Omaehtoisessa karanteenissa ei järjen häivää !

Matkailijat on ihan kaikki testattava ja löydetyt heti pakkokaranteeniin. Näin vakavalla asialla ei edes Kiuru saa leikitellä muka vapaaehtoisuudella.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sossupäättämättömät eivät ole vieläkään kommentoineet mokaansa. Romaniasta Suomeen tuleva lento oli täysi katastrofi. KUKA OTTAA VASTUUTA ? vihreät väittävät olevansa viattomia. SIIS SDP on taas syntinen.

Äänestä

Romanian lennolla tuo SDP linja tuli testattua; joka kolmas kieltäytyi testistä ja mahdolliset sdp suojatit viilettää viruksineen pitkin poikin Suomea.

Äänestä

Olikos se slogan niin että katto korkealla ja seinät auki viruksille?

Äänestä

Karanteenit pakollisiksi eikä mitää suosituslässytyksiä. Ja kunnon sanktiot. Otsaan lihaleimasimella päivämäärä.

Äänestä

Noiden testien tuloksethan saadaan aikaisintaan seuraavana päivänä joten jokainen on alkuun laitettava karanteeniin!

Äänestä
  • Olet siis kirjoittanut näille palstoille noin 20 000 kirjoitusta ja nyt vasta sait ensinmäisen järkevän aikaiseksi. Onnittelut!

    Tosin, eikö olisi aika jo harkita itselle muutakin elämää kun sai yhden onnistumisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet siis kirjoittanut näille palstoille noin 20 000 kirjoitusta ja nyt vasta sait ensinmäisen järkevän aikaiseksi. Onnittelut!

    Tosin, eikö olisi aika jo harkita itselle muutakin elämää kun sai yhden onnistumisen.

    Aikooko Suomi 24 mitenkään reagoida ja muistaa extyökkäriä tuosta järkevästä ajattelusta.

    Äänestä

Tartuntojen määrä on noussut päivittäin. Nyt pitää tarttua toimeen, eikä vain ihmetellä.

Äänestä
  • Nyt kiristetään, se on selvää, koska kansalaisista liian monet eivät osaa varoa yhtään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Matkailijat on ihan kaikki testattava ja löydetyt heti pakkokaranteeniin. Näin vakavalla asialla ei edes Kiuru saa leikitellä muka vapaaehtoisuudella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu