutella naamioiden tarpeellisuutta, kun niistä ei ole kuin haittaa ihmisille.
Vastaukset 90
Vanhimmat
Niimpä, evoluutio olisi myös kasvattanut kondomin hepin päälle, jos olisi tarkoitus että yhdynnässä käytetään kondomia
Evoluutio pyrkii lisääntymisen maksimoimiseen. Siihen tavoitteeseen ei kondomi sovi.
Eihän meillä ole luontaista suojaa myöskään mikroaaltosäteilylle vaikka mikroaaltouunit sekä langattomat mobiili- ja WiFi-verkot pommittavat meitä lähes jatkuvasti. Ilmakehähän on toiminut luontaisena esteenä avaruudesta tulevan mikroaaltosäteilyn maahan pääsylle.
Mikroaaltouunin kotelo toimii Faradayn häkkinä. Radioaalloissa taas ratkaisee teho. Ei kannata kiivetä Pasilan mastoon lähetysantennin viereen.
Kumuloituva vaikutus on huomioitava. Ympäristöhän on täynnä kaupungeissa mm. kouluissa sekä työpaikoilla näitä mikroaaltosäteilylähteitä.
Ei ne mihinkään kumuloidu. Teoriassa voisivat summautua, jos täsmälleen samanlaiset aallot olisivat samassa linjassa ja alkaisivat resonoimaan.
Kuten sanottu, niin teho ratkaisee. Korvatkin saa rikki kuuntelemalla liian kovaa ääntä.
Totta. Evoluutio olisi tehnyt ihmisestä kuolemattoman jos siitä olisi ihmiselle jotain hyötyä.
Sama koskee vaatteita. Ei näy vaatteita muillakaan eläinlajeilla.
Vaatteet ovatkin ihan turhia
Olisi parempi jos kaikki ihmiset olisivat naturisteja
Sama koskee autoja ja internettiä. Ei näy nettejä ja autoja muillakaan eläimillä.
Evoluutio olisi kasvattanut internetin ihmiseen jos siitä olisi mitään hyötyä.
Eipähän vaatteita ihmisen alkuperäisellä syntysijoilla päiväntasaajan korkeuksilla tarvitse. Aika karvattomaksi jalostui.
Kas kun ei ihminen kehittänyt itselleen ensimmäisenä hengityssuojainta ja vasta sen jälkeen muita vaatteita.
Kas kun ei ihminen kehittänyt itselleen ensimmäisenä kuurakettia ja vasta sen jälkeen kärrynpyörää.
Jos eläisimme edelleen savannilla, jossa alunperin kehityimme, niin vaatteita ei tarvittaisi. Alastomalle ihannelämpötila on muistaakseni jossain 23 asteen tienoilla. Silloin elimistön ei tarvitse tuottaa energiaa lämmittämiseen eikä jäähdyttämiseen. Esimerkiksi naalilla tämä piste on reippaasti pakkasen puolella. Ihmisen ongelma on, että olemme muuttaneet naalin asuinsijoille.
Evoluutio olisi varmaan todistettavissa, jos se selittäisi elämänmuodot.
Aika marginaalinen hihhulijoukko uskoo enää joulupukin luomaan maapalloon.
Iso idioottijoukko uskoo luomakunnan luoneen itse itsensä.
Tällä palstalla näitä vielä tuntuu olevan. On senverran aivottomia komentteja kuten aloitus.
Hauska satutermi tuo luomakunta.
Ei evoluutioteorian pätevyydestä ole epäilystä tieteen piirissä.
Tässä aiheesta hyvä kolumni:
https://yle.fi/uutiset/3-9886049
"Tiedon lisääntyessä siihen on tehty korjauksia ja täsmennyksiä, mutta evoluution periaate on pitänyt pintansa ja todistusaineisto on kasvanut niin musertavaksi, ettei sitä millään saivartelulla enää voi kumota.
Evoluutio on luonnon laki."
Evoluutio olisi kasvattanut aloittajalle nettitöpselin perseeseen, jos sen olisi tarkoitus netissä notkua.
Kyllä sinä olet sitten typerä. Hohhoijaaaa
Maskivalheita on nyt jankutettu puolisen vuotta ja osa alkaa jo uskomaan niihin valheisiin. Joku psykiatri osaisi luultavasti kertoa mistä on kyse.
Väärin! Evoluutio olisi tehnyt ihmisestä immuuneja viruksille ja bakteereille jos se menisi kuten aloitus väittää.
Eihän eliöiden ole tarkoituskaan olla kuolemattomia. Muutenhan evoluutiolle ei jäisi tilaa, kun maapallo olisi täyttynyt "vanhemmista versioista".
Ihmisen tekninen käyttöikä on 40 vuotta. Sitä vanhemmaksi ei tarvitse elää.
Aloituksen logiikalla siis immuunisuudesta ei ole mitään hyötyä siksi evoluutio ei ole sitä tehnyt.
No eihän evoluutio muutenkaan mitään hyödyllistä tuota, paitsi mutaatioiden kautta perintöainesta heikentäviä sairauksia, niitä on pooliin kerääntynyt .
Sisäsiittoisuus ja mutaatio ovat eri asioita.
Nykyään "perintöainesta" heikentävät lähinnä kemikaalit.
Kyseessä on kilpajuoksu. Ihmisellä on erittäin kehittynyt adaptiivinen immuunijärjestelmä. Evoluutio taas suosii niitä viruksia ja bakteerja jotka pystyvät pistämään hanttiin immuunijärjestelmällemme. Tämä taistelu jatkuu kunnes ihminen kuolee sukupuuttoon.
Ilmiö on ihan sama kuin se, että evoluutio on tehnyt gepardista yhä nopeamman, että gasellin kiinni ja gasellista yhä ketterämmän ja nopeamman että se pääsisi gepardilta pakoon.
Samasta syystä alkuperäiset Afrikan asukkaat ovat nopeampia juoksijoita, koska siellä on jouduttu juoksemaan karkuun nopeampia petoeläimiä enemmän kuin pohjoisessa.
Pohjoisessa taas on jouduttu selvitymään hankalammissa olosuhteissa, jonka vuoksi päättelykyky, kauemmas tulevaisuuteen (talven yli) "näkevä" ajattelutapa ja yhteistyökyky ovat olleet valttia.
Afrikassakin on erilaisia populaatioita. Juoksulle ja erityisesti kestävyysjuoksulle selitys on ennemminkin ihmiskunnan ilmeisesti alkuperäinen metsästysmuoto eli juoksumetsästys, jossa eläimen perässä juostaan päivällä kunnes eläin nääntyy ja lyhistyy, jolloin se on helppo tappaa. Olen joskus nähnyt dokumentin aiheessa, kun muistaakseni 3-4 san-kansan miestä juoksi useita tunteja (6?) gudu-antiloopin perässä vuorovedoin kunnes gudu kompastui nääntyneenä eikä päässyt enää jaloilleen. Kestävyysjuoksu on ihmisen erityistaito.
Tuo temppu onnistuu, kun antiloopilla on niin painavat sarvet, että se lopulta nääntyy niiden painosta. Juoksumetsästystä harrastetaan yhä Afrikassa. Aasiassa keksittiin ruuti ja ampuma-aseet, joilla antiloopin voi tappaa kilometrin etäisyydeltä. Ihmisten älykkyydessä on isoja eroja.
Tosikoviin alkoholisteihin ei todistettavasti korona ole iskenyt ainakaan kuolettavasti joten kyseessä on luonnon oma lääke viiruksiin koska esimerkiksi tilhetkin juopottelevat syömällä pakkasessa käyneitä pihlajanmarjoja ja koirat kaatelevat isännän sammuttua viinapaukut pöydältä ja lipittävät ne kitusiinsa.
Siksipä alkoholia pitäisi Suomen kansan saada sairasvakuutuskortilla alehintaan viiruksen toisen vaiheen taltuttamiseksi, maskeistahan on vain haittaa kun alkaa ottamaan kuppia koska se on koko ajan tiellä.
Tee maskiin pillin mentävä reikä ja imeskelet pillillä kitusiin...
Jos pitää valita kasvomaskin ajoittaisen epämukavuuden ja teho-osaston hengityskoneessa tajuttomana makaamisen välillä, niin ei luulisi olevan kovin vaikea valinta.
Räkänaamari päässä pääset varmemmin teholle.
Sinä hengität koko ajan muiden räkää ja viruksia, kun et hölmö suojaa itseäsi. Mutta punikkien äly ei riitä ajattelemaan asioita loppuun asti.
Kerro sama esim. tulipalojen sammuttajille palonkestävissä asusteissaan.
Maskihysteerikoilta loppuu aina hauskasti argumentit.
Kun sairastut niin sulta evätään julkinen terveyshuolto.
Saat käyttää vain ja ainoastaan yksityisen puolen sektoria koska et noudata suosituksis. Muita tämä!
Mutta sullahan on rahaa vai kuinka?
Vaikka kuinka puit nyrkkiä ja hypit tasajalkaa, niin et saa niistä räkänaamareistasi kaivettua mitään hyötyvaikutuksia. Olet vaan liian monta kuukautta jankannut valetta, ja alkanut nyt lopulta itsekin uskoa siihen. Normaalia persuilua siis.
Tiedevastaisille punaperseille on turka kertoa maskien hyödyistä, kun Marx-setäkään ei maskia käyttänyt.
Minä en käytä henkimaskia koska Jeesuskaan ei käyttänyt. T. harras luterilainen
Mun ei tarvi käyttää koska pystyn kävelemään vetten päällä uskon voimalla.
Jeesus olisi tarvittaessa voinut repäistä henkisuojan päällään olleesta rievustaan.
Taikatemput on huijausta. Oikeasti Jeesus käveli kirkkaan muoviplexin päällä.
Eikä ole evoluutio kasvattanut sormeen harjaksia, että voisi hampaat pesasta. Eikä kynnestä kehittänyt hammastikkua, eikä hiuksesta tehnyt hammaslankaa. Sen sijaan kehittänyt kynnet joilla ei tee mitään. Niitä saa sitten leikkailla vaikka ei ole kehittänyt ihmiselle saksiakaan.On todella surkea evoluutio. Mitä ihmisenkin elämäsätä tulisi jos pitäisi elää sillä mitä evoluutio antaa.
Kyllä mulla ainakin on joka päivä kynsistä hyötyä. Hammasleluja ei tarvitse, jos syö terveellisesti.
Joo ei tarvitse hampaita hoitaa kun syö vaan terveellisesti ;DDDD
Varmaan syöt ainoastaan itse kasvatettua kynsisientä.
Voi, kunpa evoluutio olisi kasvattanut järkeä päähän noille koronan vähättelijöille.
No näinpä!
Alottaja on ilmeisesti luottanut hiusten lämmitykseen tulipalopakkasilla. Saattaa olla jo liian myöhäistä mutta ehkä kannaisi ostaa PIPO ensi talveksi.
Milloin päiväntasaajan korkeuksilla on viimeksi ollut tulipalopakkaset?
Eipä siellä koronaakaan ole.
On tai ei ole, mutta pitäisi saada vastaus pakkaskysymykseen, koska yksi kommentoija on sitä mieltä, että ihmisen alkukodissa on tulipalopakkasia.
Oli miten oli. Maskit ja pipot ovat turhia niin suomessa kuin afrikassakin, muutenhan evoluutio olisi moiset ihmiselle ”luonut”.
Väärin. Evoluutio nimenomaan hävitti ihmiseltä turkin, koska ihminen ei kuumassa elinympäristössä turkkia enää tarvinnut.
Saattaa olla toki vaikea ymmärtää jollekin persun tasoiselle henkilölle.
Älä sekoile. Ei ihmisellä ole mitään turkkeja ollut paitsi joillain varakkailla.
Ihmisellä ei ole enää turkkia, mutta ihmisen kantaisällä, persuihmisellä oli. Persuihmiset alkoivat haastaa riitaa ihmisten kanssa ja kuolivat sukupuuttoon.
Punaperseille sen asian ymmärtäminen on erityisen helppoa, koska heidän punaiset perskarvansa ovat evoluution jäänne. Punikit alunperin karkasivat eäintarhan apinatalosta.
Eurooppa sijaitsi päiväntasaajalla silloin kun ihmsapina syntyi. Ihminen siis syntyi Euroopassa, mutta jääkausi tuhosi siitä kaikki todisteet. Kun Afrikka irtautui Euraasian laatasta, osa ihmisapinoista kehittyi siellä omaksi rodukseen, joilta puuttuu geenejä joita kaikilla muilla ihmisapinoilla on.
Evoluutio olisi kasvattanut ihmiselle turvavyön valmiiksi, jos siitä olisi mitään hyötyä.
Tai sateenvarjon päähän, jos siitä olisi hyötyä.
Ei siitä mitään hyötyä olekaan. Moni kuollut turvavyön taki.
Kreationistit saanevat tästä vettä myllyynsä: Ihminen on maskiton, koska se sellaiseksi luotiin.
Joopa joo. Johan on pojalla jutut.
Hyvä kommentti. Tyttö'07
Evoluutio+kasvatti+ihmiselle+aivot+jotta+ajattelisimme.+Päivän+tartunta+luvut+on+tasaantunut+ja+lähtenyt+laskuun+maissa+joissa+maskeja+on+suositeltu+ihmisten+käyttöön.+88%+maailman+maista+on+käyttänyt+tuota+evoluution+kehittämää+ainutlaatuista+elintä+ja+suositellut+kansalaisilleen+maskeja.+Koronan+torjunnassa.+Maat+ovat+valjastaneet+maan+parhaat+aivot+keksimään+keinoja+torjumaan+virusta+ja+lähes+poikkeuksetta+nuo+maiden+parhaat+aivot+ovat+suositelleet+maskin+käyttöä+koronan+torjuntaan.+Ja+maiden+kansalaisista+suurin+osa+onkin+käyttänyt+tuota+evoluution+kehittämää+elintä+ja+tajunnut.+Jos+et+pysty+pitämään+turvavälejä,+pidä+maskia.
Suurin+osa+maailman+viisaimmista+ja+kehittyneimmistä+aivoista+kuukausien+kokopäiväisen+työskentelyn+ja+maailman+maista+saadun+datan+perusteella+todenneet+maskien+olevan+todella+helppo,+tehokas+ja+halpa+tapa+suojata+ihmiskuntaa+koronasta.+
Jotku+harva+suuriaivoiseksi+itsensä+tunteva+on+kotonaan+miettinyt+en+tarvitse+maskia+evoluutio+kasvattaa+sellaisen.
Koronavirus on levinnyt pahiten maissa, jossa ihmiset hengittelevät räkänaamareiden läpi.
EK on levittänyt yli puoli vuotta naamarivalhettaan, ja heikoimmat ihmiset alkavat jo uskomaan valheeseen. Joku psykiatri osaisi kertoa mistä on kyse.
Älä ny ku on hyvä pisnes, pelolla saa asiakkaita 🙊
https://yle.fi/tekstitv/txt/106_0001.htm
Viinakset lienee välttämättömät, jos kepu välttämättä lehdistä lukee niin.
https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/ari-haki-toimeentulotukea-kasvomaskien-hankintaan-–-viranomaisilta-tyrmäys-pikavauhtia-alle-vuorokaudessa-mielestäni-valtion-pitäisi-tukea-ja-auttaa/ar-BB17Fyl9?li=BBr5KbI
Pakollista ei tosin ole välttämättömyyskään.
Jos koronasta selviäville sukupolville sellainen kasvaa. Ei olla valitettavasti näkemässä.
Evoluutio kasvatti ihmiselle aivot jotta ajattelisimme. Kaikki ei siihen näytä kykenevän.
Menipä maskiuskovaiset hiljaiseksi :D
Eikö maskin käyttöohjeesta löytynytkään elämän tarkoitusta?
Eiköhän se ole tuo evoluutiosatuun uskova aloittaja joka meni hiljaiseksi. Evoluutio on valhetta ja satua.
Evoluutio olisi kasvattanut jokaiselle molemmat värkit niin olisi helpompi itsetyydyttää.
Tuo on persujen toivomus, koska eivät naista koskaan saa ilman väkivallan käyttöä.
Punikit taas ovat alkaneet lisääntyä kanojen tavoin peräaukon kloaakin kautta. Evoluutiota sekin!
Oxfordin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jopa kotitekoiset maskit vähentävät tehokkaasti koronaviruksen leviämistä ja suojaavat myös käyttäjää itseään.
Vai tämmöinen persujen "oksford" tällä kertaa. Säälittävää, niin säälittävää.
Tämä punaperse luulee että Oxford on joku automerkki.:)
Voi miten säälittävää.
Eipä sinun luulosi ole muilta pois. Saat luulla ja uskoa mitä haluat.
Punaperseille ei kasvomaskeja voi suositella koska se estäisi punikkien evoluutiota uudeksi ihmislajiksi (h0mo respiratus).
Oranssi pipo pellenaamioiden käyttäjille pakolliseksi. Näin tervejärkiset ihmiset pystyvät välttelemään helpommin kontakteja panikoijien kanssa.
Et varmaan käytä sitten WC-paperiakaan? Pyyhkimisestähän ei ole mitään hyötyä?
Vain panikoivat ylihygieeniset pyyhkivät takapuoltaan.
Onneksi me ilmnan maskia kulkevat emme.
Jos luonto olisi tarkoittanut meidän pyhkivän
paperilla perseen olisi hän kasvattanut WC papertelineen lonkkaan kiinni.
Naamioituneena oleskelu ja liikkuminen julkisilla paikoilla on saataava rangaistavien tekojen joukkoon. Sakko 200 euroa per kerta, ja jos kahden vuoden aikana jää kiinni 3 kertaa naamioituneena olemisesta, niin 3 kk ehdoton vankeustuomio.
Vaikka jollakin ihmislajilla olisi ollutkin hengitysnaamio, niin evoluutio on hoitanut sen lajin pois. Ei menestynyt.
Ihminen on hyvin älykäs. Osannut aina suojautua vaaroja vastaan. Esim. Kylmyyttä ja kuumuutta vastaan vaatteilla, tekemällä tulen. Kuten myös osannut suojautua aurinkoa vastaan, menemällä varjoon. Aurinkolaseilla, aurinovarjoilla. Sadetta vastaan sateen suojilla, sadetakeilla. Mutta juuri nyt tuntuu ettei osa ihmisistä käytä ihmisen tärkeintä omaisuutta, aivoja.
Evoluutio ei tee yhtään mitään, sillä sellaista ei ole luonnossa. Evoluutio on näet vain tieteellinen termi, sekä määritelmä, minkä alle on koostettu luonnossa tapahtuvia ilmiöitä.